Lukijoille

Kirjoittaja on menehtynyt, blogi jää kuitenkin elämään..

Vaikka olet poissa,
et meitä koskaan jättänyt.
Olet tuuli, jonka ihollani tunnen,
metsän humina, jonka kuulen.
Kaunis taivas,
sen auringon ja tähtien loiste,
jonka nään.

Olet aina läsnä, kaikkialla.

Niin monta on hetkeä kun isääni kaipaan,
aina autoit, rakastit ja parasta toivoit.
Vaikka liian varhain isämme vietiin,
kauniit muistot aina mielessämme säilyy.

Sinä olet, me olemme.
Teit meistä niitä, joita olemme.
Tästä en tarpeeksi kiittää voi,
mutta vielä me tapaamme,
kun aikamme on.

-tytär-

Hedelmätarha

Hedelmätarhassa on puut, jotka kaipaavat huomiotasi.
Puut tarkkailevat toimiasi, eivät silmin vaan ytimellään.

Annat niille vettä, kannat niille lantaa.
Huolehdit, että jänis tai myyrä ei niitä tuhoa.
Toivottavasti, sillä se on Sinun puutarhasi.

Et voi odottaa vain satoa, sillä siten hedelmiä on vuosi vuodelta vähemmän.
Hedelmätarhassa pitää olla, jotta puut kantavat satoa.
Oleminen on hedelmällistä, olemisen ydin on Elämä.

Kirje Sinulle

Olet tärkeä, koska Sinä olet kuin minä - pohjimmiltasi. Syvin itsesi on Rakkauden tyyssija, siellä asuu tietoisuuden valo. Siellä on itse Elämä, joka Sinä pohjimmiltasi olet. Anna minäsi astua ja kätellä itseäsi, sillä se on tie vapauteen ja itse Elämään. Sen kautta ja avulla, maailmasi muuttuu ja avautuu tuhannet terälehdet. Terälehdet, jotka leikkaavat pimeyden pois ja ovat kauneutta ja rakkautta tulvillaan.

Miten voit löytää sen mistä kirjoitan? Niin, samoin kuin suunnistat kartan avulla. Voin näyttää vain suuntaa, "paperilla". Miten sen tulkitset, se määrittää löydätkö perille vai et. Mutta yksinkertainen neuvoni on, olet jo perillä. Se on sinussa, Rakkaus joka olet. Se elää sinussa, kun ajattelu loppuu. Ja yht'äkkiä olet kuolematon taas. Ei ole menneisyyttä, joka kahlitsee. Ei ole mitään katkeruutta, ei mitään mitä pitäisi katua. On suunnaton kiitollisuus siitä mitä on. Ei ole tarvetta muuntaa todellisuuttaan päihtymällä, koska Elämä on hyvintä huumetta ikinä. Silloin kun olet, 'minä olen'. Sinun pitää vain kuolla itsellesi, ja se on mahdollista - nyt!

Minä, syvin itsesi Rakastaa kaikkea elollista. Se ei halua omistaa, se omistautuu kaikelle sille mitä on. Se hyväksyy kaiken, jopa sen, että kirjoitan siitä 'se' ja 'siitä'. Minä ei ole muotoseikoista kiinnostunut, ei eletystä elämästä eikä elämättömästä. Minä rakastaa tuomitsematta, arvostelematta, kiintymättä tavaroihin ja ismeihin, minä rakastaa vastarinnattomuutta. Minä haluaa vain läsnäolo, ei muuta. Minä Rakastaa Sinua! Päästä hänet, joka on Sinussa esiin - silloin osut oikeaan ja todelliseen olemiseen. Ihmiseesi liittyy oleminen, ja olemisen Ilo.

Kyllä

Mitä sitten teetkin, pitää Sinun hyväksyä olemassa oleva hetki täydellisesti. Muutoin aiheutat itsellesi ja muille kärsimystä. 

