Mikä on niin on

Mikä on niin on
Minä olen, kun Sinä olet
Näytetään tekstit, joissa on tunniste aika. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste aika. Näytä kaikki tekstit

maanantai 9. toukokuuta 2011

Paradoksi

Kaikki näyttää olevan alisteista ajalle, tulee ryppy tuonne ja ryppy tänne. On aika olla uusi ja vanha. On aika alkaa ja lopettaa. Paradoksina kaikki tapahtuu kuitenkin läsnäolossa, nyt.

Jos luotat ainoastaan välittömään todistusaineistoon, silloin aikaa ei ole. On vain läsnäoloa.

lauantai 30. huhtikuuta 2011

Sama hetki

Jokaisella aikavyöhykkeellä on  eri aika, mutta sama ikuinen ja läsnäoleva hetki. *_*

tiistai 22. maaliskuuta 2011

Missä olet, mitä teet?

Mitä tapahtuu, kun siirryt joskus tai olet jo siirtynyt katsomoon? Näet elämän eri vinkkelistä, olet siirtynyt akitiivisesta roolista passiiviseen. "Stadionilla" olevat suorittavat erikoisosaamistaan, pyrkimyksenään voitto tai ainakin mahdollisimman hyvä sijoitus. Tietynlainen näkyvyys, tarpeellisuutensa todistus saa mahdollisuuden näyttäytyä. Sinä katsot tätä kaikkea katsomosta, olet etuoikeutettu tai syrjäytetty - kumpaa olet, se riippuu Sinusta.

Aikakäsitys muuttuu. Kun olet työssä, päivä saattaa mennä todella nopeasti. Kun olet vapaa, etuoikeutettu tai jos tunnet että  sinut on syrjäytetty, päivä saattaa olla hyvin pitkä. Miten päiväsi koet, riippuu Sinusta. Ne ovat joko tylsiä tai niistä kaikuu ikuisuuden pohjavire. Töissä ollessasi viikot matelevat, katseesi suuntautuu tavoitteena olevaan vapaaseen tai lomaan. Vapauduttuasi "vahtivuorosta", joko etuoikeutettuna tai syrjäytettynä, viikot kuluvat nopeasti, joko pettymyksen pohjvireessä tai ikuisessa tässä hetkessä. Yhtäkaikki, aikakäsityksemme muuttuu sen mukaan mikä on paikkamme tässä yhteiskunnassa, niin kauan kuin oivallus ulkoisesta pinnasta avautuu. Ulkoista pintaa ei koe osana elämän ykseyttä, jos ei ole kokenut sisäistä itseään, itse elämää - kamara peittää alleen timantit ja jalokivet.

Olet sitten työssä tai et, oleminen on suorassa yhteydessä vastustamisen määrään. Jos hyväksyt olemassa olevan hetken sellaisena kuin se sinulle elämäntilanteen kautta aukeaa, se tuo elämän ilon maailmaasi. Leikkiä on elämämme täällä, leikkiympäristö vain on ajansaatossa erilainen. Kaikki on muutoksen tilassa, muotomaailmassa muodot muuttuvat evoluution lakien kautta. Hyväksyntä tuo leikkiympäristöösi iloa ja naurua, on leikkiympäristösi sitten millainen tahansa. Hyväksynnän ja läsnäolon voiman kautta leikkiisi virtaa Rakkautta, joka heijastuu siihen mitä teet.

lauantai 19. maaliskuuta 2011

Merihevoset auttavat muistamaan

Hippokampusta (kreik. hippos, hevonen; campos, merieläin) tarvitaan mm. henkilökohtaisesti koettujen tapahtumien ja muistojen tallentamiseen eli episodisessa muistissa. Episodinen muisti on tärkeä osa minuutta, se on henkilökohtaisen ajan muisti, jonka avulla pystymme suhteuttamaan menneitä, nykyisiä ja tulevia tapahtumia sekä ennakoimaan tulevaa. Ilman episodista muistia eläisimme vain nykyhetkessä. (Wikipedia).

