Siivet kantaa

Vapaus johonkin, vapaus jostakin. Kaksi määritelmää, jotka teki tutuksi Isaiah Berlin. Onko meillä todellista valtaa olla vapaita muutoin kuin sisäisesti? Ja mitä vapaus on, kun sinulla on valta vapauteen? Ja onko vapautta todellisuudessa valintaan valita vapaus, jos ei edes tiedä todellisia vaihtoehtoja? 

Jos olet unessa, silloin näet unta. Unessa voi lentää vapaana, mutta todellisuudessa tapahtuva lentäminen on paljon antoisampaa. Vapaudentunne on verrattavissa tunteesen, kun lennät - silloin kun "ei mitään" ympäröi Sinut. Silloin olet se joka todellisuudessa olet, itse Elämä.

Sisäisesti vapaa ihminen ei ole sidottu ulkoisen maailman tapahtumiin, sillä suhtautuminen on maailmaan sallivaa. Sallivuudesta kumpuaa luontaista anteeksiantoa, ymmärrystä ja myötätuntoa maailmaa kohtaan. Maailmaan, joka koostuu ykseyden oivaltamisesta. Vapaana voi kulkea, mutta voiko vapaana olla vangittuna?

Ulkoisesti sinulla voi olla kahleet, mutta sisäisesti Sinua ei voi kukaan kahlita - ainoa este vapautumiselle olet Sinä itse.

Opasviitta

Katson opasviittaa, pystytetty Sinulle ja Minulle. Viitassa lukee "mikä on niin on". Olet jo perillä, se opastaa tähän hetkeen, hetkeen josta aukeaa vapauden tie.

Pysähdy, sillä vasta tuolloin tuo opasviitta ilmentyy. Sinut kenties pysäytetään, laitetaan selkä seinää vasten tai ajetaan tilanteeseen josta ei ole ulospääsyä. Silloin, ulospääsy onkin antautumista olemassaolevalle. Yht'äkkiä onkin valinnan mahdollisuus, silloin kun kaikki tiet on suljettu. Tämä hetki avaa valinnan mahdollisuuden ajan ja ajatusten tuolle puolen, kahleet poistuvat ja elämään astuu vapaus. Elämä saapuu muodottomuudesta muotoosi, olemisen autuas ilo.

Muodottoman ja muodollisen liitto, olemassaolevan täydellinen hyväksyntä. Antautuminen sille mikä on, olet löytänyt perille. Paikkaan, joka on ikuinen. Paikkaan, jossa muodon syvin olemus paljastuu "ei miksikään". Oivallus, "mikä on niin on".

Sisäinen vapaus

Vankiloita on monenlaisia. Yksi tämänpäivän vankila on lääketieteen luoma diagnoosijärjestelmä, jonka mukaisesti ihmistä aletaan luokitella tai hän itse luokittelee itsensä diagnoosinsa kautta. Ego saa ravintoa, kun egoon liitetään jotain "arvokasta", joka saa minun olemaan jotain erityistä. 

Kuvitellaan vaikkapa Einoa, joka saa diagnoosin vaikkapa korkeasta verenpaineesta. Kun Eino esitteli ennen itsensä Einoksi, nyt hän esittelee itsensä Einoksi jolla on korkea verenpaine. Vankiloita on siis paljon sellaisia jotka itse itsellemme luomme. Yksi on tuo diagnoosivankila. Näitä asioita kannattaa joskus jokaisen miettiä, olemmeko todella vapaita vai elämmekö omassa vankilassamme vai vankilassa jonka yhteiskunta on henkilökohtaisesti meille varannut? Olemmeko vankeja vai tiedostammeko vapautemme?

Tietä käyden tien on vanki, vapaa on vain umpihanki, kirjoitti Hellaakoski aikoinaan.

NicNac, vassokuu

Otin pienen ruokalevon, se on taivaallista herkkua. En minä nukkunut, lepäsin silmät kiinni. Tunsin kehoni, sisältä päin. Voimaa täynnä, niin kuin aina - sisäinen keho. Aina voimissaan, aina yhtä nuori.

Levolla ollessani suodattui olemiseeni mummi-vainaan seinäkellon ääni, eipä tuo mikään ihme ole kun se on huoneen seinällä. Kellossa on hakkaava rytmi, ilman tanssittajaa. NicNac, NicNac...NicNac, NicNac...