 

Tämä on kaikille meille ihmisille ohjenuoraksi: 

1) Tilanne pitää HYVÄKSYÄ TÄYDELLISESTI. 

2) Jos tilannetta ei voi hyväksyä, se pitää muuttaa sellaiseksi että sen voi HYVÄKSYÄ TÄYDELLISESTI. 

3) Jos tämäkään ei onnistu, niin pitää lähteä tilanteesta pois, jotta tilanteen voi HYVÄKSYÄ TÄYDELLISESTI.
 

Ilman hyväksyntää olet tilassa jossa et ole. Vain tässä hetkessä elämäsi muuttuu olemiseksi, silloin kun sinussa ei ole vastustusta. Ihmisyyteen liittyy silloin tietoisuuden kautta OLEMINEN ja OLEMISEN ILO. 

Missä olet, mitä teet?

Mitä tapahtuu, kun siirryt joskus tai olet jo siirtynyt katsomoon? Näet elämän eri vinkkelistä, olet siirtynyt akitiivisesta roolista passiiviseen. "Stadionilla" olevat suorittavat erikoisosaamistaan, pyrkimyksenään voitto tai ainakin mahdollisimman hyvä sijoitus. Tietynlainen näkyvyys, tarpeellisuutensa todistus saa mahdollisuuden näyttäytyä. Sinä katsot tätä kaikkea katsomosta, olet etuoikeutettu tai syrjäytetty - kumpaa olet, se riippuu Sinusta.

Aikakäsitys muuttuu. Kun olet työssä, päivä saattaa mennä todella nopeasti. Kun olet vapaa, etuoikeutettu tai jos tunnet että  sinut on syrjäytetty, päivä saattaa olla hyvin pitkä. Miten päiväsi koet, riippuu Sinusta. Ne ovat joko tylsiä tai niistä kaikuu ikuisuuden pohjavire. Töissä ollessasi viikot matelevat, katseesi suuntautuu tavoitteena olevaan vapaaseen tai lomaan. Vapauduttuasi "vahtivuorosta", joko etuoikeutettuna tai syrjäytettynä, viikot kuluvat nopeasti, joko pettymyksen pohjvireessä tai ikuisessa tässä hetkessä. Yhtäkaikki, aikakäsityksemme muuttuu sen mukaan mikä on paikkamme tässä yhteiskunnassa, niin kauan kuin oivallus ulkoisesta pinnasta avautuu. Ulkoista pintaa ei koe osana elämän ykseyttä, jos ei ole kokenut sisäistä itseään, itse elämää - kamara peittää alleen timantit ja jalokivet.

Olet sitten työssä tai et, oleminen on suorassa yhteydessä vastustamisen määrään. Jos hyväksyt olemassa olevan hetken sellaisena kuin se sinulle elämäntilanteen kautta aukeaa, se tuo elämän ilon maailmaasi. Leikkiä on elämämme täällä, leikkiympäristö vain on ajansaatossa erilainen. Kaikki on muutoksen tilassa, muotomaailmassa muodot muuttuvat evoluution lakien kautta. Hyväksyntä tuo leikkiympäristöösi iloa ja naurua, on leikkiympäristösi sitten millainen tahansa. Hyväksynnän ja läsnäolon voiman kautta leikkiisi virtaa Rakkautta, joka heijastuu siihen mitä teet.

Maailma

Pieni pallo avaruudessa, mutta sinnikäs. Maa ja ilma, siellä on kumpaakin - avaruudessa ja ei mitään.

Ilon essiivi

Olemisen ilo, oleminen ilona. Ilona on suomenkielen essiiviimuoto, mutta se on myös keskeinen tunnetila puhuttaessa mistä on kyse olemisessa joka tapahtuu tämänhetkisyyden läsnäolossa. Essiivi on olento, yleinen olotila tai olosija, joka ilmaisee jonakin olemista. 

Mitä se tarkoittaa, että tunnet kaiken ilon kautta? Kärsimyksen loppumista, koska olemisen ilona kaikkialla on rauha.