Mielenkiintoista, että hippokampus on se aivojen osa jota käytämme itsemme ja minuutemme rakentamisessa aktiivisesti. Episodisen muistin saa omaan "hallintaansa", jos tietoisesti elää tätä hetkeä? Vai onko se mahdollista? Hallinta? Tuskin hippokampusta voi hallita, mutta kenties sen aktiivisuus episodisen muistin suhteen on jossain korrelaatiossa egomme rakenteisiin. Jos tietoisesti poistamme psykologisen ajan merkityksen omasta elämästämme ja annamme ajattelun sijasta hiljaisuudelle tilaa, niin silloinhan episodisen muistin rooli pienenee. Sitä käytetään vain silloin, kun tarvitaan henkilökohtaisen elämänhistorian tietoa, silloin kun halutaan tehdä suunnitelmia eteenpäin.

Hippokampusta tarvitaan myös ympäristön havainnointiin, sen muistamiseen. Hippokampukseen on tallennettu kognitiivinen kartta ympäristöstä, jonka avulla voimme liikkua paikasta toiseen eksymättä. Taksikuskeilla on havaittu hippokampuksen kehittyneen keskimääräistä suuremmaksi, koska he joutuvat työkseen hahmottamaan reittejä ja ympäristöä. Ajat kuitenkin muuttuvat, nyt tekniikka on tullut auttamaan kulkijaa. Mitä siis tapahtuukaan hippokampukselle? Gps.

Upea mieli, aivan uskomaton! Jumalallista "tekniikkaa", merihevoset auttavat muistamaan.

keskiviikko 2. maaliskuuta 2011

Kellopeli

Täällä muotojen maailmassa pelataan kellopeliä. Harvoin kiinnitetään huomiota siihen mikä on tarkka aika juuri nyt, sen sisältö unohdetaan tai sen ydin on kadoksissa. Eletään ajan harhassa, käytetään kellonaikaa vain tarkistuspisteenä vaikkapa jonkin työn aloittamisajankohdan mukaan tai sitä verrataan lopettamisajankohtaan. Tehdään laskutoimitus, paljonko aikaa on kulunut tai paljonko sitä vielä on jäljellä. Eletään kellon kautta egoa ylläpitävää menneisyyttä ja tulevaisuutta, vaikka voitaisiin nauttia joka sekunnista ja niiden sisällä olevasta ikuisesta, läsnäolevasta tästä hetkestä. 

Kellopeli kuitenkin loppuu joskus, koska peleillä ja kaikella täällä maailmassa on tapana joskus loppua. Aloitetaan ja lopetetaan, synnytään ja kuollaan. Tämä hetki lopettaa ajan, se lopettaa kärsimyksen ja kun kuolet jo eläessä niin kuoleman merkityskin muuttuu. Kuolema ennen kuolemaa, elämä itse astuu elämääsi. Voit siis kuolla ja elää tai voit pelata kellopeliä niin kauan kuin aikasi loppuu. Tämä hetki lopetaa ajan. 

Voit pelata tätä peliä myös pasianssina, ja sen olemus aukeaa kenties konkreettisemmin. Tämä on helppo peli, erittäin yksinkertainen. Käytä tavallista 52 kortin pakkaa ja jaa kortit kellotaulun muotoon. Aloita ykkösestä, kellotaulu on meille kaikille hyvin tuttu. Kun pääset kierroksen loppuun jaa vielä keskelle kortti. Tämä keskimmäinen kortti merkkaa numeroa 13 ja tässä pelissä tätä hetkeä. Aloita uusi kierros ja jaa pakka loppuun. Asetelma on valmis kellopeli-pasianssiin, joka aloitetaan keskeltä. Ota keskustasta kortti ja jos se vaikkapa on kakkonen kuuluu se kello kahden kohdalle. Ota kakkostunnin kohdalta alimmainen kortti ja katso minne se vie. Peli jatkuu niin pitkään, kunnes tämä hetki lopettaa ajan - silloin kun neljä kuningasta määrää ajan loppuvaksi.

Meille kaikille on määrätty tässä elämän kellopelissä tietty määrä aikaa, ja vaikka saisit käyttöösi maksimäärän aikaa tulee hetki jolloin tämä hetki lopettaa ajan. Pasianssin voit pelata myös peilikuvana, jolloin kello yksi on  kello 11, kello kaksi onkin kello 10 jne.. Tämä syventää pelin mielenkiintoa, sillä niin kuin sanoin, kyseessä on yksinkertainen peli. Silloin kun totuttua joutuu muuttamaan, ajatteluun tulee katkoja - ja katkot tuovat pelaamiseen läsnäolon voimaa.

