Konstruktio

Oppijan päässä on kokemusten taistelukenttä, siellä on sota ja rauha. Kokemukset toisiansa tukee ja kaataa, saa muisti parka raataa. Sulje mieli, avaa tietoisuuden kieli.

Pakonomainen ajattelu ja mielen hiljentäminen

Oletko havainnut, että ajattelet lähes jatkuvasti? Tee testi ja päätä olla ajattelematta juuri nyt. Tarkkaile mieltäsi, tarkkaile kuin olisit saalistava kissa seuraavaa ajatustasi joka putkahtaa esiin. Ole tarkkana, kuinka kauan pystyt olemaan ajattelematta?! Veikkaan, ettet kovinkaan pitkään.

Tämän taidon kuitenkin oppii, onhan se meidän luontainen olemuksemme. Tulee aina pidempiä ja pidempiä ajattelun katkoja. Olet tässä ”mielettömässä” läsnäolon tilassa hyvin valpas ja aistisi terävöityvät. Näet, kuulet, tunnet, haistat paremmin ja olet kehostasi paljon tietoisempi. Sinusta ei siis tule ”kasvia”, päinvastoin! Tunnet eläväsi, nämä ovat pieniä satoreita olemisen ilosta. Ajattelun lopettamisen kautta tulet tietoisemmaksi ja elämääsi astuu äly, joka on mieltäsi paljon mahtavampi. Olet saavuttamassa olemisen ilon, tämänhetkisyyden kautta. Ajattelun pysäyttäminen vie sinut tähän hetkeen, tietoiseen läsnäoloon ja olemisen iloon, elämään ilman kärsimystä.

Aikakäsitys on mielenhälinän moottori

Mielenhälinä on egon luoman psykologisen aikakäsityksen seurausta. Jumala ei luonut kelloa vaan ihminen. Jumala loi syklisyyden, jossa pääosassa on ikuinen tämä hetki. Syklisyyden, jossa hetki on ikuinen nyt. Ei ole muuta todellista aikaa kuin nyt, vuodenajat ja luonnonkierto ovat syklisyyden luonnollisia kehällisiä osia. Samoin luonnon kasvit, eläimet ja ihmiset ovat syklisyydelle lainalaisia.

Kellossa on 24 tunnin syklisyys, mutta siinä tämänhetkisyys on vain tarkistuspiste. Elämme 12 kuukauden syklistä kalenteria, viikkoineen ja viikonpäivineen. Kello ja kalenteri ovat vain välineitä, mutta egolle ne ovat tulleet paljon alkuperäistä ”tarkistupiste” käyttötarkoitustaan tärkeämmäksi. Ne ovat egon hengissä säilymisen perusteita. Ilman psykologista aikakäsitystä, ilman menneisyyttä ja tulevaisuuta ego ei pysy hengissä ja mieli tekee kaikkensa, jotta ajattelu ohjautuu lähes jatkuvasti menneeseen ja tulevaan.

Toiminta ja tekeminen on liitetty ajanseuraamiseen, kellosta näkee vilkaisemalla paljonko on jo kulunut aikaa jonkin työn aloittamisesta ja paljonko on vielä jäljellä. Tämä ajattelumalli ei arvosta läsnäolevaa hetkeä. Laajentaaksemme psykologista aikakäsityksen määrittelyä kellon ja vuosikalenterin seuraamisen ulkopuolelle, jotka sinänsä ovat samaa asiaa, voimme katsoa pakonomaisesti taaksepäin kymmeniä vuosia. Jokin asia tai tapahtuma seuraa meidän mukanamme jatkuvasti. Emme ole antaneet anteeksi menneisyydessä meille tehtyä vääryyttä tai haluaisimme saada takaisin menneisyydessä olleen ”hyvän”. Tulevaisuuden päätavoite voi olla vuosien päässä, esimerkiksi opiskelun valmistumisajankohta. Tavoitteen saavutettua asetetaan heti uusia tavoitteita ja sama tyytymättömyys nykyhetkeen jatkuu.