'Minä olen', olemisen ilona.

Tuoppi olemisen iloa

Juopolla on erilainen näkökulma maailmaan, hän katsoo asioita eri vinkkelistä. Se on aivan luonnollista, onhan hän suurimman osan ajastaan juovuksissa ansaitakseen tittelinsä. Näkökulma muuttuu, kun vinkkeli on erilainen. 

Charles Bukowski on kruunattu juoppojen kuninkaaksi, ainakin joidenkin mielestä. Tämä baarikärpänen katsoo maailmaa juopuneen silmin, selkeyttävää tässä Bukowskin humalassa on hänen oma selviytymisensä alkoholin avulla. Hän(kin) muunsi todellisuuttaan alkoholin kautta, sillä hän ei ollut tyytyväinen siihen mitä maailma hänelle selvinpäin edusti. Hän oli oman aikansa kapinallinen, joka alkoholista huolimatta tai juurikin sen kautta, oli hyvin tuottelias kirjailija ja runoilija. Olisiko hän antanut jotain vielä enemmän, selvinpäin? Kuka tietää, tietääkö kukaan? Mitä olisi tapahtunut, jos hän olisi juonut tuopin olemisen iloa? Olisiko siinä ollut humala, johon Bukowski olisi jäänyt ikiajoiksi. Kyllä ja ei, sillä olisi ollut vaikutusta - 'Bukowski' olisi kuollut ja löytänyt olemisellensa tarkoituksen.

Onneksi Bukowskeja on maailmassa paljon, heitä joille alkoholi maistuu ja joille se ei maistu. Huumeita on monia, kaikki meistä nauttivat jotain, ja se on meidän tapamme muuntaa todellisuuttamme. Me olemme tavalla  tai toisella valmiita nauttimaan tuopin jos toisenkin, koska juotava on.

Alkoholi vie ulkoisesta sisäiseen, mutta  se ei pidä nousuhumalan kautta uskoteltua lupaustaan hyvemmästä maailmasta, se pettää koska sitä petetään, sillä se ei ole mikään todellinen läsnäololääke. Läsnäoloa - sitähän siltä haetaan - läsnäolon tunnetta ja hyvää oloa. Toleranssin kasvaessa on juotava yhä enemmän ja enemmän, kunnes tullaan siihen vaiheeseen, että jo yksi olut-pullollinen riittää humaltumiseen.

Suosittelen juomista, mutta myös merkin vaihtamista "isoon tuoppiin olemisen iloa". Se on terveellistä, siinä on elämän maku. "Ilo ilman alkoholia on teeskentelyä" on väärässä järjestyksessä, alkoholi ilman iloa on teeskentelyä. Sitä ei välttämättä tarvita, mutta se ei ole täysin poissuljettuakaan - itsessään alkoholissa ja muissa nautinnoissa  ei ole mitään vikaa, kun pohjina on tuoppi olemisen iloa.

Olen työskennellyt päihdeongelmaisten parissa. Päihdeongelma ei katso sosiaalista asemaa, juoppoja löytyy jokaisesta yhteiskuntaluokasta ja kun juominen jatkuu patologisena vuosikymmeniä, ollaan siinä pisteessä ettei näitä luokkia enää ole. On vain juoppoja, jotka ovat saman katon alla. Juoppoja, joilla on vain yksi rakastettu -  Kuningas alkoholi. Se on kaikkien näiden miesten ja naisten hallitsija.

Yksi mielenkiintoinen yhtälö minulle on näistä päihdetyövuosista auennut; prosenttuaalisesti yllättävän paljon juopoista, tai voisi sanoa langenneista, omaa huippu-urheilutaustan. Pitää olla paras, ja jos se ei onnistu, pitää tuntea itsensä parhaaksi. Hyvät ihmiset ovat langenneet paremmuuden ansaan.