Silmät suljettuina mieleeni aukeaa kuva jaloista, jotka askeltavat. NicVasen, NacOikea, NicVasen, NacOikea...Jalka eteen, taas, taas, taas, taas, taas, taas...Kävelyä kellon tahtiin, sitä on yleensä ihmisen elo. NicNac, NicNac, NicNac...ja jalat askelsivat, ne eivät menneet eteen eivätkä taakse. Aivan kuin maa niiden alla olisi ollut kävelymatto. Ja pelkät jalat, muu oli kadoksissa. Loputonta kävelyä ajan tahtiin, kenties jostakin tuntuu juuri tuolta. Kiirehtiminen ei auta, kun jalkojen alla on kävelymatto joka mukautuu vauhtiisi heti - et pääse siltä pois. Taaksepäinkään et pääse, olet jumissa. Loputonta kävelyä. NicNac, NicNac, NicNac, NicNac...

Tuo tunne on harhaa, ajan harhaa. Kun katsoo silmät suljettuina ylös löytää lopun kehostaan ja yläpuolella avautuu kirkkaus, joka vapauttaa sinut tuosta askelluksesta. Mielikuvassani ylhäältä laskeutuu kellonheiluri, se ottaa askelluksen tehtävän. NicNac, NicNac, NicNac...heiluri heiluu edestakaisin. Ja, olen vapaa. Voin istua, voin hengähtää aivan rauhassa. Minuun astuu rauha, jonka ajattomuus tarjoaa. Voin juosta ja liikkua, käydä menneessä ja kurkistaa tulevaa, heiluri jatkaa kulkuaan.

NicNac-meditointia, suosittelen ajanharhasta eroon haluaville.*_*

Pimeä huone

Olet ajautunut pimeään huoneeseen. Siellä on hiljaista. Kellon ääntäkään ei kuulu, valoakaan ei näy. On pilkko pimeää, sinulla ei ole tietoa paikasta eikä ajasta. Kierrät huoneen seinät, sentti sentiltä. Hyvin järjestelmällisesti. Et löydä ovea, et ikkunaa. Et mitään, mikä antaisi toivoa päästä pois huoneesta. Olet huoneen vanki. Et tiedä onko päivä tai yö, tai onko niitä edes olemassa.

Kierrät uudelleen huoneen, kuulet vain hengityksesi. Tunnet kuitenkin, ettet ole yksin. Sinua tarkkaillaan, vaikkei sille ole mitään todistetta. Olet varma siitä. Hengität syvään, sisään ja ulos. Hengityksessäsi on joku mukana, missä tuo joku on? Hengität sisään ja ulos, kuuntelet tarkkaavaisesti. Et ole yksin.

Sinulle syttyy toivo, että kenties ulospääsy löytyy. Alat kontata lattiaa, sentti sentiltä. Hyvin järjestelmällisesti. Kätesi haistelevat ilmavirtaa, sitä ei ole. Hengität syvään, et ole yksin. Ilma on kuitenkin raikasta, kuinka se riittää kummallekin?

Tyhjyys. Täällä ei ole mitään ja täällä on kaikki. Miten se on mahdollista? Ajattelet, se tukahduttaa. Pelko astuu esiin. Säpsähdät, alat kuuntelemaan jälleen hiljaisuutta ja hengitystäsi. Sivelet kehoasi, olenko minä olemassa? Hengität, sisään ja ulos. Tunnet palleasi nousevan ja laskevan. Tunnet olevasi, olet varma siitä. Sanot hiljaa, "minä olen".

Asetut makuulle. Antaudut. Hengität syvään, sisään ja ulos. Et ole yksin, hengityksessäsi on joku mukana. Suljet silmäsi, koska et näe mitään. Suljet silmäsi, koska haluat nähdä jotain. Olet rauhallinen, ajattelu ei auta. Ajattelua ei kaipaa, koska se ahdistaa ja lisää kärsimystä. Hengität syvään, sisään ja ulos. Et ole yksin. Tunnet olevasi. Minä olen.

Heräät. Avaat silmäsi. Näet. Huoneen keskellä on kirkas valopatsas. Valo laskeutuu ylhäältä. Katossa on pieni reikä. Sinua pelottaa ja samalla sinulla on hyvä olla. Sinua pelottaa, mutta olet helpottunut. Nyt ei ole pimeää. Lähestyt valopatsasta. Astelet kuitenkin lähemmäksi. Olet jo aivan liki. Hengität syvään, sisään ja ulos. Et ole yksin. On aivan hiljaista, kuulet vain hengityksesi ja kaksi hengittäjää. Olet läsnä, tunnet hetken. 

Aina on oikea hetki olla läsnä ja astua askel kohti valoa. Vapauteen, joka on rajaton. Valita voit, kun heräät ja näet valon. Silloin sinulla on todellinen valinnanvapaus. Silloin kun 'minä olen'.

