The Hetki - Nyt

Sorsan lento

Katson sorsaa, kun se lentää taivaalla. Ihastun.
Muistan sorsan lennon vanhainkodissa, vihaistuin.

Ennen kuin...

Ennen kuin toteat tilanteen huonoksi tai hyväksi, mitä ikinä tapahtuukin, mieti että tämäkin loppuu aikanaan. 

Mikä on niin on, hyväksyen sen, sillä maailma kaipaa vain hyväksyntää jotta se kumpuaa sisältäsi. Vastustus vie pois siitä, mikä on 'minälle' luontaista. 

Olla tässä ja nyt, arvostelematta ja tuomitsematta. Kiintymättä ja vastarinnatta sille mikä on, nauttien siitä että on.

Pakonomainen ajattelu ja mielen hiljentäminen

Oletko havainnut, että ajattelet lähes jatkuvasti? Tee testi ja päätä olla ajattelematta juuri nyt. Tarkkaile mieltäsi, tarkkaile kuin olisit saalistava kissa seuraavaa ajatustasi joka putkahtaa esiin. Ole tarkkana, kuinka kauan pystyt olemaan ajattelematta?! Veikkaan, ettet kovinkaan pitkään.

Tämän taidon kuitenkin oppii, onhan se meidän luontainen olemuksemme. Tulee aina pidempiä ja pidempiä ajattelun katkoja. Olet tässä ”mielettömässä” läsnäolon tilassa hyvin valpas ja aistisi terävöityvät. Näet, kuulet, tunnet, haistat paremmin ja olet kehostasi paljon tietoisempi. Sinusta ei siis tule ”kasvia”, päinvastoin! Tunnet eläväsi, nämä ovat pieniä satoreita olemisen ilosta. Ajattelun lopettamisen kautta tulet tietoisemmaksi ja elämääsi astuu äly, joka on mieltäsi paljon mahtavampi. Olet saavuttamassa olemisen ilon, tämänhetkisyyden kautta. Ajattelun pysäyttäminen vie sinut tähän hetkeen, tietoiseen läsnäoloon ja olemisen iloon, elämään ilman kärsimystä.

Aikakäsitys on mielenhälinän moottori

Mielenhälinä on egon luoman psykologisen aikakäsityksen seurausta. Jumala ei luonut kelloa vaan ihminen. Jumala loi syklisyyden, jossa pääosassa on ikuinen tämä hetki. Syklisyyden, jossa hetki on ikuinen nyt. Ei ole muuta todellista aikaa kuin nyt, vuodenajat ja luonnonkierto ovat syklisyyden luonnollisia kehällisiä osia. Samoin luonnon kasvit, eläimet ja ihmiset ovat syklisyydelle lainalaisia.

Kellossa on 24 tunnin syklisyys, mutta siinä tämänhetkisyys on vain tarkistuspiste. Elämme 12 kuukauden syklistä kalenteria, viikkoineen ja viikonpäivineen. Kello ja kalenteri ovat vain välineitä, mutta egolle ne ovat tulleet paljon alkuperäistä ”tarkistupiste” käyttötarkoitustaan tärkeämmäksi. Ne ovat egon hengissä säilymisen perusteita. Ilman psykologista aikakäsitystä, ilman menneisyyttä ja tulevaisuuta ego ei pysy hengissä ja mieli tekee kaikkensa, jotta ajattelu ohjautuu lähes jatkuvasti menneeseen ja tulevaan.

Toiminta ja tekeminen on liitetty ajanseuraamiseen, kellosta näkee vilkaisemalla paljonko on jo kulunut aikaa jonkin työn aloittamisesta ja paljonko on vielä jäljellä. Tämä ajattelumalli ei arvosta läsnäolevaa hetkeä. Laajentaaksemme psykologista aikakäsityksen määrittelyä kellon ja vuosikalenterin seuraamisen ulkopuolelle, jotka sinänsä ovat samaa asiaa, voimme katsoa pakonomaisesti taaksepäin kymmeniä vuosia. Jokin asia tai tapahtuma seuraa meidän mukanamme jatkuvasti. Emme ole antaneet anteeksi menneisyydessä meille tehtyä vääryyttä tai haluaisimme saada takaisin menneisyydessä olleen ”hyvän”. Tulevaisuuden päätavoite voi olla vuosien päässä, esimerkiksi opiskelun valmistumisajankohta. Tavoitteen saavutettua asetetaan heti uusia tavoitteita ja sama tyytymättömyys nykyhetkeen jatkuu.

