Vetoketju hirttää

Pyysin vetoketjua rautakaupassa, minua ymmärrettiin. Pyysin vetoketjua kangaskaupassa, minua ymmärrettiin. Pyysin vetoapua vetoketjulla autoni hajottua, ja sain sitä. Pyysin napitonta vaihtoehtoa vaatehtimossa, sain senkin. Elämä on vetoa täysi, ketjureaktio hyvyyteen.

Myötätuntoiset aarteet löytyvät vetoketjun takaa. Vetoketjulla annetaan vetoapua, avataan ja suljetaan. Kätketään ja paljastetaan jotain, jonka napit tekivät ennen. Maailma muuttuu. Napilla ei kuitenkaan voinut vetää, nupilla kylläkin ja vetoketjulla! 'Minä' käyttää nuppia työkaluna, vetoketjuna siinä on läsnäoleva hetki.

Monimerkityksellisyys sekoittaa ja kun ymmärrys ei riitä, puolustusmekanismit aktivoituvat. Yhtä kaikki, napit ja vetoketjut. Nimettyjä välineitä, ilman taustaa et voi aivan varmasti tietää mistä puhutaan. 

Irrallinen kuva ilman taustaa. Vetoketju ilman kuvaa, mistä voit tietää mitä tai mihin sitä nyt käytetään. Ajatusten sokkeloinen kartta vie monesti harhaan, koska se on ajatuksille ominaista - se on niiden luonto. Vetoketju kun hirttää, niin joskus turvaudutaan nappeihin. Nyt on vetoketjun aika, nuppi vetää ja vie 'kotiin'.

Liputuspäivänä toivo

Puolustusvoimien liputuspäivä. Tulee vielä aika, jolloin puolustusta ei tarvita. Tulee aika, jolloin puolustusvoimat voidaan oikeasti liputtaa pois. Historiasta on opittu, että maassa on aina armeija. Joko oma tai toisen valtakunnan.  Tulee aika, jolloin ihmistä ei enää ole tai on. Kaikki loppuu aikanaan, rajat kaatuvat kun ne kaadetaan.

Olisiko kuitenkin niin, että kun ei ole puolustettavaa niin ei ole tarvetta puolustautua? Olisiko niin, että kun olisi rajattomuus ei olisi rajoja mitä pitäisi puolustaa? Vai onko se utopiaa? Vai valinta, sota tai utopia?

Olen käynyt armeijan, jossa opetetaan tietyllä tapaa olemaan ajattelematta. Se pitää armeijan puolustukseksi sanoa, siellä ollaan oikeilla jäljillä. Ajattelemattomuus ja mielen vapauttaminen egon alaisuudesta 'syvimmän itsen' käyttöön on kuitenkin aivan eri asioita. Tiedostamattomuus ja tiedostaminen, niissä on eroa kuten kuolemassa ja elämässä. Puolustusvoimat perustelee olemassaoloaan aivan kuin egokin puolustaa olemassaoloaan. Kukaan ei saa loukata koskemattomuuttani, minä olen arvokas tai tarvitsen yhä enemmän. Puolustautumista kuoleman keinoin elämän puolesta, ajattelun harhaa - sotaista meininkiä.

Kummasteletko koskaan, miten vahva on tradition voima? Asevelvollisuus on iskostettu meihin  lujasti kiinni. Asevelvollisuus, joka antaa luvan tappaa. Eri aikoina on eri säännöt, ihminen laatii sääntönsä tilanteen mukaan. Egon rakenteet, ne niitä sääntöjä laatii. Ne eivät ole loogisia evätkä oikeudenmukaisia. Yhden kirja mukaan tappaminen on kielletty, toisen kirjan mukaan sallittu. Ei, siinä ei ole järkeä lainkaan. Elämää kunnioitetaan kun on rauha, elämää tuhotaan kun on sota. 

Sota on mielentila, sitä se on eikä mitään muuta. Kenelläkään ei ole oikeutta tappaa huvikseen, sehän on aivan mielisairasta. Mietitään sitten traumoja, joita henkiinjääneet ja omaisensa menettäneet ovat saaneet. Rakennetaan yhteiskuntaan tukiverkkoja, joilla pelastetaan mitä pelastettavissa on. Pidetään keräyksiä sotaveteraanien ja orpojen hyväksi, annetaan kuntolomia ja mitaleja, leipää ja myötätuntoa. Korostetaan uhrauksen merkityksellisyyttä, uhri on annettu valtiolle joka on virkaatekevänä jumalana. Hyvä, että pidetään huolta. 

Tämänhetkisyyden läsnäolon voima määrittää meidän tulevaisuuttamme, haluammeko sotia? Pitäisi vain käyttää älyä eikä sotia olisi lainkaan. Silloin voisimme liputtaa puolustusvoimille viimeisen kerran. Sotaan tarvitaan mieltä ja tulivoimaa, ei mielettömyyttä. Tämänhetkisyyden oivaltaminen ainoana todellisuutena vie pois tarpeen puolustautua, rajata ja vihata.