Myyntiedustajan taskulamppu

Mies katsoo valokuvaa vaimostaan, se on kulkenut Suomea ristiin ja rastiin jo 30 vuotta. Kuva on ajansaatossa haalistunut, murtunutkin osittain. Se on tutustunut monien hotellien yöpöytiin, sillä siinä on sen paikka jos ikävä yllättää, niin siinä se on. Vieressä, aina. Kuva herättää ikävään virvoitusta ja luo tarkoitusta kiertolaisen elämään. Se on kuin kuun valo, joka lainaa valonsa auringolta jotta yölläkin olisi valoisaa. Siinä on voimaa, jonka kautta jaksaa vielä pari päivää yössä, myyntiedustajan työssä.

Niin. Valokuva kehittää valoa ja valoisia ajatuksia. Se edustaa paljoa edustajalle, jolle se on annettu. Valokuvan takana on tämänhetkisyyden voima, se on vangittuna kuvaan. Kuvan henkilö ei koskaan vanhene, mutta itse kuva ajansaatossa katoaa. Aste asteelta se menettää värinsä, aste asteelta siihen tulee ryppyjä. Kunnes tulee aika, jolloin kuvaa ei enää ole. On vain elämä, joka ei koskaan häviä. On vain ikuisuus ja tämä hetki.

Haalenneet värit

Katselin valokuva-albumeita 70-luvulta. Värivalokuvat olivat haalenneet, mustavalkoiset kuvat kestävät ajanrattaassa paljon paremmin. Toisaalta tuo haaleminen kirkastaa ajan luonnetta, menneet ovat menneitä.
Ulkoinen, valokuvakin joutuu sen todentamaan omalla haalistumisellaan. Eilinen on haaleaa, aina verrattuna tähän ikuiseen hetkeen. Muistikuvat, valokuvat, kuvat yleensäkkin ovat kuvia vaan.

Itsensä tarkkailja

Katsot pelistä kuvaasi. Kummalla puolella jakauksesi kulkee? Vai onko se keskellä?

Jos sinulla on oikealla tai vasemmalla puolella jakaus, tajuatko mitä se merkitsee? Sinä näet peilikuvasi, et näe itseäsi toisten silmin, olet toisten silmissä eri mikä olet pelikuvaltasi. Tajuatko? Sinun pitää vaihtaa jakauksen puolta, jotta näet itsesi toisten silmin silloin kun jakauksesi on niin kuin se sinulla yleensä on. Muuten näet valheen, et näe totuutta. Keskellä, niin, keskellä tässä hetkessä on totuus. Se ei ole riippuvainen siitä, millä puolella jakauksesi on.

Taiteilua

Taide, sen tekeminen. Se on upeaa. Tuo aukesi jo vuonna 2006, mutta puitteet sen tekemiselle on aivan eri luokkaa omakotimiljöössä verrattuna kerrostalossa asumiseen. Mahdollisuuksia on niin paljon. Jostain tulee idea, se ei ole mitenkään valmis. Tekeminen vain alkaa jostain, ja kasvaa ja kasvaa, kunnes yllättäen valmistuu jotain jota en todellakaan ollut miettinyt.

Ymmärrän taiteilijan tuskan, kun hän on tekemässä jotain. Hänellä on varmuus siitä, että hän on luomassa jotain kaunista ja merkityksellistä. Kuitenkin itsekritiikki tuo tuon tuskan tekemiseen, ja lopulta se saattaa lopettaa koko prosessin. Työ saattaa jäädä kesken, mutta jos sammuttaa oman itsekritiikkinsä ajattelun sammuttamisen kautta, alkaa tekeminen joka antaa uskomatonta tyydytystä. Kliimaksina on valmis teos.

Taiteilijoilla ei ole helppoa, jos ”muusa” ei tue ja usko taiteilijaa. Silloin on parempi taiteilla ilman ulkopuolista kriitikkoa, silloin se on nautittavaa. Taiteenlajista riippumatta, oli se musiikkia tai vaikkapa kuvataidetta, muotojen ilmestyminen vaatii hiljaisuutta ja läsnäoloa tässä hetkessä. Muodot ilmestyvät ”ei mitään” tilasta, hiljaisuudesta. Silloin tekemiseen tulee mukaan tietoisuuden äly, tehdään ratkaisuja joita ei ajattelun kautta tehtäisi. Kun sinulla on taiteilijan identiteetti tämä hyväksytään, mutta jos identiteettisi perustuu vaikkapa kirjanpitäjän persoonallisuuteen toimiasi pidetään hulluina.

Taide ilman ajattelua, mielettömän ihanaa.