Seurasin "jumalallisia" jälkiäni, ne olivat kokooni ja askelpituuteeni nähden täysin sopivat. Ne olivat omia jälkiäni, joita olin tehnyt eilen kävellessäni järven lumipeitteisellä jäällä. Kävely on helppoa, kun kulkee omia jälkiään. Kokeilin myös muiden jäljissä kävelyä, ko. jälkien koko oli minulle liian pieni ja askel liian lyhyt. Toinen jalka oli kiertynyt sisäänpäin, toinen myötäili tätä kiertoa. Ne eivät olleet minun jälkiäni, eteneminen ei ollut soljuvaa vaan siinä oli vastusta.
Jäljet pysyvät hetken näkyvissä, hieman siitä riippuen mikä on vuodenaika ja mikä on alusta. Lumeen painautuneet jäljet häviävät melko nopeasti, ja jo muutaman kuukauden kuluttua kuljen näitä jälkiäni veneellä. Kaikki on katoavaista, mutta jokaisessa hetkessä näkyvissämme on jälkiä. Jäljet kuuluvat tähän hetkeen, ja kun haluat seurata omia jälkiäsi, niin silloin palaat muistoihisi. Aina ei ole konkreettisia jälkiä näkyvissä niin kuin minulla tänään.
Maantiellä kävellessänikin löysin eilisiä jälkiäni. Niitä ei ollut mieltä lähteä seuraamaan, koska tie oli aurattu ja kulkuni ei ollut jäljistäni riippuvaista. Kuitenkin, jäljet opettivat minua, antoivat muutosmahdollisuuden. Kiinnitin huomiota askelpituuteeni, joka oli melko lyhyt. Pidensin jokaista askeltani, eiliset jäljet opettivat minua jalostamaan kävelyyni uutta. Tänään etenin ripeästi, ilman kiirettä. Eilen etenin kiireettä, ilman ripeyttä. Jokaiseen hetkeen on oikea tapa edetä, jokainen jälki on tärkeä.
Jäljet ovat sitä tärkeämpiä mitä enemmän olet kadoksissa, muistot ja ajattelu ovat myös jälkiä. Havaitsemalla tämän asian, havahduttua siihen tosiasiaan että elää muistoissa ja alituisessa ajattelun maailmassa. Silloin havahtuu, pysähtyy.
Jäljet ovat oppimista varten, jäljet tekevät meistä tietoisempia siitä keitä me olemme tai luulemme olevamme. Siksi jäljet ovat tärkeitä, jotta löytäisimme perille - tähän hetkeen.
