Mikä on niin on

Mikä on niin on
Minä olen, kun Sinä olet

torstai 8. heinäkuuta 2010

Auttaminen

Kun auttaa, auttaa eniten itseään. Auttaminen on ihanaa, kun saa antaa toiselle kätensä. Tehdä jotain, jota toinen arvostaa. Sydämestä sykkivä apu sykkii kukkia arkeen - myös talvella. * _ '

Apulantaa

Kaija Koo on saanut Apulantaa, ja kukoistaa vapaana jälleen. Apulannan Toni Wirtanen on säveltänyt ja sanoittanut Kaija Koon henkilökohtaiseen elämään liittyvää symboliikkaa. Hyvä kappale, joka on kuultavissa seuraavasta linkistä:

http://www.youtube.com/watch?v=SNFZao0W4N8

keskiviikko 7. heinäkuuta 2010

Jim Carrey esittelee Echart Tollen

http://www.eckharttolletv.com/free/ 

Kesäpäivän leikkiä

Ulkopuolinen kontrolli

Kattilan pohjan ja keittolevyn väliin jää vettä. Suhinaa. Lämpimät suhteet kuumenevat, suhina voimistuu.

Suhina on yhteydessä kahteen pintaan, kolmas tekijä on suhinan siemen ja alkujuuri. Neljäs tekijä, alkuunpanija, on kattilaan veden täyttänyt "isoveli".

Yhteisö on kuin vesikattilassa oleva vesi, aluksi kattilan pinta on vesihöyryinen ja kylmä, on hiljaista. Ilmapiirin tai tässä tapauksessa vesipiirin lämmitessä alkaa kuulumaan pientä porinaa. Pinta lämpiää ja höyry haihtuu, vesi kuumiaa ja lopulta kiehuu.

Yhteisössä on voima, joka kypsentää ja muuttaa raaka-aineiden muotoa ja rakennetta. Liuottaa  aromit ja värit esiin, siitä mitä yhteisöön tuodaan.

Soraäänet kattilan ulkopuolella ovat vaimentuneet, on tekemisen hetki. "Isoveli" valvoo, miettii sallitut raaka-aineet ja keittoajan, on kattanut jo pöydän.

Marssiminen

Tänään tulee kuluneeksi 80 vuotta siitä, kun Lapuan liike järjesti talonpoikaismarssin Helsinkiin. Marssijoita oli 12 000. Senaatintorilla odottivat mm. presidentti Relander ja kenraali Mannerheim. 

Marssittu on pitkä matka tuosta ajankohdasta, paljon marssitaan tänään ja huomenna. Marssiminen on "kansanhuvia", jolla ilmaistaan mieltä tai näytetään voima muille. Marssiminen on omalla tavallaan liikkumisen kautta ilmaistua ahneutta ja suvaitsemattomuutta muita kohtaan, sen taustalla on sotilaallinen perinne.

Joskus ja liian usein marssiminen on itse sotaa. Rauhan puolestakin on marssittu, tiedän. Rauha ei kuitenkaan synny marssimalla, sillä sen marssin pohjalla on vihaa ja katkeruutta. Rauhaan ei kuulu tälläiset elementit, rauha on egon rakenteista vapaata aluetta - silloin kun puhutaan aidosta rauhasta. Rauhaan ei voi pakottaa, pakotus kuuluu kärsimykseen tai metallin työstämiseen.

Ruotsalaiset lopettivat asevelvollisuusarmeijan heinäkuun alussa, marssittiinko tämän puolesta? Toivottavasti tämä päätös syntyi ilman marssimista. Ruotsi luottaa rauhaan ja vapaaehtoisuuteen, vai ottiko se tietoisen riskin? Onko ruotsalaiset jälleen askeleen edellä vai ovatko he askeleen jäljessä? Vai ollaanko Ruotsissa herätty tähän hetkeen?

