Sopeutuminen

Ihminen edustaa sopeutumisen huippua. Luen kirjaa, joka kertoo poliittisen vangin tarinaa toisen maailmansodan aikana. Ulkoinen vapaus voidaan sinulta riistää, mutta sisäistä vapautta ei koskaan. Sinä olet niin vapaa kuin sielusi on, kun se on. Helpottaa paljon, kun vapautesi on sinun henkilökohtaista omaisuutta. Silloin sopeutuminen on merkkejä siitä, miten elät kulloisessakin elämäntilanteessa - ei muuta.

"Mies sijoitetaan vankikoppiin, yksinäiseen koppiin, suljetaan sinne ehkä koko jäljellä olevan elämän ajaksi. Mitä hän ensimmäiseksi tekee? Alkaa sopeutua."(s.30).

Poliittisen vangin päiväkirja

Korkein oikeus tuomitsi kesällä 1941 luutnatti Arvo Turtiaisen kolmeksi vuodeksi kuudeksi kuukaudeksi kuritushuoneeseen - hän kieltäytyi osallistumasta Neuvostoliittoa vastaan käytävään sotaan. Ihminen 503/42 on vangin päiväkirja, salaa kirjoitettu. (Kirjan takakannesta lainattu teksti).

Platonin luolavertaus

"Kuvittele joukko vankeja, jotka on kahlehdittu lapsuudestaan saakka syvälle luolaan. Paitsi heidän jäsenensä, myös heidän päänsä on kahlehdittu niin, että heidän silmänsä ovat pakotettuja katsomaan luolan peräseinään. Vankien selän takana on tuli, ja tulen ja vankien välissä on korotettu kävelytie, jota pitkin kuljetetaan erilaisia eläinten, kasvien ja muiden asioiden muotoja. Tulen valo heijastaa sekä vangeista että kuljetetuista asioista tulevan varjon luolan peräseinälle ja kiinnittää vankien huomion. Samoin kun joku muotoja kantava puhuu, hänen äänensä kaikuu luolan peräseinästä ja saa vangit uskomaan, että ääni tuli varjoista. Vangit osallistuvat eräänlaiseen peliin, antaen asioille nimiä kun näkevät niitä. Tämä on kuitenkin ainoa todellisuus, jonka he tuntevat, vaikka näkevätkin ainoastaan kuvien varjoja.

Kuvitellaan, että yksi vangeista vapautetaan, nousee seisomaan ja kääntyy ympäri. Tuli sokaisee hänen silmänsä ja ohi kulkevat muodot näyttävät hänestä epätodellisimmilta kuin varjot. Samoin jos hänet viedään ulos luolasta katsomaan auringonvaloa, hänen silmänsä sokaistuvat eikä hän näe ensin enää mitään. Vähitellen hän kykenee näkemään tummia hahmoja kuten varjoja, ja sitten kirkkaampia ja kirkkaampia esineitä. Viimeisenä hän kykenisi näkemään itse auringon, ja oppisi, että se tarjoaa vuodenajat ja vuosien vaihtelut, on kaiken näkyvän yläpuolella ja on jollakin tavalla kaiken hänen näkemänsä syy. Tämä osa vertauksesta osuu läheisesti yhteen Platonin aurinkovertauksen kanssa, joka on esitetty Valtion kirjan VI loppupuolella.

Näin valaistuneena vapautettu vanki haluaisi epäilemättä palata luolaan vapauttamaan kahlehditut ystävänsä. Ongelma olisi siinä, että he eivät haluaisi vapautua. Luolaan palaaminen vaatisi, että vapautetun vangin silmät totuttelisivat taas uuteen valaistukseen, ja jonkun aikaa hän näkisi huonommin eikä kykenisi havaitsemaan luolan peräseinälle heijastuvia varjoja yhtä hyvin kuin toverinsa, jonka vuoksi hän joutuisi naurunalaiseksi. Tämä saisi vangitut vastustelemaan kaikkia vapautusyrityksiä." (Wikipedia, Platonin luolavertaus).