Ego voi olla katkeroitunut itseensä tai ryhmäänsä kohdistuneesta loukkaavasta käytöksestä tai ”elämänsä pilaamisesta” vanhemmilleen, kenelle tahansa muulle ihmiselle, kollegiaalisen kansallisen identiteetin kautta jopa kansakunnalle (”karjala takaisin!”) tai vertaisryhmänsä historialliselle kärsimykselle (orjuus, naisten kokema alistava käytös miesten puolelta). ”Minua on loukattu, petetty tai kohdeltu muuten epäoikeudenmukaisesti, ja minulla on oikeus ja velvollisuus muistaa tuo tapahtuma!” Luonnollisesti tällainen ajattelumalli ja aikakäsitys ylläpitävät kärsimyksen hengissäsäilymisrakenteita. Katkeruuteen löytyy aina lukemattomasti syitä ja mieli löytää aina uutta kärsimystä, egoa ruokkivaa ravintoa. Katkeruutta voi myös aiheuttaa jokin tapahtuma, esimerkiksi onnettomuuden tai luonnonkatastrofin seuraksesta koettu menetys, sairaus tai vammautuminen.

Tulevaisuutta värittää pelko, huoli ja toivo. Kaiken pelon taustalta löytyy yhteinen nimittäjä, kuolemanpelko. Huoli suuntaa ajatuksen tasolla tulevaisuuteen ja se on negatiivisia tulevaisuusskenaarioita tulvillaan. Aito huolenpito tapahtuu tässä hetkessä, mutta huoli syntyy aina jossain mielikuvituksen syövereissä kohdentuen tulevaan. Toivo liitetään usein nykyhetkeen ja esimerkiksi logoterapiassa, se on yksi kantavia ajatuksia elämänmielekkyyden koossapitävänä elementtinä. Toivo on kuitenkin tulevaisuuteen suunnattu toive paremmasta huomisesta, jolloin kaikki kärsimys on ohi. Kärsimys lakkaa kuitenkin vain tämänhetkisyydellä saavutettavassa läsnäolossa, mielen ollessa työkalun asemassa ja palvellessa tietoisuutta.

Ihminen on menettänyt luontaisen kykynsä elää tässä hetkessä. Ainoa todellinen ”aika” on tämä hetki; menneet ovat menneitä ja niitä ei voi muuttaa, tulevaisuudesta ei kukaan tiedä. Tulevaisuutemme laatu määräytyy tämänhetkisen läsnäolomme syvyyden perusteella. Tiedostamattomuus pitää rikastaa tietoisuudeksi, mennyt ja tuleva tämänhetkisyydeksi. On tärkeää kuolla menneelle joka hetki, nämä minikuolemat tuovat meidät elämäntilanteestamme itse elämään. Tulevaisuuteen voi tehdä suunnitelmia, jossakin tietyssä hetkessä, mutta kun suunnitelmat on tehty on velvollisuutemme nauttia joka hetkestä matkan varrella. Maisemat ja matka ovat tärkeitä, ei päämäärä. Suurin osa ihmisistä elävät elämänsä menneisyyden ja tulevaisuuden ajatusmaailmassa, ruokkien egonsa tarpeita katkeruuden, kateuden, vihan, koston, ahneuden ja omahyväisyytensä hedelmillä.

Moottorin sammuttaminen - hiljaisuus

Mieli pitää pysäyttää. Ajatteluprosessin pysäyttäminen on perusta, johon kaikki muut läsnäoloon tähtäävät portit johtavat. Mielen ajatteluprosessin pysäyttäminen ei käy aina nopeasti. Mieli pitää alasajaa, kuten iso tehdaskin. Joskus pysähdys saattaa olla nopea, silloin kärsimys on kasvanut niin suureksi, että egon on pakko kuolla. Se mitä silloin tapahtuu, on huomattava käyttäytymisen muuttuminen ja muutos on kaikkien havaittavissa. Tässä egoistisessa maailmassa suositeltavampaa olisi, jos muutos tapahtuisi alasajon kautta. Toisaalta, ihminen joka kokee valaistumisen, hänelle se ei ole ongelma. Ongelmat kuuluvat egon kärsimykseen, ei minälle.

