Myyntiedustajan taskulamppu

Mies katsoo valokuvaa vaimostaan, se on kulkenut Suomea ristiin ja rastiin jo 30 vuotta. Kuva on ajansaatossa haalistunut, murtunutkin osittain. Se on tutustunut monien hotellien yöpöytiin, sillä siinä on sen paikka jos ikävä yllättää, niin siinä se on. Vieressä, aina. Kuva herättää ikävään virvoitusta ja luo tarkoitusta kiertolaisen elämään. Se on kuin kuun valo, joka lainaa valonsa auringolta jotta yölläkin olisi valoisaa. Siinä on voimaa, jonka kautta jaksaa vielä pari päivää yössä, myyntiedustajan työssä.

Niin. Valokuva kehittää valoa ja valoisia ajatuksia. Se edustaa paljoa edustajalle, jolle se on annettu. Valokuvan takana on tämänhetkisyyden voima, se on vangittuna kuvaan. Kuvan henkilö ei koskaan vanhene, mutta itse kuva ajansaatossa katoaa. Aste asteelta se menettää värinsä, aste asteelta siihen tulee ryppyjä. Kunnes tulee aika, jolloin kuvaa ei enää ole. On vain elämä, joka ei koskaan häviä. On vain ikuisuus ja tämä hetki.

Samaistumis-empatiakyky

"Jokainen lapsi samaistuu leikeissään. Aikuisen tehtävänä on ohjata tuo synnynäinen taito myötäelämiseksi, muutoin maailmasta tulee liian raaka elettäväksi. Jokainen voi palauttaa samaistumis-empatiakykynsä, jonka menetti lapsuutensa jälkeen. Kaikki oliot haluavat olla onnellisia, tämä mahdollistuu empatian ja myötäelämisen tuomassa ymmärryksessä ja rauhassa."

Kyse on läsnäolon voimasta, tämänhetkisyyden tuomasta tietoisuudesta.

http://muutoksenblogi.blogspot.com/2011/01/kriisialueen-empatian-opetus.html

NicNac, vassokuu

Otin pienen ruokalevon, se on taivaallista herkkua. En minä nukkunut, lepäsin silmät kiinni. Tunsin kehoni, sisältä päin. Voimaa täynnä, niin kuin aina - sisäinen keho. Aina voimissaan, aina yhtä nuori.

Levolla ollessani suodattui olemiseeni mummi-vainaan seinäkellon ääni, eipä tuo mikään ihme ole kun se on huoneen seinällä. Kellossa on hakkaava rytmi, ilman tanssittajaa. NicNac, NicNac...NicNac, NicNac...

Silmät suljettuina mieleeni aukeaa kuva jaloista, jotka askeltavat. NicVasen, NacOikea, NicVasen, NacOikea...Jalka eteen, taas, taas, taas, taas, taas, taas...Kävelyä kellon tahtiin, sitä on yleensä ihmisen elo. NicNac, NicNac, NicNac...ja jalat askelsivat, ne eivät menneet eteen eivätkä taakse. Aivan kuin maa niiden alla olisi ollut kävelymatto. Ja pelkät jalat, muu oli kadoksissa. Loputonta kävelyä ajan tahtiin, kenties jostakin tuntuu juuri tuolta. Kiirehtiminen ei auta, kun jalkojen alla on kävelymatto joka mukautuu vauhtiisi heti - et pääse siltä pois. Taaksepäinkään et pääse, olet jumissa. Loputonta kävelyä. NicNac, NicNac, NicNac, NicNac...

Tuo tunne on harhaa, ajan harhaa. Kun katsoo silmät suljettuina ylös löytää lopun kehostaan ja yläpuolella avautuu kirkkaus, joka vapauttaa sinut tuosta askelluksesta. Mielikuvassani ylhäältä laskeutuu kellonheiluri, se ottaa askelluksen tehtävän. NicNac, NicNac, NicNac...heiluri heiluu edestakaisin. Ja, olen vapaa. Voin istua, voin hengähtää aivan rauhassa. Minuun astuu rauha, jonka ajattomuus tarjoaa. Voin juosta ja liikkua, käydä menneessä ja kurkistaa tulevaa, heiluri jatkaa kulkuaan.