Lopeta aika, pelaa kellopeli-pasianssi. Olemisen Iloa Elämääsi! *_*

Kellopelillä voi myös soittaa...



sunnuntai 2. tammikuuta 2011

Se on aina

Elämäntilanne ja vuoden vaihtuminen, niissä on yhtäläisyyttä. Elämätilanteet vaihtuvat, vuodenajat ja vuodet vaihtuvat. Elämme jatkuvassa muutoksessa, koska muutos on elämän kannalta välttämätöntä. Jotain pitää loppua, että uusi voi alkaa. Emme voi jäädä menneeseen, toisaalta emme voi hypätä minkään ylikään. Ja kaikki tapahtuu tässä hetkessä, nyt. Mennyt on joskus tapahtunut tämänhetkisyydessä, tuleva tulee tapahtumaan tämänhetkisyydessä. Ikuinen tämä hetki, se ei muutu. Se on aina.

lauantai 1. tammikuuta 2011

Tunnistus

Elämän tunnistaminen lähimäisessäsi rakkaudellisesti mahdollistuu, kun vuorovaikutuksessa yksilön erillisyys katoaa ja olemisesta kasvaa ykseyden kukka. Läsnäolon voiman kautta avautuvat kukan terälehdet, joissa itse elämä on. Silloin epäoleellinen paljastuu, epäaito kristalisoituu. Jotta harha voidaan tunnistaa, pitää siirtyä ristin pisteeseen, vaakatason ja pystysuoran risteykseen. Psykologisen ajan ja ikuisen tämänhetkisyyden kohtauspaikkaan, sinne missä läsnäolo ja voima on. Siellä missä on muoto ja muodottomuus, siinä on tunnistuksen paikka. 

Sulautua toisen olemukseen, tuntea ja reagoida samoin. Muodostaa yhteys, kaivaa salaisuudet esiin. Toiveet ja haaveet, menneisyyden aaveet ja katkeruus. Sukkuloida toisessa. Tunnistaa minut, jotta voit olla itsesi kanssa sinut. *_*

keskiviikko 13. lokakuuta 2010

Velvollisuuden tunne

Velvollisuuden tunne syö ilon tekemisestä, tekemisestä tulee työtä ja kärsimystä jolloin lasketaan minuutteja.

sunnuntai 10. lokakuuta 2010

Suomalaisen kirjallisuuden hetki

Aina on suomalaisen kirjallisuuden hetki tässä hetkessä, 10.10. on päivä - niin se on.

Akseli ja Elina

Tää se päivä on, jolloin Tiina menee naimisiin.

Tänään hääkellot soivat monille, numeroiden takia. Kolmen kympin olemassaolo määrittelee kahden ihmisen sitoutumista toisiinsa. Tiina saa Juhaninsa, Juhani Tiinansa. Mutta ovatko he yhtä vai kahta?

Sig - Tiina menee naimisiin

Tiina on niin onnellinen, hän menee naimisiin
ei turhaan uskonut hän unelmiin
Tiina on niin onnellinen, hän menee naimisiin
ei äsken vielä tiennyt käyvän niin

Viime vuoden keväällä koulun tansseissa
Tiina Juhaniinsa tutustui
ei sydäntä voi kahlita, Tiina oppi sen,
hän heti Juhaniinsa rakastui

Tiina on niin onnellinen, hän menee naimisiin
ei turhaan uskonut hän unelmiin
Tiina on niin onnellinen, hän menee naimisiin
ei äsken vielä tiennyt käyvän niin

Kaikki kellot soittaa kun Tiina vihitään
yhteen Juhaniinsa liitetään
Toivon ettei Tiina hän pety Juhaniin
vaan jaksaa vielä vastoinkäymisiin

Tiina on niin onnellinen, hän menee naimisiin
ei turhaan uskonut hän unelmiin
Tiina on niin onnellinen, hän menee naimisiin
ei äsken vielä tiennyt käyvän niin

Häämarssi kaunis kaikuu kirkon kuorissa,
asuu rakkaus näissä nuorissa
Vaikka nuori on, jo pukeutuu hääleninkiin,
Tiina tänään pääsi naimisiin