Ego voi olla katkeroitunut itseensä tai ryhmäänsä kohdistuneesta loukkaavasta käytöksestä tai ”elämänsä pilaamisesta” vanhemmilleen, kenelle tahansa muulle ihmiselle, kollegiaalisen kansallisen identiteetin kautta jopa kansakunnalle (”karjala takaisin!”) tai vertaisryhmänsä historialliselle kärsimykselle (orjuus, naisten kokema alistava käytös miesten puolelta). ”Minua on loukattu, petetty tai kohdeltu muuten epäoikeudenmukaisesti, ja minulla on oikeus ja velvollisuus muistaa tuo tapahtuma!” Luonnollisesti tällainen ajattelumalli ja aikakäsitys ylläpitävät kärsimyksen hengissäsäilymisrakenteita. Katkeruuteen löytyy aina lukemattomasti syitä ja mieli löytää aina uutta kärsimystä, egoa ruokkivaa ravintoa. Katkeruutta voi myös aiheuttaa jokin tapahtuma, esimerkiksi onnettomuuden tai luonnonkatastrofin seuraksesta koettu menetys, sairaus tai vammautuminen.

Tulevaisuutta värittää pelko, huoli ja toivo. Kaiken pelon taustalta löytyy yhteinen nimittäjä, kuolemanpelko. Huoli suuntaa ajatuksen tasolla tulevaisuuteen ja se on negatiivisia tulevaisuusskenaarioita tulvillaan. Aito huolenpito tapahtuu tässä hetkessä, mutta huoli syntyy aina jossain mielikuvituksen syövereissä kohdentuen tulevaan. Toivo liitetään usein nykyhetkeen ja esimerkiksi logoterapiassa, se on yksi kantavia ajatuksia elämänmielekkyyden koossapitävänä elementtinä. Toivo on kuitenkin tulevaisuuteen suunnattu toive paremmasta huomisesta, jolloin kaikki kärsimys on ohi. Kärsimys lakkaa kuitenkin vain tämänhetkisyydellä saavutettavassa läsnäolossa, mielen ollessa työkalun asemassa ja palvellessa tietoisuutta.

Ihminen on menettänyt luontaisen kykynsä elää tässä hetkessä. Ainoa todellinen ”aika” on tämä hetki; menneet ovat menneitä ja niitä ei voi muuttaa, tulevaisuudesta ei kukaan tiedä. Tulevaisuutemme laatu määräytyy tämänhetkisen läsnäolomme syvyyden perusteella. Tiedostamattomuus pitää rikastaa tietoisuudeksi, mennyt ja tuleva tämänhetkisyydeksi. On tärkeää kuolla menneelle joka hetki, nämä minikuolemat tuovat meidät elämäntilanteestamme itse elämään. Tulevaisuuteen voi tehdä suunnitelmia, jossakin tietyssä hetkessä, mutta kun suunnitelmat on tehty on velvollisuutemme nauttia joka hetkestä matkan varrella. Maisemat ja matka ovat tärkeitä, ei päämäärä. Suurin osa ihmisistä elävät elämänsä menneisyyden ja tulevaisuuden ajatusmaailmassa, ruokkien egonsa tarpeita katkeruuden, kateuden, vihan, koston, ahneuden ja omahyväisyytensä hedelmillä.

Moottorin sammuttaminen - hiljaisuus

Mieli pitää pysäyttää. Ajatteluprosessin pysäyttäminen on perusta, johon kaikki muut läsnäoloon tähtäävät portit johtavat. Mielen ajatteluprosessin pysäyttäminen ei käy aina nopeasti. Mieli pitää alasajaa, kuten iso tehdaskin. Joskus pysähdys saattaa olla nopea, silloin kärsimys on kasvanut niin suureksi, että egon on pakko kuolla. Se mitä silloin tapahtuu, on huomattava käyttäytymisen muuttuminen ja muutos on kaikkien havaittavissa. Tässä egoistisessa maailmassa suositeltavampaa olisi, jos muutos tapahtuisi alasajon kautta. Toisaalta, ihminen joka kokee valaistumisen, hänelle se ei ole ongelma. Ongelmat kuuluvat egon kärsimykseen, ei minälle.