NicNac-meditointia, suosittelen ajanharhasta eroon haluaville.*_*

Nada de nada

Tyhjyys. Tyhjä paperi, tyhjä sivu. Siihen voi ilmestyä mitä vain, tyhjyyteen ja tyhjyydestä. Mitä vain. Tyhjyydessä on voima, äärettömät mahdollisuudet joko olla vain tai luoda jotain uutta. Tyhjyyden ylistys, se on harvoin ylistetty aihe.

Onhan tuo kummaa, ettei sitä ylistetä. Eikö? Nada de nada, ei yhtikäs mitään. Tyhjentyminen on tärkeää, jotta voi uudelleen täyttyä. Tyhjyys antaa mahdollisuuden uuteen tyhjään sivuun, se on luovuuden perusta.

John Locken empirismissä tyhjällä taululla tarkoitetaan tietoteoreettista ajatusta siitä, että ihmiset tulevat maailmaan ilman synnynnäisiä prosessointisääntöjä havaintomaailmalle. Tabula rasa, tyhjä taulu on käsitys, jonka mukaan ihminen syntyy "pää täysin tyhjänä", ja ihmisen identiteetti rakentuu täysin syntymän jälkeisten kokemuksien pohjalta. On tuosta siis jotain kirjotettu, tyhjä paperi on saanut täytettä.

Kuole menneelle joka hetki, silloin tämänhetkisyydessä on tyhjä paperi. Silloin jokainen hetki on tuore ja uusi,  ja kuitenkin menneet eivät katoa. Ne pysyvät muistijälkinä, voit ammentaa ne tuoreena tässä hetkessä silloin kun tarvitset jotain jota olet matkan varrelta mukaasi ottanut. 

Nada de nada, "ei-mitään" ja siinä kaikki. Täyteyden ylistys.

Paradoksin voima

Meidät on opetettu tahtomaan, haluamaan asioita. On tavallisia, arkisia haluamisia ja sellaisia, jotka vaativat tavoitteita. Ne vaativat kalenteria, kenties vuosien päähän eteenpäin. On siis tavoitteita, jotka toteutuvat kun olet tarpeeksi määrätietoinen. Tätä yhteiskunnassa arvostetaan, eikä sitä voi moittia. Se on juuri sellaista, kun maailma tänä päivänä on. Niin, se on optimaalia. Normaalia. Ihmisen pitääkin tahtoa, asettaa tavoitteita elämässään jotta hänellä on elämälleen tarkoitus.

Tämä määrätietoinen tahtominen ja tavoitteiden asettaminen vie monesti meidät pois tämänhetkisyydestä. Matkalla päämäärään saatamme kuitenkin kokea jotain välähdyksiä onnellisuudesta, tehdessämme unelmistamme totta. Tulee hetkiä, jolloin nauttii siitä että on matkalla eikä mieti valmistumis- tai muuttopäivää. Nämä hetket kultaavat muistot, kärsimyksen mielellään unohtaa. Unohtaa ja kuoppaa, sillä "otsasi hiessä tulee sinun leipäsi ansaita". Tämä oravanpyörä, joka kuitenkaan ei ole pyörä, vaan lineaarinen eteneminen tavoitteen asettamisesta tavoitteen saavuttamiseen, tapahtuu psykologisessa ajassa. Se on unennäköä, josta herääminen on vaikeaa tai oikeastaan liian helppoa. 

Muotojen maailmassa ei ole totuttu ajatukseen että mitään voisi saada ilman pitkäjänteistä ajanhallintaa. Nyt siirrymme sellaisiin rakenteisiin, kun mieli. Mielen muokkaamisessa paradoksin käyttäminen on hyödyllistä. Silloin sinun on kuitenkin jo hyvä tietää, mitä et tahdo. Silloin sinun pitää olla valmis kutsumaan viikatemies paikalle vikatoimaan egosi rakenteita, jotta pääset eroon omasta itsestäsi ja saat syimmän itsesi paljastumaan ja ottamaan paikkansa tässä elämässä. Siten elämään astuu elämä. 