Tiina on niin onnellinen, hän menee naimisiin
ei turhaan uskonut hän unelmiin
Tiina on niin onnellinen, hän menee naimisiin
ei äsken vielä tiennyt käyvän niin

Tiina on niin onnellinen, hän menee naimisiin
ei turhaan uskonut hän unelmiin
Tiina on niin onnellinen, hän menee naimisiin
ei äsken vielä tiennyt käyvän niin

http://www.youtube.com/watch?v=yHBNwgxBitw

lauantai 9. lokakuuta 2010

NicNac, vassokuu

Otin pienen ruokalevon, se on taivaallista herkkua. En minä nukkunut, lepäsin silmät kiinni. Tunsin kehoni, sisältä päin. Voimaa täynnä, niin kuin aina - sisäinen keho. Aina voimissaan, aina yhtä nuori.

Levolla ollessani suodattui olemiseeni mummi-vainaan seinäkellon ääni, eipä tuo mikään ihme ole kun se on huoneen seinällä. Kellossa on hakkaava rytmi, ilman tanssittajaa. NicNac, NicNac...NicNac, NicNac...

Silmät suljettuina mieleeni aukeaa kuva jaloista, jotka askeltavat. NicVasen, NacOikea, NicVasen, NacOikea...Jalka eteen, taas, taas, taas, taas, taas, taas...Kävelyä kellon tahtiin, sitä on yleensä ihmisen elo. NicNac, NicNac, NicNac...ja jalat askelsivat, ne eivät menneet eteen eivätkä taakse. Aivan kuin maa niiden alla olisi ollut kävelymatto. Ja pelkät jalat, muu oli kadoksissa. Loputonta kävelyä ajan tahtiin, kenties jostakin tuntuu juuri tuolta. Kiirehtiminen ei auta, kun jalkojen alla on kävelymatto joka mukautuu vauhtiisi heti - et pääse siltä pois. Taaksepäinkään et pääse, olet jumissa. Loputonta kävelyä. NicNac, NicNac, NicNac, NicNac...

Tuo tunne on harhaa, ajan harhaa. Kun katsoo silmät suljettuina ylös löytää lopun kehostaan ja yläpuolella avautuu kirkkaus, joka vapauttaa sinut tuosta askelluksesta. Mielikuvassani ylhäältä laskeutuu kellonheiluri, se ottaa askelluksen tehtävän. NicNac, NicNac, NicNac...heiluri heiluu edestakaisin. Ja, olen vapaa. Voin istua, voin hengähtää aivan rauhassa. Minuun astuu rauha, jonka ajattomuus tarjoaa. Voin juosta ja liikkua, käydä menneessä ja kurkistaa tulevaa, heiluri jatkaa kulkuaan.

NicNac-meditointia, suosittelen ajanharhasta eroon haluaville.*_*

keskiviikko 6. lokakuuta 2010

Kilpajuoksu

Vaikka pitäisit kuinka kiirettä, et ehdi lukemaan kuolinilmoitustasi - paitsi jos sen itse lehteen ilmoitat.

tiistai 5. lokakuuta 2010

Varjoikä

Jos kronologisesti aika kulkisikin toiseen suuntaan, olisi minun varjoikäni mukaisesti nyt vuosi 1918. Mikä vuosi sinun varjoikäsi mukaan olisi?

Yhtäkaikki, tässä hetkessä ollaan, suunta ei sitä muuta - samassa ikuisessa tämänhetkisyydessä. *_*

lauantai 25. syyskuuta 2010

Liikkuvat kuvat

Rattaat pyörivät, vaikka ovat paikallaan. Aika kulkee eteenpäin, vaikka ikuinen hetki pysyy samana. Veikeitä kuvia, liikkuvat kuvat jotka ovat paikallaan...

maanantai 30. elokuuta 2010

Syrjällään normaaliin

Seuraavaksi Eppu Normaalin pohdintaa ajasta kappaleessa "85".

