Mikä on niin on

Mikä on niin on
Minä olen, kun Sinä olet
Näytetään tekstit, joissa on tunniste itsenmurha. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste itsenmurha. Näytä kaikki tekstit

tiistai 30. maaliskuuta 2010

Minä eli sielu

Minällä tarkoitan sielua, egolla ”valeitseä”. Mikä sitten on sielu?

Wikipedian mukaan sielu on:

"Sielu on nimitys, jota käytetään ihmisen ja joskus muunkin (elollisen) olennon väitetystä tajuisesta, henkisten toimintojen ja ilmiöiden ylläpitäjänä toimivasta aineettomasta puolesta, joka usein käsitetään itsenäiseksi olioksi ja jonka monissa uskonnoissa ajatellaan lähtevän ruumiista kuolemassa ja jatkavan olemassaoloaan. Näkemystä, jonka mukaan ulkomaailmaa aistiva aineellinen keho ja ulkomaailmasta tietoinen aineeton tajunta tai sielu ovat kaksi eri asiaa kutsutaan dualismiksi Aiemmin sana sielu oli myös tieteellisessä käytössä (psykologiaa kutsuttiin ”sielutieteeksi”), mutta nykyään sielu on useimmiten yksinomaan uskonnollinen käsite.
Sielu-käsitteellä on tiettyjä yhtäläisyyksiä nykyisen psykologian ja mielenfilosofian mieli-käsitteen kanssa. Varsinkin useat uskonnolliset perinteet kuitenkin katsovat sielun olevan kuolematon ja lisäksi mahdollisesti olleen olemassa ennen sen liittymistä ruumiiseen. Muun muassa materialismi ja yleensä ateismi eivät hyväksy tällaisen sielun olemassaoloa." (www.wikipedia.fi.)

Suora lainaus Eckhart Tollen kirjasta ”Läsnäolon voima”, josta oivallus sielun olemassaolosta tulee hyvin esille:

"Melkein kolmekymmentävuotiaaksi olin lähes jatkuvasti tuskan vallassa. Välillä koin syvän depression kausia itsemurha-ajatuksineen....
Eräänä yönä, vähän sen jälkeen kun olin täyttänyt 29 vuotta, heräsin aikaisin aamulla täydellisen kauhun vallassa. Olen usein ennenkin herännyt sellaiseen tunteeseen, mutta tällä kertaa se oli hurjempi kuin milloinkaan ennen. Yön hiljaisuus, huonekalujen epämääräiset ääriviivat huoneen pimeydessä, ohi menevän junan etäinen ääni – kaikki tuntui niin vieraalta, niin vihamieliseltä, niin täydellisen merkityksettömältä, että se synnytti syvää inhoa maailmaa kohtaan. Kaikkein vastenmielisintä oli kuitenkin oma olemassaolo. Miten ihmeessä jatkaa elämistä tämän kurjuuden tuskan kanssa? Miksi jatkaa elämistä ja tätä ikuista taistelua? Tunsin, miten tuo syvä, tyhjäksi ja olemattomaksi tulemisen halu kasvoi paljon voimakkaammaksi kuin vaistomainen halu elää.
En voi elää itseni kanssa. Tämä ajatus toistui toistumistaan mielessäni. Yhtäkkiä tiedostin, miten kummallinen tuo ajatus oli. Olenko yksi vai kaksi? Ellen voi elää itseni kanssa, täytyy olla kaksi minää: ’minä’ ja ’itse’, jonka kanssa ’minä’ ei voi elää”. Ajattelin: Ehkä vain toinen niistä on todellinen.
Olin niin ymmälläni tästä oudosta oivalluksesta, että mieleni pysähtyi. Olin täysin tietoinen, mutta ajatuksia ei enää ollut. Tuntui kuin olisin joutunut jonkinlaisen energiapyörteen imuun. Ensin liike oli hidasta ja sitten se kiihtyi. Hurja pelko valtasi minut, ja aloin vapista. Kuulin sanat älä vastusta ikään kuin sisältäni. Tunsin joutuneeni imaistuksi tyhjyyteen. Tuntui kuin tyhjyys olisi pikemmin ollut sisälläni kuin ulkopuolellani. Yhtäkkiä pelko oli poissa, ja päästin itseni putoamaan tuohon tyhjyyteen. Minulla ei ole mitään muistikuvaa, mitä sitten tapahtui.
Heräsin ikkunani takaa kuuluvaan linnun sirkutukseen. Sellaista ääntä en ollut kuullut koskaan aiemmin. Silmäni olivat yhä kiinni ja näin kallisarvoisen timantin kuvan. Niin, jos timantti pystyisi ääntelemään, tällaista se varmaankin olisi. Aukaisin silmäni. Aamunkoiton ensimmäiset valonsäteet siivilöityivät ikkunaverhojen lävitse. Vailla yhtään ajatusta tunsin, että valoa on suunnattoman paljon enemmän kuin tajusinkaan. Tuo verhojen lävitse hohtava pehmeä kirkkaus oli rakkaus itse. Kyyneleet nousivat silmiini. nousin ylös ja kuljeskelin ympäri huonetta. Tunsin huoneen ja kuitenkin tiesin, etten ollut koskaan ennen nähnyt sitä todella. Kaikki oli raikasta ja koskematonta, ikään kuin se olisi vasta saanut alkunsa..."


