Heijastava aistiminen

Tarkkaa oivaltamista, aitoa vastaanottamista tässä hetkessä.

Irtipäästämisen salaisuus

Mikään ei muutu ja kaikki muuttuu. Se mitä on, on. Se mitä olet ollut, on ollut. Olet ollut siinä, ja silloin siitä on jäänyt jälki. Silloin mitään ei voi menettää, kaikki jää. Mikään ei muutu ja kaikki muuttuu, kun päästät menneestä irti. 

Et menetä mitään, kun annat virran virrata, silloin saat. Sinulla on jo kaikki se mikä on todellista ja aitoa. Tämä hetki.

Jäävuoren huippu

Kuka olet? Oletko se, joksi itsesi ajattelet. Oletko se, joka luulet olevasi? Oletko olevinasi vai oletko todellisesti?

Ihmiselle tulee kausia, jolloin elämä ei tyydytä. Hän alkaa etsiä vastauksia, kiinnostuu hegellisyydestä ja vaihtoehdoista. Joskus kiinnostuksen herättäjänä on jokin suuri elämänmuutos, joskus pelkkä tyhjyyden tunne. Jotain puuttuu, jotain joka tekee minusta täydemmän.

Pysähtyminen, kellojen ja ajatusten. Silmien avautuminen sille mitä näkee tässä ja nyt, luokittelusta ja kategorioista luopuminen. Arvostelusta ja tuomitsemisesta irtipäästäminen, tekemiseen sulautuminen. Keinoja uuteen tiedostamisen tasoon, tasoon joka ei vaadi mitään vaan hyväksyy sen 'mikä on'.

Itsesi määritteleminen ajatuksin on minuutesi rajoittamista, koska ajatukset ovat vain jäävuoren huippu. *_*

Huoletonna

Ihminen kantaa huolta, huolehtii. Ensinnäkin pitää miettiä, voiko asioihin vaikuttaa? Jos et voi vaikuttaa asioihin, niin miksi olisit huolissasi? Mitä sillä voitat, saat osaksesi vain kärsimystä. Entäpä asiat joihin voit vaikuttaa, silloinkaan ei ole mitään syytä olla huolissaan. Silloin vaikutat niihin, ja se siitä.

Kyky sulkea nykyhetkestä pois menneisyys ja tulevaisuus, se on tehokkaan toiminnan edellytys. Mennyttä ja tulevaa voi käsitellä jos ne ovat nykyhetken kannalta tärkeitä asioita, mutta kun käsittely on suoritettu pitää suunnata tämänhetkiseen, läsnäolevaan hetkeen.

Älä siis huolehdi, sillä huoli on surunuoli.

Merihevoset auttavat muistamaan

Hippokampusta (kreik. hippos, hevonen; campos, merieläin) tarvitaan mm. henkilökohtaisesti koettujen tapahtumien ja muistojen tallentamiseen eli episodisessa muistissa. Episodinen muisti on tärkeä osa minuutta, se on henkilökohtaisen ajan muisti, jonka avulla pystymme suhteuttamaan menneitä, nykyisiä ja tulevia tapahtumia sekä ennakoimaan tulevaa. Ilman episodista muistia eläisimme vain nykyhetkessä. (Wikipedia).

Mielenkiintoista, että hippokampus on se aivojen osa jota käytämme itsemme ja minuutemme rakentamisessa aktiivisesti. Episodisen muistin saa omaan "hallintaansa", jos tietoisesti elää tätä hetkeä? Vai onko se mahdollista? Hallinta? Tuskin hippokampusta voi hallita, mutta kenties sen aktiivisuus episodisen muistin suhteen on jossain korrelaatiossa egomme rakenteisiin. Jos tietoisesti poistamme psykologisen ajan merkityksen omasta elämästämme ja annamme ajattelun sijasta hiljaisuudelle tilaa, niin silloinhan episodisen muistin rooli pienenee. Sitä käytetään vain silloin, kun tarvitaan henkilökohtaisen elämänhistorian tietoa, silloin kun halutaan tehdä suunnitelmia eteenpäin.

