Mikä on niin on

Mikä on niin on
Minä olen, kun Sinä olet
Näytetään tekstit, joissa on tunniste läsnäolo. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste läsnäolo. Näytä kaikki tekstit

tiistai 17. toukokuuta 2011

Pakonomainen ajattelu ja mielen hiljentäminen

Oletko havainnut, että ajattelet lähes jatkuvasti? Tee testi ja päätä olla ajattelematta juuri nyt. Tarkkaile mieltäsi, tarkkaile kuin olisit saalistava kissa seuraavaa ajatustasi joka putkahtaa esiin. Ole tarkkana, kuinka kauan pystyt olemaan ajattelematta?! Veikkaan, ettet kovinkaan pitkään.

Tämän taidon kuitenkin oppii, onhan se meidän luontainen olemuksemme. Tulee aina pidempiä ja pidempiä ajattelun katkoja. Olet tässä ”mielettömässä” läsnäolon tilassa hyvin valpas ja aistisi terävöityvät. Näet, kuulet, tunnet, haistat paremmin ja olet kehostasi paljon tietoisempi. Sinusta ei siis tule ”kasvia”, päinvastoin! Tunnet eläväsi, nämä ovat pieniä satoreita olemisen ilosta. Ajattelun lopettamisen kautta tulet tietoisemmaksi ja elämääsi astuu äly, joka on mieltäsi paljon mahtavampi. Olet saavuttamassa olemisen ilon, tämänhetkisyyden kautta. Ajattelun pysäyttäminen vie sinut tähän hetkeen, tietoiseen läsnäoloon ja olemisen iloon, elämään ilman kärsimystä.


Aikakäsitys on mielenhälinän moottori

Mielenhälinä on egon luoman psykologisen aikakäsityksen seurausta. Jumala ei luonut kelloa vaan ihminen. Jumala loi syklisyyden, jossa pääosassa on ikuinen tämä hetki. Syklisyyden, jossa hetki on ikuinen nyt. Ei ole muuta todellista aikaa kuin nyt, vuodenajat ja luonnonkierto ovat syklisyyden luonnollisia kehällisiä osia. Samoin luonnon kasvit, eläimet ja ihmiset ovat syklisyydelle lainalaisia.

Kellossa on 24 tunnin syklisyys, mutta siinä tämänhetkisyys on vain tarkistuspiste. Elämme 12 kuukauden syklistä kalenteria, viikkoineen ja viikonpäivineen. Kello ja kalenteri ovat vain välineitä, mutta egolle ne ovat tulleet paljon alkuperäistä ”tarkistupiste” käyttötarkoitustaan tärkeämmäksi. Ne ovat egon hengissä säilymisen perusteita. Ilman psykologista aikakäsitystä, ilman menneisyyttä ja tulevaisuuta ego ei pysy hengissä ja mieli tekee kaikkensa, jotta ajattelu ohjautuu lähes jatkuvasti menneeseen ja tulevaan.

Toiminta ja tekeminen on liitetty ajanseuraamiseen, kellosta näkee vilkaisemalla paljonko on jo kulunut aikaa jonkin työn aloittamisesta ja paljonko on vielä jäljellä. Tämä ajattelumalli ei arvosta läsnäolevaa hetkeä. Laajentaaksemme psykologista aikakäsityksen määrittelyä kellon ja vuosikalenterin seuraamisen ulkopuolelle, jotka sinänsä ovat samaa asiaa, voimme katsoa pakonomaisesti taaksepäin kymmeniä vuosia. Jokin asia tai tapahtuma seuraa meidän mukanamme jatkuvasti. Emme ole antaneet anteeksi menneisyydessä meille tehtyä vääryyttä tai haluaisimme saada takaisin menneisyydessä olleen ”hyvän”. Tulevaisuuden päätavoite voi olla vuosien päässä, esimerkiksi opiskelun valmistumisajankohta. Tavoitteen saavutettua asetetaan heti uusia tavoitteita ja sama tyytymättömyys nykyhetkeen jatkuu.

Ego voi olla katkeroitunut itseensä tai ryhmäänsä kohdistuneesta loukkaavasta käytöksestä tai ”elämänsä pilaamisesta” vanhemmilleen, kenelle tahansa muulle ihmiselle, kollegiaalisen kansallisen identiteetin kautta jopa kansakunnalle (”karjala takaisin!”) tai vertaisryhmänsä historialliselle kärsimykselle (orjuus, naisten kokema alistava käytös miesten puolelta). ”Minua on loukattu, petetty tai kohdeltu muuten epäoikeudenmukaisesti, ja minulla on oikeus ja velvollisuus muistaa tuo tapahtuma!” Luonnollisesti tällainen ajattelumalli ja aikakäsitys ylläpitävät kärsimyksen hengissäsäilymisrakenteita. Katkeruuteen löytyy aina lukemattomasti syitä ja mieli löytää aina uutta kärsimystä, egoa ruokkivaa ravintoa. Katkeruutta voi myös aiheuttaa jokin tapahtuma, esimerkiksi onnettomuuden tai luonnonkatastrofin seuraksesta koettu menetys, sairaus tai vammautuminen.