"Läsnäolon voima"-teoksen lainaus on hyvin kuvannettu valaistumis-kokemus, jonka Eckhart Tolle meille kertoo. Sen perustavaa laatua oleva oivallus on yksinkertainen, niin yksinkertainen että se ihmetyttää. Ego suojelee itseänsä todella voimallisesti, ja oivalluksen syntymiseen tarvitaan usein suurta kärsimystä. Egon pitää romahtaa! Tämä aiheuttaakin kysymyksen, onko ns. sairauksillakin viesti? Onko niiden tarkoitus herättää ihminen 'valeitsen' pauloista? Onko syöpä tai muu vakava fyysinen tai psyykkinen sairastuminen, joka aiheuttaa suurta kärsimystä herättelyä todellisuuteen? Mikä on lääkkeiden osuus? Vievätkö lääkkeet mahdollisuuden heräämiseen? Eckhartin kokemus muutti hänen koko elämänsä, hän ei kokenut enää tuskaa omassa elämässään ja kirjoitti henkisen oppaan ihmisille haluten antaa tienviittoja olemisen ilon löytymiseksi. Minä kirjoitan tätä kirjoitusta samasta syystä, haluan suunnata ihmisiä pois mielen luomasta hirviöstään ja antaa mahdollisuuden löytää syvin omin olemuksensa. Yksinkertaisesti tämä on "itsemurha", egon kuolema, ennen fyysistä kuolemaa. Ja elämä voi saapua.

Miten voit saada sielusi, syvimmän olemuksesi osaksi itseäsi? Kuka minä olen? Minäsi on sielu, jonka on mahdollista tarkkailla mielesi vallannutta ajattelijaa, egoa; sen ajatuksia, tunteita ja emootioita (= mielen keholle lähettämät tunteet). 'Minä olen' on tietoisuus, joka tunnistaessaan itse itsensä vaatii tietoisuutensa takasin mieleltä tullakseen jälleen tietoiseksi itsestään. Minän ottaessa paikkansa elämässäsi, kärsimys lakkaa ja oleminen alkaa. 'Minä' on jumalolemuksesi/sielusi ja synonyymi sanoille Jumala, Budha ja Allah. Nämä nimet on kuitenkin vain sanoja ja ne ovat saaneet niin paljon mielen sävyttämiä merkityksiä, että en niitä jatkossa aio käyttää. 'Minä', se on neutraali ja vähemmän väärinymmärettävissä oleva muoto.

perjantai 26. maaliskuuta 2010

Valeitse eli ego

Matkalla itseen

Syntyessämme olemme lähes puhtaita egon rasitteista. Ei mene kuitenkaan kovin kauvaa, kun lapsen vanhempien tai häntä hoitavien henkilöiden kärsimyskehot viestittävät negatiivisia tunteita ja tuntemuksia lapsen herkkyyden siivilän läpi, lapsi oppii ensimmäisen kerran ”lukemaan”. Tämän luetun tiedon kautta hän alkaa muokkaamaan itseään ja toimimaan luetun toimintaohjeen mukaisesti. Lapsi alkaa muodostamaan itseensä tiettyjä egon kehitykseen tarvittavia valmiuksia. Hän tietää miten saa vanhempiensa huomion ja miten tarkoituksenmukainen tunneilmasto syntyy. Hän ei vielä ymmärrä mitä tekee, kaikki tapahtuu enemmänkin vaistonvaraisesti.