Mielen palautuessa sen alkuperäiseen tehtävään, minän ja tietoisuuden työkaluksi ihmiseen astuu rauha. Tämä rauhan pohjavire säilyy vaikka ympäristössä tapahtuisi mitä tahansa. Ihmisellä ei ole enää kärsimystä eikä pelkoa, tietoisuus siitä ettei kuolemaa ole on hyvin vapauttavaa. Se mitä tapahtuu muototasolla, on tietenkin selvää. Me vanhenemme, ja jossain vaiheessa syklinen kierto tässä maallisessa olomuodossamme päättyy. Mutta se ei tarkoita sitä, että minä kuolisin. Se tarkoittaa ainoastaan, että maallinen muotoni häviää. Elämässä tuskin voisi olla vapauttavampaa tietoisuutta, kuin se että kuolemaa ei ole.

Mielen lakattua jatkuvan ajatteluprosessinsa arvosteluineen ja luokitteluineen, menneisyyden aaveineen ja tulevaisuuden toiveineen, elämään tulee hiljaisuuden pohjavire. Hiljaisuus, joka on kuin taustalla oleva äärettömyys ja johon voit aina tuudittautua. Olet todella tietoinen ja läsnä, teet päätöksesi ja toimit vailla ajattelun ja tunteiden tuomaa hämmennystä. Hiljaisuus merkitsee rauhantilaa, jossa ulkoinen ei voi horjuttaa sisäistä. Muutos tapahtuu sisällä ja se heijastuu ulkoiseen maailmaamme. Tämä hiljaisuus antaa kaikille ympärilläsi oleville ihmisille läsnäolon ja rauhan signaalin. Olet opasviitta kohti läsnäoloa ja rakkautta.

Tiedostamattomuus ei voi elää kanssasi rintarinnan, koska se on hyvin raskasta tiedostamattomalle. Tietenkin tarkoitan tällä tiedostamattomalla ihmisellä ihmistä, jolla on hyvin vahva ego. Hänen pitää alkaa muuttumaan tai sitten teidän tienne eroavat. Tiedostamattoman ja tietoisen ihmisen ero on kuin veden ja öljyn – tämä yhdistelmä ei toimi.

Moottorin sammuessa elämääsi astuu siis läsnäolo ja hiljaisuuden rauha, mutta alkuvaiheessa on ”jälkikäyntiä”. Ego pyristelee vielä, mutta tarkkailemalla ajatuksiasi, ilman arvostelua ja tuomitsematta ne häviävät aikanaan. Emootioita esiintyy, mutta resepti on aivan sama – tarkkailu ja havainnointi, rakkaudellinen huomionti emootioihisi. Ego menettää voimansa, kunnes se häviää lopullisesti. Tämän jälkeen et enää tunne surua, pelkoa etkä vihaa, etkä näiden tunteiden moninaisia eri muotoja. Elämääsi tulee rakkauden henki, jolla ei ole vastakohtaa ja jossa on jumalallista pyhyyttä. Oleminen on iloa, jota ei voi verrata sellaiseen käsitteeseen kuin onni. Kaikki mitä teet tapahtuu keveästi ja nautit tekemisestä aivan uudella tavalla, työ-sanan voit korvata tekemisen ilolla.

Merihevoset auttavat muistamaan

Hippokampusta (kreik. hippos, hevonen; campos, merieläin) tarvitaan mm. henkilökohtaisesti koettujen tapahtumien ja muistojen tallentamiseen eli episodisessa muistissa. Episodinen muisti on tärkeä osa minuutta, se on henkilökohtaisen ajan muisti, jonka avulla pystymme suhteuttamaan menneitä, nykyisiä ja tulevia tapahtumia sekä ennakoimaan tulevaa. Ilman episodista muistia eläisimme vain nykyhetkessä. (Wikipedia).