Mielen palautuessa sen alkuperäiseen tehtävään, minän ja tietoisuuden työkaluksi ihmiseen astuu rauha. Tämä rauhan pohjavire säilyy vaikka ympäristössä tapahtuisi mitä tahansa. Ihmisellä ei ole enää kärsimystä eikä pelkoa, tietoisuus siitä ettei kuolemaa ole on hyvin vapauttavaa. Se mitä tapahtuu muototasolla, on tietenkin selvää. Me vanhenemme, ja jossain vaiheessa syklinen kierto tässä maallisessa olomuodossamme päättyy. Mutta se ei tarkoita sitä, että minä kuolisin. Se tarkoittaa ainoastaan, että maallinen muotoni häviää. Elämässä tuskin voisi olla vapauttavampaa tietoisuutta, kuin se että kuolemaa ei ole.

Mielen lakattua jatkuvan ajatteluprosessinsa arvosteluineen ja luokitteluineen, menneisyyden aaveineen ja tulevaisuuden toiveineen, elämään tulee hiljaisuuden pohjavire. Hiljaisuus, joka on kuin taustalla oleva äärettömyys ja johon voit aina tuudittautua. Olet todella tietoinen ja läsnä, teet päätöksesi ja toimit vailla ajattelun ja tunteiden tuomaa hämmennystä. Hiljaisuus merkitsee rauhantilaa, jossa ulkoinen ei voi horjuttaa sisäistä. Muutos tapahtuu sisällä ja se heijastuu ulkoiseen maailmaamme. Tämä hiljaisuus antaa kaikille ympärilläsi oleville ihmisille läsnäolon ja rauhan signaalin. Olet opasviitta kohti läsnäoloa ja rakkautta.

Tiedostamattomuus ei voi elää kanssasi rintarinnan, koska se on hyvin raskasta tiedostamattomalle. Tietenkin tarkoitan tällä tiedostamattomalla ihmisellä ihmistä, jolla on hyvin vahva ego. Hänen pitää alkaa muuttumaan tai sitten teidän tienne eroavat. Tiedostamattoman ja tietoisen ihmisen ero on kuin veden ja öljyn – tämä yhdistelmä ei toimi.

Moottorin sammuessa elämääsi astuu siis läsnäolo ja hiljaisuuden rauha, mutta alkuvaiheessa on ”jälkikäyntiä”. Ego pyristelee vielä, mutta tarkkailemalla ajatuksiasi, ilman arvostelua ja tuomitsematta ne häviävät aikanaan. Emootioita esiintyy, mutta resepti on aivan sama – tarkkailu ja havainnointi, rakkaudellinen huomionti emootioihisi. Ego menettää voimansa, kunnes se häviää lopullisesti. Tämän jälkeen et enää tunne surua, pelkoa etkä vihaa, etkä näiden tunteiden moninaisia eri muotoja. Elämääsi tulee rakkauden henki, jolla ei ole vastakohtaa ja jossa on jumalallista pyhyyttä. Oleminen on iloa, jota ei voi verrata sellaiseen käsitteeseen kuin onni. Kaikki mitä teet tapahtuu keveästi ja nautit tekemisestä aivan uudella tavalla, työ-sanan voit korvata tekemisen ilolla.

Paradoksi

Kaikki näyttää olevan alisteista ajalle, tulee ryppy tuonne ja ryppy tänne. On aika olla uusi ja vanha. On aika alkaa ja lopettaa. Paradoksina kaikki tapahtuu kuitenkin läsnäolossa, nyt.

Jos luotat ainoastaan välittömään todistusaineistoon, silloin aikaa ei ole. On vain läsnäoloa.

Pidä huolta

Toisten huomioiminen niin työssä kuin vapaa-aikana on tärkeää. Ihmisen pitää pyrkiä hyvyyteen, se on hyvä tavoite. Joskus mietin, että hoitaminen on maailman tärkeintä, koska sen voi laajentaa kaikkeen tekemiseen. Ihmisten hoitamisen käsitteen voi laajentaa koskemaan kaikkea, arkea ja pyhää, asioita ja ihmisiä.