Tulevaisuutta värittää pelko, huoli ja toivo. Kaiken pelon taustalta löytyy yhteinen nimittäjä, kuolemanpelko. Huoli suuntaa ajatuksen tasolla tulevaisuuteen ja se on negatiivisia tulevaisuusskenaarioita tulvillaan. Aito huolenpito tapahtuu tässä hetkessä, mutta huoli syntyy aina jossain mielikuvituksen syövereissä kohdentuen tulevaan. Toivo liitetään usein nykyhetkeen ja esimerkiksi logoterapiassa, se on yksi kantavia ajatuksia elämänmielekkyyden koossapitävänä elementtinä. Toivo on kuitenkin tulevaisuuteen suunnattu toive paremmasta huomisesta, jolloin kaikki kärsimys on ohi. Kärsimys lakkaa kuitenkin vain tämänhetkisyydellä saavutettavassa läsnäolossa, mielen ollessa työkalun asemassa ja palvellessa tietoisuutta.

Ihminen on menettänyt luontaisen kykynsä elää tässä hetkessä. Ainoa todellinen ”aika” on tämä hetki; menneet ovat menneitä ja niitä ei voi muuttaa, tulevaisuudesta ei kukaan tiedä. Tulevaisuutemme laatu määräytyy tämänhetkisen läsnäolomme syvyyden perusteella. Tiedostamattomuus pitää rikastaa tietoisuudeksi, mennyt ja tuleva tämänhetkisyydeksi. On tärkeää kuolla menneelle joka hetki, nämä minikuolemat tuovat meidät elämäntilanteestamme itse elämään. Tulevaisuuteen voi tehdä suunnitelmia, jossakin tietyssä hetkessä, mutta kun suunnitelmat on tehty on velvollisuutemme nauttia joka hetkestä matkan varrella. Maisemat ja matka ovat tärkeitä, ei päämäärä. Suurin osa ihmisistä elävät elämänsä menneisyyden ja tulevaisuuden ajatusmaailmassa, ruokkien egonsa tarpeita katkeruuden, kateuden, vihan, koston, ahneuden ja omahyväisyytensä hedelmillä.


Moottorin sammuttaminen - hiljaisuus

Mieli pitää pysäyttää. Ajatteluprosessin pysäyttäminen on perusta, johon kaikki muut läsnäoloon tähtäävät portit johtavat. Mielen ajatteluprosessin pysäyttäminen ei käy aina nopeasti. Mieli pitää alasajaa, kuten iso tehdaskin. Joskus pysähdys saattaa olla nopea, silloin kärsimys on kasvanut niin suureksi, että egon on pakko kuolla. Se mitä silloin tapahtuu, on huomattava käyttäytymisen muuttuminen ja muutos on kaikkien havaittavissa. Tässä egoistisessa maailmassa suositeltavampaa olisi, jos muutos tapahtuisi alasajon kautta. Toisaalta, ihminen joka kokee valaistumisen, hänelle se ei ole ongelma. Ongelmat kuuluvat egon kärsimykseen, ei minälle.

Mielen palautuessa sen alkuperäiseen tehtävään, minän ja tietoisuuden työkaluksi ihmiseen astuu rauha. Tämä rauhan pohjavire säilyy vaikka ympäristössä tapahtuisi mitä tahansa. Ihmisellä ei ole enää kärsimystä eikä pelkoa, tietoisuus siitä ettei kuolemaa ole on hyvin vapauttavaa. Se mitä tapahtuu muototasolla, on tietenkin selvää. Me vanhenemme, ja jossain vaiheessa syklinen kierto tässä maallisessa olomuodossamme päättyy. Mutta se ei tarkoita sitä, että minä kuolisin. Se tarkoittaa ainoastaan, että maallinen muotoni häviää. Elämässä tuskin voisi olla vapauttavampaa tietoisuutta, kuin se että kuolemaa ei ole.

Mielen lakattua jatkuvan ajatteluprosessinsa arvosteluineen ja luokitteluineen, menneisyyden aaveineen ja tulevaisuuden toiveineen, elämään tulee hiljaisuuden pohjavire. Hiljaisuus, joka on kuin taustalla oleva äärettömyys ja johon voit aina tuudittautua. Olet todella tietoinen ja läsnä, teet päätöksesi ja toimit vailla ajattelun ja tunteiden tuomaa hämmennystä. Hiljaisuus merkitsee rauhantilaa, jossa ulkoinen ei voi horjuttaa sisäistä. Muutos tapahtuu sisällä ja se heijastuu ulkoiseen maailmaamme. Tämä hiljaisuus antaa kaikille ympärilläsi oleville ihmisille läsnäolon ja rauhan signaalin. Olet opasviitta kohti läsnäoloa ja rakkautta.

Tiedostamattomuus ei voi elää kanssasi rintarinnan, koska se on hyvin raskasta tiedostamattomalle. Tietenkin tarkoitan tällä tiedostamattomalla ihmisellä ihmistä, jolla on hyvin vahva ego. Hänen pitää alkaa muuttumaan tai sitten teidän tienne eroavat. Tiedostamattoman ja tietoisen ihmisen ero on kuin veden ja öljyn – tämä yhdistelmä ei toimi.