Mielenkiintoista, että hippokampus on se aivojen osa jota käytämme itsemme ja minuutemme rakentamisessa aktiivisesti. Episodisen muistin saa omaan "hallintaansa", jos tietoisesti elää tätä hetkeä? Vai onko se mahdollista? Hallinta? Tuskin hippokampusta voi hallita, mutta kenties sen aktiivisuus episodisen muistin suhteen on jossain korrelaatiossa egomme rakenteisiin. Jos tietoisesti poistamme psykologisen ajan merkityksen omasta elämästämme ja annamme ajattelun sijasta hiljaisuudelle tilaa, niin silloinhan episodisen muistin rooli pienenee. Sitä käytetään vain silloin, kun tarvitaan henkilökohtaisen elämänhistorian tietoa, silloin kun halutaan tehdä suunnitelmia eteenpäin.

Hippokampusta tarvitaan myös ympäristön havainnointiin, sen muistamiseen. Hippokampukseen on tallennettu kognitiivinen kartta ympäristöstä, jonka avulla voimme liikkua paikasta toiseen eksymättä. Taksikuskeilla on havaittu hippokampuksen kehittyneen keskimääräistä suuremmaksi, koska he joutuvat työkseen hahmottamaan reittejä ja ympäristöä. Ajat kuitenkin muuttuvat, nyt tekniikka on tullut auttamaan kulkijaa. Mitä siis tapahtuukaan hippokampukselle? Gps.

Upea mieli, aivan uskomaton! Jumalallista "tekniikkaa", merihevoset auttavat muistamaan.

Satori

Satorissa 'puhdas', vastakohdista vapaa kauneus vie mielen hetkeksi tilaan, jossa ihminen tiedostamattomasti hylkää valikoivan mielensä. Tämä tarkoittaa hetkeä, jolloin et ajattele. Se on hetki, jolloin et arvostele etkä tuomitse, se on puhdas ja ajatuksista vapaa olemisen tila. Mieli on levossa, mutta heti kun alat pilkkomaan tätä kokemustasi ajattelun kautta, se häviää. Se on pilkahdus olemisen ilosta, läsnäolon voiman kautta avautuvasta aarteesta tässä hetkessä. Alkupala, jonka jälkeen tietoisuus aukeaa juuri sen verran, että siemen kylvetään valoon. 

Millainen voi olla satorin hetki? Aistiminen on laukaiseva tekijä sopivassa mielentilassa, kenties jos elämässä on jotain sellaista jota et kykene ratkaisemaan ajattelusi kautta. Auringonlasku tai -nousu voi herättää visuaalisen aistimuksen kautta "tarkkailijan" näyttämään sinulle elämän kauneuden ja sen jumallallisen olemuksen, tietoisuus halaa sinua. Yksinäinen hetki tunturilla tai kuoleman läheisyys vaikkapa onnettomuuden jälkeen. Satori ei katso paikkaa eikä aikaa, ajattomuus ja ajatuksen pysähtyminen ikuisessa tässä hetkessä voi tapahtua aina nyt. Satorissa ikuinen elämä näyttäytyy kauneutena, koska "minä olen".

Ampiaispesä

Ampiaispesä väärässä paikkaa on juuri siellä minne ampiaiset ovat sen rakentaneet. Ovatko ampiaiset siis tehneet arviointivirheen? Eivät. Se on niille otollisessa paikassa, se on siis siellä minne sen voi rakentaa. Rakenteissa pitää olla jotain sellaista, jos sitä ei sinne rakenneta, ettei siellä ole sille otollisuutta. Pesän rakentamista ohjaa tietoisuus siitä, että siihen voi ja saa rakentaa.

Ampiaiset, herhiläiset. Niillä on sama logiikka kodinrakentamisessa kuin ihmisilläkin. Ne asettuvat sinne, mikä tuntuu oikealta paikalta ja jossa ne saavat kotirauhan. Alkoholinkäyttö kuvastaa ampiaisen kodinrakennusviettiä, paikkaan joka on pesälle otollinen. Mistä ampiainen sitten koostuu?