Hippokampusta tarvitaan myös ympäristön havainnointiin, sen muistamiseen. Hippokampukseen on tallennettu kognitiivinen kartta ympäristöstä, jonka avulla voimme liikkua paikasta toiseen eksymättä. Taksikuskeilla on havaittu hippokampuksen kehittyneen keskimääräistä suuremmaksi, koska he joutuvat työkseen hahmottamaan reittejä ja ympäristöä. Ajat kuitenkin muuttuvat, nyt tekniikka on tullut auttamaan kulkijaa. Mitä siis tapahtuukaan hippokampukselle? Gps.

Upea mieli, aivan uskomaton! Jumalallista "tekniikkaa", merihevoset auttavat muistamaan.

Jäljet

Seurasin "jumalallisia" jälkiäni, ne olivat kokooni ja askelpituuteeni nähden täysin sopivat. Ne olivat omia jälkiäni, joita olin tehnyt eilen kävellessäni järven lumipeitteisellä jäällä. Kävely on helppoa, kun kulkee omia jälkiään. Kokeilin myös muiden jäljissä kävelyä, ko. jälkien koko oli minulle liian pieni ja askel liian lyhyt. Toinen jalka oli kiertynyt sisäänpäin, toinen myötäili tätä kiertoa. Ne eivät olleet minun jälkiäni, eteneminen ei ollut soljuvaa vaan siinä oli vastusta.

Jäljet pysyvät hetken näkyvissä, hieman siitä riippuen mikä on vuodenaika ja mikä on alusta. Lumeen painautuneet jäljet häviävät melko nopeasti, ja jo muutaman kuukauden kuluttua kuljen näitä jälkiäni veneellä. Kaikki on katoavaista, mutta jokaisessa hetkessä näkyvissämme on jälkiä. Jäljet kuuluvat  tähän hetkeen, ja kun haluat seurata omia jälkiäsi, niin silloin palaat muistoihisi. Aina ei ole konkreettisia jälkiä näkyvissä niin kuin minulla tänään.

Maantiellä kävellessänikin löysin eilisiä jälkiäni. Niitä ei ollut mieltä lähteä seuraamaan, koska tie oli aurattu ja kulkuni ei ollut jäljistäni riippuvaista. Kuitenkin, jäljet opettivat minua, antoivat muutosmahdollisuuden. Kiinnitin huomiota askelpituuteeni, joka oli melko lyhyt. Pidensin jokaista askeltani, eiliset jäljet opettivat minua jalostamaan kävelyyni uutta. Tänään etenin ripeästi, ilman kiirettä. Eilen etenin kiireettä, ilman ripeyttä. Jokaiseen hetkeen on oikea tapa edetä, jokainen jälki on tärkeä. 

Jäljet ovat sitä tärkeämpiä mitä enemmän olet kadoksissa, muistot ja ajattelu ovat myös jälkiä. Havaitsemalla tämän asian, havahduttua siihen tosiasiaan että elää muistoissa ja alituisessa ajattelun maailmassa. Silloin havahtuu, pysähtyy. 

Jäljet ovat oppimista varten, jäljet tekevät meistä tietoisempia siitä keitä me olemme tai luulemme olevamme. Siksi jäljet ovat tärkeitä, jotta löytäisimme perille - tähän hetkeen.

Kellopeli

Täällä muotojen maailmassa pelataan kellopeliä. Harvoin kiinnitetään huomiota siihen mikä on tarkka aika juuri nyt, sen sisältö unohdetaan tai sen ydin on kadoksissa. Eletään ajan harhassa, käytetään kellonaikaa vain tarkistuspisteenä vaikkapa jonkin työn aloittamisajankohdan mukaan tai sitä verrataan lopettamisajankohtaan. Tehdään laskutoimitus, paljonko aikaa on kulunut tai paljonko sitä vielä on jäljellä. Eletään kellon kautta egoa ylläpitävää menneisyyttä ja tulevaisuutta, vaikka voitaisiin nauttia joka sekunnista ja niiden sisällä olevasta ikuisesta, läsnäolevasta tästä hetkestä. 