Moottorin sammuessa elämääsi astuu siis läsnäolo ja hiljaisuuden rauha, mutta alkuvaiheessa on ”jälkikäyntiä”. Ego pyristelee vielä, mutta tarkkailemalla ajatuksiasi, ilman arvostelua ja tuomitsematta ne häviävät aikanaan. Emootioita esiintyy, mutta resepti on aivan sama – tarkkailu ja havainnointi, rakkaudellinen huomionti emootioihisi. Ego menettää voimansa, kunnes se häviää lopullisesti. Tämän jälkeen et enää tunne surua, pelkoa etkä vihaa, etkä näiden tunteiden moninaisia eri muotoja. Elämääsi tulee rakkauden henki, jolla ei ole vastakohtaa ja jossa on jumalallista pyhyyttä. Oleminen on iloa, jota ei voi verrata sellaiseen käsitteeseen kuin onni. Kaikki mitä teet tapahtuu keveästi ja nautit tekemisestä aivan uudella tavalla, työ-sanan voit korvata tekemisen ilolla.

maanantai 9. toukokuuta 2011

Välittäjä

Mitä välität ja miten välität? Pitkän uran salaisuus on välittämisessä, jos todella välität siitä mitä teet.

Paradoksi

Kaikki näyttää olevan alisteista ajalle, tulee ryppy tuonne ja ryppy tänne. On aika olla uusi ja vanha. On aika alkaa ja lopettaa. Paradoksina kaikki tapahtuu kuitenkin läsnäolossa, nyt.

Jos luotat ainoastaan välittömään todistusaineistoon, silloin aikaa ei ole. On vain läsnäoloa.

keskiviikko 27. huhtikuuta 2011

Murhe

Murhe on murha, joka ei ole harkittua vaikka sen perusta onkin ajattelussa. Tuomiona voisi olla tappo, läsnäolevan hetken kuolema. 

Murhe ei koskaan ole tilanteesta johtuvaa, se johtuu ajatuksista. Et ole onneton, koska olet, vaan siksi että sinulla on sellainen olo. Tarkkaile tätä oloa, ilman ajattelua. Ilman tuomitsemista ja arvostelua, mikä tässä tilanteessa on vikana? Onko tässä hetkessä jotain vikaa? Tämä hetki on aina täydellinen.

keskiviikko 2. maaliskuuta 2011

Kellopeli

Täällä muotojen maailmassa pelataan kellopeliä. Harvoin kiinnitetään huomiota siihen mikä on tarkka aika juuri nyt, sen sisältö unohdetaan tai sen ydin on kadoksissa. Eletään ajan harhassa, käytetään kellonaikaa vain tarkistuspisteenä vaikkapa jonkin työn aloittamisajankohdan mukaan tai sitä verrataan lopettamisajankohtaan. Tehdään laskutoimitus, paljonko aikaa on kulunut tai paljonko sitä vielä on jäljellä. Eletään kellon kautta egoa ylläpitävää menneisyyttä ja tulevaisuutta, vaikka voitaisiin nauttia joka sekunnista ja niiden sisällä olevasta ikuisesta, läsnäolevasta tästä hetkestä. 

Kellopeli kuitenkin loppuu joskus, koska peleillä ja kaikella täällä maailmassa on tapana joskus loppua. Aloitetaan ja lopetetaan, synnytään ja kuollaan. Tämä hetki lopettaa ajan, se lopettaa kärsimyksen ja kun kuolet jo eläessä niin kuoleman merkityskin muuttuu. Kuolema ennen kuolemaa, elämä itse astuu elämääsi. Voit siis kuolla ja elää tai voit pelata kellopeliä niin kauan kuin aikasi loppuu. Tämä hetki lopetaa ajan. 

Voit pelata tätä peliä myös pasianssina, ja sen olemus aukeaa kenties konkreettisemmin. Tämä on helppo peli, erittäin yksinkertainen. Käytä tavallista 52 kortin pakkaa ja jaa kortit kellotaulun muotoon. Aloita ykkösestä, kellotaulu on meille kaikille hyvin tuttu. Kun pääset kierroksen loppuun jaa vielä keskelle kortti. Tämä keskimmäinen kortti merkkaa numeroa 13 ja tässä pelissä tätä hetkeä. Aloita uusi kierros ja jaa pakka loppuun. Asetelma on valmis kellopeli-pasianssiin, joka aloitetaan keskeltä. Ota keskustasta kortti ja jos se vaikkapa on kakkonen kuuluu se kello kahden kohdalle. Ota kakkostunnin kohdalta alimmainen kortti ja katso minne se vie. Peli jatkuu niin pitkään, kunnes tämä hetki lopettaa ajan - silloin kun neljä kuningasta määrää ajan loppuvaksi.

Meille kaikille on määrätty tässä elämän kellopelissä tietty määrä aikaa, ja vaikka saisit käyttöösi maksimäärän aikaa tulee hetki jolloin tämä hetki lopettaa ajan. Pasianssin voit pelata myös peilikuvana, jolloin kello yksi on  kello 11, kello kaksi onkin kello 10 jne.. Tämä syventää pelin mielenkiintoa, sillä niin kuin sanoin, kyseessä on yksinkertainen peli. Silloin kun totuttua joutuu muuttamaan, ajatteluun tulee katkoja - ja katkot tuovat pelaamiseen läsnäolon voimaa.

