Mikä on niin on

Mikä on niin on
Minä olen, kun Sinä olet
Näytetään tekstit, joissa on tunniste muutos. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste muutos. Näytä kaikki tekstit

maanantai 2. toukokuuta 2011

Paniikkiluento

Luennoitsija saapuu auditorioon. Yleisöä on paljon, osa kiinnostuneita siitä mitä hän aikoo puhua ja osa hakemassa nautintoa omalle mielipiteellensä. Luennoitsijan sydän hakkaa ja kämmenpohjat hikoavat. Hän tuntee punan nousevan poskillensa, tuntuu kuin henki loppuisi. Jalat tärisevät, onneksi on tuoli mille voi istuutua.

Luennoitsija tuntee olevansa arvostelevien katseiden alla, hän määrittelee itseänsä toisten kautta. Ensimmäinen lause on heikko ääneltään, onneksi on mikrofoni. Yht'äkkiä jotain tapahtuu, luentosalin kuulijat ovat vaihtuneet. Ei, vaan hän...tai tarkkailija. Hän alkaakin tarkkailemaan yleisöä, yleisössä onkin lapsia. Kun oikein tarkentaa, on salissa tyttöjä ja poikia. Hänhän on täällä ainut aikuinen, hänellä on näille lapsille paljon kerrottavaa. Lapset ovat ihmisinä aivan yhtä tärkeitä kuin hänkin, mutta hänellä on näille lapsille paljon opetettavaa.

Luennon aihealue on paniikkihäiriö, sen tunnistaminen ja sen voittaminen.

maanantai 18. huhtikuuta 2011

Muutosvaali?

Vaalit on käyty ja poliittinen ilmapiiri muuttuu kertaheitolla. Muutosta halutaan, mutta mihin suuntaan nyt lähdetään? Kun valitaan tietty tie, toinen tie suljetaan. Kaikella on merkitystä, merkitykset avautuvat ajan saatossa. Kaikki on muutoksen tilassa, huolimatta siitä kuka milloinkin on vallankahvassa kiinni. Kenties maksamme tulevaisuudessa euroilla, kenties markoilla. Kuulumme jatkossakin Eurooppaan, vaikka emme Euroopan Unioniin kuuluisikaan. 

Peruuttamalla ei pääse eteenpäin, sanoi Katainen. Peruuttamallakin voi ajaa eteenpäin, jokainen tietää sen. Peruuttaminen vaatii taitoa, ja on hyvä jos osaa käyttää peilejä avuksi. Toivotaan, että matkamme Suomessa jatkuu tämänhetkisyyttä arvostaen ja emme kurota liiaksi tulevaisuuteen tai menneeseen. Läsnäoloa, sitä tarvitaan hyvemminvointivaltiossa.

maanantai 11. huhtikuuta 2011

Viruspäivitys

Saamme syntymässä maalliselle matkallemme hienon asuinpaikan, kehon. Tietoisuuden kautta se toimii, tietoisuuden kautta se pysyy kunnossa. Tietoisuuden kautta se korjaa itse itseään, hyvänä esimerkkinä kehon sisäinen puolustusjärjestelmä; kuume ja siihen liittyvä valkosolujen määrän lisääntyminen. Vanha kansa sanookin, että mikä ei tapa niin vahvistaa. Näissä sanoissa on suurta viisautta, vuosisatojen mittaan kertynyttä kokemuksellista tietoa. 

Muistan, että minun lapsuudessani ei rokotettu tuhkarokkoa, vihurirokkoa eikä sikotautia vastaan. Silloin, jos jossain perheessä tauti jylläsi sinne mentiin kyläilemään - jotta saataisiin tuo tauti tarttumaan itseen. Tietona oli, että kun tämän välttämättömän taudin sairastaa lapsena se on lievä ja se sairastetaan vain kerran. Aikuisiällä sairastettuna tauti on jo paljon raskaampi, ja seuraukset jälkitauteineen voivat olla vakavia. Mikä ei tapa, se vahvistaa... kaikella on tarkoitus, myös näillä ns. lastentaudeilla. Olisiko näitä "päänahkoja" tarkoitus kerätä, että saa sarjan täyteen ja palkintona pitkän iän? Mille tielle ollaan lähdetty, kun lähes kaikkeen kehitetään rokotteet? Miten se vaikuttaa tuohon kaikkeuden luomaan järjestelmään, jonka kautta ihmisen on tarkoitus vahvistua eikä heiketä?

Fyysisellä kivulla ja kärsimyksellä, joita sairaudet aiheuttavat on myös "herätystehtävä". Sairaus laittaa ihmisen polvilleen, parhaimmillaan se pysäyttää ajattelun. Esittää kysymyksen elämäntarkoituksesta? Miksi minä? Monesti, kun parannutaan sairaudesta ollaan sen jälkeen helpottuneita tervehtymisestä. Mutta miten nopeasti ihminen unohtaakaan sairautensa aiheuttaman kivun ja kärsimyksen, kun hän on jälleen terve. Miten nopeasti hän palaa samalle tielle, missä hän oli ennen sairastumistaan ja matkassa saattaakin olla enemmän katkeruutta kuin ennen sairastumista. Mitään muutosta ei tapahtunutkaan, mutta poikkeuksiakin on. On ihmisiä, joilla on ollut vakava sairaus, ja he ovat parantuneet siitä. Ja jotain on tapahtunut, ei ole enää sitä vahvaa egoa. Sulkeutuneesta on saattanut muotoutua avoin, sydämettömästä sydämellinen, kiittämättömästä kiitollinen, arvostelevasta suvaitsevainen, katkerasta anteeksiantava...

