Mikä on niin on

Mikä on niin on
Minä olen, kun Sinä olet
Näytetään tekstit, joissa on tunniste yksin. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste yksin. Näytä kaikki tekstit

lauantai 9. huhtikuuta 2011

Yksin yksinään, ykseydessä kaikkeen

Ihminen on yksinään yksin, vaikka ympärillä olisi paljon ihmisiä. Peilaaminen oman käyttäytymisen suhteen palautuu takaisin lähettäjälleen, mutta miten tuon palautteen näet ja koet kertoo oletko löytänyt todellisen itsesi. Jos tarkkailet omaa itseäsi ulkopuolisin silmin, olet tiedostanut että yksinäisyydessä on ulottuvuus kaikkeuteen. Silloin tunnet muiden ihmisten olemassaolon pyhyyden, ja kaiken pyhyyden mitä maailmamme tarjoaa. Ykseyttä kaikkeen olevaan, et ole yksin.

maanantai 11. lokakuuta 2010

Aamukasi

Aamukasi köllötti lattialla pitkin pituuttaan, äärettömässä huoneessaan. Äärettömyydestä jakautui kaksi tuolia, joihin istuuduin itseni kanssa. Vain toinen meistä oli totta, toinen oli ajatuksen harhaa.

Sanaleikkiä, alakoulun matikanluokassa. Elämä opettajana.

keskiviikko 1. syyskuuta 2010

Ainoa rakastaa jokainen

Ainoaan Jean Sibelius rakasti, sävelsi ja soitti. Teki seitsemän sinfoniaa, olikohan se Ainon syy vai seuraus? Ainolla oli kuitenkin merkitys, se on kuultavissa Jannen teoksissa. Hän ei ollut ainoa, joka oli Ainoon rakastunut. 

Juhani Aho jäi kuitenkin nuolemaan näppejään, otti kynän ja kirjoitti teoksen "Yksin". Aino innoitti siis Juhani Ahonkin kirjailijan uraa, aikasmoinen muusa. 

Ainon vei musiikki ja sikarin tuoksu, ei vienyt rautatie, ei tehnyt virhettä eikä erehdystä, vaikka os. olikin järnfelt.  Jätti kotinsa ja muutti Ainolaan, jossa Janne Ainoaan kenties tänäänkin rakastaa.

Seitsemän oikein, yksin, rautatie ja paljon muuta. Ainoa kiitän, ymmärrän: Kiitollisuus on ymmärryksen sisar.