Kellopeli kuitenkin loppuu joskus, koska peleillä ja kaikella täällä maailmassa on tapana joskus loppua. Aloitetaan ja lopetetaan, synnytään ja kuollaan. Tämä hetki lopettaa ajan, se lopettaa kärsimyksen ja kun kuolet jo eläessä niin kuoleman merkityskin muuttuu. Kuolema ennen kuolemaa, elämä itse astuu elämääsi. Voit siis kuolla ja elää tai voit pelata kellopeliä niin kauan kuin aikasi loppuu. Tämä hetki lopetaa ajan. 

Voit pelata tätä peliä myös pasianssina, ja sen olemus aukeaa kenties konkreettisemmin. Tämä on helppo peli, erittäin yksinkertainen. Käytä tavallista 52 kortin pakkaa ja jaa kortit kellotaulun muotoon. Aloita ykkösestä, kellotaulu on meille kaikille hyvin tuttu. Kun pääset kierroksen loppuun jaa vielä keskelle kortti. Tämä keskimmäinen kortti merkkaa numeroa 13 ja tässä pelissä tätä hetkeä. Aloita uusi kierros ja jaa pakka loppuun. Asetelma on valmis kellopeli-pasianssiin, joka aloitetaan keskeltä. Ota keskustasta kortti ja jos se vaikkapa on kakkonen kuuluu se kello kahden kohdalle. Ota kakkostunnin kohdalta alimmainen kortti ja katso minne se vie. Peli jatkuu niin pitkään, kunnes tämä hetki lopettaa ajan - silloin kun neljä kuningasta määrää ajan loppuvaksi.

Meille kaikille on määrätty tässä elämän kellopelissä tietty määrä aikaa, ja vaikka saisit käyttöösi maksimäärän aikaa tulee hetki jolloin tämä hetki lopettaa ajan. Pasianssin voit pelata myös peilikuvana, jolloin kello yksi on  kello 11, kello kaksi onkin kello 10 jne.. Tämä syventää pelin mielenkiintoa, sillä niin kuin sanoin, kyseessä on yksinkertainen peli. Silloin kun totuttua joutuu muuttamaan, ajatteluun tulee katkoja - ja katkot tuovat pelaamiseen läsnäolon voimaa.

Lopeta aika, pelaa kellopeli-pasianssi. Olemisen Iloa Elämääsi! *_*

Kellopelillä voi myös soittaa...

Se on aina

Elämäntilanne ja vuoden vaihtuminen, niissä on yhtäläisyyttä. Elämätilanteet vaihtuvat, vuodenajat ja vuodet vaihtuvat. Elämme jatkuvassa muutoksessa, koska muutos on elämän kannalta välttämätöntä. Jotain pitää loppua, että uusi voi alkaa. Emme voi jäädä menneeseen, toisaalta emme voi hypätä minkään ylikään. Ja kaikki tapahtuu tässä hetkessä, nyt. Mennyt on joskus tapahtunut tämänhetkisyydessä, tuleva tulee tapahtumaan tämänhetkisyydessä. Ikuinen tämä hetki, se ei muutu. Se on aina.

Haalenneet värit

Katselin valokuva-albumeita 70-luvulta. Värivalokuvat olivat haalenneet, mustavalkoiset kuvat kestävät ajanrattaassa paljon paremmin. Toisaalta tuo haaleminen kirkastaa ajan luonnetta, menneet ovat menneitä.
Ulkoinen, valokuvakin joutuu sen todentamaan omalla haalistumisellaan. Eilinen on haaleaa, aina verrattuna tähän ikuiseen hetkeen. Muistikuvat, valokuvat, kuvat yleensäkkin ovat kuvia vaan.

