Mikä on niin on

Mikä on niin on
Minä olen, kun Sinä olet
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ilo. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ilo. Näytä kaikki tekstit

maanantai 30. toukokuuta 2011

Mausteverho

Minulla on maustepurkit ikkunaverhoina, on anista ja tilliä. On persilijaa ja tinjamia. Mausteita moneen lähtöön, keittiön ikkunassa on mausteet elämän iloon. Kuitenkin, ne verhoavat maisemaa. Onneksi sen voi rullata ylös, kun haluan maistaa maisemaa. *_*

maanantai 16. toukokuuta 2011

Leijonan osa, jääkiekon maailmanmestaruus

Suomelta hieno peli! - jääkiekolla on mahtava voima tuoda tunteet esiin. Silloin kun jääkiekkoa pelataan intohimolla, niin läsnäolon voima antaa pelaajille kokemuksen ikuisuuden kautta kumpuavasta tekemisen ilosta. Ja jokainen kansalainen tuntee olevansa osana suurempaa ykseyttä - "me teimme sen" - ja valitettavasti myös, syntyy paremmuuden tuomaa erillisyyttä muista kansoista. 

Suomalainen voitti kansallista itsetuntoa ruotsalaisten kustannuksella. Riemu ja ilo paremmuudesta kestää ajassa pienen tovin, sen vaakakupissa on hävinneen puolen pettymys ja suru.  Nyt ollaan ekoja, mutta kaikki loppuu aikanaan, ja tokakin on hyvä suoritus. Leijona on kuitenkin jokainen, joka lyö kiekon maaliin tässä hetkessä. Sieltä se aukeaa, Mertarannan selostus - "ihanaa leijonat, ihanaa". Onnea myös naapuriin!

Olemisen ilo versoaa ikuisuudesta. Se ei ole kytkeytynyt kansalliseen identiteettiin, sen kärsimykseen ja voittoihin.  Olemisen ilo on aina, nyt. Paras ei ole aina hyvin, mutta hyvin voi olla paras. Ollaan me hyviä, eikös? Mutta onhan muutkin, vai onkos?

lauantai 14. toukokuuta 2011

Kirje Sinulle

Olet tärkeä, koska Sinä olet kuin minä - pohjimmiltasi. Syvin itsesi on Rakkauden tyyssija, siellä asuu tietoisuuden valo. Siellä on itse Elämä, joka Sinä pohjimmiltasi olet. Anna minäsi astua ja kätellä itseäsi, sillä se on tie vapauteen ja itse Elämään. Sen kautta ja avulla, maailmasi muuttuu ja avautuu tuhannet terälehdet. Terälehdet, jotka leikkaavat pimeyden pois ja ovat kauneutta ja rakkautta tulvillaan.

Miten voit löytää sen mistä kirjoitan? Niin, samoin kuin suunnistat kartan avulla. Voin näyttää vain suuntaa, "paperilla". Miten sen tulkitset, se määrittää löydätkö perille vai et. Mutta yksinkertainen neuvoni on, olet jo perillä. Se on sinussa, Rakkaus joka olet. Se elää sinussa, kun ajattelu loppuu. Ja yht'äkkiä olet kuolematon taas. Ei ole menneisyyttä, joka kahlitsee. Ei ole mitään katkeruutta, ei mitään mitä pitäisi katua. On suunnaton kiitollisuus siitä mitä on. Ei ole tarvetta muuntaa todellisuuttaan päihtymällä, koska Elämä on hyvintä huumetta ikinä. Silloin kun olet, 'minä olen'. Sinun pitää vain kuolla itsellesi, ja se on mahdollista - nyt!

Minä, syvin itsesi Rakastaa kaikkea elollista. Se ei halua omistaa, se omistautuu kaikelle sille mitä on. Se hyväksyy kaiken, jopa sen, että kirjoitan siitä 'se' ja 'siitä'. Minä ei ole muotoseikoista kiinnostunut, ei eletystä elämästä eikä elämättömästä. Minä rakastaa tuomitsematta, arvostelematta, kiintymättä tavaroihin ja ismeihin, minä rakastaa vastarinnattomuutta. Minä haluaa vain läsnäolo, ei muuta. Minä Rakastaa Sinua! Päästä hänet, joka on Sinussa esiin - silloin osut oikeaan ja todelliseen olemiseen. Ihmiseesi liittyy oleminen, ja olemisen Ilo.


lauantai 7. toukokuuta 2011

Ongella

Ongenkoho nypähtää, menee uppeluksiin. Onkija torkkuu, nauttii lämmöstä. Ei hänellä ole nälkä, hänellä on hyvä olo - onkijan saaliina on onkijan onni ja yltäkylläisyys. 