Silmämme avataan ja suljetaan
Me maailman pyörällä kuljetaan
Ylöspäin ja alas ja ympäri hei
Maailman pyöräni vei
Elämäni oli tylsää niin
Sitä tylsyyttä katselin silmät kii
Silmäni avasin ja maailman näin
Maailmaani katsomaan jäin

On vuosi '85, kauan on aikaa on siis
Siitä kun viimeksi ylöspäin pyörähdin pyörässä näin

Täällä metrossa maailman lauluja kirjoitan,
Lauluja siitä mitä mä nään ja mitä tunnen sisällä pään
Ja missä kuljin milloinkin, mietin nyt, silloinkin,
Mietin kenelle lauluni teen, missä oon, minne meen

Syrjällään oikeaan

Lueskelin kirjaa "Mitä voi sanoa? Keskustelukirjeitä kuolemasta". Kirjailijat Hannu Raittila ja Juhani Syrjä käyvät dialogia kuolemasta.

Suora lainaus Juhani Syrjän kirjoituksesta sivulta 46:

Lomalle kronologiasta voi päästä ajattomaksi hetkeksi, sitten viriää harvinaista tapausta juhliva tietoisuus, jonka ansiosta puhtaaseen olemassaoloon vajoamisen voi muistaa. Paratiisi on koko ajan meissä, mutta sinne ei pääse pyrkimällä.
   Yhteyden ajattomuuteen voi saada myös vaaratilanteessa. Katolta luisuminen voi kestää kauan. On aikaa miettiä jarrutustekniikoita ja alastuloa. Hätäytymätön mieli vaeltaa tiedostoissa ja luo parasta mahdollista tekniikkaa. Kliseet ovat tiedon taskuja. Eletyn elämän voi joku todella nähdä kulkevan filminauhana silmiensä edessä. Ihminen on elämänraivonen ja kokemuksesta oppiva eläin kuin susi.

Syrjällään ollaan, kun mietitään asioita eri näkökulmista. Oivalluksia on siellä täällä, syrjällään olo on tärkeää jotta taiteen kautta saadaan esiteltyä asioita joita on muuten vaikeaa pukea sanoiksi.

Hannu Raittila kirjoittaa Syrjälle rohkeaa tekstiä ja toisin päin. Syrjältä voi tippua normaaliuden ulkopuolelle, mutta tietty varovaisuus paistaa kirjoituksista läpi. Ollaan aiheessa, jossa mennään ihmisen käsityskyvyn ulkopuolelle, silloin egolla alkaa olla tuliset paikat. Ymmärtäminen kun vaatii ajasta luopumista, kuolema pitää kutsua kastejuhlaan.

Hannu Raittila kiteyttää keskustelun kuolemasta hienosti yhteen lauseeseen: "Kaikki, mistä voidaan puhua, on elämää." 

Niin, kaikki on elämää...  

keskiviikko 11. elokuuta 2010

Todellisuudet ajassa, 15 vuotta sitten

Elämme ajassa
kaksitoistapäisessä.

On menneisyys,
tämä hetki
ja
tuleva.

On matka tänne
ja
täältä pois.

On todellisuus neljäs.



Ikuinen tämänhetkisyys läsnäolevassa hetkessä, se oli vielä tuolloin kadoksissa. Kadoksissa, vaikkei se ollut ensinnäkään hukassa. Etsin, vaikka ei ollut mitään etsimistä. *_*

sunnuntai 11. heinäkuuta 2010

Ajan muodot

Joskus on ollut imperfekti ja joskus futuuri, nyt on preesens. Imperfekti, preesens ja futuuri - aikaa kuvataan muodoilla ja nyt, perfektin kautta. Joskus voidaan vielä lisätä +  ja kvam perfektin eteen. Silloin kuvataan monikerroksellisesti mennyttä, oli ollut...kenties joskus "on ollut" muuttuu  "oli olleeksi" ja kaikki vain "on". Uuden ajan satuja, ajattomuudesta. *_ '

Kun muoto otetaan ajasta pois, mitä jää jäljelle? Mitä on kun ei ole imperfektiä, preesenstä eikä futuuria? Oletko lainkaan vai alatko olemaan? 

Ikä, nuori tai vanha. Jotain siltä väliltä. Aamu, päivä ja ilta. Sarastus, kirkkaus ja hämärä. Joskus on ollut ja joskus tulee olemaan, jotain joka on tämä hetki.  Pian, kohta, kotvasen kuluttua. Kekkosesta Koivistoon, Koivistosta Ahtisaareen, Ahtisaaresta Haloseen, Halosesta Futuuriin. Yksi, kaksi, kolme...jokainen vuorollaan, tässä hetkessä vääjäämättä. Tarkkailen, olen läsnä.

