Pakonomainen ajattelu ja mielen hiljentäminen

Oletko havainnut, että ajattelet lähes jatkuvasti? Tee testi ja päätä olla ajattelematta juuri nyt. Tarkkaile mieltäsi, tarkkaile kuin olisit saalistava kissa seuraavaa ajatustasi joka putkahtaa esiin. Ole tarkkana, kuinka kauan pystyt olemaan ajattelematta?! Veikkaan, ettet kovinkaan pitkään.

Tämän taidon kuitenkin oppii, onhan se meidän luontainen olemuksemme. Tulee aina pidempiä ja pidempiä ajattelun katkoja. Olet tässä ”mielettömässä” läsnäolon tilassa hyvin valpas ja aistisi terävöityvät. Näet, kuulet, tunnet, haistat paremmin ja olet kehostasi paljon tietoisempi. Sinusta ei siis tule ”kasvia”, päinvastoin! Tunnet eläväsi, nämä ovat pieniä satoreita olemisen ilosta. Ajattelun lopettamisen kautta tulet tietoisemmaksi ja elämääsi astuu äly, joka on mieltäsi paljon mahtavampi. Olet saavuttamassa olemisen ilon, tämänhetkisyyden kautta. Ajattelun pysäyttäminen vie sinut tähän hetkeen, tietoiseen läsnäoloon ja olemisen iloon, elämään ilman kärsimystä.

Aikakäsitys on mielenhälinän moottori

Mielenhälinä on egon luoman psykologisen aikakäsityksen seurausta. Jumala ei luonut kelloa vaan ihminen. Jumala loi syklisyyden, jossa pääosassa on ikuinen tämä hetki. Syklisyyden, jossa hetki on ikuinen nyt. Ei ole muuta todellista aikaa kuin nyt, vuodenajat ja luonnonkierto ovat syklisyyden luonnollisia kehällisiä osia. Samoin luonnon kasvit, eläimet ja ihmiset ovat syklisyydelle lainalaisia.

Kellossa on 24 tunnin syklisyys, mutta siinä tämänhetkisyys on vain tarkistuspiste. Elämme 12 kuukauden syklistä kalenteria, viikkoineen ja viikonpäivineen. Kello ja kalenteri ovat vain välineitä, mutta egolle ne ovat tulleet paljon alkuperäistä ”tarkistupiste” käyttötarkoitustaan tärkeämmäksi. Ne ovat egon hengissä säilymisen perusteita. Ilman psykologista aikakäsitystä, ilman menneisyyttä ja tulevaisuuta ego ei pysy hengissä ja mieli tekee kaikkensa, jotta ajattelu ohjautuu lähes jatkuvasti menneeseen ja tulevaan.

Toiminta ja tekeminen on liitetty ajanseuraamiseen, kellosta näkee vilkaisemalla paljonko on jo kulunut aikaa jonkin työn aloittamisesta ja paljonko on vielä jäljellä. Tämä ajattelumalli ei arvosta läsnäolevaa hetkeä. Laajentaaksemme psykologista aikakäsityksen määrittelyä kellon ja vuosikalenterin seuraamisen ulkopuolelle, jotka sinänsä ovat samaa asiaa, voimme katsoa pakonomaisesti taaksepäin kymmeniä vuosia. Jokin asia tai tapahtuma seuraa meidän mukanamme jatkuvasti. Emme ole antaneet anteeksi menneisyydessä meille tehtyä vääryyttä tai haluaisimme saada takaisin menneisyydessä olleen ”hyvän”. Tulevaisuuden päätavoite voi olla vuosien päässä, esimerkiksi opiskelun valmistumisajankohta. Tavoitteen saavutettua asetetaan heti uusia tavoitteita ja sama tyytymättömyys nykyhetkeen jatkuu.

Ego voi olla katkeroitunut itseensä tai ryhmäänsä kohdistuneesta loukkaavasta käytöksestä tai ”elämänsä pilaamisesta” vanhemmilleen, kenelle tahansa muulle ihmiselle, kollegiaalisen kansallisen identiteetin kautta jopa kansakunnalle (”karjala takaisin!”) tai vertaisryhmänsä historialliselle kärsimykselle (orjuus, naisten kokema alistava käytös miesten puolelta). ”Minua on loukattu, petetty tai kohdeltu muuten epäoikeudenmukaisesti, ja minulla on oikeus ja velvollisuus muistaa tuo tapahtuma!” Luonnollisesti tällainen ajattelumalli ja aikakäsitys ylläpitävät kärsimyksen hengissäsäilymisrakenteita. Katkeruuteen löytyy aina lukemattomasti syitä ja mieli löytää aina uutta kärsimystä, egoa ruokkivaa ravintoa. Katkeruutta voi myös aiheuttaa jokin tapahtuma, esimerkiksi onnettomuuden tai luonnonkatastrofin seuraksesta koettu menetys, sairaus tai vammautuminen.

Tulevaisuutta värittää pelko, huoli ja toivo. Kaiken pelon taustalta löytyy yhteinen nimittäjä, kuolemanpelko. Huoli suuntaa ajatuksen tasolla tulevaisuuteen ja se on negatiivisia tulevaisuusskenaarioita tulvillaan. Aito huolenpito tapahtuu tässä hetkessä, mutta huoli syntyy aina jossain mielikuvituksen syövereissä kohdentuen tulevaan. Toivo liitetään usein nykyhetkeen ja esimerkiksi logoterapiassa, se on yksi kantavia ajatuksia elämänmielekkyyden koossapitävänä elementtinä. Toivo on kuitenkin tulevaisuuteen suunnattu toive paremmasta huomisesta, jolloin kaikki kärsimys on ohi. Kärsimys lakkaa kuitenkin vain tämänhetkisyydellä saavutettavassa läsnäolossa, mielen ollessa työkalun asemassa ja palvellessa tietoisuutta.