Se, miten onkii, on tärkeämpää kuin mitä onkii.

perjantai 4. maaliskuuta 2011

Opasviitta

Katson opasviittaa, pystytetty Sinulle ja Minulle. Viitassa lukee "mikä on niin on". Olet jo perillä, se opastaa tähän hetkeen, hetkeen josta aukeaa vapauden tie.

Pysähdy, sillä vasta tuolloin tuo opasviitta ilmentyy. Sinut kenties pysäytetään, laitetaan selkä seinää vasten tai ajetaan tilanteeseen josta ei ole ulospääsyä. Silloin, ulospääsy onkin antautumista olemassaolevalle. Yht'äkkiä onkin valinnan mahdollisuus, silloin kun kaikki tiet on suljettu. Tämä hetki avaa valinnan mahdollisuuden ajan ja ajatusten tuolle puolen, kahleet poistuvat ja elämään astuu vapaus. Elämä saapuu muodottomuudesta muotoosi, olemisen autuas ilo.

Muodottoman ja muodollisen liitto, olemassaolevan täydellinen hyväksyntä. Antautuminen sille mikä on, olet löytänyt perille. Paikkaan, joka on ikuinen. Paikkaan, jossa muodon syvin olemus paljastuu "ei miksikään". Oivallus, "mikä on niin on".

tiistai 18. tammikuuta 2011

Ystävyys

Ystävyydessä luottamus ja hyvyys ovat ne piirteet, jotka piirtyvät ystävyyden kasvoille ja antavat sille olemassaolon ja ilon.

Kun ystävä on aidosti kiinnostunut mitä sinulle kuuluu ja kun hän kertoo sinulle elämästään ja haluaa kuulla sinun elämästäsi, se on rakkautta. Se, että olette tietoisia toisistanne ja siitä, että olette yhtä ja samaa elämää antavat ystävyydelle muodon. Ystävä tietää ystävänsä edustavan pohjimmiltaan samoja asioita kuin sinäkin, hänen sydämensä lyö samaan tahtiin ja hypähtää välilyönnin silloin kun sinunkin sydämesi hypähtää. Teillä on sama tahti, sillä soitatte samaa kappaletta jota elämä ympärillänne tanssii.

Ystävä, kun sen löytää on kultaakin arvokkaampaa. Ystävä, kun sen menettää, olikin kissankultaa vain.

lauantai 9. lokakuuta 2010

Ilon essiivi

Olemisen ilo, oleminen ilona. Ilona on suomenkielen essiiviimuoto, mutta se on myös keskeinen tunnetila puhuttaessa mistä on kyse olemisessa joka tapahtuu tämänhetkisyyden läsnäolossa. Essiivi on olento, yleinen olotila tai olosija, joka ilmaisee jonakin olemista. 

Mitä se tarkoittaa, että tunnet kaiken ilon kautta? Kärsimyksen loppumista, koska olemisen ilona kaikkialla on rauha.

'Minä olen', olemisen ilona.

perjantai 8. lokakuuta 2010

Työttömyys

Työttömyys on tekemistä. Suhde työhön muuttuu, kun et työskentele vaan teet. Teet asioita tekemisen ilosta, ilosta että olet. Teet, koska haluat tehdä. Tekemisen taso ratkaisee tekemisen laadun, jos tekeminen perustuu pakkoon olet unessa jota painajaiseksikin kutsutaan.

keskiviikko 6. lokakuuta 2010

Ykseys on yksi

Olet ilmaa, se on kauniisti sanottu. Olet maata, siinä on lupaus kukista. Olet tulta, siinä on lämpöä. Olet vettä, joka sammuttaa janon. 

Olet savua, tukahdutat. Olet autiomaa, rakoilet kuivuutta. Olet rovio, joka tuhoaa. Olet seisovaa vettä, jota ei voi juoda. 

Kaksi tulkintaa, joista toinen on ja toinen luulee olevansa. Itse ja minä, ne eivät sovi yhteen. Toinen on poissa, kun toinen on. Epätodellinen ja todellinen eivät asu saman katon alla - pitkään.