Juopontietä kulkevilla on usein kenties myös muista poiketen suurempaa taipumusta herkkyyteen ja taiteellisuuteen, mutta myös masentuneisuuteen. Masentuneisuus voi olla juomisen syy tai seurausta, usein se on yhdistelmä kumpaakin. Tarpeeksi kun juo, saattaa ahdistus jossain vaiheessa helpottaa, siis jos sattuu kuulumaan ryhmään joka on vielä hengissä.

Alkoholidementiakin armahtaa, kun ajattelu ei enää suju. Lähimuisti on mennyt ja menneisyydestä on vain humaltuneita muistikuvia. Silloin juoppo on tavoittanut juopon valaistumisen, jolloin maailma ei enää tavoita. Selvennykseksi, on myös muitakin valaistumisia ja valaistumiseen johtavia teitä. 'Aito' valaistuminen ei kuitenkaan perustu ulkoiseen, se tulee sisältä.

Paljon muutosvoimaa hyvyyteen menetetään alkoholin kautta, sillä nämä herkät ja täydellisyyttä tavoittelevat ihmiset ovat yhteiskunnalle riippakiviä. Harvat saavuttavat tekemisessään silloin "Bukowski"-asteen, jolla elättäisi itsensä ja olisi tuottava tekijä yhteiskunnan silmissä. Näin ei tarvitsisi olla, sillä juomalla "ei mitään" pääsee baariin, jossa on mahdollista juoda tuoppi olemisen iloa. Aivot voi laittaa narikkaan, ja ottaa mukaansa kun tuoppi on tyhjä. Sisäinen tyhjyys muuntuu täyteydeksi, jolloin juomisenhimoa ei enää ole. On vain jano, silloin kun janottaa. 

"Elämä on parasta huumetta". Sieltä kumpuaa humala, jossa ei ole krapulaa ja jossa tuoppi on aina täynnä olemisen iloa. *_*

Kannan lähteestä vettä

Todellinen syvyys on pinnan ja pohjattomuuden kosketusta läsnäolevassa hetkessä, olemista ja olemattomuutta samassa paketissa. Paketissa nimeltä "minä olen".

Kauneus on rumuuden vastakohta, täällä. Tässä ja nyt ei vastakohtaa ole, on vain kauneus eri muodoissa. Hyvyys on pahuuden vastakohta, täällä. Tässä ja nyt ei vastakohtaa ole, on vain hyvyyttä eri muodoissa. Silloin, kun hyvyyttä ei nimetä, se nimeää itse itsensä nimeämättä kuitenkaan. Sillä hyvyys on nimeämisen yläpuolella, se on kotoisin sieltä missä ei nimetä. Rakkauden alkulähteestä, josta tämäkin vesi on kannettu.

Hän opettaa käyttämättä sanoja; hän työskentelee ponnistamatta; hän valmistaa omistamatta; hän toimii etsimättä toiminnan hedelmiä; hän suorittaa työnsä valmiiksi ottamatta lainaa; ja kun ei hän väitä mitään omakseen, ei voi sanoa hänen milloinkaan menettävän mitään. (Pekka Ervastin käännös vuodelta 1925, Laotsen Tao-Te-King).

Oleminen ihmisenä

Käsillä, esillä, maailmassa, tietoisuudessa ja maailmassa sekä tietoisuudessa tämänhetkisyyden kautta. Olemisen eri asteita. 

Kouluasteet, joita ei ole kirjattu opetussuunnitelmaan. Asteet, jotka suoritat tai et. Asteet, jotka luet tai jätät lukematta. Kielen tajuaa, kielestä riippumatta. Kieli, joka oli  yksi ja sama kaikilla, ennen Baabelin tornia. Tornin kertomushan on Raamatun selitys ihmisroduista ja ihmiskunnan jakautumisesta eri kansoihin, joilla on omat kielensä.  