Lopeta aika, pelaa kellopeli-pasianssi. Olemisen Iloa Elämääsi! *_*

Kellopelillä voi myös soittaa...



torstai 17. helmikuuta 2011

Läsnäolosi hiljaisuudesta nousee kauneus

Läsnäolo on välttämätöntä, jotta voit kokea luonnon kauneuden, ylevyyden ja pyhyyden. Oletko koskaan katsonut taivaan huikeuteen selkeänä yönä, täydellisen hiljaisuuden ja käsittämättömän avaruuden mykistämänä? Oletko kuunnellut, todella kuunnellut puron solinaa metsässä? Tai mustarastaan laulua hiljaisen kesäillan hämärässä? Mielen on oltava hiljaa, jotta voit huomata sellaisia asioita. Sinun täytyy luopua ongelmataakastasi, menneisyydestä ja tulevaisuudesta kuten myös kaikesta tiedostasi. Muuten näet mutta et näe, kuulet mutta et kuule. Täydellinen läsnäolo on välttämätöntä.

Kauneuden ulkonaisten muotojen tuolla puolen on jotain enemmän. On jotakin, jolle ei voi antaa nimeä, jotakin sanoin kuvaamatonta. On jokin syvä, pyhä sisin ydin. Missä ja milloin tahansa näemme kauneutta, siellä tämä sisin ydin säteilee jollain tavoin aineen läpi. Se paljastaa itsensä sinulle vain silloin, kun olet läsnä. Voisivatko tämä nimetön ydin ja sinun läsnä oleva henkesi olla yksi ja sama? Olisiko se olemassa ilman sinun läsnäoloasi? Paneudu siihen perusteellisesti, ota siitä itse selvää. (Eckhart Tolle, Läsnäolon voima, 105.)

torstai 10. helmikuuta 2011

Kaiken

Kaiken haluan itselleni antaa. Kaiken haluan Sinulle antaa. Kaiken ja paljon enemmän. Kaiken, kaikkeuden tähden. Minä haluan vain läsnäoloa, en muuta. Siinä on kaikki.

tiistai 25. tammikuuta 2011

Apinoimalla läsnäoloon

Jokainen on varmaan joskus ollut tilanteessa, jossa on matkinut toista tai toinen on matkinut sinua. Matkimalla matkinut, tehnyt saman ilmeen kuin toinenkin, toistanut toisen lauseen, vaihtanut asentonsa samaksi kuin toinenkin, maiskuttanut jos toinen on maiskuttanut jne.. Se on ärsyttänyt ja johtanut siihen, että toinen on kieltänyt matkimisen.

Mitä voisikaan olla tietoinen matkiminen, jossa yhteisestä sopimuksesta määritellään kumpi matkii ensin ja sitten vaihdettaisiin rooleja. Matkimisleikki, kun siitä poistettaisiin sopimuksella kielteisyys, toisi ihmiset toinen toistaan lähemmäksi. Päästäisiin samaan rytmiin, miltä tuo tuntuisi? Sitä voisi kokeilla, sillä silloin kuin matkitaan oma ajattelu saa aivan erilaisen tason. Ajattelet ja teet kuten toinenkin tekee, konkreettiseti samoja asioita. Olet mukana toisen rytmissä, olet sitä kautta mukana toisen elämässä.

Harjoitusta voi helpottaa siten, että seuraavaksi et konkreettisesti matki, vaan annatkin ainoastaan täyden huomiosi toiselle. Huomiot toisen täydellisesti ilman, että lisäät siihen omia ajatuksiasi. Puhdas havainnointi ja mielenkiinto mitä toinen tekee tai sanoo, vuoronvaihto tapahtuu luonnollisesti aktiivista passiiviin vaikkapa keskustelussa. Mukava läsnäololeikki, josta kumpuaa olemisen iloa.

sunnuntai 10. lokakuuta 2010

Akseli ja Elina

Tää se päivä on, jolloin Tiina menee naimisiin.

Tänään hääkellot soivat monille, numeroiden takia. Kolmen kympin olemassaolo määrittelee kahden ihmisen sitoutumista toisiinsa. Tiina saa Juhaninsa, Juhani Tiinansa. Mutta ovatko he yhtä vai kahta?

Sig - Tiina menee naimisiin

Tiina on niin onnellinen, hän menee naimisiin
ei turhaan uskonut hän unelmiin
Tiina on niin onnellinen, hän menee naimisiin
ei äsken vielä tiennyt käyvän niin

Viime vuoden keväällä koulun tansseissa
Tiina Juhaniinsa tutustui
ei sydäntä voi kahlita, Tiina oppi sen,
hän heti Juhaniinsa rakastui

Tiina on niin onnellinen, hän menee naimisiin
ei turhaan uskonut hän unelmiin
Tiina on niin onnellinen, hän menee naimisiin
ei äsken vielä tiennyt käyvän niin

Kaikki kellot soittaa kun Tiina vihitään
yhteen Juhaniinsa liitetään
Toivon ettei Tiina hän pety Juhaniin
vaan jaksaa vielä vastoinkäymisiin

Tiina on niin onnellinen, hän menee naimisiin
ei turhaan uskonut hän unelmiin
Tiina on niin onnellinen, hän menee naimisiin
ei äsken vielä tiennyt käyvän niin

Häämarssi kaunis kaikuu kirkon kuorissa,
asuu rakkaus näissä nuorissa
Vaikka nuori on, jo pukeutuu hääleninkiin,
Tiina tänään pääsi naimisiin

Tiina on niin onnellinen, hän menee naimisiin
ei turhaan uskonut hän unelmiin
Tiina on niin onnellinen, hän menee naimisiin
ei äsken vielä tiennyt käyvän niin

Tiina on niin onnellinen, hän menee naimisiin
ei turhaan uskonut hän unelmiin
Tiina on niin onnellinen, hän menee naimisiin
ei äsken vielä tiennyt käyvän niin

http://www.youtube.com/watch?v=yHBNwgxBitw

keskiviikko 6. lokakuuta 2010

Ykseys on yksi

Olet ilmaa, se on kauniisti sanottu. Olet maata, siinä on lupaus kukista. Olet tulta, siinä on lämpöä. Olet vettä, joka sammuttaa janon. 