Paradoksina sinun siis pitää kuolla, että saat elämän. Pienet kuolemat tuovat aina palasen elämää mukanaan, mutta tätä et voi suunnitella. Et voi asettaa tavoitteita tulevaan, valmistumispäivää et voi määritellä. Sillä jos niin teet, olet aina kauempana tavoitteestasi. Tavoitteesi on tämä hetki, nyt. Mutta miten siihen voi päästä, siihen missä jo on?

Ihmisen mieli on veikeä tapaus. Mitä enemmän haluat olla ajattelematta, arvostelematta, luokittelematta ja nimeämättä asioita, sitä helpommin ne alkavat kuin kiusallaan tulla esiin. Havahtuminen on kuitenkin se ensimmäinen askel, silloin tarkkailija on jo mukana elämässäsi. Mieli toimii paradoksin voiman kautta, se on siirtymävaiheessa hyvä keino purkaa egon rakenteita. Se on myös keino, jolla saat vahvistettua egon rakenteita. Siksi havahtuminen on tärkeää, sillä tarkoitus ei ole mennä ojasta allikkoon. 

Yksi tärkeä asia on olla tuomitsematta, vaikkapa omia ajatuksiaan. Miten voisit luopua ajattelusta, jos et hyväksy ajatteluasi. Sinun pitää täydellisesti hyväksyä ajatuksesi, jotta voit olla ajattelematta. Itsetuntemus ilman analysointia on tärkeä askel kohti kotia, joka olet.

Oletko huomannut joskus, kun sinulla on kiperä ajatustehtävä. Sanot itsellesi, ajattele. Ja mitä tapahtuu? Ajatus ei luista lainkaan. Kun haluat päästä tähän hetkeen, salli tietoisesti itsellesi ajattelu - silloin saat tilaa. Salli arvostelu, mutta tee se tietoisesti. Voit käyttää imperatiivia, kun näet jotain jota haluat arvostella. Anna itsellesi lupa arvostella, mutta tee se tietoisesti. Kokeile mitä tapahtuu! Jos tunnet vihantunteita jotain asioita kohtaan, vihaa tietoisesti sitä. Vihaa. Kokeile mitä tapahtuu! Et lyö ketään, minä takaan sen. 

Älä tuomitse itseäsi, ole sille lempeä, sillä näin opit tuntemaan itsesi joka et ole. Havahtuminen avaa sinulle valinnanmahdollisuuden, sillä sitä ei ennemmin ole. Haluatko kärsimystä vai vapautua siitä? Haluatko, että viikatemies vikatoi vastarinnastasi huolimatta, vai tietoisesti.

Harrastukset

Sorsat lentävät korkealla, ei niihin osu haulit. Ne ovat vapaita kuin taivaan linnut, vesilinnut uivat joskus järvellä ja joskus sumussa. Yhtä kaikki, sorsastus on alkanut. 

Eilen olisi ollut loistava päivä vihreille lähteä sotaan, tuhansille järville ja lammille. Luotiliivi ja kypärä varustuksenaan, metöinti aseenaan. Sorsat, ne uivat hiljaisuuden meressä. Sorsat, jotka opettavat meille tämänhetkisyyden filosofiaa ovat tänäänkin vainojen kohteena. 

Harrastukset antavat elämään maustetta, onnellisuuden hippuja. Aitoon iloon ei tarvita sorsia, ei golfia, ei lenkkareita, ei mitään. Juuri niin, siihen että koet aitoa iloa ei tarvita mitään. Juurikin, siihen tarvitaan vain "ei mitään" eikä mitään muuta.

Kumppanit ja lapset

Mahdollisuuksien kautta merkitykset syntyvät. Läsnäolo tässä hetkessä näyttää sinulle sopivimman mahdollisuuden, tai voisi sanoa "kumppanin", sillä mahdollisuuksia maailmassa on aina monia. Merkitykset, joita mahdollisuudet synnyttävät ovat hyvin erilaisia. Valinta avaa tien, sulkee toisen.  Kuuntele sydäntäsi, mikä on sinulle sopivin "kumppani"?