Haluan tällä blogillani avata näkemystä sellaiseen asiaan, mistä harvoin keskustellaan. Mikä onkaan sairauksien kautta avautuvan kärsimyksen ja kivun tarkoitus meidän tietoisuuden tilaamme?  Onko niiden syvempi tarkoitus jäänyt unholaan? Tiedän, että näitä asioita ajatellaan silloin kun itse sairastutaan. Tiedän, että moni uskoo sokeasti lääketieteeseen. Voisimmeko kuitenkin ensisijaisesti uskoa omaan syvimpään itseemme? Sillä siellä on vastaukset kysymyksiin, joita ei ole edes esitetty ja joita ei tarvitse edes esittää. Siellä on vastaukset, joissa elämä on pääosassa. Elämä, joka ei tunne kärsimystä ja joka on ikuinen.  

perjantai 21. tammikuuta 2011

Sade

Kun pisara sulautuu mereen, se vaikuttaa mereen reunoja myöden. Vaikutusta tuskin huomaa, mutta jos pisaroita on miljardeja  se ei jää huomaamatta. Vaikutukset näkyvät muotomaailmassa, kun sisäinen hiljaisuus sataa kauttamme tähän maailmaan.

tiistai 4. tammikuuta 2011

Elämänmielekkyyden tie

Yhteiskunnassamme on suuri hätä, mutta se on nyt suljettu koteihin. Ihmiset eivät soita sotatorvia kaduilla, he nuolevat haavojaan kotonaan. Onko sota ohi, kun haavoittuneita on niin paljon? Se, että kaikilla on koti on hyvä. Se, että kaikilla olisi elämä on vieläkin parempi. Ihmisen koti tulee olla korvien välissä ja usein se ei löydy kotoa, koska elämänmielekkyys puuttuu.

Ongelmaksi nykyhetken keskustelussa on muodostunut syrjäytynyt joukko, jolla on yksinäisyyttä ja usein myös päihde- ja mielenterveysongelmia. Miten heidät saisi pois kotoaan ja etsimään elämäänsä mielekkyyttä? Yksinäisten ja kadoksissa olevien joukko on suuri ja jotkut ovat yksinäisiä vaikka eivät ole yksin.

Tämänpäivän Aamulehti kirjoittaa, että Tampereella on tavoite ettei yksikään koditon olisi enää koditon vuoteen 2015 mennessä. On laskettu, että kun saadaan kodittomat pois kaduilta ja laitoksista niin yhteiskunnan kustannukset pienenevät. Puhutaan tuetusta asumisesta, siirtymisestä "normaaliin" asumismuotoon. Mutta mikä on normaalia sinulle ei ole normaalia kodittomalle ja/tai laitoksissa pitkään asuneelle. Normaalius käsitteenä on hyvin häilyvä käsite. Kaikki eivät keskiarvoon mahdu, vaikka osaltaan sitä edustavatkin. Toinen on normaali marginaalisesti ja toinen vain osana laskennallista tulosta. Kumpi on normaalimpaa? Missä onkaan ihminen?

Jokaisella olisi jotain annettavaa, kun annetaan mahdollisuus yhteisöllisyyteen. Sitten kun tavoitteenmukaisesti kaikilla on koti pitäisi meidän seuraavaksi huolehtia ihmisten elämänmielekkyydestä. Tulisi rakentaa kaikille avoimia viriketoimintakeskuksia, ei vain tietylle marginaalille tarkoitettuja tukipalveluita. Ihmiset pitää huomioida heidän omien tarpeittensa pohjalta, niin miehet kuin naiset, niin lapset ja nuoret kuin keski-ikäiset ja vanhuksetkin.  Viriketoiminnalle voisi keksiä toisen nimikkeen, sillä siinä on laitosmainen kaiku. Ihmiset saisivat nimetä "me-keskukset" sen mukaan, mikä tuntuisi hyvältä. 

Yksinäisyys on joskus hyvä, mutta yhteisöllisyyttä ihminen kaipaa. Ykseyttä toisten kanssa, sillä miten muutoin voi kokea olevansa samaa elämää kuin toinenkin? Elämänmielekkyys on tie itse elämään, lähimmäistä pitää Rakastaa... sillä niin peili kuvastaa kuin sinne kuvastetaan.




sunnuntai 2. tammikuuta 2011

Se on aina

Elämäntilanne ja vuoden vaihtuminen, niissä on yhtäläisyyttä. Elämätilanteet vaihtuvat, vuodenajat ja vuodet vaihtuvat. Elämme jatkuvassa muutoksessa, koska muutos on elämän kannalta välttämätöntä. Jotain pitää loppua, että uusi voi alkaa. Emme voi jäädä menneeseen, toisaalta emme voi hypätä minkään ylikään. Ja kaikki tapahtuu tässä hetkessä, nyt. Mennyt on joskus tapahtunut tämänhetkisyydessä, tuleva tulee tapahtumaan tämänhetkisyydessä. Ikuinen tämä hetki, se ei muutu. Se on aina.

perjantai 17. joulukuuta 2010

Suomi myynnissä

Veneen kokka kohti punaista saarimökkiä, jonka omistaa venäläinen pariskunta. Saimaalla, Suomen suurimmalla järvellä on paljon ulkomaalaisomistuksia. Sen tietää Andreas ja Tatjana, naapuristakin kuuluu venäjän kieltä. Hienoa sotaa, ilman aseita...tai ei ihan ilman, rahalla saa. Suomi on myynnissä, tiesittekö jo sen? Pian ei tarvita enää rajoja, sillä rajatonta on Suomen myyntipolitiikka. Suomalaiset ovat valmiita myymään itsenäisyytensä, vai ovatko? Kuka meidän asioita oikein päättää? Oletko se sinä, vai onko se joku muu? Kenties Putin?