Olet savua, tukahdutat. Olet autiomaa, rakoilet kuivuutta. Olet rovio, joka tuhoaa. Olet seisovaa vettä, jota ei voi juoda. 

Kaksi tulkintaa, joista toinen on ja toinen luulee olevansa. Itse ja minä, ne eivät sovi yhteen. Toinen on poissa, kun toinen on. Epätodellinen ja todellinen eivät asu saman katon alla - pitkään.

Ilosta kirjoitan, sillä olemisessa se on - ilo. Tässä hetkessä ja sen läsnäolossa, sillä siinä ei ole mitään mikä ei ole todellista.

maanantai 4. lokakuuta 2010

Yleinen armahdus

Ei, presidentti ei sitä myönnä. Se myönnetään jokaiselle, joka kuolee menneelle. Tämä hetki on armahduksen ja anteeksiannon tyyssija, läsnäolon voima on tuomari joka ei tuomaroi. Elämä on aina nyt, Rakkaus on tässä hetkessä. Minä olen.

torstai 30. syyskuuta 2010

Missä taivas on?

Kaikki loppuu aikanaan tässä muotojen maailmassa. On kausia, jolloin olet päiväkodissa, jolloin olet koulussa, jolloin olet opiskelemassa, jolloin olet töissä, jolloin olet työtön, jolloin olet sairaana, jolloin olet eläkkeellä. On kausia, jolloin olet energinen, jolloin olet uupunut, jolloin olet tyytyväinen, jolloin olet valmis muutokseen ja jolloin olet muutosta vastaan. Kaiken mitä teet, pitäisi perustua täydelliseen hyväksyntään. "Mikä on niin on" muistuttaa täydellisestä hyväksynnästä.

Eihän kaikkea voi hyväksyä? Jos ei hyväksy, mitä sitten? Katkeruus alkaa nostamaan päätään, tyytymättömyys koputtaa olkapäätä ja nykyhetki onkin menneisyyttä ja tulevaa täynnä. Kohtalo ottaa roolin joka vie kärsimykseen, käsikirjoituksen kirjoitat itse.

"Mikä on niin on" on tässä hetkessä olevan läsnäolon voiman lähtökohta, se on  täysin neutraali toteamus tilanteesta. Jos et voi täydellisesti hyväksyä tilannetta sellaisena kun se on, silloin et hyväksy olemassa olevaa hetkeä. 

Voit nähdä epäkohdat, mutta voit silti hyväksyä tilanteen. Silloin hyväksyntä  antaa sinulle muutosvoiman muuttaa asioita sellaiseen muotoon joka muuntaa tilanteen erilaiseksi. Paradoksina, vaikka näet epäkohtia, täydellisen hyväksynnän kautta voit niihin halutessasi vaikuttaa. Silloin toimit valonkantajana tässä maailmassa, opastastat ilman että tuomitset.  Mitä teet, jos et voi tilannetta muuttaa, kenties voit lähteä tilanteesta pois? Mitä jos sekään ei ole mahdollista? Silloin jää jäljelle vain täydellinen hyväksyntä, "mikä on niin on",  koska ymmärrät oman rajoittuneisuutesi ulkoisen tilanteen ratkaisemiseksi. Täydellinen hyväksyntä tekee maailmasta paikan, jossa kukat ovat niityillä eivätkä kuki levälauttoina Itä-merellä.

Merkitykset muuttuvat sen mukaan mitä teemme täällä muotojen maailmassa. Kun valitsemme jonkun tien, suljemme toisen pois. Kaikella on tarkoitus, ja monesti tie vie meidät juuri siihen paikkaan, joka on meille tarkoitettu. Joillekin tie ei ole suora, joillekin se on monien teiden kautta kulkeva matka. Oleellista kuitenkin  matkallamme on olla tietoinen siitä, että olemme jo perillä. Matka jota kuljemme on psykologisessa ajassa tapahtuvaa liikettä. Olemme liikkeessä, mutta olemme kuitenkin jo perillä ikuisessa tämänhetkisyydessä - nyt.

Täydellinen hyväksyminen antaa tekemiselle nautinnon, joka muuttuu edetessään intohimoksi - olemisen ilon tekemiseksi. Taivas on jo täällä, olet keskellä sitä kun olet tässä ja nyt.

"Kivusta nautintoon on matkaa pelottavan vähän - jos edes sitäkään", Apulanta.

torstai 26. elokuuta 2010

Hereillä

Ollessasi hereillä, tarvitset lepoa. Nukkuessasi tarvitset unta, alkulähdettä.

Läsnäolo tässä hetkessä ei eroa alkulähteestä, olemisen ilosta. Kaikki on yhtä ja samaa, kun olet hereillä.