Valinnalla on elämäntilanteeseen siis suuri merkitys. Se voi pitää paikallaan tai viedä aivan uusiin maisemiin. Elämäntilanteeseen vaikuttavia mahdollisuuksia on lukemattomia, merkitykset ovat mahdollisuuksien lapsia.

Lapset ovat elämäntilannetta muuttavia, jokainen "lapsellinen" on tuon kokenut. Lapsi muuntuu ja jalostuu ajan saatossa luojansa ohjauksen mukaiseksi, lapsesta voi tulla rakas tai ilkikurinen. Millainen vanhempi sinä olet tai tulet olemaan, se riippuu sinusta. Arvostatko vai arvosteletko, kannustatko vai tuomitsetko? Annatko tilaa vai  estätkö itsenäistymisen? 

Mahdollisuuksilla ja merkityksillä maailmamme täyttyy ja elämä jatkuu.  Läsnäolon laadukkuus tässä hetkessä määrittää tulevaisuutemme elämäntilannetta, lapset edustavat jatkuvuutta. Millaisen maailman haluat?

Suoruus taipuu kehälle

Prinsessoja ja prinssejä, niitä on saduissa. Ruotsissakin satua loihdittiin esiin, tehtiin sadusta totta. Kuningasmieliset suomalaiset seurasivat suoraa lähetystä häistä. Suoruudessa on taikaa, suora lähetys tässä hetkessä - sellaista on mukava seurata. Se muuntaa todellisuutta, tekee unelmista konkreettisia. Se tapahtuu nyt, ja "minä olen" paikalla. Suorat lähetykset taipuvat ja taivuttavat meidät todellisuuteen.

Yleisesti pitää kiittää Yleä. Yle lähettää netin areenallaan suoria lähetyksiä, niitä tässä maailmassa tarvitaan jos katsellaan televisiota. Suoraa lähetystä tästä hetkestä tähän hetkeen, viivettä on hieman - mutta kuitenkin, se on hienoa.

Areenasta on voinut seurata mm. provinssirockin huimia esityksiä ja jalkapalloa, se on upeata. Keltaisia kortteja ja korkeita kaaria, kun pallo lentää...ja joskus osuu maaliin. Olisi synti jos ei osuisi, sillä sitä katsoo miljoonat ihmiset ympäri maailmaa ja silloin, kun lähetys on suora, ovat miljoonat ihmiset kuvainnollisesti ja ihan oikeasti samalla aaltopituudella. Samassa aallossa, joka vie tunteita laidasta laitaan. Aallokko vie, vaikka tuuli ei puhaltaisikaan, kohti ajattomuuden satamaa. Unohdetaan mennyt ja tuleva, eletään hetkessä. Sitä on suoruus ja suoran lähetyksen anti, siihen voi uppoutua. Suoruutta löytyy kuitenkin heti myös television vierestä, siis katso viereen kun ei tule suoraa lähetystä. Suoraa on elämä ilman areenaa ja televisiota, miksi pitäisi katsoa väärää?

Lineaarinen aika, sitäkö on suoruus? Jana, jossa on alku ja loppu. On mennyt ja tuleva, nykyisyys jossa elämme. Sellainenko on polku, jota täällä astelemme? Vai olisiko kuitenkin, että kaiken ytimenä on ikuinen tämä hetki. Tässä hetkessä ja sen läsnäolossa joka on ikuisessa ajattomuudessa, lineaarinen aika ei ole jana vaan se taipuu kehäksi. Kehäksi, jonka ytimessä sinä olet silloin kun olet tässä ja nyt. Kehässä on ajallinen tietoisuutesi menneestä ja tulevasta. Kehän keskellä oleva tämänhetkisyys ja  läsnäolosi laatu vaikuttaa kehän taajuuteen...aika tihenee ja kehä pienenee, kunnes se häviää ja ei ole enää kuin ikuinen hetki. Olisiko se ajan loppu? Egon ainakin.