Yleensä on käynyt niin, että missä Ruotsi näyttää mallia, niin Suomi seuraa. Ruotsilla on tietenkin rauhanaikaa takanaan paljon enemmän kuin Suomella. Toivon tästä huolimatta, että Ruotsin esimerkki toimisi rauhaarakentavasti Suomessa ja myös koko maailmassa. Ruotsi on turvallisuus-innovaatioiden kärkimaa, ainakin jos autoteollisuutta muistellaan. Nyt se on siirtymässä uusille urille...

Vai hyökätäänkö Ruotsiin? Olisiko se reilua ja ylvästä, kun valloitettaisiin "puolustuskyvytön" maa? Tehdäänkö suur-Suomi länteen laajentaen? Sitä ei tietenkään voisi perustella sillä, että tarvitsemme enemmän maata.  Rakas kilpakumppanikin poistuisi kartalta, ei se olisi mukavaa.

Suomi tarvitsee Ruotsia ja Ruotsi Suomea, varsinkin nyt, kun se on luopunut yleisestä asevelvollisuudestaan. Kenties Kalmarin unionin tapaiset ajatukset alkavat itämään pohjoismaissa, kun Eu:n suosiokin on laskusuhdanteessa. Vai toteutuuko toisinto Ruotsiin muuttajista, kun Suomessa on paljon työttömyyttä. Palkka-armeijalla on haku päällä. Kuka tietää, tietääkö kukaan?



sunnuntai 4. heinäkuuta 2010

Noppamies

Noppamies kulkee noppa taskussaan. Tienhaarassa hän antaa nopan päättää suunnan, 1-3 vasemmalle ja 4-6 oikealle. Matka jatkuu, elämä on yllättyksiä täynnä.

Mielenkiintoinen ajatus, oikeastaan kiehtovaa kulkea elämässä nopan määrittäessä valinnat. Ehdoton siinä kyllä pitää olla, uskoa nopan tulokseen ja toimia sen mukaisesti. Huijaukselta tuo kuitenkin maistuu, valinnat mistä valitaan ovat noppamiehen valintoja. Tai, kuka tietää millaiset säännöt noppamies on peliinsä laatinut. Mikä on pelin tarkoitus? Mitkä ovat valintojen valitsemisen kriteerit? Miten noppaa heitetään ja onko alustalla merikitystä?

Noppamiehellä on päätöksenteon vaje, päättämättömyys. Mutta, eikö tuo ole perustavaa laatua oleva päätös? Uskoa noppaa. Kenties dilemma seuraa dilemmaa ja saa noppaan turvautumaan. Yhtä kaikki, jollain tavoin tuo on kaavoja murskaavaa ja siksi upeaa. Nopanheitto todellisuutta kyseenalaistaa ja paradoksina sitä jopa vahvistaa, sattumaa alleviivaa. Se ajattelua uhmaa, aivan mieletöntä peliä.

Noppamies. Uskooko hän kohtaloon vaiko valintaan? Onko kohtalo sitä, ettei ole valintaa? Vai onko valinta se, joka kohtaloon vaikuttaa? Joka puolella, tuloksesta riippumatta ja juuri siitä riippuen, on seuraukset. Ne määrittyvät yhteiskunnan viitekehyksen mukaan, voisin veikata, hankalaa ja hankaluuksia peli tuo tuo.

Noppamiehellä on usko korkeimpaan, noppa on vain väline. Oikotietäkö hän edustaa? Noppamiehellä on ymmärrys elämäänsä vaikuttaa, nopat vain oivalluksen tiellä. Nopalla hän vaikuttaa elämänkulkuunsa, mutta ei tiedä - mihin suuntaan noppa vie.

Kulkurin valssi soi. Noppamies nopan pöytään toi; 1-3, kohtalo, 4-6 valinta. Ja metsien humina se soi...

lauantai 3. heinäkuuta 2010

Pyhä puu

Sanotaan, että pihlaja on pyhä puu. Täällä missä kirjoitan on paljon pyhyyttä, pihlajaa kasvaa aarillakin paikoin kymmenen kappaletta. Täyden kympin paikka pyhätölle, joka ei kattoa kaipaa. Ei rakennusmiestä eikä -naista. Lehtereinä kannot, pölkyt, kivet ja oksat. Hirsipöytä alttarina, jossa voin kirjoittaa.

