Mikä on niin on

Mikä on niin on
Minä olen, kun Sinä olet
Näytetään tekstit, joissa on tunniste läsnäoleva hetki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste läsnäoleva hetki. Näytä kaikki tekstit

perjantai 8. heinäkuuta 2011

Lukijoille

Kirjoittaja on menehtynyt, blogi jää kuitenkin elämään..

Vaikka olet poissa,
et meitä koskaan jättänyt.
Olet tuuli, jonka ihollani tunnen,
metsän humina, jonka kuulen.
Kaunis taivas,
sen auringon ja tähtien loiste,
jonka nään.

Olet aina läsnä, kaikkialla.

Niin monta on hetkeä kun isääni kaipaan,
aina autoit, rakastit ja parasta toivoit.
Vaikka liian varhain isämme vietiin,
kauniit muistot aina mielessämme säilyy.

Sinä olet, me olemme.
Teit meistä niitä, joita olemme.
Tästä en tarpeeksi kiittää voi,
mutta vielä me tapaamme,
kun aikamme on.

-tytär-

lauantai 30. huhtikuuta 2011

Sama hetki

Jokaisella aikavyöhykkeellä on  eri aika, mutta sama ikuinen ja läsnäoleva hetki. *_*

keskiviikko 19. tammikuuta 2011

Rakkauden liekki

Hän ei vilkuile taaksensa,
koska tietää jättävänsä 
jälkeensä vain tuhkaa. 

Tuhkasta nousee uutta elämää, 
elämää jossa hän astelee. 
Hedelmällinen tämä hetki, 
elävän läsnäolon voima. 

Rakkauden liekkinä roihuten, 
hän hyväksyy ehdoitta tämänhetkisen, 
ja näkee todellisen hetken.

maanantai 4. lokakuuta 2010

Nada de nada

Tyhjyys. Tyhjä paperi, tyhjä sivu. Siihen voi ilmestyä mitä vain, tyhjyyteen ja tyhjyydestä. Mitä vain. Tyhjyydessä on voima, äärettömät mahdollisuudet joko olla vain tai luoda jotain uutta. Tyhjyyden ylistys, se on harvoin ylistetty aihe.

Onhan tuo kummaa, ettei sitä ylistetä. Eikö? Nada de nada, ei yhtikäs mitään. Tyhjentyminen on tärkeää, jotta voi uudelleen täyttyä. Tyhjyys antaa mahdollisuuden uuteen tyhjään sivuun, se on luovuuden perusta.

John Locken empirismissä tyhjällä taululla tarkoitetaan tietoteoreettista ajatusta siitä, että ihmiset tulevat maailmaan ilman synnynnäisiä prosessointisääntöjä havaintomaailmalle. Tabula rasa, tyhjä taulu on käsitys, jonka mukaan ihminen syntyy "pää täysin tyhjänä", ja ihmisen identiteetti rakentuu täysin syntymän jälkeisten kokemuksien pohjalta. On tuosta siis jotain kirjotettu, tyhjä paperi on saanut täytettä.

Kuole menneelle joka hetki, silloin tämänhetkisyydessä on tyhjä paperi. Silloin jokainen hetki on tuore ja uusi,  ja kuitenkin menneet eivät katoa. Ne pysyvät muistijälkinä, voit ammentaa ne tuoreena tässä hetkessä silloin kun tarvitset jotain jota olet matkan varrelta mukaasi ottanut. 

Nada de nada, "ei-mitään" ja siinä kaikki. Täyteyden ylistys.

lauantai 25. syyskuuta 2010

Liikkuvat kuvat

Rattaat pyörivät, vaikka ovat paikallaan. Aika kulkee eteenpäin, vaikka ikuinen hetki pysyy samana. Veikeitä kuvia, liikkuvat kuvat jotka ovat paikallaan...

keskiviikko 11. elokuuta 2010

Todellisuudet ajassa, 15 vuotta sitten

Elämme ajassa
kaksitoistapäisessä.

On menneisyys,
tämä hetki
ja
tuleva.

On matka tänne
ja
täältä pois.

On todellisuus neljäs.



Ikuinen tämänhetkisyys läsnäolevassa hetkessä, se oli vielä tuolloin kadoksissa. Kadoksissa, vaikkei se ollut ensinnäkään hukassa. Etsin, vaikka ei ollut mitään etsimistä. *_*

perjantai 16. huhtikuuta 2010

Vastustus ja vastarinnattomuus

VASTUSTAMINEN
Samalla kun vastustat jotain, et hyväksy tätä hetkeä. Et hyväksy sitä ”mikä on niin on”. Vastustus on tyytymättömyyttä tilanteeseen, ihmiseen tai asioihin ja silloin menetetään tämän hetken puhtaus ja viattomuus. Läsnäoloon pääset kysymällä ”mikä tässä hetkessä oikein on vikana?” Läsnäolon tilan ikuisessa tämänhetkisyydessä ei ole mitään vikaa, kun vastustat olet menneessä ja tulevassa – psykologisessa ajassa. Olet tiedostamaton.

Vastustaessasi jotakin et antaudu sille ”mikä on” ja tämä aiheuttaa sinulle ja ympäristöllesi henkistä tai jopa fyysistä kärsimystä. Väkivallan käyttäminen johtuu tiedostamattomuudesta, jonka juuret ovat vastustamisessa. Toisten ihmisten loukkaaminen, itsekkyys ja sodat saavat alkunsa tiedostamattomuudesta, mitä muuta vastustaminen olisikaan kuin tiedostamattomuutta. Siinä ei ole mitään puolusteltavaa, sillä kun puolustat sellaista kuin tiedostamattomuus olet jo menettänyt läsnäolevan hetken ja tietoisuutesi.