Kuolemanjälkeinen elämä

Kuolema on egolle vakava asia. Kuolemasta keskustelu jää pinnalliseksi, sillä siitä ei monikaan voi keskustella oman henkilökohtaisen kokemuksensa kautta. Voidaan tietenkin puhua surusta, jonka kuolema aiheuttaa. Voidaan puhua biologisesta prosessista, jossa organismi lakkaa toimimasta. Voidaan puhua kuolemasta irrallisena tapahtumana, mutta yhtä kaikki - keskustelu on kuitenkin elämästä keskustelua. 

Oletetaan, että kaksi valaistunutta keskustelevat kuolemasta. Koska heillä on henkilökohtainen kokemus kuolemasta ja he kuitenkin ovat elossa, keskustelu jää hyvin lyhyeksi. Miksi keskustella kuolemasta, jonka jo on kokenut ja sen olemus on valjennut. Se on harha, joka on oivallettu egon kuoleman kautta. Miksi keskustella asiasta, jota ei ole?

Elämä on, ikuista. Syvin itsesi ei kuole koskaan. Elämän astuessa olemukseesi sinulla ei ole peruspelkoa kuolemasta, sillä egoa ei ole. Se, että kuolet menneelle ja tulevalle tuo sinut tähän ikuiseen hetkeen. Läsnäolon voiman kautta olet osana kaikkeutta, josta olet tullut muotojen maailmaan. 

Tämä maailma voi olla helvetti tai paratiisi, voit olla unessa tai hereillä. Unesta pitää kuitenkin herätä, jotta kuolemaa ei ole. Vaikka muoto joskus häviääkin, syvin itsesi on ikuinen. Minä olen.

lauantai 21. elokuuta 2010

Jeesus

Jeesus oli henkilö. Kristus on läsnäolo. Jeesus oli henkilö, jonka 'minä' kulkee tämänhetkisyydessä ikuisesti. Jeesus Kristus, läsnäolon voiman kantaja ja esinäytös tähän hetkeen.

Joillakin sanoilla on painolastia, Jeesus kantaa sanana todella painavaa lastia. Sieltä kumpuaa meihin iskostuneita mielikuvia jumalallisesta miehestä, joka on Jumalan poika. Kristus, se onkin sitten jo hieman monimerkityksellisempi sana. Vapahtaja, ristin kuoleman kokenut, ylösnoussut, syntien anteeksiantaja yms. assosiaatioita nousee tuosta sanasta pintaan.

Jeesuksesta kuiskaillaan, kun kaikki on hyvin. Silloin kun hätä on suuri, häneen turvaudutaan. Moni on löytänyt hänet, Jeesuksen. Teitä on monia, olemisen iloon ja läsnäoloon. Kristus on kuitenkin se 'tila', mistä minä puhun. Kristus on läsnäolo. 

sunnuntai 15. elokuuta 2010

Lapseton sinkku

Kiintymättömyys, tuomitsemattomuus ja vastarinnattomuus sille "mikä on niin on". Silloin et ole yksin, vaan olet yhtä kaiken kanssa. 

Jokainen on pohjimmiltaan lapseton sinkku, sillä edelliseen kirjoitukseeni viitaten, merkityksiä ja mahdollisuuksiakaan et voi omistaa. Ne vain ovat elämän rikkauksia, jotka tapahtuvat.  Miten niihin suhtaudut, onko tapahtuva kärsimystä vai olemista, se riippuu sinusta?

Koska on oikea hetki tehdä valinta omistamisen suhteen? Jos et valitse nyt, niin valitsetko koskaan? Valinnanvapautta ei ole, ennen kuin valitset ulkoisen ja sisäisen välillä. Ensin on sisäinen, sitten ulkoinen. Mistään ei tarvitse luopua, kun valitsee valinnanvapauden.

Minä haluaa vain läsnäoloa, ei muuta.
Ei mahdollisuuksia eikä mahdottomuuksia, ei merkityksiä eikä merkityksettömyyksiä.
Ei mitään, vain aitoa läsnäoloa.

Kumppanit ja lapset

Mahdollisuuksien kautta merkitykset syntyvät. Läsnäolo tässä hetkessä näyttää sinulle sopivimman mahdollisuuden, tai voisi sanoa "kumppanin", sillä mahdollisuuksia maailmassa on aina monia. Merkitykset, joita mahdollisuudet synnyttävät ovat hyvin erilaisia. Valinta avaa tien, sulkee toisen.  Kuuntele sydäntäsi, mikä on sinulle sopivin "kumppani"?

Valinnalla on elämäntilanteeseen siis suuri merkitys. Se voi pitää paikallaan tai viedä aivan uusiin maisemiin. Elämäntilanteeseen vaikuttavia mahdollisuuksia on lukemattomia, merkitykset ovat mahdollisuuksien lapsia.

Lapset ovat elämäntilannetta muuttavia, jokainen "lapsellinen" on tuon kokenut. Lapsi muuntuu ja jalostuu ajan saatossa luojansa ohjauksen mukaiseksi, lapsesta voi tulla rakas tai ilkikurinen. Millainen vanhempi sinä olet tai tulet olemaan, se riippuu sinusta. Arvostatko vai arvosteletko, kannustatko vai tuomitsetko? Annatko tilaa vai  estätkö itsenäistymisen? 