Laita grogilasin pohjalle muutama jääpala, lisää alkoholit ja pidennä inkiväärijuomalla. Hämmennä ja tarjoile lyhyen pillin, appelsiinisiivun ja cocktailkirsikan kera. Ampiainen juoman nimenä jo varoittaa, muttei yksi ampiainen pesää tee.

Miten usein päästät ampiaisen sisääsi kartoittamaan pesänrakennusmaisemaa, riippuu sinusta. Miten hyvin otat sen vastaan, oletko iloissasi kun sen kutsut vai haetko siitä iloa? Joskus ampiainen tekee pesän, joka valtaa mielesi ja kehosi. Silloin on tie kohti katkaisuasemaa alkanut, sillä pesässä on armoton kuhina. Siitä johtuu, että aivot turpoavat - ja kun lopetat ampiaisten juomisen ne alkavat kutistumaan - delirium tremens eli juoppohulluus vaanii. Sen välttää, kun paikka ei ole otollinen tai kun se on jatkuvasti otollinen. Valinta.

Ampiaisia on monia eri lajeja, mutta niillä on yksi yhteinen nimittäjä. Se olet sinä itse, pesän raaka-aineet löytyvät ajatuksistasi ja emootioistasi. Siellä on ampiaisen hyvä elää, niin kauan kun paikka on otollinen. *_*

Viestin tukahduttaminen

Kehosi reagoi ja lähettää viestejä, samoin mielesi. Niistä voi oppia ja niiden kautta voi muuntua ja muuttaa käytöstään sekä tapojaan. Viestien ulkoiset merkit, oireet, voi kuitenkin tukahduttaa ja oppimiskokemuksen keskeyttää lääkkeiden avulla, ennen kuin on edes oppinut mitään.

Mitä oikein tarkoitan? Tarkoitan, että lääketeollisuudesta löytyy helpotusta moniin eri vaivoihin. "Harmiton" vaiva on vaikkapa närästys, hienommin sanottuna refluksitauti. Siihen löytyy tehokkaita mahahappoja neutralisoivia lääkkeitä, ja kun antisidit toimivat, saattaa olla että niiden syömisestä kehkeytyy tapa. Tapasi eivät muutu,  kun et enää koe epämiellyttävää närästystä. Tapoihisi on tullut vain yksi tapa lisää, lääkkeen syönti.

Mistä tuo närästys tulee sinulle kertomaan? Kenties tupakoit liikaa, sinulla on ylipainoa, syöt illalla rasvaista tai imelää, juot alkoholia, ja joskus se on osaltaan myös psykosomaattista. Kyllähän tuossa on aika paljon tavaraa, kun tuon oivaltaa. Paljon asioita, joihin voi pureutua ja joiden kautta voi parantaa elämisen laatua ja omaa terveyttään. 

 

Pohjimmiltaan on kyse vastustuksesta, ei hyväksytä närästystä. Ei myönnetä, että sillä on asiaa sinulle. Pidetään sitä vihollisena, vaikka se on ystävä joka on tullut auttamaan. Ei myönnetä, että "mikä on niin on" ja muuteta tilannetta viestin pohjalta siten ja sillä tavoin kun on tarkoitettu - oppimalla; ymmärtämällä luettu ja oivaltamalla rivienvälit.

Oman itsen, kehon ja mielen tarkkailulla on suuri merkitys hyvinvointiin. Viestit tulisi lukea ja ymmärtää, jotta voi oivaltaa.

Tuomitseminen ja tuomitsemattomuus

Ihminen tuomitsee asioita, itsensä ja kanssaihmisiä hyvin helposti. Pidämme itseämme tuomitsemiseen oikeutettuna, olemme tuomitsemiemme yläpuolella. Tuomitsemisen kohteeksi joutuvat toisten ajatukset, teot ja tavat. Emme useinkaan kysy ajatuksen, teon tai tapojen motiiveja, meille riittää etteivät ne sovi omaan arvomaailmaamme. Niitä pohjimmaisia syitä ei selvitetä, miksi joku ajattelee juuri noin ja toimii juuri näin. Tuomitsemisen yksi jalostettu muoto on sääli, jolloin tuomitaan toinen hieman alemmalle tasolle itseensä nähden. ”Sääli on rakkautta, joka sairastastaa ylpeyden tautia.”(Khalil Gibran). Ylemmyydentunne on kuitenkin paradoksaalista kuoleman pelkoa, alemmuuden ja väärässä olemisen mahdollisuuden peittämistä. Tuomitsemalla asia on loppuun käsitelty, sääli on tuomitsemisen jalompi ymmärtämisen muoto. Pidemmälle harvoin ollaan valmiita menemään.