Neljä, viisi, kuusi...jokainen numero seuraa toinen toistaan, nyt. Seitsemän, kahdeksan, yhdeksän...jokainen numero on sopimus. Mitä muuta numerot ovat sisältönsä lisäksi? Kymmenen, 11, 12...sääntöjä ja sopimuksia, jotka ovat lainalaisuuksien alaisia. Mitä muuta ne ovat? Ykkönen on suora, kakkonen on väärä, kolmonen on kiero, nelonen on tuoli väärinpäin...

Mutta mitä numerot ovat, jos niistä ei haeta muita merkityksiä ja merkitystä kuvaavia sanoja? Mitä ne ovat, jos niitä vain katsoo antamatta niille merkitystä? Kun merkitys riisutaan pois, astuu tilalle rajattomuus ja äärettömyys. Ikuinen tämä hetki. Koko skaala umpeutuu, kun merkitykset loppuvat. Tulee tilaa, josta rakentuu tietoisuus josta kaikki on lähtöisin.

maanantai 28. kesäkuuta 2010

Tasapaino

Onhan se tärkeää, tasapaino. Tasapainossa eri suuntiin muutosta aiheuttavat voimat kumoavat toisensa. "Olla kova ja pehmeä yhtä aikaa, siinä on tavoitetta yhdelle elämälle."(Tommy Tabermann). 

Tasapainossa on viisautta, sitä, ja sen ymmärtämistä tarvitaan niin monessa asiassa. Statiikassa, lämpö-opissa, taloustieteessä, kemiassa, hydrostatiikassa, biologiassa, ja vaikkapa käytännön läheisemmin kirjoitettuna; propellin veistossa tuulimyllyyn, asianmukaisessa puketumisessa kelin mukaan, rullaluistelussa pankin käytävillä,  mitattaessa aineita leivonnassa, autonrenkaiden ilmanpaineissa,  päällä seisomisessa ja jopa istumisessa. Tässä maailmassa tasapainotuksella on kohteita lukemattomasti, dilemma seuraa toinen toistaan. Ajattelun avulla näitä tasapainotuksia sitten ratkaistaan, tasapainokykyä harjoitetaan narulla kävellen ja joskus opitaan, ja joskus säädetään. Pistetään lisäpainoa sinne ja veistetään tuolta pois, mutta olisiko mahdollista ettei aina tarvitse tasapainotella? Tasapaino olisi yhtä luonnollista joka asiassa kuin seisominen, siis hänelle jolla tasapainoaisti toimii.

Tasapainoaisti on tärkeä hereillä ollessamme, ja jos ei sitä olisi, maailmamme olisi "heikunkeikun". Sinänsä arkinen aisti, josta emme usein haloota nosta. Jos se otettaisiin pois, miten vaikeaa meillä olisikaan?  Vai herättäisikö se tasapainoon? Tuskin, sillä lähes jokaisella on kokemusta epätasapainosta. Ei se meitä hereille saa, mutta kenties se havahduttaa.

Veistelin pieneen tuulimyllyyn propellia, siinä tuli julki tuon tasapainon merkitys. Jos haluaa saada propellin pyörimään tuulessa, on materiaa jätettävä juuri sopiva määrä. Muotokin on tärkeää, muotokin vaikuttaa tasapainoon. Muodolla on tarkoitus, asteet pitää olla kulmissa  ja kohdallaan. 

Miten vaikeaa onkaan tasapainottaa arvomaailmaa, miten hienomekaanista puuhaa se onkaan. Oman arvomaailman luomiseen, ylläpitoon ja joskus jopa muokkaukseenkin käytetään päivittäin paljon energiaa, harvoin "mylly" kuitenkaan pyörii kitkatta ja tasapainoisesti. Muodot, myös arvot ovat aineellisia luomuksia. Niillä on vastakappaleensa, ja eri suuntiin vaikuttavat voimat kumoavat toisensa - se on tarkkaa veistotyötä. Taidon uskoo oppivansa, mutta säätöä tarvitaan aina. 

Ihmiset tasapainottelevat aikataulujen suhteen, epäsuhta on enemmän tapa kuin poikkeus. Nuori katselee tulevaa, painopiste on kaukana tasapainosta. Seniori kurkkii menneeseen, mitä enemmän ikää sitä enemmän painoa on menneellä. Tasapainopiste tässä psykologisessa ajassa on tässä hetkessä, silloin elämä pyörii propellin lailla ilman kärsimystä.

