Ihminen tuomitsee asioita, itsensä ja kanssaihmisiä hyvin helposti. Pidämme itseämme tuomitsemiseen oikeutettuna, olemme tuomitsemiemme yläpuolella. Tuomitsemisen kohteeksi joutuvat toisten ajatukset, teot ja tavat. Emme useinkaan kysy ajatuksen, teon tai tapojen motiiveja, meille riittää etteivät ne sovi omaan arvomaailmaamme. Niitä pohjimmaisia syitä ei selvitetä, miksi joku ajattelee juuri noin ja toimii juuri näin. Tuomitsemisen yksi jalostettu muoto on sääli, jolloin tuomitaan toinen hieman alemmalle tasolle itseensä nähden. ”Sääli on rakkautta, joka sairastastaa ylpeyden tautia.”(Khalil Gibran). Ylemmyydentunne on kuitenkin paradoksaalista kuoleman pelkoa, alemmuuden ja väärässä olemisen mahdollisuuden peittämistä. Tuomitsemalla asia on loppuun käsitelty, sääli on tuomitsemisen jalompi ymmärtämisen muoto. Pidemmälle harvoin ollaan valmiita menemään.
Tuomitsemisen pohjalla on menneisyyden kokemukset, joiden mukaan arvomaailmamme on rakentunut. Nämä egon rakentamisen raaka-aineet vaikuttavat ja kumpuavat siis menneisyyden muistojen, kokemusten ja opittujen asioiden kautta. Tunteet, ne ovat niitä lannoitteita, jotka saavat arvot kukkimaan ja egon puutarhan voimaan näennäisesti hyvin. Ego uskottelee sinulle, että tämä minä olen, katso puutarhaani. Tässä on minun arvostamani asiat, kauneuskäsitykseni ja oikeudentajuni. Näistä ”kukista” minun maailmani on tehty. Kukaan, ei kukaan saa arvostella 'minun' puutarhaani. Tämä on kuitenkin egon rakennelma, ei sinun syvimmän itsesi.
Tuomitessasi, tuosta edellä mainitusta puutarhasta kumpuaa tunteita ja emootioita. Tunnet mielessäsi erilaisia egon olemassaoloa ylläpitäviä negatiivisia tunteita. Kehosi tunnistaa nämä emootiot, kun havaitset jonkun ”tuomittavan” astuvan tontillesi. Puutarhassasi on tehokas egon asettama valvontajärjestelmä, joka saa sinut puolustuskannalle. Tunteet ja emootiot ovat kuitenkin vain mielesi tuotosta, ja ne heijastuvat mielialoina ja tuntemuksina kehossasi. Monesti, mitä heikommin tunnistat tunteesi, sitä voimmakkaammin tunnet juuri kehossasi vaikuttavat emootiot. Ne ovat siis mielesi tuotosta, tunneviesti mieleltäsi keholle. Emootiot aiheuttavat hyvin moninaisia ns. psykosomaattisia vaivoja ja sairauksia kehoosi. Sitä voimakkaampi kärsimyskeho, mitä huonommin tunnistat tunteesi. Tunteiden tunnistaminen on hyvin tärkeää, mutta tunnista ne tuomitsematta. Tarkkailemalla ja havainnoimalla, arvottamatta. Näin heikennät egon rakenteita ja olet matkalla sinne, missä olet jo perillä - syvin itsesi alkaa heräämään.
Ego tarvitsee ravintoa, mielesi tuottaa sitä jatkuvasti niin kauan kuin mielesi on egon käytössä. Ravinnon tuottaminen egolle aiheuttaa ihmiselle kärsimystä. Kärsimystä, jonka siis pohjimmiltasi itse itsellesi luot. Tuomitseminen on kärsimystä ylläpitävää ajattelua, josta egosi nautii ja voimistuu. Mieli on loistava työkalu, kun se on saanut anastetun ”minuutensa” egolta itselleen. Silloin se ei enää tuomitse, vaan mieli on tietoisuuden älyn käytössä. Silloin mielesi tekee havaintoja, ilman arovostelua ja tuomitsemista. Mielesi on silloin vapaa toimimaan älysi alaisuudessa, rakkaudellisin keinoin.
Tuomitsemattomuus ei estä sinua tekemästä havaintoja, joita ympäröivä egoistinen maailma sinulle tarjoaa. Se suhtautuu ympäröivään maailmaan siten, miten tietoinen suhtautuu tiedostamattomaan. Suvaitsevaisesti, sillä eihän tiedostamaton tiedä mitään siitä mitä ei tiedä ja ole oivaltanut. Tuomitsemattomuus on asioiden oivaltamista, puolueetonta tarkkailua. Näet asiat terävästi ja tietoisuutesi valo saa sinut hymyilemään tiedostamattomuudelle – mielten sekasotkuille. Elät täysin tämänhetkisyyden kautta myöntämällä tosiasian: ”mikä on niin on”.
Tuomitsemattomuus ei tarkoita sitä, ettet voisi muuttaa asioita paremmiksi tai hyvemmiksi. Päinvastoin, sinulla on muutoksen voima käytettävissä, sillä läsnäolosi taso määrittää tulevaisuutemme. Läsnäolosi toimii tietoisuutta lisäävästi, tuomitsemattomuuden ilmapiiri on tarttuva ja tämä tartunta on kaikille hyväksi. Tuomitsemattomuuden voima on rakkaus.
Tuomitseminen on tiedostamattomuutta, joka elää psykologisen ajan ja ajattelun kautta. Elämällä tässä hetkessä, läsnäolon voima tuo elämääsi iloa – olemisen iloa. Tuomitsemattomuus, vastarinnattomuus ja kiintymättömyys antavat sinulle todellisen vapauden kokea itse elämä, joka pohjimmiltasi olet.
Ihmistä ei voi tuomita egostaan, ainakaan niin kauan, kun hänellä ei ole todellista valinnan vapautta. Niin kauan, kun ihminen ei ymmärrä olevansa unessa, niin kauan hänellä ei ole valinnan vapautta. Häntä ei siis voi tuomita eikä syyttää, hän on syyntakeeton. Tilanne kuitenkin muuttuu, kun ihminen oivaltaa egon ja todellisen, syvimmän itsensä välisen eron. Silloin on olemassa todellinen valinnan vapaus unen ja valveen välillä. Egon kärsimyksellinen elämätilanne on toisella puolella vaaka-kuppia, toisella elämä ja iankaikkisuus. Ei tuossa tilanteessa varmaan ammu ohi, eihän? Ja jos ampuu, niin tuomiona on kärsimys. Siinä on tuomiota kerrassaan.