Käsillä on kaikenlaista olevaa, esillä on mitä käytellään, maailmassa oleminen perustuu pitkälti maailmankuvaan. Ihmiskuvassa nämä kaikki vaikuttavat, lisäksi siihen tulee ihmisenä olemisen henkinen olevuus ja joillekin myös hengellinen. 

Kaiken ollessa kohdallaan, mikään ei ole enää samaa. Harmaudesta kasvaa värit, hiljaisuudesta kumpuaa sävel, tunnottomuudesta sykkii riemu. Niin, ihmiskuva on tarkkailijan silmissä. Silmissä, jotka sulautuvat ihmisen silmiin ja silmiksi. Silmät, jotka näkevät kauneuden.

Mikä onkaan ehjä ihmiskuva? Kuva, jollaiseksi Jumala meidät loi vai se jollaiseksi itse itsesi loit? Onko niissä eroa? Kysymyksiä, joihin vastaat tai et. Kaikkeen ei tarvitse vastata, kaikkeen on hyvä olla vastaus. Vastaus kumpuaa, jos sitä kolkuttaa. Vastauksen saa, jos siitä ei tee itsetarkoitusta - vastaamisesta. 

Rakkaus. Pohjalla, taustalla ja kaiken yllä. Sulautuneena matkalaiseen, antaen elämän sykkeen kaikelle mitä on. Tunteiden tunteminen, päällimmäisenä aito ilo. Muut vain makujen tunnistamista varten, ei ajatusten ruuaksi. Kaiken päällä risti, leikkaupiste - tämä hetki, josta kumpuaa olemiseen Rakkauden  syvin muoto - Ilo olemisesta, olemisen ilo.

Ollin taivaspaikka

Ollilla on kaikkea. Vaimo, kolme ihanaa lasta, omakotitalo, huvila, moottorivene, purjevene, lomaosake, pankki-osakkeita, oma firma, puutarha, kasvihuone, puhelin, kolme kännykkää, neljä taulutelevisiota, taivaskanavat ja uusi Ford Mondeo.  Ollilla on paljon muutakin, paljon kaikkea omaa.

Kaikista tärkeintä Ollille on olla terve, jotta hän voisi nauttia kaikesta mitä hänellä on. Olli seuraa mielenkiinnolla terveyteen liittyviä artikkeleita ja syö terveellisesti. Hän välttää suolaa, sokeria, eläinrasvoja, tupakkaa, alkoholia ja kolestrolia. Hän uskoo, että ihminen voi pidentää elämäänsä huolehtimalla itsestään. Kolestroli on hänellä kaikesta huolimatta koholla, vaikka hän uskookin saavansa sen hallintaan. Hänellä on Raision osakkeita, hän haluaa tukea tätä asiaa.

Kaikesta tiedosta huolimatta Ollin terveydentila ei ole subjektiivisesti koettuna paras mahdollinen. Hän lenkkeilee, käy salilla ja hiihtää talvisin. Ollilla on dokumentit liikkumisestaan liikuntapäiväkirjassaan.
Olli syö lisäravinteita, vitamiineja ja hivenaineita. Hän uskoo tieteeseen ja ostostelevisioon.

Ollilla on paljon, mutta yksi häneltä puuttuu. Häneltä puuttuu aikaa, mutta kun aikaa on kaikille saman verran. Taivaspaikan hän on varmentanut ostamalla Fordin, koska muistaa joskus kuulleensa leikkimielisen sanonnan että Fordin omistajilla on niin paljon maanpäällisiä kärsimyksiä että he pääsevät niiden vuoksi taivaaseen. Henry Ford ei kuitenkaan tuota tainnut tarkoittaa, kun alkoi liukuhihnalla valmistaa ihmisille kulkupelejä. Ei tiennyt, että Olli ostaa Fordin taivaspaikan takia. No, eihän Olli tietenkään taivaspaikkaan oikeasti usko. Tämä on Ollin sarkasmia uskontoa kohtaan, Olli tunnetaan huumoristaan. Hän on sitä mieltä, että ihminen on "oman onnensa seppä".