Paljon on puhetta, turhan höpötystä. Ajallisuus on aikakäsityksen muovaama tapa suhtautua aikaan,  ajattomuudesta on lyhyt matka ikuisuuteen. Kaiken perusyksikkö on alkuräjähdyksen ikuinen tämä hetki, se ei muutu - yksi on ja pysyy, itse elämä ja rakkaus, vaikkei kellon viisarit enää liikkuisi. Ajattomuuden syvin olemus on läsnäolossa, jota kutsutaan valaistumiseksi tai kristus-tilaksi tai vain tilaksi, jossa ei ole enää kärsimystä. Ja se löytyy jokaisesta meistä, ja se on "minä olen".

Maailmassa aika taipuu, myös aikavyöhykkeiden kautta. Hyvää isänpäivää teille isät niissä maissa,  joissa isänpäivää vietetään kesäkuun kolmas sunnuntai! Joillakin se meni jo, joillakin se on juuri nyt.

Liputuspäivänä toivo

Puolustusvoimien liputuspäivä. Tulee vielä aika, jolloin puolustusta ei tarvita. Tulee aika, jolloin puolustusvoimat voidaan oikeasti liputtaa pois. Historiasta on opittu, että maassa on aina armeija. Joko oma tai toisen valtakunnan.  Tulee aika, jolloin ihmistä ei enää ole tai on. Kaikki loppuu aikanaan, rajat kaatuvat kun ne kaadetaan.

Olisiko kuitenkin niin, että kun ei ole puolustettavaa niin ei ole tarvetta puolustautua? Olisiko niin, että kun olisi rajattomuus ei olisi rajoja mitä pitäisi puolustaa? Vai onko se utopiaa? Vai valinta, sota tai utopia?

Olen käynyt armeijan, jossa opetetaan tietyllä tapaa olemaan ajattelematta. Se pitää armeijan puolustukseksi sanoa, siellä ollaan oikeilla jäljillä. Ajattelemattomuus ja mielen vapauttaminen egon alaisuudesta 'syvimmän itsen' käyttöön on kuitenkin aivan eri asioita. Tiedostamattomuus ja tiedostaminen, niissä on eroa kuten kuolemassa ja elämässä. Puolustusvoimat perustelee olemassaoloaan aivan kuin egokin puolustaa olemassaoloaan. Kukaan ei saa loukata koskemattomuuttani, minä olen arvokas tai tarvitsen yhä enemmän. Puolustautumista kuoleman keinoin elämän puolesta, ajattelun harhaa - sotaista meininkiä.

Kummasteletko koskaan, miten vahva on tradition voima? Asevelvollisuus on iskostettu meihin  lujasti kiinni. Asevelvollisuus, joka antaa luvan tappaa. Eri aikoina on eri säännöt, ihminen laatii sääntönsä tilanteen mukaan. Egon rakenteet, ne niitä sääntöjä laatii. Ne eivät ole loogisia evätkä oikeudenmukaisia. Yhden kirja mukaan tappaminen on kielletty, toisen kirjan mukaan sallittu. Ei, siinä ei ole järkeä lainkaan. Elämää kunnioitetaan kun on rauha, elämää tuhotaan kun on sota. 

Sota on mielentila, sitä se on eikä mitään muuta. Kenelläkään ei ole oikeutta tappaa huvikseen, sehän on aivan mielisairasta. Mietitään sitten traumoja, joita henkiinjääneet ja omaisensa menettäneet ovat saaneet. Rakennetaan yhteiskuntaan tukiverkkoja, joilla pelastetaan mitä pelastettavissa on. Pidetään keräyksiä sotaveteraanien ja orpojen hyväksi, annetaan kuntolomia ja mitaleja, leipää ja myötätuntoa. Korostetaan uhrauksen merkityksellisyyttä, uhri on annettu valtiolle joka on virkaatekevänä jumalana. Hyvä, että pidetään huolta. 

Tämänhetkisyyden läsnäolon voima määrittää meidän tulevaisuuttamme, haluammeko sotia? Pitäisi vain käyttää älyä eikä sotia olisi lainkaan. Silloin voisimme liputtaa puolustusvoimille viimeisen kerran. Sotaan tarvitaan mieltä ja tulivoimaa, ei mielettömyyttä. Tämänhetkisyyden oivaltaminen ainoana todellisuutena vie pois tarpeen puolustautua, rajata ja vihata.