Suomalaisen kirjallisuuden hetki

Aina on suomalaisen kirjallisuuden hetki tässä hetkessä, 10.10. on päivä - niin se on.

Varasto

Ulkoisesti kaikilla ei ole varastoa, mutta minä olen onnekas siinä suhteessa. Varastossani ei ole oikeastaan mitään ulkoisesti arvokasta; hieman nauloja, muutama puukko, työpöytä, sahoja, akkuporakone, vanhoja höyliä, räsymatto, pappa-tunturi, vuolu-hevonen, pari polkupyörää, sankoja, vatupasseja, poranteriä, viiloja, tilpehööriä joista ei tiedä nyt minne ne ajautuvat ja katajaa sekä hieman muuta puutavaraa. Siellä on, jos jotain teen, jotain jota tarvitsen - yleensä se on yltäkylläisyyden aitta.

Ulkoinen varasto ei kuitenkaan ole tärkeä, se on tarpeellinen vain silloin kun käyttää sisäistä varastoaan. Sisäinen varasto on jo aivan erilainen, en tiedä mitä sieltä voi ammentaa. Sen tiedän, että uskolla omaan sisäiseen varastoonsa on merkitystä. Sitä mitä sieltä voi ammentaa, se on yllätys ja saa elämän sisältämään iloisia yllätyksiä. Hetkellä on merkitys, kun hetki on sellainen että minuun uskotaan ilman arvostelua ja tuomitsemista niin silloin voin ammentaa sisäisestä varrastosta mitä vain.

Varastot, niille on käyttöä tässä hetkessä. Sisäinen varasto on käytössäsi 'minän' kautta, kun uskot 'minuun'. Ulkoinen varasto toimii vain täydennyksenä.*_*

Ykseys on yksi

Olet ilmaa, se on kauniisti sanottu. Olet maata, siinä on lupaus kukista. Olet tulta, siinä on lämpöä. Olet vettä, joka sammuttaa janon. 

Olet savua, tukahdutat. Olet autiomaa, rakoilet kuivuutta. Olet rovio, joka tuhoaa. Olet seisovaa vettä, jota ei voi juoda. 

Kaksi tulkintaa, joista toinen on ja toinen luulee olevansa. Itse ja minä, ne eivät sovi yhteen. Toinen on poissa, kun toinen on. Epätodellinen ja todellinen eivät asu saman katon alla - pitkään.

Ilosta kirjoitan, sillä olemisessa se on - ilo. Tässä hetkessä ja sen läsnäolossa, sillä siinä ei ole mitään mikä ei ole todellista.

Maailma

...vesi ja tuli. Neljä elementtiä, viidentenä tämä hetki.

Varjoikä

Jos kronologisesti aika kulkisikin toiseen suuntaan, olisi minun varjoikäni mukaisesti nyt vuosi 1918. Mikä vuosi sinun varjoikäsi mukaan olisi?

Yhtäkaikki, tässä hetkessä ollaan, suunta ei sitä muuta - samassa ikuisessa tämänhetkisyydessä. *_*

Yleinen armahdus

Ei, presidentti ei sitä myönnä. Se myönnetään jokaiselle, joka kuolee menneelle. Tämä hetki on armahduksen ja anteeksiannon tyyssija, läsnäolon voima on tuomari joka ei tuomaroi. Elämä on aina nyt, Rakkaus on tässä hetkessä. Minä olen.

Kohtaaminen

Muistot palutetaan mieleen, muistellaan. Menneet hetket palautuvat tässä hetkessä, sillä siinähän ne tapahtuvat. 

Muistelun (ego) ja sponttaanin hetken ('minä') palautuminen läsnäolevassa tämänhetkisyydessä erottaa toisistaan niiden luonteen erilaisuus. 

Ajattelun ja ajattelemattomuuden liitto on tässä ja nyt, niillä on yhteys silloin kun ne kohtaavat pisteessä. Silloin muistelussa on kaksi laajaa yhteensulautunutta elementtiä, ajallisuus ja ajattomuus. 

