Mikä on niin on

Mikä on niin on
Minä olen, kun Sinä olet
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sisäinen itse. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sisäinen itse. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 29. toukokuuta 2011

Milla

Milla on kaunis nainen, nainen mielikuvista. Milla asuu saaressa, jossa on koskenkohinaa ja rauhaa. Yhteys luontoon, onko Milla sitä? Kuvastaako Milla jotain, jota todellisuus on? Ei, Milla on ajatusten luoma leikki. Kaunis, mukava ja humoristinen. Leikkiä, jota ihmisillä pitääkin olla.

Olkaa lasten kaltaisia, sillä silloin olette lähellä 'minua'. Silloin olette lähellä sisintänne, kun ulkoistatte sen.

perjantai 6. toukokuuta 2011

Egon ansa

Olet ansassa niin kauan kuin jatkat syyttelyä, vastuu omasta sisäisestä tilastasi pitää ottaa nyt. Se on avain lukkoon, jota ei todellisuudessa edes ole. On vain mielikuva oikeutuksesta olla muita parempi ja fiksumpi, ajattelun luoma harha.

keskiviikko 26. tammikuuta 2011

Anorektikko

Keski-ikäinen anoretikko-nainen, painoi tavatessamme 37 kg. Paino alkoi tippua, kun suhde miesystävään kariutui. Vuonna 1989 hän teki päätöksen ettei enää halunnut elää. Hänet löydettiin kylpyammeesta, ranteet olivat auki - ranskalainen itsemurha. Muistan hänen sanoneen: "Niin kauan kun on rahaa on rakkautta, mutta kun rahat loppuvat lentää rakkaus ikkunasta ulos." Voi kuinka olisinkaan halunnut häntä auttaa, tässä hetkessä, silloin minulla ei ollut antaa kuin teetä ja sympatiaa sekä hieman maitoa.

Tutustuin tuohon naiseen hänen ollessaan avo-osastohoidossa, olin nuori mielisairaanhoitaja. Muistan miten nainen suuttui, kun yövuorossa aamuyöllä keitin hänelle maitoa ja lisäsin voinapin tuohon keitokseen. Jälkeenpäin olen tästä noloissani, miten aliarvioinkaan häntä. Aivan kuin se olisi ollut rasvanpuute, joka oli perimmäisin syy hänen laihuuteensa. Perimmäinen syy oli peilikuva, joka jostain kumman syystä ei vastannut kuvaa siitä naisesta joka hän hänen omissa silmissään oli. Hän tunnisti henkilön, joka hän ei halunnut olla. Hänellä oli käytössään peilitalon silmät, kumpa olisin pystynyt antamaan hänelle tuolloin uuden näkökulman omaan itseen. Itsensä tarkkailu on joskus pettävää, varsinkin jos ulkoinen on tärkeämpää kuin sisäinen.

lauantai 15. tammikuuta 2011

Raapustamisen lyhyt historia

Ensin piirrettiin hiekkaan, sitten raapustettiin luolan seiniin. Linnulta tippui sulka, ja siitä keksittiin kynä. Kirjoituskone... Nyt tietokone. Seuraavaksi varmaan yleistyy puhekynä, oiva idea vaikkapa Nokian puhelimeen...

Tärkeintä on kuitenkin, mitä suoltaa itsestään ulos. Välineellistynyt maailma, se ei kuitenkaan muuta sitä joka olet. Syvintä itseäsi ei kukaan välineistä, sillä se on jo täydellinen.

tiistai 27. huhtikuuta 2010

"Uno" on numero yksi

Tietoisella huumorilla on kolme polkua ja yksi tie. Kirjoitan huumorista, joka tuottaa iloa. Iloa, joka kumpuaa syvimmästä itsestäsi.

Huumorin ensimmäinen polku
kulkee mielen metsikössä, osoittaen matkan varrelta löytyiviä ilon lähteitä. "Ulkoinen tarkkailija" osoittaa, että mieli on huumoria täynnä. Se on ehtymätön ilon lähde. Itsessään sanat ja niiden monimerkityksellisyys saavat elämään syvyyttä ja iloista röhötystä.

Mietitäänpä vaikka sananpartta: "Niin makaa kuin petaa."
Kohdista huomiosi omaan vuoteeseen ja sen vuodevaatteisiin. Sänky saattaa olla petaamaton. Siinä on edellisen yön jäljet, jotka kertovat tarinoita univaiheen ulkoisesta liikehdinnästä tai ennen sitä tapahtuneesta. Tarina voi kyseenalaistaa makaamisen stereotypian. Olenko minä maannut lainkaan kun olen liikkunut noin paljon? Mieleen saattaa putkahtaa monia asioita, riippuen havainnoistasi. Saattaa olla, että sinulla on univaikeuksia. Johtopäätöksenä tuolloin olisi, sinänsä looginen ja paikkansa pitävä toteamus: "Väkisin makaaminen on rikos."

Johtopäätöksenä voi olla hyvin nukutun yön jälkeen, että jos en nyt petaa lainkaan nukun edellisen yön jäljissä - "niin makaa kuin petaa".

"Petaaminen" on valmistautumista johonkin, tässä tapauksessa makaamiseen. Miten sinä petaat, vai petaatko lainkaan? Kaikki kuitenkin makaa.

Huumorin toinen polku kulkee kehon rytmissä, se soittaa kehoa. Keho soittaa myös soitinta, tanssii, juoksee, hyppii, kompastelee, ontuu, huojuu, kaatuu, nojaa, tapoja on satoja, ilmeitä ja eleitä unohtamatta. "Uunoilu" on kaikille terveellistä, sillä huumori on iloa. Ja kun antaa, niin saa kaksinverroin takaisin.

Huumorin tuottaman ilon sammuttaa alituinen arvostelu ja tuomitseminen, joka kohdistuu itseen ja muihin. "Ulkoinen tarkkailija", oma sisin itsesi ei sitä tee, se havainnoi - tuo ilon esiin.

Huumorin kolmas polku kulkee persoonasi kautta. Persoonallisuus ilman ulkoista, keinotekoista identiteettiä. Ilman egon rakenteita persoona säteilee läsnäoloa tähän hetkeen, olemisen iloa kaikkien vuorovaikutuksessa olevien iloksi. 'Minän' ollessa persoonan/kehon/mielen työkauluina, säteilet olemisen iloa. Eikö ole naurettavaa?

Tiedostavalla huumorilla on yksi tie
, ja se muodostuu läsnäolevan tämänhetkisyyden voiman kautta. Se tuo iloa ja Rakkautta tähän maailmaan.