Ilosta kirjoitan, sillä olemisessa se on - ilo. Tässä hetkessä ja sen läsnäolossa, sillä siinä ei ole mitään mikä ei ole todellista.

keskiviikko 1. syyskuuta 2010

Multa tuli jo

Se tuli jo keväällä, minä sain sen. Ostamalla ja kantamalla kotiin, yhden auringon maahan.Viisi säkkiä aurinkoa, kesällä yksi aurinko oli kuitenkin ihan tarpeeksi. No, säkit jäivät avaamatta ja multa - se jäi käyttämättä.

Multakin on ilon kasvualusta, nyt tässä hetkessä ja keväällä kun istutan siihen taimet. Kauneutta, sitä on maailma täynnä.

tiistai 22. kesäkuuta 2010

Tunnetotuus

Tunteet ovat ilon varjoja, ilossa on Rakkaus. Kun löydät varjon, löydät tunteen ja se on hyvä, sillä silloin tiedät olevasi auringon edessä. Syvin itsesi antaa olemisen ilon, poistaa surun, pelon ja vihan. Tunteet pitää kuitenkin tunnistaa, ystävällisesti kätellä. Hyvästellä viha, suru ja pelko - erota ystävänä - ilman vastarintaa, tuomitsemista ja kiintymistä rakennettuun itseen. Se ei ole päätös, se on luonnollinen herääminen tietoisuuteen. Olet elämä joka olet aina ollut, kun 'minä olen'.

maanantai 7. kesäkuuta 2010

Sympaattinen ajattelee, empaattinen on yhtä toisen kanssa

Asenteita on maailma tulvillaan. Ajattelu sulkee "mekanismeja", jotka muutoin tunnistaisit ja aistisit olemisen piiriin kuuluviksi ja arvokkaiksi tuntemuksiksi. Valmius empatiaan löytyy, aktivointi käynnistyy kun asenteet poistuvat. Aukeaa ymmärrystä sellaisesta, mikä on ollut piilossa. Kaikilla on mahdollisuus antaa ja vastaanottaa empatiaa, kun vuorovaikutuksessa on läsnäolon voima. Empatiassa ei ole sääliä, sympatiassa on. Sääli on rakkautta, joka sairastaa ylpeyden tautia. Rakkaudellisin keino huomioida toinen on olla hänen kanssaan yhtä, empatia on tämä liima.

Sympatian ja empatian ero? Asenteiden ja ajattelun kautta tarjoillaan teetä, laihaa sympatiaa. Rakkaus toiseen olevaiseen on uppoutumista itse elämään ja toisessa olevan elämän aistimista samaksi elämäksi, mikä sinussakin on. Sitä ei saavuteta "ajattelen sinua"-asennoitumisella, se saavutetaan kokemalla rajattomuutta, jossa solut ovat samaa sykettä. Ero on samaa luokkaa, kuin onnellisuuden ja ilon. Onnellisuus on ajassa koettavaa iloa, ilo on ajattomuuden olemus.

Mielenkiintoinen artikkeli, joka sivuaa edellä kirjoittamaani:
http://www.tiede.fi/uutiset/3918/ihonvari_ohjaa_empatiaa

Anteeksianto 'tässä hetkessä'

Olet varmaan joutunut tilanteeseen, jossa et mielelläsi olisi. Paradoksi on, että juuri mielelläsi siinä olet, mielesi on sama kuin egosi. Egonrakenteiden kautta olet siinä tilanteessa, jossa et haluasi olla. 

Olet kärsimyksesi aiheuttanut omalla toiminnallasi ja valinnoillasi , se että sinua loukataan syyttömästi, siitäkin on turha loukkaantua - onhan itsestään selvää, että loukkaantuminen on turhaa jos et tunnista tehneesi mitään mistä sinua syytetään. Ego ei kuitenkaan siedä, että sen olemassaoloa uhataan. 

Syytökset varjostavat tämänhetkisyyttäsi, olet menneessä ja tekisit toisin jos olisi mahdollista palata menneeseen. Se ei kuitenkaan ole mahdollista, siksi on aivan turhaa syyttää itseään. Silloin pitää antaa itsellensä anteeksi, anteeksianto on tärkeintä. Antakaa aina anteeksi itsellenne ja teitä loukanneille, sillä silloin mieli ei täyty negatiivisuudesta, sillä jos siellä on katumusta ja vihaa, katkeruutta, surua, pelkoa ja itsesyytöksiä, olet ajan vanki. 