Mistä Olli saisi aikaa kaikkeen, mitä hänellä on? Olli ei tunne olevansa, vaikka hän hankkii lisää tavaraa ja omaisuutta. Vaikka Ollilla on, hän ei tunne olevansa. Hän tuntee olevansa ainoastaan riittämätön, hänen pitäisi monistua. Olla monessa paikassa samaan aikaan, jakautua ja jalkautua moneksi. Olli tuntee olevansa tavaroiden ja omaisuuden kautta, mutta hänellä ei ole niille ja itsellensä aikaa. Ja kun hänellä on aikaa, hän ei ehdi muuta kuin kiirehtimään paikasta toiseen. Miksi Ollilla on, mutta miksi hän ei tunne olevansa?

Tunnetotuus

Tunteet ovat ilon varjoja, ilossa on Rakkaus. Kun löydät varjon, löydät tunteen ja se on hyvä, sillä silloin tiedät olevasi auringon edessä. Syvin itsesi antaa olemisen ilon, poistaa surun, pelon ja vihan. Tunteet pitää kuitenkin tunnistaa, ystävällisesti kätellä. Hyvästellä viha, suru ja pelko - erota ystävänä - ilman vastarintaa, tuomitsemista ja kiintymistä rakennettuun itseen. Se ei ole päätös, se on luonnollinen herääminen tietoisuuteen. Olet elämä joka olet aina ollut, kun 'minä olen'.

Ajatuksia sadan, kahden ja kolmensadan vuoden takaa

"Tunnen välisti olevani hiukan enemmän kuin ihminen - ja sehän, ihminen, meidän täytyisi voittaa itsessämme: hänen vakavuutensa, heikkoutensa! Tai tunnen olevani vähemmän kuin ihminen: ajatuksetonta, mutta elävää luontoa."(Joel Lehtonen, kirjailija).

"Emme voi löytää vapautusta mielellemme tai sielullemme ennen kuin näemme eron olemisemme ja elämämme välillä. Ero on jollakin tavalla mystillinen; mutta juuri tuo salaperäisyys on valon lähde. Sanomalla 'olemiseni ei ole yhtä elämäni kanssa', me esitämme kaksi eri asiaa. Ensiksi: olemisestani alkaen, ei elämästäni, on henki minulle annettu; minä on vaarassa siitä hetkestä alkaen kun ryhdyin elämään, ja olen ennen kuin elän. Toiseksi: olemiseni on jotakin mikä on pelastettava. Tässä on ehkä koko elämän tarkoitus. Tämä on ainoa mahdollinen tapa selittää inhimillisen elämän koettelemus ja jos se ei ole koettelemus, niin en voi ymmärtää mitä muuta se voisi olla."(Gabriel Marcel, ranskalainen filosofi).

"Parhain voitto, joka säilyttää meidät ihmisinä, on voitto itsestämme."(Heinrich Pestalozzi, sveitisläinen kirjailija)

"Kunnia on siitä syystä suureksi esteeksi, että ihmisen, jos hän tahtoo sitä saavuttaa, täytyy välttämättä järjestää elämänsä toisten ihmisten oikkujen mukaisesti, välttää mitä kaikki välttävät ja etsiä mitä kaikki etsivät. Ikuiseen ja äärettömään kohteeseen suuntautuva rakkaus sitä vastoin täyttää sielun ilolla, eikä sellaiseen rakkauteen liity mitään surua. Mutta kaikkein korkein hyvä on sellainen hengenlaatu, joka tarjoaa tietoa yhteydestä, jossa sielu on koko luonnon kanssa.

Vapaa ihminen ei ajattele mitään vähemmän kuin kuolemaa, eikä hänen viisautensa ole kuoleman vaan se on elämän mietiskelyä."(Baruch Spinoza, hollantilainen filosofi).