Rakkaus ja sen moninaiset asiat kuten kauneus ja hyvyys lähtee sisimmästä ulkoistuen muotojen maailmassa, jossa olemme. Elämä on, ja Sinä olet - kun olet 'minä olen'.

Kaikki tapahtuu tai tapahtui, aina tässä hetkessä - sen pitäisi olla meille merkkinä siitä että se on ainoa keino löytää Elämän tuntu - Elää Nyt.

Auttaminen

Seison ystäväni kanssa kallion jyrkänteellä. Ystäväni horjahtaa; otanko hänestä heti kiinni vai autanko vasta myöhemmin? Milloin hän eniten tarvitsee apuani? Ajoituksella on merkitystä, joskus myöhemmin on liian myöhään. Apua pitää antaa silloin, kun on avunannon aika.

Nytnytnyt

Kaikki tapahtuu nyt. Kaikki mitä on tapahtunut ja tulee tapahtumaan tapahtuu nyt. Kaikki tapahtuu psykologisen ajan ulkopuolella, nyt. Nykyhetkessä on kiinnikkeet menneeseen ja tulevaan, tässä hetkessä on ikuisuus...*_*

Kilpajuoksu

Vaikka pitäisit kuinka kiirettä, et ehdi lukemaan kuolinilmoitustasi - paitsi jos sen itse lehteen ilmoitat.

Jumalviisaus

Jumalviisautta on ihminen aina etsinyt, silloin kun etsitään elämän tarkoitusta. Se ei kuitenkaan löydy ulkopuolelta, se löytyy sisältä. Ensin on sisäinen, sitten ulkoinen.

Tarkkailemalla omaa itseäsi arvostelematta ja tuomitsematta, reflektiivisesti havainnoiden, pääset tietoiseksi oman itsesi todellisesta luonteesta. Oivallus illuusion harhasta, jonka olemme luoneet muodostaessamme itsemme joka luulemme olevamme ja joka pinnallisella tasolla olemme niin kauan kun tämän oivallamme. Jumalviisaus aukeaa, kun 'minä olen'. Lähteestä ei voi kantaa vettä, jos etsit lähdettä ulkopuolelta. 

Olet jo perillä, nyt.

Elävöittäminen

Jatkan mustavalkoisesta väreihin, animoin.

Vaikka värit näkyvät, tunnetko ne? Vaikka olet kaiken keskipisteessä, perillä jo, ymmärrätkö sen? Näetkö värien sävyt ja vivahteet, luetko niiden sanoman? Nekin ovat kaiken keskipisteessä, perillä jo, niinkuin sinäkin. Minäkin olen ja 'minä on'.

Ajattelet, sinähän olet. Mitä ajatteletkin, sulje silmäsi. Katso ajatustasi suljetuin silmin, vain sinä ja ajatuksesi - ja 'minä' tarkkailen. 

Ajatus, suljetut silmät, tarkkailija ja kasvava uteliaisuus. Ajattelija ajattelee ja tarkkailija tarkkailee, antaa ajatuksellesi värin. Väri on todellinen, ajatus on ajattelijan luoma. Tietoisuus on värejä täynnä. Mitä sinä katsotkin, tappisolut tapittaa.

Elävöittäminen on tässä ja nyt, elämä on. Värit vievät perille, punainen lankakin hyödyntää vain ompelijaa. *_* 

Ajan muodot

Joskus on ollut imperfekti ja joskus futuuri, nyt on preesens. Imperfekti, preesens ja futuuri - aikaa kuvataan muodoilla ja nyt, perfektin kautta. Joskus voidaan vielä lisätä +  ja kvam perfektin eteen. Silloin kuvataan monikerroksellisesti mennyttä, oli ollut...kenties joskus "on ollut" muuttuu  "oli olleeksi" ja kaikki vain "on". Uuden ajan satuja, ajattomuudesta. *_ '

Kun muoto otetaan ajasta pois, mitä jää jäljelle? Mitä on kun ei ole imperfektiä, preesenstä eikä futuuria? Oletko lainkaan vai alatko olemaan? 

Ikä, nuori tai vanha. Jotain siltä väliltä. Aamu, päivä ja ilta. Sarastus, kirkkaus ja hämärä. Joskus on ollut ja joskus tulee olemaan, jotain joka on tämä hetki.  Pian, kohta, kotvasen kuluttua. Kekkosesta Koivistoon, Koivistosta Ahtisaareen, Ahtisaaresta Haloseen, Halosesta Futuuriin. Yksi, kaksi, kolme...jokainen vuorollaan, tässä hetkessä vääjäämättä. Tarkkailen, olen läsnä.