Lineaarisen ja vertikaalisen kohtauspaikkana on aina tämä hetki.

Jeesus

Jeesus oli henkilö. Kristus on läsnäolo. Jeesus oli henkilö, jonka 'minä' kulkee tämänhetkisyydessä ikuisesti. Jeesus Kristus, läsnäolon voiman kantaja ja esinäytös tähän hetkeen.

Joillakin sanoilla on painolastia, Jeesus kantaa sanana todella painavaa lastia. Sieltä kumpuaa meihin iskostuneita mielikuvia jumalallisesta miehestä, joka on Jumalan poika. Kristus, se onkin sitten jo hieman monimerkityksellisempi sana. Vapahtaja, ristin kuoleman kokenut, ylösnoussut, syntien anteeksiantaja yms. assosiaatioita nousee tuosta sanasta pintaan.

Jeesuksesta kuiskaillaan, kun kaikki on hyvin. Silloin kun hätä on suuri, häneen turvaudutaan. Moni on löytänyt hänet, Jeesuksen. Teitä on monia, olemisen iloon ja läsnäoloon. Kristus on kuitenkin se 'tila', mistä minä puhun. Kristus on läsnäolo. 

Jumalan hiljaisuus

Hienoja ajatuksia "Ole täysin ja kokonaan vailla itseäsi" blogi-sivustolta.

"-Tiedätkö miksi Jumala on hiljaa? - Koska hän asuu Hiljaisuudessa." 

http://olenmitaolen.blogspot.com/2010/07/jumalan-hiljaisuus.html?spref=bl

Jumalan löytää hiljaisuudesta, ilman ajatuksia. Hiljaisuuden kieli on Jumalan kieli, sitä et voi opiskella. Kieli, joka saapuu kun olet tässä hetkessä.

Ajan muodot

Joskus on ollut imperfekti ja joskus futuuri, nyt on preesens. Imperfekti, preesens ja futuuri - aikaa kuvataan muodoilla ja nyt, perfektin kautta. Joskus voidaan vielä lisätä +  ja kvam perfektin eteen. Silloin kuvataan monikerroksellisesti mennyttä, oli ollut...kenties joskus "on ollut" muuttuu  "oli olleeksi" ja kaikki vain "on". Uuden ajan satuja, ajattomuudesta. *_ '

Kun muoto otetaan ajasta pois, mitä jää jäljelle? Mitä on kun ei ole imperfektiä, preesenstä eikä futuuria? Oletko lainkaan vai alatko olemaan? 

Ikä, nuori tai vanha. Jotain siltä väliltä. Aamu, päivä ja ilta. Sarastus, kirkkaus ja hämärä. Joskus on ollut ja joskus tulee olemaan, jotain joka on tämä hetki.  Pian, kohta, kotvasen kuluttua. Kekkosesta Koivistoon, Koivistosta Ahtisaareen, Ahtisaaresta Haloseen, Halosesta Futuuriin. Yksi, kaksi, kolme...jokainen vuorollaan, tässä hetkessä vääjäämättä. Tarkkailen, olen läsnä.

Neljä, viisi, kuusi...jokainen numero seuraa toinen toistaan, nyt. Seitsemän, kahdeksan, yhdeksän...jokainen numero on sopimus. Mitä muuta numerot ovat sisältönsä lisäksi? Kymmenen, 11, 12...sääntöjä ja sopimuksia, jotka ovat lainalaisuuksien alaisia. Mitä muuta ne ovat? Ykkönen on suora, kakkonen on väärä, kolmonen on kiero, nelonen on tuoli väärinpäin...

Mutta mitä numerot ovat, jos niistä ei haeta muita merkityksiä ja merkitystä kuvaavia sanoja? Mitä ne ovat, jos niitä vain katsoo antamatta niille merkitystä? Kun merkitys riisutaan pois, astuu tilalle rajattomuus ja äärettömyys. Ikuinen tämä hetki. Koko skaala umpeutuu, kun merkitykset loppuvat. Tulee tilaa, josta rakentuu tietoisuus josta kaikki on lähtöisin.