Pihlajasta tehtiin ennen muinoin sormuksia, koska liitto kuvaa pyhyyttä. Pyhyys on pihlajan luonto, valkoiset kukat ja oranssinpunaiset marjat. Välissä kosinnan ja sadonkorjuun kypsymisvaihe, paljon kesäpäiviä.  Pihlajasormus, se toki pitäisi tehdä. Mutta minulla on jo Rakkaussormus, josta ei puutu mitään. Siksi annan pihlajan olla, ja vain olen. Kiitollisena katson pihlajaa, pyhyyttä jota se edustaa. 

Pihlajanmarjat. Niistä saa hyvää hyytelöä, maistuu riistan kanssa. Pihlajanmarjapuuroa tapasi mummuni tehdä, monikaan ei tiedä siitä mitään. Hyvää, maukasta ja vitamiinipitoista - pyhää puuroa. Entäpä viini ja likööri, kyllä pihlaja taipuu moneen.

Puuta ja heinää, sanotaan. Niin, kirjoitan pihlajasta. Heinät jätän tällä kertaa väliin. Pihlajassa on pyhyyttä, muulloinkin kuin sunnuntaisin.

Kuuntele Hiljaa

En tarkoita Hiljaa, vaan sitä toista. Hilja on kaunis naisen nimi, ei Hiljaa kuitenkaan paljoa enää käytetä. Aika on ajanut Hiljan ohi, ehkä Hilja tulee takaisin. Hiljan nimen on kuitenkin saanut lokakuuhun 2009 mennessä 32 096 henkilöä, joista kaksi on miehiä.

Kun lihakset ovat kunnossa, järki ei kuulu. Kun selkä on vetreä, sekään ei pysäytä. "Näin olen aina tehnyt ja näin teen, voimaa on." Keho on kuitenkin sanaton, ei se osaa lopettaa väkivaltaa. Kehoa pitää kuunnella sisäisesti, kuunnella Hiljaa. Hiljaa se neuvoo keinon, joka ei tee väkisin ja keventää isonkin taakan.

Asiat ja tehtävät voi tehdä soljuvasti tai väkisin. Tapoja on monia, myös sellaisia joita ei opeteta. Ratkaisuja löytyy, kun kuuntelet Hiljaa...sanattomuudesta kasvaa oivalluksen viljaa.

Kaunista musiikkia

http://www.snatamkaur.com/web2.html

perjantai 2. heinäkuuta 2010

Hiekkalaatikolla

Hiekkalaatikolla. Siellä on minun hiekkalapio ja minun hiekkaämpäri. Siellä on minun traktori ja minun kaivinkone. Siellä on minun hiekkamuottini ja minun kakkuni.

Puistossa on meidän hiekkalaatikkomme. Meidän hiekkalapiomme ja meidän hiekkaämpärimme. Siellä on meidän traktorimme ja meidän kaivinkoneemme. Siellä on meidän hiekkamuottimme ja meidän kakkumme.

Mäessä on vanha Sisu linja-auto. Se nousee Helmikuista jäistä väylää ylös. Renkaat pitävät tietä liian liukkaana, ne jäävät paikoilleen. Liikkuvat, mutta eivät liiku. Kuski huokaa, "kaikki ulos!". Hän ottaa lapion, hän on kapteeni. Linja-autossa kapteeni tekee raskaan työn, niin hänelle on opetettu. Kaikkea ei voi kuitenkaan tehdä yksin, kun laiva on suuri. "Nyt kaikki työntämään, jotta päästään Sisulla ylös." Yhteistyötä vaaditaan, samassa muna-Volvo pyyhältää ohi. Kuski heilauttaa kättään Sisulle ja tuumaa samalla, "sitä saa mitä tilaa. Oma apu, paras apu. Minun Volvoni ei hyydy, köyhät sisua tarvitsee ja ....minun esimerkkiäni. Omaa sen olla pitää, jos ei, niin kumartakaa itää."

