Mielen rakennemuutos

Menneisyydessä ei ole voimaa, jos pääsee mielen egokiinnitteisestä rakenteesta eroon. Mielen rakennemuutos muuttaa sisällön koska sisältöä ei enää ole, siksi rakenteen pitää muuttua. Mikä sitten antaa menneisyydelle voiman syrjäyttää läsnäolevan nykyhetken? Kauna.  Onko se rakennetta vai sisältöä? Sisältöä. Miten päästä käsiksi rakenteeseen? Anteeksiannolla.

Mitä kauna on? Menneisyyden ajatuksia ja tunteita, joista ei haluta päästää irti. Jeesus sanoo; "anna anteeksi vihamiehillesi". Tässä lauseessa on perustavaa laatua olevaa viisautta, se on askellus pois egokiinnitteisestä mielestä kohti tiedostavaa elämää. Kaiken ydin muutokseen on anteeksiannossa. *_*

Haalenneet värit

Katselin valokuva-albumeita 70-luvulta. Värivalokuvat olivat haalenneet, mustavalkoiset kuvat kestävät ajanrattaassa paljon paremmin. Toisaalta tuo haaleminen kirkastaa ajan luonnetta, menneet ovat menneitä.
Ulkoinen, valokuvakin joutuu sen todentamaan omalla haalistumisellaan. Eilinen on haaleaa, aina verrattuna tähän ikuiseen hetkeen. Muistikuvat, valokuvat, kuvat yleensäkkin ovat kuvia vaan.

NicNac, vassokuu

Otin pienen ruokalevon, se on taivaallista herkkua. En minä nukkunut, lepäsin silmät kiinni. Tunsin kehoni, sisältä päin. Voimaa täynnä, niin kuin aina - sisäinen keho. Aina voimissaan, aina yhtä nuori.

Levolla ollessani suodattui olemiseeni mummi-vainaan seinäkellon ääni, eipä tuo mikään ihme ole kun se on huoneen seinällä. Kellossa on hakkaava rytmi, ilman tanssittajaa. NicNac, NicNac...NicNac, NicNac...

Silmät suljettuina mieleeni aukeaa kuva jaloista, jotka askeltavat. NicVasen, NacOikea, NicVasen, NacOikea...Jalka eteen, taas, taas, taas, taas, taas, taas...Kävelyä kellon tahtiin, sitä on yleensä ihmisen elo. NicNac, NicNac, NicNac...ja jalat askelsivat, ne eivät menneet eteen eivätkä taakse. Aivan kuin maa niiden alla olisi ollut kävelymatto. Ja pelkät jalat, muu oli kadoksissa. Loputonta kävelyä ajan tahtiin, kenties jostakin tuntuu juuri tuolta. Kiirehtiminen ei auta, kun jalkojen alla on kävelymatto joka mukautuu vauhtiisi heti - et pääse siltä pois. Taaksepäinkään et pääse, olet jumissa. Loputonta kävelyä. NicNac, NicNac, NicNac, NicNac...

Tuo tunne on harhaa, ajan harhaa. Kun katsoo silmät suljettuina ylös löytää lopun kehostaan ja yläpuolella avautuu kirkkaus, joka vapauttaa sinut tuosta askelluksesta. Mielikuvassani ylhäältä laskeutuu kellonheiluri, se ottaa askelluksen tehtävän. NicNac, NicNac, NicNac...heiluri heiluu edestakaisin. Ja, olen vapaa. Voin istua, voin hengähtää aivan rauhassa. Minuun astuu rauha, jonka ajattomuus tarjoaa. Voin juosta ja liikkua, käydä menneessä ja kurkistaa tulevaa, heiluri jatkaa kulkuaan.

NicNac-meditointia, suosittelen ajanharhasta eroon haluaville.*_*

Ilta onkin aamu, aamu onkin yö

"Ilta"-lehdet ilmestyvät jo aamulla, lehden nimet juontavat juurensa menneisyydestä. No, kilpailu on kovaa ja siksi pitää kiirehtää asioiden edelle. Siksi aamukin on jo ilta ja "aamu"-lehdet ilmestyvät yöllä, sillä pitää olla askeleen edellä aikaansa. *_*

Yleinen armahdus

Ei, presidentti ei sitä myönnä. Se myönnetään jokaiselle, joka kuolee menneelle. Tämä hetki on armahduksen ja anteeksiannon tyyssija, läsnäolon voima on tuomari joka ei tuomaroi. Elämä on aina nyt, Rakkaus on tässä hetkessä. Minä olen.

Nada de nada

Tyhjyys. Tyhjä paperi, tyhjä sivu. Siihen voi ilmestyä mitä vain, tyhjyyteen ja tyhjyydestä. Mitä vain. Tyhjyydessä on voima, äärettömät mahdollisuudet joko olla vain tai luoda jotain uutta. Tyhjyyden ylistys, se on harvoin ylistetty aihe.

Onhan tuo kummaa, ettei sitä ylistetä. Eikö? Nada de nada, ei yhtikäs mitään. Tyhjentyminen on tärkeää, jotta voi uudelleen täyttyä. Tyhjyys antaa mahdollisuuden uuteen tyhjään sivuun, se on luovuuden perusta.