Suvaitsemattomuus on vastustuksessa yleinen muoto, suvaitseminenkin kantaa sisällään vastustuksen siementä. ”Suvaitseminen on rakkautta, joka sairastaa ylpeyden tautia.” (Khalil Gibran). Ylpeys on vastustuksen jalompi muoto, jossa vastustaminen on ylemmyyden kautta saatu näyttämään rakkaudelle jota se ei ole.
Vastustaminen näkyy emootiotasolla erilaisina stressireaktioina; kahvikuppineuroosina, punastumisena ja sen pelkona, sydämentykytyksenä, arvostelun pelkona, esiintymispelkona, paniikkihäiriönä. Vastustaminen ilmenee ihmissuhteiden välttelynä ja vaikuttaa näin elämäntilanteeseesi aiheuttaen kärsimystä. Sinä et kuitenkaan ole elämäntilanteesi, joka on vain mielen aikaansaannosta ja tapahtuu ajassa. Sinä olet ajaton ja elämäsi on nyt.

Vastustamista on ajatustesi ja ajatusrakennelmien, asenteiden vuoksi. Egon kuoleman pelko ruokkii vastustuksen syntymistä. Menneisyyden kokemukset ja tulevaisuuden pelko, olet valmis tekemään mitä tahansa jotta olet. Samalla kuitenkin menetät sen, kuin koira joka tavoittelee häntäänsä. Egon puolustusmekanismit ovat tässä ”taistelussa” oleellisessa tehtävässä, tiedostamattomuus jatkuu.

Vastustamista ilmenee lähes jatkuvasti niin kauan kuin ego on johtajasi. Mieli tuottaa egolle ravintoa, kun joudut arvottamaan itseesi kohdentuvaa arvostelua (negaatioita). Arvostelu voi olla täysin oman mielesi tuottama harha tai todellista, sillä ei ole merkitystä. Egosi tunnistaessa tulleensa vaikkapa syytöksen kohteeksi se alkaa vastustamaan puolustautumalla. Tunnet itsesi petetyksi ja mielesi tekee itseoikeutetun johtopäätöksen, jonka mukaan tunnet vihaa. Aiheutat itsellesi ja muille suurta kärsimystä (ks. egon hengissäsäilyttämistaulukko).

Vastustamisesta, kärsimyksestä on mahdollista vapautua, ensimmäinen askel on havahtuminen ”minä olen”- kokemuksesta.

VASTARINNATTOMUUS
Vastarinnattomuudessa on kyse antautumisesta, et vastusta tätä hetkeä. Hyväksyt sen ”mikä on”. Antautuminen elämälle on tapahtunut, et ole alistunut etkä alistettu, vaan olet täydellisesti hyväksynyt elämäntilanteesi ajassa tapahtuvaksi tapahtumaksi. Tiedät, että voit muuttaa elämätilannettasi jos niin päätät. Täydellinen olemassa olevan hyväksyminen tai päätös muuttaa tilannetta ”tämänhetkisyyden” läsnäolon kautta rakkaudellisin keinoin. Elämäntilanteesi on enää pintaa, elämäsi on todellista.

Vastarinnattomuudessa et kilpistä itseesi sinuun kohdistuvaa arvostelua, vaan ymmärrät sen olevan tiedostamatonta käytöstä. Sinua ei saa mukaan tiedostamattomaan käytökseen ja ajatusrakennelmiin - olet ”näkymättömän panssarin” suojaama. Riidanhaastaminen sinun kanssasi on mahdotonta koska se menee sinun ”läpi” – olethan ”näkymätön” tiedostamattomuudelle. Et reagoi kuten ego reagoisi.

Vuorovaikutuksessa muiden kanssa olet läsnäoleva, kuuntelet toista ihmistä paitsi aistiesi kautta niin myös joka solullasi. Mielen hälinää ei ole, on läsnäolo vastaanottoon. Muutat tiedostamattomuuden läsnäolosi avulla tietoisuudeksi. Ego joko murtuu tai lähtee pois. Läsnäolosi ilmentyy olemisen ilona, se on uteliasta ja huumorintajuista – todellista vastakohdista vapaata rakkautta.

Vastarinnattomuudessa mieli on hiljaa, se ei palvele enää egoa. Ulkoiseen vastarinnattomuuteen pääset ainoastaan sisältäpäin, sisäinen rauha on ensin, sen jälkeen tulee vasta ulkoinen.

Vastarinnattomuudessa ei ole kilpailua paremmuudesta, vaan hyvyydestä. Viestinä on ”ole hyvempi”, ei parempi. Osaat ”lukea” tilanteita, ihmisiä ja asioita tietoisuuden avulla kun sisälläsi on rauha, ymmärrät lukemasi oivalluksen kautta.

Vastarinnattomuus on luonnon ja elämän ehdotonta kunnioittamista. Mielen tiedostamattomuuden ymmärtämistä tietoisuuden puuttumiseksi, jolloin ihmisellä ei ole todellista valinnan vapautta. Vastarinnattomuuden voima on läsnäolon ja rakkauden kautta ohjata ihmistä löytämään se mikä hänellä jo on – elämä.

Vastarinnattomuus ei vastusta edes vastarintaa, vastarinnattomuuden voima muuntaa vastarinnan tyhjäksi rakkauden ja läsnäolon kautta. Vastarinnattomuuden kentässä vastarinta ei voi säilyä – se on ”tuli” joka polttaa muodon tuhkaksi. Vastarinnattomuuden lisääntyessä syntyy jossain vaiheessa uusi maailma.