Suoruus taipuu kehälle

Prinsessoja ja prinssejä, niitä on saduissa. Ruotsissakin satua loihdittiin esiin, tehtiin sadusta totta. Kuningasmieliset suomalaiset seurasivat suoraa lähetystä häistä. Suoruudessa on taikaa, suora lähetys tässä hetkessä - sellaista on mukava seurata. Se muuntaa todellisuutta, tekee unelmista konkreettisia. Se tapahtuu nyt, ja "minä olen" paikalla. Suorat lähetykset taipuvat ja taivuttavat meidät todellisuuteen.

Yleisesti pitää kiittää Yleä. Yle lähettää netin areenallaan suoria lähetyksiä, niitä tässä maailmassa tarvitaan jos katsellaan televisiota. Suoraa lähetystä tästä hetkestä tähän hetkeen, viivettä on hieman - mutta kuitenkin, se on hienoa.

Areenasta on voinut seurata mm. provinssirockin huimia esityksiä ja jalkapalloa, se on upeata. Keltaisia kortteja ja korkeita kaaria, kun pallo lentää...ja joskus osuu maaliin. Olisi synti jos ei osuisi, sillä sitä katsoo miljoonat ihmiset ympäri maailmaa ja silloin, kun lähetys on suora, ovat miljoonat ihmiset kuvainnollisesti ja ihan oikeasti samalla aaltopituudella. Samassa aallossa, joka vie tunteita laidasta laitaan. Aallokko vie, vaikka tuuli ei puhaltaisikaan, kohti ajattomuuden satamaa. Unohdetaan mennyt ja tuleva, eletään hetkessä. Sitä on suoruus ja suoran lähetyksen anti, siihen voi uppoutua. Suoruutta löytyy kuitenkin heti myös television vierestä, siis katso viereen kun ei tule suoraa lähetystä. Suoraa on elämä ilman areenaa ja televisiota, miksi pitäisi katsoa väärää?

Lineaarinen aika, sitäkö on suoruus? Jana, jossa on alku ja loppu. On mennyt ja tuleva, nykyisyys jossa elämme. Sellainenko on polku, jota täällä astelemme? Vai olisiko kuitenkin, että kaiken ytimenä on ikuinen tämä hetki. Tässä hetkessä ja sen läsnäolossa joka on ikuisessa ajattomuudessa, lineaarinen aika ei ole jana vaan se taipuu kehäksi. Kehäksi, jonka ytimessä sinä olet silloin kun olet tässä ja nyt. Kehässä on ajallinen tietoisuutesi menneestä ja tulevasta. Kehän keskellä oleva tämänhetkisyys ja  läsnäolosi laatu vaikuttaa kehän taajuuteen...aika tihenee ja kehä pienenee, kunnes se häviää ja ei ole enää kuin ikuinen hetki. Olisiko se ajan loppu? Egon ainakin.

Paljon on puhetta, turhan höpötystä. Ajallisuus on aikakäsityksen muovaama tapa suhtautua aikaan,  ajattomuudesta on lyhyt matka ikuisuuteen. Kaiken perusyksikkö on alkuräjähdyksen ikuinen tämä hetki, se ei muutu - yksi on ja pysyy, itse elämä ja rakkaus, vaikkei kellon viisarit enää liikkuisi. Ajattomuuden syvin olemus on läsnäolossa, jota kutsutaan valaistumiseksi tai kristus-tilaksi tai vain tilaksi, jossa ei ole enää kärsimystä. Ja se löytyy jokaisesta meistä, ja se on "minä olen".

Maailmassa aika taipuu, myös aikavyöhykkeiden kautta. Hyvää isänpäivää teille isät niissä maissa,  joissa isänpäivää vietetään kesäkuun kolmas sunnuntai! Joillakin se meni jo, joillakin se on juuri nyt.