Tuomitsemisen pohjalla on menneisyyden kokemukset, joiden mukaan arvomaailmamme on rakentunut. Nämä egon rakentamisen raaka-aineet vaikuttavat ja kumpuavat siis menneisyyden muistojen, kokemusten ja opittujen asioiden kautta. Tunteet, ne ovat niitä lannoitteita, jotka saavat arvot kukkimaan ja egon puutarhan voimaan näennäisesti hyvin. Ego uskottelee sinulle, että tämä minä olen, katso puutarhaani. Tässä on minun arvostamani asiat, kauneuskäsitykseni ja oikeudentajuni. Näistä ”kukista” minun maailmani on tehty. Kukaan, ei kukaan saa arvostella 'minun' puutarhaani. Tämä on kuitenkin egon rakennelma, ei sinun syvimmän itsesi.

Tuomitessasi, tuosta edellä mainitusta puutarhasta kumpuaa tunteita ja emootioita. Tunnet mielessäsi erilaisia egon olemassaoloa ylläpitäviä negatiivisia tunteita. Kehosi tunnistaa nämä emootiot, kun havaitset jonkun ”tuomittavan” astuvan tontillesi. Puutarhassasi on tehokas egon asettama valvontajärjestelmä, joka saa sinut puolustuskannalle. Tunteet ja emootiot ovat kuitenkin vain mielesi tuotosta, ja ne heijastuvat mielialoina ja tuntemuksina kehossasi. Monesti, mitä heikommin tunnistat tunteesi, sitä voimmakkaammin tunnet juuri kehossasi vaikuttavat emootiot. Ne ovat siis mielesi tuotosta, tunneviesti mieleltäsi keholle. Emootiot aiheuttavat hyvin moninaisia ns. psykosomaattisia vaivoja ja sairauksia kehoosi. Sitä voimakkaampi kärsimyskeho, mitä huonommin tunnistat tunteesi. Tunteiden tunnistaminen on hyvin tärkeää, mutta tunnista ne tuomitsematta. Tarkkailemalla ja havainnoimalla, arvottamatta. Näin heikennät egon rakenteita ja olet matkalla sinne, missä olet jo perillä - syvin itsesi alkaa heräämään.

Ego tarvitsee ravintoa, mielesi tuottaa sitä jatkuvasti niin kauan kuin mielesi on egon käytössä. Ravinnon tuottaminen egolle aiheuttaa ihmiselle kärsimystä. Kärsimystä, jonka siis pohjimmiltasi itse itsellesi luot. Tuomitseminen on kärsimystä ylläpitävää ajattelua, josta egosi nautii ja voimistuu. Mieli on loistava työkalu, kun se on saanut anastetun ”minuutensa” egolta itselleen. Silloin se ei enää tuomitse, vaan mieli on tietoisuuden älyn käytössä. Silloin mielesi tekee havaintoja, ilman arovostelua ja tuomitsemista. Mielesi on silloin vapaa toimimaan älysi alaisuudessa, rakkaudellisin keinoin.

Tuomitsemattomuus ei estä sinua tekemästä havaintoja, joita ympäröivä egoistinen maailma sinulle tarjoaa. Se suhtautuu ympäröivään maailmaan siten, miten tietoinen suhtautuu tiedostamattomaan. Suvaitsevaisesti, sillä eihän tiedostamaton tiedä mitään siitä mitä ei tiedä ja ole oivaltanut. Tuomitsemattomuus on asioiden oivaltamista, puolueetonta tarkkailua. Näet asiat terävästi ja tietoisuutesi valo saa sinut hymyilemään tiedostamattomuudelle – mielten sekasotkuille. Elät täysin tämänhetkisyyden kautta myöntämällä tosiasian: ”mikä on niin on”.