John Locken empirismissä tyhjällä taululla tarkoitetaan tietoteoreettista ajatusta siitä, että ihmiset tulevat maailmaan ilman synnynnäisiä prosessointisääntöjä havaintomaailmalle. Tabula rasa, tyhjä taulu on käsitys, jonka mukaan ihminen syntyy "pää täysin tyhjänä", ja ihmisen identiteetti rakentuu täysin syntymän jälkeisten kokemuksien pohjalta. On tuosta siis jotain kirjotettu, tyhjä paperi on saanut täytettä.

Kuole menneelle joka hetki, silloin tämänhetkisyydessä on tyhjä paperi. Silloin jokainen hetki on tuore ja uusi,  ja kuitenkin menneet eivät katoa. Ne pysyvät muistijälkinä, voit ammentaa ne tuoreena tässä hetkessä silloin kun tarvitset jotain jota olet matkan varrelta mukaasi ottanut. 

Nada de nada, "ei-mitään" ja siinä kaikki. Täyteyden ylistys.

Nyt

Nyt on hetki avata väylä, jonne kirjoitan. Asioita, jotka avautuvat minulle tässä hetkessä – nyt. Minä en ole mikään moralisti, en tuomitse enkä arvostele. Minä totean. Kuka tämä kirjoittaja on, sillä ei ole merkitystä. Tarkoitukseni on ainoastaan tuoda esiin 'läsnäolokeskeisen todellisuuskäsityksen' (=hetkismin) perusteita niille ihmisille, jotka haluavat muutosta elämäänsä. Minä totean blogissani asioita, jotka ovat minulle tärkeitä. Totean nyt, että ainoa todellinen hetki on tämänhetkisyydessä – nyt.

Nyt on nyt, se on aina nyt. Aika ei ole sinänsä todellista, vaan se on kelloja ja aikatauluja, toimintakertomuksia ja -suunnitelmia. Ajalla ei ole mitään tekemistä 'itse' elämän kanssa, se on vain keino mitata ja määritellä omaa sumuista matkaa elämäntilanteeseemme. Kellonaika on hämärä muistutus nyt-hetkestä, ja se kuolee saadessaan tarkistuspisteen ominaisuuden. Psykologinen aika on väline ja mielen jatke, ja sen takia ihmiset ovat lähes jatkuvasti erossa tämänhetkisyydestä – ikuisesta tästä hetkestä.

Nyt, on aina nyt. Tämä hetki, kun nyt kirjoitan tätä on tärkeä. Se meni jo, mutta on läsnä ikuisesti. Nyt. Tämä hetki, kun luet tätä – juuri tätä sanaa, on nyt. Nyt on hetki, jota elämme juuri nyt. Jota elimme nyt-hetkessä. Ja jota tulemme elämään nyt-hetkessä. Mutta nyt ei tapahdu enää milloinkaan menneisyydessä, ja kun nyt tapahtuu tulevaisuudessa, se tapahtuu tässä hetkessä - nyt. Tulevasta emme tiedä, sillä emme ole ennustajia. Menneeseen emme voi palata, koska menneet ovat vain muistijälkiä. Mikä on niin on, ja se on nyt.

Ajatukset ovat monesti väärinymmärryksiä, tunteita ja emootioita tulvillaan. Kärsimystä, silloin kun ajatuksesi vievät sinut menneeseen tai tulevaan, ja pitävät sinut poissa tästä hetkestä. Silloin kun ajattelet menneisyyttäsi, havainnoi sitä ilman syyttävää ja arvostelevaa otetta. Muutoin sieltä kumpuaa esiin negaatioita; kaunaa ja katkeruutta tai kenties kaihoisia muistoja, jonne ei ole paluuta. Havainnoi ulkopuolisin silmin. Silloin et ole 'mielesi' vaan 'ulkopuolinen tarkkailija', joka ei menetä läsnäoloaan nykyisyyteen. Tulevaisuutta voit suunnata kohti tiettyä tavoitetta tai päämäärää, mutta tee se harkiten tässä hetkessä – älä elä siinä jatkuvasti! Huolehtiminen ja toiveet repäisevät pois sinut ainoasta todellisesta mitä sinulla on – tästä hetkestä. Tärkeintä on matka, tämä hetki.

Ajattele, jos sinulta poistettaisiin menneisyys ja tulevaisuus. Mitä sinulle jäisi jäljelle? Olisiko sinulla enemmän vai vähemmän? Olisitko tyytyväisempi vai tyytymättömämpi? Elämäntilanteesi menettäisi merkityksensä, mutta mitä tapahtuisi 'itse' elämällesi? Elämäntilanne ei tunne tämänhetkisyyttä, vaan se on riippuvainen menneestä (kuka minä olin?) ja tulevasta (mikä minusta tulee?) – kaikki on mielen luomaa – loppuen lopuksi siis suurta harhaa. Elämä on nyt. Ei 33,333...prosenttisesti, vaan 100 prosenttisesti kun elät nyt!