Nyt

Nyt on hetki avata väylä, jonne kirjoitan. Asioita, jotka avautuvat minulle tässä hetkessä – nyt. Minä en ole mikään moralisti, en tuomitse enkä arvostele. Minä totean. Kuka tämä kirjoittaja on, sillä ei ole merkitystä. Tarkoitukseni on ainoastaan tuoda esiin 'läsnäolokeskeisen todellisuuskäsityksen' (=hetkismin) perusteita niille ihmisille, jotka haluavat muutosta elämäänsä. Minä totean blogissani asioita, jotka ovat minulle tärkeitä. Totean nyt, että ainoa todellinen hetki on tämänhetkisyydessä – nyt.

Nyt on nyt, se on aina nyt. Aika ei ole sinänsä todellista, vaan se on kelloja ja aikatauluja, toimintakertomuksia ja -suunnitelmia. Ajalla ei ole mitään tekemistä 'itse' elämän kanssa, se on vain keino mitata ja määritellä omaa sumuista matkaa elämäntilanteeseemme. Kellonaika on hämärä muistutus nyt-hetkestä, ja se kuolee saadessaan tarkistuspisteen ominaisuuden. Psykologinen aika on väline ja mielen jatke, ja sen takia ihmiset ovat lähes jatkuvasti erossa tämänhetkisyydestä – ikuisesta tästä hetkestä.

Nyt, on aina nyt. Tämä hetki, kun nyt kirjoitan tätä on tärkeä. Se meni jo, mutta on läsnä ikuisesti. Nyt. Tämä hetki, kun luet tätä – juuri tätä sanaa, on nyt. Nyt on hetki, jota elämme juuri nyt. Jota elimme nyt-hetkessä. Ja jota tulemme elämään nyt-hetkessä. Mutta nyt ei tapahdu enää milloinkaan menneisyydessä, ja kun nyt tapahtuu tulevaisuudessa, se tapahtuu tässä hetkessä - nyt. Tulevasta emme tiedä, sillä emme ole ennustajia. Menneeseen emme voi palata, koska menneet ovat vain muistijälkiä. Mikä on niin on, ja se on nyt.

Ajatukset ovat monesti väärinymmärryksiä, tunteita ja emootioita tulvillaan. Kärsimystä, silloin kun ajatuksesi vievät sinut menneeseen tai tulevaan, ja pitävät sinut poissa tästä hetkestä. Silloin kun ajattelet menneisyyttäsi, havainnoi sitä ilman syyttävää ja arvostelevaa otetta. Muutoin sieltä kumpuaa esiin negaatioita; kaunaa ja katkeruutta tai kenties kaihoisia muistoja, jonne ei ole paluuta. Havainnoi ulkopuolisin silmin. Silloin et ole 'mielesi' vaan 'ulkopuolinen tarkkailija', joka ei menetä läsnäoloaan nykyisyyteen. Tulevaisuutta voit suunnata kohti tiettyä tavoitetta tai päämäärää, mutta tee se harkiten tässä hetkessä – älä elä siinä jatkuvasti! Huolehtiminen ja toiveet repäisevät pois sinut ainoasta todellisesta mitä sinulla on – tästä hetkestä. Tärkeintä on matka, tämä hetki.

Ajattele, jos sinulta poistettaisiin menneisyys ja tulevaisuus. Mitä sinulle jäisi jäljelle? Olisiko sinulla enemmän vai vähemmän? Olisitko tyytyväisempi vai tyytymättömämpi? Elämäntilanteesi menettäisi merkityksensä, mutta mitä tapahtuisi 'itse' elämällesi? Elämäntilanne ei tunne tämänhetkisyyttä, vaan se on riippuvainen menneestä (kuka minä olin?) ja tulevasta (mikä minusta tulee?) – kaikki on mielen luomaa – loppuen lopuksi siis suurta harhaa. Elämä on nyt. Ei 33,333...prosenttisesti, vaan 100 prosenttisesti kun elät nyt!