Neljä, viisi, kuusi...jokainen numero seuraa toinen toistaan, nyt. Seitsemän, kahdeksan, yhdeksän...jokainen numero on sopimus. Mitä muuta numerot ovat sisältönsä lisäksi? Kymmenen, 11, 12...sääntöjä ja sopimuksia, jotka ovat lainalaisuuksien alaisia. Mitä muuta ne ovat? Ykkönen on suora, kakkonen on väärä, kolmonen on kiero, nelonen on tuoli väärinpäin...

Mutta mitä numerot ovat, jos niistä ei haeta muita merkityksiä ja merkitystä kuvaavia sanoja? Mitä ne ovat, jos niitä vain katsoo antamatta niille merkitystä? Kun merkitys riisutaan pois, astuu tilalle rajattomuus ja äärettömyys. Ikuinen tämä hetki. Koko skaala umpeutuu, kun merkitykset loppuvat. Tulee tilaa, josta rakentuu tietoisuus josta kaikki on lähtöisin.

Luovuus

Luovuutta ei opita, se on nykyisen koululaitoksen ulkopuolella. Luovuus ja sen lähde on sisälläsi, ei sen ulkopuolella. Luovuus ei ole kansien sisäpuolella tai niiden välissä, se on niiden ulkopuolella.

Luova ihminen ei ole "tiimarin asiakas". Luova ihminen ei käy välttämättä teatterissa, taidenäyttelyssä, oopperassa tai katso "salattuja elämiä". Luova ihminen ei ole ihmeellinen, luova ihminen on ihme.

Luovuus kumpuaa todellisesta, syvimmästä itsestäsi. Luovuus löytyy meistä jokaisesta. Luovuuden lähde on kaikille sama. Luovuutta ei voi ostaa, perustavaa maapohjaa ei ole tälle tontille kaupattavana. Jokainen toteuttaa luovuutta aina eri keinoin, tavoin ja "tekniikoin". Luovuus ei toista oppimaansa, se on aina tuoretta, ei pakastettua.

Kevät, kesä, syksy, talvi, kevättalvi, kevätkesä, syyskesä, syystalvi. Luovuusjakso ei tunne aikaa, se tapahtuu 'tässä hetkessä', nyt.

Parasta luovuudessa on sen hyvyys ja ainutkertaisuus, yllätyksellisyys. Jokainen hetki tuo nautinnon, oivalluksen into nostattaa esiin intohimon, ja makean innokkuuden maistaa luomistyöstään jokaisessa sen luomishetkessä. Maut vaihtelevat suolaisesta suloisen kitkerään, suuresta voikin tulla pieni ja pienestä suuri.

Luovuus ei tunne arvostelua, tuomitsemista. Sanoja, numeroita se vierastaa - kuitenkin niilläkin voi leikkiä ja toteuttaa luomistyötä. Silloin kirjain on vain muoto, sana savea ja numeron sisältönä on kaikkeus. Kaiken luovuus pilkkoo, kaiken se järjestää, "tuoreeseen" muotoon.

Kuka on määritellyt, että kaikki soittimet viritetään soitinlajeittain samalle asteikolle? Luovuuden "soundi" on viritetty aina omalle, soittajan sävelasteikolle. Miksi Elviksen kitara 'elää' toisin kuin massan? Miksi soitamme nuoteista, vanhaa tarinaa? Eikö levy ole jo pian puhki?

Luovuutta peliin ja peleihin. Miksi pelata aina samaa, se kyllästyttää ja saa voimaan pahoin. Kaikki pelit kun eivät ole shakkia, aikuisten legolandiaa. Miksi toistaa jo katsottua? "Meidän Paavo on katsonut tuon 'muumi-filmin' ainakin satakertaa." "Meidän Liisa tykkää tehdä aina samaa palapeliä". "Tylsää!" Leluista legot kunniaan...