Tuomitsemattomuus ei tarkoita sitä, ettet voisi muuttaa asioita paremmiksi tai hyvemmiksi. Päinvastoin, sinulla on muutoksen voima käytettävissä, sillä läsnäolosi taso määrittää tulevaisuutemme. Läsnäolosi toimii tietoisuutta lisäävästi, tuomitsemattomuuden ilmapiiri on tarttuva ja tämä tartunta on kaikille hyväksi. Tuomitsemattomuuden voima on rakkaus.

Tuomitseminen on tiedostamattomuutta, joka elää psykologisen ajan ja ajattelun kautta. Elämällä tässä hetkessä, läsnäolon voima tuo elämääsi iloa – olemisen iloa. Tuomitsemattomuus, vastarinnattomuus ja kiintymättömyys antavat sinulle todellisen vapauden kokea itse elämä, joka pohjimmiltasi olet.

Ihmistä ei voi tuomita egostaan, ainakaan niin kauan, kun hänellä ei ole todellista valinnan vapautta. Niin kauan, kun ihminen ei ymmärrä olevansa unessa, niin kauan hänellä ei ole valinnan vapautta. Häntä ei siis voi tuomita eikä syyttää, hän on syyntakeeton. Tilanne kuitenkin muuttuu, kun ihminen oivaltaa egon ja todellisen, syvimmän itsensä välisen eron. Silloin on olemassa todellinen valinnan vapaus unen ja valveen välillä. Egon kärsimyksellinen elämätilanne on toisella puolella vaaka-kuppia, toisella elämä ja iankaikkisuus. Ei tuossa tilanteessa varmaan ammu ohi, eihän? Ja jos ampuu, niin tuomiona on kärsimys. Siinä on tuomiota kerrassaan.

"Hubeja" on kahdenlaisia

Hubeja on kahdenlaisia, passiivisia ja aktiivisia. Passiiviset eivät prosessoi läpikulkevaa tietoa mitenkään. Ne vain ovat. Mieli ikäänkuin seisoo. Aktiivisissa hubeissa voi olla paljon lisätoimintoja, kuten reititystä,palomuuria ja muuta liikenteen ohjausta ja suodatusta. Mieli ikäänkuin juoksee ristiin rastiin varmistellen sivustansa, vilkuillen taakse ja eteen.

Kytkevä hubi voi ohjata liikenteen suoraan tiettyyn porttiin ja näin vähentää mielen rasitusta. Se toimii ikäänkuin oppaana. Hubin tarkoitus on nimenomaan parantaa mielen hallittavuutta ja luotettavuutta.

Hubeja voidaan myös liittää toisiinsa, jolloin saadaan vielä suurempi määrä mieliä samaan kasaan. Lähipiirissä olevat mielet pystyvät kommunikoimaan keskenään todella nopeasti, jos sisäinen tahti on sama.

Valeitse eli ego

Matkalla itseen

Syntyessämme olemme lähes puhtaita egon rasitteista. Ei mene kuitenkaan kovin kauvaa, kun lapsen vanhempien tai häntä hoitavien henkilöiden kärsimyskehot viestittävät negatiivisia tunteita ja tuntemuksia lapsen herkkyyden siivilän läpi, lapsi oppii ensimmäisen kerran ”lukemaan”. Tämän luetun tiedon kautta hän alkaa muokkaamaan itseään ja toimimaan luetun toimintaohjeen mukaisesti. Lapsi alkaa muodostamaan itseensä tiettyjä egon kehitykseen tarvittavia valmiuksia. Hän tietää miten saa vanhempiensa huomion ja miten tarkoituksenmukainen tunneilmasto syntyy. Hän ei vielä ymmärrä mitä tekee, kaikki tapahtuu enemmänkin vaistonvaraisesti.