Lapsen kehityksestä on paljon kirjallisuutta, kirjallisuudessa on kuvattuna lapsen luontaiseen kehitykseen kuuluvia fyysisiä ja psyykkisiä kehittymisalueita. Tämän lisäksi lapsi imee itseensä egon kehitykseen tarvittavia "sosiaalisia" raaka-aineita; hänelle muodostuu omistamisenhalu, tiettyjä vanhemmiltaan ja ympäristöstä sisäistettyjä moraalisia käyttäyttäytymissääntöjä ja ajattelun aktivoitumista. Lapsen aikakäsitys muuttuu, mitä vanhemmaksi hän kasvaa.

Ego muotoutuu nyky-yhteiskunnassamme takavuosien yhteiskuntaa nopeammin, lapselle kehittyy aikuisen egon rasitteet jo hyvin varhain. Tämä on sääli, sillä lapsuuden-aikainen aikakäsitys ja olemisen ilo muuntuu aikuisten kärsimykseksi. Tiedän jo neljävuotiaita lapsia, jotka ovat olleet huolissaan perheensä taloudesta. Tämä pikkuvanhuus vie lapselta pois kyvyn olla tässä hetkessä.

Lapsista kuitenkin näemme, että he pystyvät olemaan läsnäolontilassa paremmin kuin aikuiset. He keskittyvät leikkeihinsä ja tekemiseen sellaisella intensiteetillä, josta tekemisen nautinto on aistittavissa. Valitettavasti, yhteiskuntamme tuo jatkuvasti muita elementtejä heidän elämäänsä. On televisio, tietokoneet, valmiit aikuisten suunnittelemat pelit ja lelut – omaa luovuutta ei tarvitse käyttää - ja käyttämättömänä sitä ei pian ole lainkaan.

Psykologinen aikakäsitys alkaa sisäistymään yhä nuorempana. Tästä seuraa jo hyvin varhaisessa iässä menneisyyden miettiminen ja tulevaisuuteen pakonomainen kurkoittaminen. Olen tavannut pieniä lapsia, jotka muistelevat menneitä hyviä aikoja! Kaikki vanhemmat ovat varmaan kuulleet seuraavan mantran: "Tylsää! Ei ole mitään tekemistä. Koska ollaan perillä? Koska lähdetään? Koska se ohjelma alkaa? Koska se...?" Elämä on yhtä kärsimystä, kun hyvä hetki on aina joko takana tai edessä. Tämä on sitä, mitä ego haluaa. Kärsimystä. Sitäkö haluat?


Itsenmurha

Egon kuolema vapauttaisi meidät pelosta, mutta mielemme tekee kaikkensa jotta näin ei kävisi. Perustunteista pelko on päällimmäisin, on surua ja vihaa, ja kuitenkin, niitä ei tarvitsisi olla. Pelon alkulähde on kuolema, kuolemanpelko. Egolle tämä tarkoittaa alituista oikeuksiensa ja olemassaolonsa puolustamista. Ego on mielen luomus, jonka uskomme olevan syvin olemuksemme. Sinä et kuitenkaan ole sama kuin egosi.

Ego on samaa pinnallista muotoa, kuin kaikki muoto on, se ei ole aitoa eikä ikuista. Ego on mielen ulkoinen olemus yksilössä, ajatusten ja emootioiden ruokkiessa sitä. Kolmikantainen aikakäsitys taasen sisältää mielen luoman harhan ulkoisesta todellisuudesta. Ego ja psykologinen aika kulkevat käsikädessä, mieli on niiden kasvualustana silloin, kun mieli on ottanut johtajan roolin.

Mielen pitäisi kuitenkin olla vain sinulle työkalu, hyvä renki, joka toteuttaa korkeampaa tietoisuutta. Ego ei voi olla olemassa, jos mieli pysäytetään ja palautetaan se tehtävään joka sille kuuluu. Ego ei myöskään pysy hengissä, jos siltä poistetaan psykologinen aika. Herääminen tähän oivallukseen on hetkismin tarkoitus, ja se on elämän tarkoitus.