Lama. Se on hyvä. Se auttaa eteenpäin, kun tulee muuri vastaan. Kun ei löydy vanhoja reseptejä ja lääkkeitä, jotka tehoavat "lamabakteeriin". Kun "virustorjunta-ohjelman" päivitykset ovat vanhoja. Silloin ajatus pysähtyy ja luovuudelle syntyy tilaa. Tietoinen kehitys ja tiedostettu kehitys vievät tilaan, jossa ei ole seiniä eikä kattoa. Tietoisuuden aarreaitta, luovuuden raaka-aine on "ei mitään"-tilassa.

Nyt

Nyt on hetki avata väylä, jonne kirjoitan. Asioita, jotka avautuvat minulle tässä hetkessä – nyt. Minä en ole mikään moralisti, en tuomitse enkä arvostele. Minä totean. Kuka tämä kirjoittaja on, sillä ei ole merkitystä. Tarkoitukseni on ainoastaan tuoda esiin 'läsnäolokeskeisen todellisuuskäsityksen' (=hetkismin) perusteita niille ihmisille, jotka haluavat muutosta elämäänsä. Minä totean blogissani asioita, jotka ovat minulle tärkeitä. Totean nyt, että ainoa todellinen hetki on tämänhetkisyydessä – nyt.

Nyt on nyt, se on aina nyt. Aika ei ole sinänsä todellista, vaan se on kelloja ja aikatauluja, toimintakertomuksia ja -suunnitelmia. Ajalla ei ole mitään tekemistä 'itse' elämän kanssa, se on vain keino mitata ja määritellä omaa sumuista matkaa elämäntilanteeseemme. Kellonaika on hämärä muistutus nyt-hetkestä, ja se kuolee saadessaan tarkistuspisteen ominaisuuden. Psykologinen aika on väline ja mielen jatke, ja sen takia ihmiset ovat lähes jatkuvasti erossa tämänhetkisyydestä – ikuisesta tästä hetkestä.

Nyt, on aina nyt. Tämä hetki, kun nyt kirjoitan tätä on tärkeä. Se meni jo, mutta on läsnä ikuisesti. Nyt. Tämä hetki, kun luet tätä – juuri tätä sanaa, on nyt. Nyt on hetki, jota elämme juuri nyt. Jota elimme nyt-hetkessä. Ja jota tulemme elämään nyt-hetkessä. Mutta nyt ei tapahdu enää milloinkaan menneisyydessä, ja kun nyt tapahtuu tulevaisuudessa, se tapahtuu tässä hetkessä - nyt. Tulevasta emme tiedä, sillä emme ole ennustajia. Menneeseen emme voi palata, koska menneet ovat vain muistijälkiä. Mikä on niin on, ja se on nyt.

Ajatukset ovat monesti väärinymmärryksiä, tunteita ja emootioita tulvillaan. Kärsimystä, silloin kun ajatuksesi vievät sinut menneeseen tai tulevaan, ja pitävät sinut poissa tästä hetkestä. Silloin kun ajattelet menneisyyttäsi, havainnoi sitä ilman syyttävää ja arvostelevaa otetta. Muutoin sieltä kumpuaa esiin negaatioita; kaunaa ja katkeruutta tai kenties kaihoisia muistoja, jonne ei ole paluuta. Havainnoi ulkopuolisin silmin. Silloin et ole 'mielesi' vaan 'ulkopuolinen tarkkailija', joka ei menetä läsnäoloaan nykyisyyteen. Tulevaisuutta voit suunnata kohti tiettyä tavoitetta tai päämäärää, mutta tee se harkiten tässä hetkessä – älä elä siinä jatkuvasti! Huolehtiminen ja toiveet repäisevät pois sinut ainoasta todellisesta mitä sinulla on – tästä hetkestä. Tärkeintä on matka, tämä hetki.

Ajattele, jos sinulta poistettaisiin menneisyys ja tulevaisuus. Mitä sinulle jäisi jäljelle? Olisiko sinulla enemmän vai vähemmän? Olisitko tyytyväisempi vai tyytymättömämpi? Elämäntilanteesi menettäisi merkityksensä, mutta mitä tapahtuisi 'itse' elämällesi? Elämäntilanne ei tunne tämänhetkisyyttä, vaan se on riippuvainen menneestä (kuka minä olin?) ja tulevasta (mikä minusta tulee?) – kaikki on mielen luomaa – loppuen lopuksi siis suurta harhaa. Elämä on nyt. Ei 33,333...prosenttisesti, vaan 100 prosenttisesti kun elät nyt!