Aineeton, sisin. Kaiken ollessa yhtä ja ykseydessä, ulkoisen ja sisimmän - elämä on. Tasapaino menettää merkityksensä, sillä se on. Ja se ettei sitä ole, sekin on.

maanantai 21. kesäkuuta 2010

Suoruus taipuu kehälle

Prinsessoja ja prinssejä, niitä on saduissa. Ruotsissakin satua loihdittiin esiin, tehtiin sadusta totta. Kuningasmieliset suomalaiset seurasivat suoraa lähetystä häistä. Suoruudessa on taikaa, suora lähetys tässä hetkessä - sellaista on mukava seurata. Se muuntaa todellisuutta, tekee unelmista konkreettisia. Se tapahtuu nyt, ja "minä olen" paikalla. Suorat lähetykset taipuvat ja taivuttavat meidät todellisuuteen.

Yleisesti pitää kiittää Yleä. Yle lähettää netin areenallaan suoria lähetyksiä, niitä tässä maailmassa tarvitaan jos katsellaan televisiota. Suoraa lähetystä tästä hetkestä tähän hetkeen, viivettä on hieman - mutta kuitenkin, se on hienoa.

Areenasta on voinut seurata mm. provinssirockin huimia esityksiä ja jalkapalloa, se on upeata. Keltaisia kortteja ja korkeita kaaria, kun pallo lentää...ja joskus osuu maaliin. Olisi synti jos ei osuisi, sillä sitä katsoo miljoonat ihmiset ympäri maailmaa ja silloin, kun lähetys on suora, ovat miljoonat ihmiset kuvainnollisesti ja ihan oikeasti samalla aaltopituudella. Samassa aallossa, joka vie tunteita laidasta laitaan. Aallokko vie, vaikka tuuli ei puhaltaisikaan, kohti ajattomuuden satamaa. Unohdetaan mennyt ja tuleva, eletään hetkessä. Sitä on suoruus ja suoran lähetyksen anti, siihen voi uppoutua. Suoruutta löytyy kuitenkin heti myös television vierestä, siis katso viereen kun ei tule suoraa lähetystä. Suoraa on elämä ilman areenaa ja televisiota, miksi pitäisi katsoa väärää?

Lineaarinen aika, sitäkö on suoruus? Jana, jossa on alku ja loppu. On mennyt ja tuleva, nykyisyys jossa elämme. Sellainenko on polku, jota täällä astelemme? Vai olisiko kuitenkin, että kaiken ytimenä on ikuinen tämä hetki. Tässä hetkessä ja sen läsnäolossa joka on ikuisessa ajattomuudessa, lineaarinen aika ei ole jana vaan se taipuu kehäksi. Kehäksi, jonka ytimessä sinä olet silloin kun olet tässä ja nyt. Kehässä on ajallinen tietoisuutesi menneestä ja tulevasta. Kehän keskellä oleva tämänhetkisyys ja  läsnäolosi laatu vaikuttaa kehän taajuuteen...aika tihenee ja kehä pienenee, kunnes se häviää ja ei ole enää kuin ikuinen hetki. Olisiko se ajan loppu? Egon ainakin.

Paljon on puhetta, turhan höpötystä. Ajallisuus on aikakäsityksen muovaama tapa suhtautua aikaan,  ajattomuudesta on lyhyt matka ikuisuuteen. Kaiken perusyksikkö on alkuräjähdyksen ikuinen tämä hetki, se ei muutu - yksi on ja pysyy, itse elämä ja rakkaus, vaikkei kellon viisarit enää liikkuisi. Ajattomuuden syvin olemus on läsnäolossa, jota kutsutaan valaistumiseksi tai kristus-tilaksi tai vain tilaksi, jossa ei ole enää kärsimystä. Ja se löytyy jokaisesta meistä, ja se on "minä olen".

Maailmassa aika taipuu, myös aikavyöhykkeiden kautta. Hyvää isänpäivää teille isät niissä maissa,  joissa isänpäivää vietetään kesäkuun kolmas sunnuntai! Joillakin se meni jo, joillakin se on juuri nyt.