Ihminen on menettänyt luontaisen kykynsä elää tässä hetkessä. Ainoa todellinen ”aika” on tämä hetki; menneet ovat menneitä ja niitä ei voi muuttaa, tulevaisuudesta ei kukaan tiedä. Tulevaisuutemme laatu määräytyy tämänhetkisen läsnäolomme syvyyden perusteella. Tiedostamattomuus pitää rikastaa tietoisuudeksi, mennyt ja tuleva tämänhetkisyydeksi. On tärkeää kuolla menneelle joka hetki, nämä minikuolemat tuovat meidät elämäntilanteestamme itse elämään. Tulevaisuuteen voi tehdä suunnitelmia, jossakin tietyssä hetkessä, mutta kun suunnitelmat on tehty on velvollisuutemme nauttia joka hetkestä matkan varrella. Maisemat ja matka ovat tärkeitä, ei päämäärä. Suurin osa ihmisistä elävät elämänsä menneisyyden ja tulevaisuuden ajatusmaailmassa, ruokkien egonsa tarpeita katkeruuden, kateuden, vihan, koston, ahneuden ja omahyväisyytensä hedelmillä.

Moottorin sammuttaminen - hiljaisuus

Mieli pitää pysäyttää. Ajatteluprosessin pysäyttäminen on perusta, johon kaikki muut läsnäoloon tähtäävät portit johtavat. Mielen ajatteluprosessin pysäyttäminen ei käy aina nopeasti. Mieli pitää alasajaa, kuten iso tehdaskin. Joskus pysähdys saattaa olla nopea, silloin kärsimys on kasvanut niin suureksi, että egon on pakko kuolla. Se mitä silloin tapahtuu, on huomattava käyttäytymisen muuttuminen ja muutos on kaikkien havaittavissa. Tässä egoistisessa maailmassa suositeltavampaa olisi, jos muutos tapahtuisi alasajon kautta. Toisaalta, ihminen joka kokee valaistumisen, hänelle se ei ole ongelma. Ongelmat kuuluvat egon kärsimykseen, ei minälle.

Mielen palautuessa sen alkuperäiseen tehtävään, minän ja tietoisuuden työkaluksi ihmiseen astuu rauha. Tämä rauhan pohjavire säilyy vaikka ympäristössä tapahtuisi mitä tahansa. Ihmisellä ei ole enää kärsimystä eikä pelkoa, tietoisuus siitä ettei kuolemaa ole on hyvin vapauttavaa. Se mitä tapahtuu muototasolla, on tietenkin selvää. Me vanhenemme, ja jossain vaiheessa syklinen kierto tässä maallisessa olomuodossamme päättyy. Mutta se ei tarkoita sitä, että minä kuolisin. Se tarkoittaa ainoastaan, että maallinen muotoni häviää. Elämässä tuskin voisi olla vapauttavampaa tietoisuutta, kuin se että kuolemaa ei ole.

Mielen lakattua jatkuvan ajatteluprosessinsa arvosteluineen ja luokitteluineen, menneisyyden aaveineen ja tulevaisuuden toiveineen, elämään tulee hiljaisuuden pohjavire. Hiljaisuus, joka on kuin taustalla oleva äärettömyys ja johon voit aina tuudittautua. Olet todella tietoinen ja läsnä, teet päätöksesi ja toimit vailla ajattelun ja tunteiden tuomaa hämmennystä. Hiljaisuus merkitsee rauhantilaa, jossa ulkoinen ei voi horjuttaa sisäistä. Muutos tapahtuu sisällä ja se heijastuu ulkoiseen maailmaamme. Tämä hiljaisuus antaa kaikille ympärilläsi oleville ihmisille läsnäolon ja rauhan signaalin. Olet opasviitta kohti läsnäoloa ja rakkautta.

Tiedostamattomuus ei voi elää kanssasi rintarinnan, koska se on hyvin raskasta tiedostamattomalle. Tietenkin tarkoitan tällä tiedostamattomalla ihmisellä ihmistä, jolla on hyvin vahva ego. Hänen pitää alkaa muuttumaan tai sitten teidän tienne eroavat. Tiedostamattoman ja tietoisen ihmisen ero on kuin veden ja öljyn – tämä yhdistelmä ei toimi.

Moottorin sammuessa elämääsi astuu siis läsnäolo ja hiljaisuuden rauha, mutta alkuvaiheessa on ”jälkikäyntiä”. Ego pyristelee vielä, mutta tarkkailemalla ajatuksiasi, ilman arvostelua ja tuomitsematta ne häviävät aikanaan. Emootioita esiintyy, mutta resepti on aivan sama – tarkkailu ja havainnointi, rakkaudellinen huomionti emootioihisi. Ego menettää voimansa, kunnes se häviää lopullisesti. Tämän jälkeen et enää tunne surua, pelkoa etkä vihaa, etkä näiden tunteiden moninaisia eri muotoja. Elämääsi tulee rakkauden henki, jolla ei ole vastakohtaa ja jossa on jumalallista pyhyyttä. Oleminen on iloa, jota ei voi verrata sellaiseen käsitteeseen kuin onni. Kaikki mitä teet tapahtuu keveästi ja nautit tekemisestä aivan uudella tavalla, työ-sanan voit korvata tekemisen ilolla.