Vapaat radikaalit

Radikaaleja on aina ollut ja tulee aina olemaan. Che Guevara, M.A. Numminen, Veikko Vennamo, Marx, minihametta käyttävä nainen 1960-luvulla, hipit, punkkarit, Eino S. Repo, Hannu Salma, Irwin Goodmann ja aikoinaan myös tämä kone jota naputtelen. Paljon vapaita radikalismin henkilöitymiä ja radikaalisia keksintöjä niin tekniikan kuin kulttuurinkin saralla. Mutta nyt puhutaan paljon vapaista radikaaleista, miksei puhuta vangituista?

Vangitut radikaalit on yleensä poissa silmistä, mutta yhden vangitun radikaalin löysin Wikipediasta:

"Abu Hamza al-Masri on egyptiläissyntyinen Isossa-Britanniassa asuva radikaali muslimisaarnaaja, joka tuomittiin seitsemäksi vuodeksi vankilaan murhaan kiihottamisesta saarnoissaan." 

Radikaalit voivat olla siis vaarallisia, kuten oli aikoinaan myös Etelä-Afrikan presidentti Nelson Mandela. Ajat muuttuvat, vaarat sen myötä.

Ihmisen vanhenemista ajatellen vapaat radikaalit ovat myös vaarallisia. Jos nyt miettii vaikkapa tuota Abu Hamza al-Masria niin on siinä kyllä perääkin, mutta nyt kirjoitankin tästä asiasta solutasolla. "Elimistön puolustusjärjestelmän pettäessä vapaat radikaalit sitoutuvat salaman nopeasti solujen makromolekyyleihin. Solukalvon ja soluorganellien lipidiosien hapettuminen eli härskiintyminen johtaa soluvaurioihin."(Studia generalia 2000) http://www.kotu.oulu.fi/avoin/yleisoluento/arkisto/2000/00_artikkeli1.htm

Pitäisikö vapaita radikaaleja kaikesta päätellen vangita enenevissä määrin? Vapaus ja radikalismi eivät ole terveellinen vaihtoehto ihmisille, vai onko?

http://yle.fi/uutiset/kulttuuri/2010/06/runoilija_giorno_on_viiden_vuosikymmenen_radikaali_1759858.html?origin=rss 

Platonin luolavertaus

"Kuvittele joukko vankeja, jotka on kahlehdittu lapsuudestaan saakka syvälle luolaan. Paitsi heidän jäsenensä, myös heidän päänsä on kahlehdittu niin, että heidän silmänsä ovat pakotettuja katsomaan luolan peräseinään. Vankien selän takana on tuli, ja tulen ja vankien välissä on korotettu kävelytie, jota pitkin kuljetetaan erilaisia eläinten, kasvien ja muiden asioiden muotoja. Tulen valo heijastaa sekä vangeista että kuljetetuista asioista tulevan varjon luolan peräseinälle ja kiinnittää vankien huomion. Samoin kun joku muotoja kantava puhuu, hänen äänensä kaikuu luolan peräseinästä ja saa vangit uskomaan, että ääni tuli varjoista. Vangit osallistuvat eräänlaiseen peliin, antaen asioille nimiä kun näkevät niitä. Tämä on kuitenkin ainoa todellisuus, jonka he tuntevat, vaikka näkevätkin ainoastaan kuvien varjoja.

Kuvitellaan, että yksi vangeista vapautetaan, nousee seisomaan ja kääntyy ympäri. Tuli sokaisee hänen silmänsä ja ohi kulkevat muodot näyttävät hänestä epätodellisimmilta kuin varjot. Samoin jos hänet viedään ulos luolasta katsomaan auringonvaloa, hänen silmänsä sokaistuvat eikä hän näe ensin enää mitään. Vähitellen hän kykenee näkemään tummia hahmoja kuten varjoja, ja sitten kirkkaampia ja kirkkaampia esineitä. Viimeisenä hän kykenisi näkemään itse auringon, ja oppisi, että se tarjoaa vuodenajat ja vuosien vaihtelut, on kaiken näkyvän yläpuolella ja on jollakin tavalla kaiken hänen näkemänsä syy. Tämä osa vertauksesta osuu läheisesti yhteen Platonin aurinkovertauksen kanssa, joka on esitetty Valtion kirjan VI loppupuolella.

Näin valaistuneena vapautettu vanki haluaisi epäilemättä palata luolaan vapauttamaan kahlehditut ystävänsä. Ongelma olisi siinä, että he eivät haluaisi vapautua. Luolaan palaaminen vaatisi, että vapautetun vangin silmät totuttelisivat taas uuteen valaistukseen, ja jonkun aikaa hän näkisi huonommin eikä kykenisi havaitsemaan luolan peräseinälle heijastuvia varjoja yhtä hyvin kuin toverinsa, jonka vuoksi hän joutuisi naurunalaiseksi. Tämä saisi vangitut vastustelemaan kaikkia vapautusyrityksiä." (Wikipedia, Platonin luolavertaus).