Varjoikä

Jos kronologisesti aika kulkisikin toiseen suuntaan, olisi minun varjoikäni mukaisesti nyt vuosi 1918. Mikä vuosi sinun varjoikäsi mukaan olisi?

Yhtäkaikki, tässä hetkessä ollaan, suunta ei sitä muuta - samassa ikuisessa tämänhetkisyydessä. *_*

Syrjällään oikeaan

Lueskelin kirjaa "Mitä voi sanoa? Keskustelukirjeitä kuolemasta". Kirjailijat Hannu Raittila ja Juhani Syrjä käyvät dialogia kuolemasta.

Suora lainaus Juhani Syrjän kirjoituksesta sivulta 46:

Lomalle kronologiasta voi päästä ajattomaksi hetkeksi, sitten viriää harvinaista tapausta juhliva tietoisuus, jonka ansiosta puhtaaseen olemassaoloon vajoamisen voi muistaa. Paratiisi on koko ajan meissä, mutta sinne ei pääse pyrkimällä.
   Yhteyden ajattomuuteen voi saada myös vaaratilanteessa. Katolta luisuminen voi kestää kauan. On aikaa miettiä jarrutustekniikoita ja alastuloa. Hätäytymätön mieli vaeltaa tiedostoissa ja luo parasta mahdollista tekniikkaa. Kliseet ovat tiedon taskuja. Eletyn elämän voi joku todella nähdä kulkevan filminauhana silmiensä edessä. Ihminen on elämänraivonen ja kokemuksesta oppiva eläin kuin susi.

Syrjällään ollaan, kun mietitään asioita eri näkökulmista. Oivalluksia on siellä täällä, syrjällään olo on tärkeää jotta taiteen kautta saadaan esiteltyä asioita joita on muuten vaikeaa pukea sanoiksi.

Hannu Raittila kirjoittaa Syrjälle rohkeaa tekstiä ja toisin päin. Syrjältä voi tippua normaaliuden ulkopuolelle, mutta tietty varovaisuus paistaa kirjoituksista läpi. Ollaan aiheessa, jossa mennään ihmisen käsityskyvyn ulkopuolelle, silloin egolla alkaa olla tuliset paikat. Ymmärtäminen kun vaatii ajasta luopumista, kuolema pitää kutsua kastejuhlaan.

Hannu Raittila kiteyttää keskustelun kuolemasta hienosti yhteen lauseeseen: "Kaikki, mistä voidaan puhua, on elämää." 

Niin, kaikki on elämää...