Kiintymättömyys

Ihmiset kiintyvät asioihin, ajatuksiin ja ulkoisiin muotoihin. Ne tekevät ihmisestä sen joka hän on tai kuvittelee olevansa. Kiintyminen on muotoon samaistumista, sillä muoto edustaa egolle todellisuutta jossa elämme. Kiintyminen näkyy ahneutena, itsekkyytenä, tavarapaljoutena, liikalihavuutena, riippuvuuksina ja muina kärsimystä aiheuttavina asioina.

Kiintymättömyys on muodon hyväksymistä sellaisena kun se todellisuudessa on. Muoto häviää ja muotoutuu taas uudelleen. Kaikki tässä maailmassa on väliaikaista, maailmassa jossa ”ruoste raiskaa ja koi syö”. ”Kaikki kuluu mikä vemppaa, ja vemppakin kuluu.” Muotoon kiintyminen ei ole sijoitus, johon voi ikuisesti luottaa. Mikään vakuutusyhtiö ei varmaan antaisi muodolle ikuisuustakuuta, koska sekin on vain muotoa.

Hautajaisissa ihmiset yleensä itkevät ja surevat. Jonkun heille läheisen muotomatka on päässyt päätökseen. Olen kuullut ihmisistä, jotka käyvät jopa ventovieraiden ihmisten hautajaisissa, koska saavat siitä surullensa hyväksytyn foorumin. Suruunkin voi kiintyä, kaikkeen voi. Todellisuudessa hautajaisissa ei itketä vainajan vuoksi, koska pohjimmiltaan tiedämme että vainaja on muodostansa vapaa. Me itkemme itsemme tähden, koska emme ole valmiita irrottautumaan henkilöstä joka teki meistä sen mikä osaltaan olemme. Pohjalla on oman egon, kuoleman pelko. Pelkojen äiti on hautajaisten kunniavieras.

”Kaikki loppuu aikanaan, ihan kaikki.” Elämä on ikuista, koska elämä edustaa kuolemattomuutta. Syvin itsesi, 'minä' olen ikuinen. 'Minä' on yhtä koko maailman kanssa ja 'minä' on kaikissa meissä. Kiintymättömyys muotoon, tavaraan, henkilöön tai vaikkapa henkilökohtaisiin saavutuksiisi tuo elämään olemisen iloa ja ennenkokematonta syvyyttä. Itse oleminen astuu esiin edustaen hiljaisuutta herättäen elämän olemukseesi läsnäolevan hetken kautta. Hiljaisuus on syvyyttä, jossa kaikki on tyyntä ja loputtoman raikasta.

Kiintyminen on pintaa, joka ankkuroi meidät hyvin kapea-alaiseen todellisuuteen. Kuvittele itsesi lastuksi, joka kelluu järven pinnalla. Se kokee tyynet, myskyt, sumut ja usvat, laineet ja tyrskyt, sateet ja paahteet, viiman ja muut säätilan vaihtelut. Sitten kun lastu on vettynyt, se laskeutuu pinnan alle, jossa säätilan muutokset eivät vaikuta. Pinnan alla on rauha, siellä on aivan uusi todellisuus. Eikö olisi avartavaa jos jo pinnalla ollessa tiedostaisimme, ettei pinnan alle joutuminen tarkoita hukkumista. Se tarkoittaa toisen todellisuuden olemassaoloa. Todellisuuden, joka ei ole vain pintaa ja jossa on syvyyttä. Matti ja Teppo laulaa, että ”kaiken takana on nainen”. Olisiko kaiken takana todellakin nainen, jota elämäksi kutsutaan. Elämä on.

Minä rakastan muotoja, ne tekevät tästä maailmasta paratiisin. Rakastan ihmisiä, eri persoonallisuuksia. Kissat saavat minutkin kehräämään, koirat heiluttamaan häntääni. Kiintymättömyys ei ole askeesia, se on muodon syvällistä oivaltamista ja iloa siitä mitä minulla on.