Lapsen kehityksestä on paljon kirjallisuutta, kirjallisuudessa on kuvattuna lapsen luontaiseen kehitykseen kuuluvia fyysisiä ja psyykkisiä kehittymisalueita. Tämän lisäksi lapsi imee itseensä egon kehitykseen tarvittavia "sosiaalisia" raaka-aineita; hänelle muodostuu omistamisenhalu, tiettyjä vanhemmiltaan ja ympäristöstä sisäistettyjä moraalisia käyttäyttäytymissääntöjä ja ajattelun aktivoitumista. Lapsen aikakäsitys muuttuu, mitä vanhemmaksi hän kasvaa.

Ego muotoutuu nyky-yhteiskunnassamme takavuosien yhteiskuntaa nopeammin, lapselle kehittyy aikuisen egon rasitteet jo hyvin varhain. Tämä on sääli, sillä lapsuuden-aikainen aikakäsitys ja olemisen ilo muuntuu aikuisten kärsimykseksi. Tiedän jo neljävuotiaita lapsia, jotka ovat olleet huolissaan perheensä taloudesta. Tämä pikkuvanhuus vie lapselta pois kyvyn olla tässä hetkessä.

Lapsista kuitenkin näemme, että he pystyvät olemaan läsnäolontilassa paremmin kuin aikuiset. He keskittyvät leikkeihinsä ja tekemiseen sellaisella intensiteetillä, josta tekemisen nautinto on aistittavissa. Valitettavasti, yhteiskuntamme tuo jatkuvasti muita elementtejä heidän elämäänsä. On televisio, tietokoneet, valmiit aikuisten suunnittelemat pelit ja lelut – omaa luovuutta ei tarvitse käyttää - ja käyttämättömänä sitä ei pian ole lainkaan.

Psykologinen aikakäsitys alkaa sisäistymään yhä nuorempana. Tästä seuraa jo hyvin varhaisessa iässä menneisyyden miettiminen ja tulevaisuuteen pakonomainen kurkoittaminen. Olen tavannut pieniä lapsia, jotka muistelevat menneitä hyviä aikoja! Kaikki vanhemmat ovat varmaan kuulleet seuraavan mantran: "Tylsää! Ei ole mitään tekemistä. Koska ollaan perillä? Koska lähdetään? Koska se ohjelma alkaa? Koska se...?" Elämä on yhtä kärsimystä, kun hyvä hetki on aina joko takana tai edessä. Tämä on sitä, mitä ego haluaa. Kärsimystä. Sitäkö haluat?

Itsenmurha

Egon kuolema vapauttaisi meidät pelosta, mutta mielemme tekee kaikkensa jotta näin ei kävisi. Perustunteista pelko on päällimmäisin, on surua ja vihaa, ja kuitenkin, niitä ei tarvitsisi olla. Pelon alkulähde on kuolema, kuolemanpelko. Egolle tämä tarkoittaa alituista oikeuksiensa ja olemassaolonsa puolustamista. Ego on mielen luomus, jonka uskomme olevan syvin olemuksemme. Sinä et kuitenkaan ole sama kuin egosi.

Ego on samaa pinnallista muotoa, kuin kaikki muoto on, se ei ole aitoa eikä ikuista. Ego on mielen ulkoinen olemus yksilössä, ajatusten ja emootioiden ruokkiessa sitä. Kolmikantainen aikakäsitys taasen sisältää mielen luoman harhan ulkoisesta todellisuudesta. Ego ja psykologinen aika kulkevat käsikädessä, mieli on niiden kasvualustana silloin, kun mieli on ottanut johtajan roolin.

Mielen pitäisi kuitenkin olla vain sinulle työkalu, hyvä renki, joka toteuttaa korkeampaa tietoisuutta. Ego ei voi olla olemassa, jos mieli pysäytetään ja palautetaan se tehtävään joka sille kuuluu. Ego ei myöskään pysy hengissä, jos siltä poistetaan psykologinen aika. Herääminen tähän oivallukseen on hetkismin tarkoitus, ja se on elämän tarkoitus.