Ajattomuus on tässä hetkessä, se kulkee pystysuoraan - pää pystyyn vain. Anteeksianto on oppimista, ja miten voisi oppia jos et kävisi läpi tiettyjä luokkia? Oivallukseen on aina matkaa, mutta se tapahtuu ainostaan tässä ja nyt. Matkalla on siis paljon annettavaa, nauti sen tarjoamista maisemista. Maisemilla on merkitys, jos merkitykseen kiinnittää huomiota ilman negatiivisuutta. Tulkitse maisemia ilman arovostelua ja tuomitsemista, huomaat miten iloa alkaa virtaamaan elämääsi.

Silloin kun ego ei hallitse mieltäsi, silloin ei ole mitään anteeksiannettavaa. Anteeksianto on itsestään selvyys, sitä ei tarvitse miettiä tai mainita. Tiedät, että menneet ovat menneitä ja tulevaisuus määrittyy tämänhetkisen läsnäolosi voimakkuuden kautta. Oleminen tapahtuu aina todellisuudessa, ei muistijäljissä eikä tulevaisuudessa. Minä olen nyt, muualla ei ole mahdollista olla, kun ajanharhaa ei ole. 

"Minkä taaksensa jättää, sen edestänsä löytää." Näin on ilman anteeksiantoa, se on selvää. Anteeksiannon merkitystä ei voi vähätellä, jos halutaan hyvä elämä. Olemalla tässä ja nyt, löydät olemisen ilon. Negatiivisten ajatusten kautta keräät kärsimystä, joka ei koskaan lopu ja elämäsi tarkoitus jää epäselväksi. Olet kuoleman oma, et voi tehdä valintaa jonka kautta elämääsi astuu rakkautta jolla ei ole vastakohtaa.


http://hetkismi.blogspot.com/2010/04/anteeksianto.html


torstai 27. toukokuuta 2010

Mantelintuoksu

Miten tunteet saadaan esiin ja niihin saa yhteyden? Mistä tunteita löytää, jos ne on jäädytetty? Jossain ne ovat, jotain ne jonnekin viestittävät. Sanotaan, että etsivä löytää. Etsivän pitää tarkkailla, sulattaa jäätä. Ja kun jää alkaa sulamaan, mitä tunnevirta kertoo sinulle? Tunteiden avulla opit itsestäsi, se voi olla yllätys miten vähän olet itsestäsi oikeastaan ymmärtänyt. Ymmärrys vie oivallukseen, tunteet ovat opasviittoja kohti älyä. Tunne tunne, tunnet maalissa ilon. Tunne ilo, tunnet elämän.

Pärjääminen elämässä on opittua pintaa, kun pärjätään niin silloin on kyse taistelusta. Kilpailusta ja omasta kuolemattomuudesta, itsensä esiintuomisesta. Tiedät, että jotain puuttuu. Olet joutunut antamaan jotain pois, mitä se on? Olet oppinut puolustamaan itseäsi, olet oppinut hillitsemään itseäsi. Joskus kuitenkin taistelussa tulee tappio ja itsehillintä pettää. Olet oppinut kokemuksen kautta, että tulkitsemalla toisten käytöstä ja äänensävyjä voit synkronoida omaa käyttäytymistäsi tilanteeseen sopivaksi. Olet oppinut selviytymään, olet haarniskoitu itsesi asiantuntija - tai ainakin luulet niin. Jotain kuitenkin puuttuu ja sydän heittää välilyönnin, kun "tekstiviesti" saapuu lähettäjältä joka läpäisee haarniskasi. Olet tehnyt paljon töitä, jotta voisit hiljentää tunteesi ja ne siirtyvät nyt kehoosi. Haarniska vuotaa.