Mahdollisuuksilla ja merkityksillä maailmamme täyttyy ja elämä jatkuu.  Läsnäolon laadukkuus tässä hetkessä määrittää tulevaisuutemme elämäntilannetta, lapset edustavat jatkuvuutta. Millaisen maailman haluat?

perjantai 18. kesäkuuta 2010

Shakki ja matti, minä ja sinä

Peliin tarvitaan välineet; vaikkapa lauta, mustat ja valkoiset nappulat sekä pelaajat. Toisella puolella pelilautaa istut sinä ja toisella minä. Minä aloitan, koska minä olen valkoinen.

Shakki on erään tarinan mukaan intialaisen kaverin keksimä peli tylsistyneelle hallitsijalle, jolle sitten tämä peli keksittiin. Shakin alkuperästä ei kuitenkaan ole varmaa tietoa. Varmaa kuitenkin on, että se on yksi maailman hienoimmista peleistä. Jokainen pelaa shakkia itsensä kanssa, joko tietoisesti tai tiedostamattaan.

Shakkia pelataan 8 x 8 ruudun kokoisella laudalla, lauta on siis ääretön kertaa ääretön. Siinä on 64 ruutua, joista 32 on valkoista ja 32 mustaa. Kaikki on tasapainossa, pelissä on kummallakin mahdollisuus voittaa tai hävitä. Tiedostaessasi pelaavasi, sinulla on mahdollisuus voittaa. Jos kuitenkin voitat, olet askeleen päässä minän voittoa. Joskus sinä häviät, sillä kaikki loppuu aikanaan.

Mustat ja valkoiset ruudut vuorottelevat, aivan kuin päivä ja yökin vuorottelevat. Yö ja päivä ovat laudan pohjalla, jonka pinnalla valo ja pimeys kisaavat varjoleikkiään. Kun valon määrä lisääntyy, pimeys vähenee. Pimeys lisääntyy, kun valon määrät vähenee. Joskus kuitenkin käy niin, että vaikka valkoisia olisi vähemmän kuin mustia, niin valkoiset voittavat tai toisin päin. Peli on kiinni siitä, miten olet läsnä tässä hetkessä, ja miten annat kiireen poistua tunnevalikoimastasi. Shakki on kiireetön peli, joskus pikainen ja joskus verkkainen.

Shakin nappulat ovat aloittaneet liikkeen 500-luvulla. Se on vanhimpia lautapelejä, mutta se on siirtynyt myös tietokoneisiin. On se aikas "Barpapapa", muuttaa muotoaan pysyen silti samana. Shakki on  vanha peli ja aina tuore. Peli saattaa ajalla mitaten kestää minuutista päiviin tai jopa vuosiin. Joskus olen kuullut, että jumala ja vihtahousukin pelaavat shakkia...

Syntymästä ikuisuuteen pelaten shakkia, sinä olet voitolla. Pelin tarkoitus on voittaa itsensä, jotta voit kehittyä aste asteelta. Pienet kuolemat seuraavat toinen toistaan. Minä voitan joskus, mutta pelaan ilman kelloa. Minulla on aikaa, koska en käytä sitä.

lauantai 5. kesäkuuta 2010

Kun aika häviää

Joskus on hyvä pysähtyä ja jatkaa vasta sitten matkaansa. Pysähtyä ja tarkastella missä mennään, sillä silloin on pakko todeta läsnäolonsa tässä maailmassa. Pysähtyminen on tärkeää, joskus pysähtymiseen tarvitaan merkki. Ennen oli sellainen liikennemerkki, jossa oli musta käsi. Se oli veikeä, jotenkin hauskempi kuin stop. Konkreettisesti käsimerkki antoi viestin siitä, että tästä ei nyt kannata mennä suinpäin, tosin sen ehdottomuus oli pienempi kuin sanan stop. Käsimerkeille on tässä maailmassa totuttu viittaamaan kintaalla.

Oli vuosi 1986 ja ajelin autollani kohti Turkua, vauhtia oli hieman enemmän kuin 100 km/tunnissa. Sää oli kesäinen ja näkyvyys hyvä. Kaverini oli mukana ja viikonloppusuunnitelmat kiersivät päässämme. Meillä oli kiire, silloin en tiennyt että kiire on tunnetila. Tunteessa siis ajeltiin, ylinopeutta, kohti odottamaamme viikonlopun h-hetkeä. Mikä se h-hetki sitten oli? Mikä on h-hetki, sen saimme kokea aivan pian.

Olimme Oripään kohdalla, vasemmalta kurvasi suoraan eteemme Nissan Sunny. Siis aivan eteemme, jarrutin ja tiesin että auto ei pysähdy ennen törmäystä. Nissanissa oli nainen ja tyttö, auto oli hopeanvärinen. Honda Civic oli kullanvärinen, hopea ja kulta olivat siis yhtymässä. Kaverini huusi että käännä oikealle ja päästä jarrusta, olin tuohon jo itsekin valmistunut ja tein niin. Oikealle tuossa kohdassa avautui risteys kohi Köyliötä, tie oli tuolla kohtaa leveä. Vältimme törmäyksen, mutta risteyslevennyksessä oli irtohiekkaa eikä automme suostunut palaamaan takaisin ajoväylälle, josta olimme hetkeä aiemmin koukanneet sivuun. Renkaat puskivat suoraan jyrkkään rotvalliin, pudotusta oli kenties kaksi ja puoli metriä ja vauhtia varmaan vielä paljon.