Mantelitumake on jäässä, miten sen sulattaisi? Miten saisit yhteyden tunteisiin? Tekstiviesti ei auta, haarniska ei suojaa ja se on raskasta kantaa. Päihteet voivat tuoda jotain esiin, helpotusta ja kevennystä. Jotain herkkyyttä jota kaipaat, mutta johon et enää selvinpäin saa yhteyttä. Ruokakin antaa helpotusta tyhjyyteen jota koet, kun syö niin täyttyy. Makkarakin voi olla tunteellinen kun makkaralle annetaan se tehtävä. Rakastuminen toiseen ihmiseen tuo myös esiin jotain jota etsit, mutta ennen kuin voit aidosti ja pyyteettömästi rakastaa sinun pitää löytää 'itse' rakkaus. Se on sinussa, se ei löydy toisesta. Toisestakin 'itse' rakkaus löytyy, se löytyy meistä kaikista.

Tarkkaile kehoasi, reaktioitasi. Nimeämättä tuntemuksiasi, laittamatta niitä mihinkään kategoriaan. Arvostelematta ja tuomitsematta kehossasi tapahtuvia tuntemuksia/emootioita, pääset lähemmäksi aitoa "tunnelmaa". Tarkkailemalla, ilman ajattelun raskasta taakkaa saat yhteyden itseesi ja tunteisiisi ja se on tie, joka johtaa oman syvimmän itsesi luo. Jää alkaa sulamaan, mantelintuoksu vapautuu. Tuoksu on lupaus, se ei näy mutta sen voit aistia tämänhetkisyyden , läsnäolon voiman kautta.

tiistai 4. toukokuuta 2010

Perustunteista kolme ei elä ajattomuudessa

Olet varmaan joskus joutunut syyttämisen kohteeksi. Egosi on tuolloin nimennyt tuon arvosteluksikin kutsutun nimikkeen. Olet tuntenut murheellisuutta, jos olet joutunut syytetyksi ilman aihetta. Olet tuntenut syyttestä kärsimystä, joka on herännyt petetyksi tulemisen tunteesta ja sen emootioista. Olet kenties tärissyt ja tuntenut kehossasi erilaisia sävyjä tästä tunnetilasta. Pulssisi on kohonnut, silmissäsi on mustunut tai olet tuntenut itsesi voimattomaksi. Mielesi itseoikeutettu, ajattelun kautta saavutettu johtopäätös on osoittanut sinussa olevan vihan. Viha kasvaa tämän kaavan kautta, se kuuluu egon rakenteita ylläpitävään kalustoon ja tarkoitettu suojelemaan egoa. Viha ei kuitenkaan elä, jos olet läsnä tässä hetkessä. Tässä hetkessä ei ole mitään vikaa tai vihattavaa.

Olet varmaan joskus masentunut ympäristön käytöksen tai olosuhteiden takia. Elämäntilanne on sinut masentanut ja tämä negaatio on latistanut sinua tai laittanut sinut kapinoimaan tämän hetkistä tilannetta vastaan. Et ole hyväksynyt 'mikä on niin on'. Olet tuntenut itsesi hylätyksi ja olet syyttänyt siitä elämää. Kuinka väärässä oletkaan ollut, koska elämässä ei ole mitään vikaa. Ei elämä sinua masentanut ja hylännyt, oman egosi rakenteet ja mielen itseoikeutettu johtopäätös on saanut sinut surun valtaan. Suru ei kuitenkaan elä, jos olet tässä ja nyt. Tässä hetkessä ei ole mitään vikaa eikä siinä ole mitään suremista.

Olet varmaan joskus pelännyt. Pelkoa on siivittänyt kenties ihan oikea, konkreettiselta tuntuva uhkakuva. Tai sitten olet ahdistunut, mutta et edes tiedä mikä on ahdistuksesi ja pelkosi kohde. Ahdistus on herättänyt sinussa epävarmuutta ja olet tuntenut sen kehossasi kenties levottomuutena tai palana kurkussasi. Pelkäät kuollaksesi, pelkäät menneisyyden aaveita ja tulevaisuuden haamuja. Pelkäät satua, jonka itse itsellesi luot. Pelko ei elä, jos olet tässä hetkessä, nyt. Tässä hetkessä ei ole mitään vikaa tai pelättävää. Olemalla läsnäolon kautta yhteydessä omaan sisimpään itseesi otat asiat vastaan sellaisina kuin ne ovat, ilman pelkoa ja negatiivisia tunteita ja niiden eri muotoja.

Ainoa perustunne, joka elää tämänhetkisyydessä on ilo. Ilo on Rakkautta, jolla ei ole vastakohtaa. Minä olen iloinen kertoessani, että neljästä perustunteesta vain yksi on aito.