Silloin, silloin tajusin mitä h-hetki tarkoittaa. Kaikki hidastui, aika poistui. Yht'äkkiä oli aikaa, koska sitä ei enää ollut. Ei ollut aikaa ajatella, siirryin ajatuksen toiselle puolelle. Ajassa mitattuna tapahtuma ei voinut kestää kuin pari kolme sekunttia, mutta olin täysin tässä ja nyt. Tunsin kuinka auto "hitaasti", kuin asteittain alkoi nousemaan nokan kautta ympäri. Samalla mennyt elämäni kulki silmissäni, ja samalla aste asteelta auton takapää nousi yhä ylemmäksi ja ylemmäksi. Tunsin miten puristin ratista yhä lujemmin, auton pyörähtäessä ympäri katolleen, hetkeä ennen kenties muutoin kohtalokasta tapahtumaa, tunsin kuin minulle olisi sanottu: "laske pääsi ratin tasalle". Minä laskin ja kuulin miten katto alkoi laskeutua tuulilasin painuessa kasaan. Auto pyörähti vielä toisen kerran, nyt jo hiljentyneellä vauhdilla. Auto oli paikoillaan, istuin hiljaa paikallani. Käänsin pääni oikealle ja kuulin kaverini kysyvän vointiani. Hänen puoleltaan katto oli painunut vähemmän kasaan, kummatkin olimme selvinneet ilman naarmun naarmua.

Aika, sitä ei tuossa tilanteessa ollut. Se hävisi. Tällaisia kokemuksia on muillakin, ja jotkut hakevat niitä tietoisesti. Se, että ollaan tässä hetkessä täysin, on se mitä tällä hetkismillä maalaan ihmisille. Jotkut kiipeilevät vuorille, ei ole aikaa miettiä menneitä eikä huolehtia tulevista. Pitää olla tässä ja nyt, jotta ei kuole ja voi elää.

perjantai 4. kesäkuuta 2010

Liputuspäivänä toivo

Puolustusvoimien liputuspäivä. Tulee vielä aika, jolloin puolustusta ei tarvita. Tulee aika, jolloin puolustusvoimat voidaan oikeasti liputtaa pois. Historiasta on opittu, että maassa on aina armeija. Joko oma tai toisen valtakunnan.  Tulee aika, jolloin ihmistä ei enää ole tai on. Kaikki loppuu aikanaan, rajat kaatuvat kun ne kaadetaan.

Olisiko kuitenkin niin, että kun ei ole puolustettavaa niin ei ole tarvetta puolustautua? Olisiko niin, että kun olisi rajattomuus ei olisi rajoja mitä pitäisi puolustaa? Vai onko se utopiaa? Vai valinta, sota tai utopia?

Olen käynyt armeijan, jossa opetetaan tietyllä tapaa olemaan ajattelematta. Se pitää armeijan puolustukseksi sanoa, siellä ollaan oikeilla jäljillä. Ajattelemattomuus ja mielen vapauttaminen egon alaisuudesta 'syvimmän itsen' käyttöön on kuitenkin aivan eri asioita. Tiedostamattomuus ja tiedostaminen, niissä on eroa kuten kuolemassa ja elämässä. Puolustusvoimat perustelee olemassaoloaan aivan kuin egokin puolustaa olemassaoloaan. Kukaan ei saa loukata koskemattomuuttani, minä olen arvokas tai tarvitsen yhä enemmän. Puolustautumista kuoleman keinoin elämän puolesta, ajattelun harhaa - sotaista meininkiä.

Kummasteletko koskaan, miten vahva on tradition voima? Asevelvollisuus on iskostettu meihin  lujasti kiinni. Asevelvollisuus, joka antaa luvan tappaa. Eri aikoina on eri säännöt, ihminen laatii sääntönsä tilanteen mukaan. Egon rakenteet, ne niitä sääntöjä laatii. Ne eivät ole loogisia evätkä oikeudenmukaisia. Yhden kirja mukaan tappaminen on kielletty, toisen kirjan mukaan sallittu. Ei, siinä ei ole järkeä lainkaan. Elämää kunnioitetaan kun on rauha, elämää tuhotaan kun on sota. 

Sota on mielentila, sitä se on eikä mitään muuta. Kenelläkään ei ole oikeutta tappaa huvikseen, sehän on aivan mielisairasta. Mietitään sitten traumoja, joita henkiinjääneet ja omaisensa menettäneet ovat saaneet. Rakennetaan yhteiskuntaan tukiverkkoja, joilla pelastetaan mitä pelastettavissa on. Pidetään keräyksiä sotaveteraanien ja orpojen hyväksi, annetaan kuntolomia ja mitaleja, leipää ja myötätuntoa. Korostetaan uhrauksen merkityksellisyyttä, uhri on annettu valtiolle joka on virkaatekevänä jumalana. Hyvä, että pidetään huolta. 

Tämänhetkisyyden läsnäolon voima määrittää meidän tulevaisuuttamme, haluammeko sotia? Pitäisi vain käyttää älyä eikä sotia olisi lainkaan. Silloin voisimme liputtaa puolustusvoimille viimeisen kerran. Sotaan tarvitaan mieltä ja tulivoimaa, ei mielettömyyttä. Tämänhetkisyyden oivaltaminen ainoana todellisuutena vie pois tarpeen puolustautua, rajata ja vihata.