Niin. Kumpi on parempi? Oma vai yhteinen? Mennyt aika vai tuleva? Muna-Volvo vai Sisu? Vai tarvitaanko kumpaakaan? Itää nykyisin länsikin kumartaa, viisasta kansaa. Mutta, kumman kaa sinä olisit? Muna-Volvon vai Sisun?

Minä ajaisin muna-Volvolla mäen päälle ja yhdistyisin Sisuun. Niin teet sinäkin, luulen niin.

Tommy ja Annika

Lueskelin tänään Tommy Tabermannin kolumnia "Me"-lehdestä 7/10/2010. Jokaisessa meissä on leikkivä lapsi, joka vain odottaa sen herättämistä esiin:

Leikkivä lapsi

Olen siitä aivan varma. En haluasi erehtyä, olla väärässä. Saatan olla liiankin hyväuskoinen, mutta otan riskin.

Tiedän, että jossakin syvällä, sielun sopukoissa se on jokaisella olemassa. Leikkivä lapsi. Se saattaa uinua jossakin katkeruuden ja pahansuopaisuuden kuorman alla, mutta se löytyy. Meiltä kaikilta.

Leikkivä lapsi ei piittaa säännöistä ja rajoituksista. Hänelle on mahdotonkin mahdollista. Jos hän haluaa lentää, niin hän lentää. Jos kävellä vetten päällä, hän kävelee.

Leikkivä lapsi osaa riemuita pienistä asioista: kesän ensimmäisen västäräkin hyppelystä nurmikon poikki, omenapuiden puhkeamisesta kukkaan, syysaamujen kirpeydestä tai talven ensilumesta. Hänelle ne kaikki ovat yhtä suurta ihmettä.

Mutta keitä ovat he, joilta leikkivä lapsi on piiloutunut, kadonnut? Heitä voidaan kutsua kyynikoiksi. Kyynisyys on tutkimusten mukaan todella paha tauti. Kyynikot eivät suostu olemaan vain kyynikkoja, vaan yrittävät tartuttaa asennettaan muihinkin. Itse he väsyvät, uupuvat, menevät tukkoon ja lukkoon. Kyynisyydellä kyllästettyjen mielestä elämä on paitsi ikävää ja onnetonta, myös turhaa.

Vain tyhmät ja naiivit iloitsevat elämästä. Kyynikko ei moiseen suostu. Hän on viileän älykäs ja tietää että kyse on vain suuresta harhasta....

...Usko ja toivo eivät kuulu pelkästään kirkollisiin menoihin, vaan jokapäiväiseen elämään. Esimerkiksi ruotsalaisista vain 40 prosenttia uskoo kirkkoon, mutta peräti 80 prosenttia uskoo Ikeaan. Uskoa siis saa vaikka huonekaluihin. Pääasia että uskoo.

Kunhan me kaikki uskoisimme sisällämme olevaan leikkivään lapseen, maailma muuttuisi vuorenvarmasti. Siitä tulisi hetkessä paljon suvaitsevaisempi, ymmärtäväisempi ja onnellisempi. Paikka, jossa jokaisella olisi helpompi olla, elää ja hengittää. Monta turhaa mielipahaa ja kärsimystä poistuisi, ongelmat löytäisivät ratkaisun.

Suuri toiveeni olisi tietenkin se, että kaikki leikkivät lapset löytäisivät toistensa luo. Ilo ja riemu olisi loppumaton. (Tommy Tabermann).

Näin hienoihin ajatuksiin on helppo yhtyä, sillä tie olemisen iloon on tässä hetkessä. Leikkivä lapsi, se todellakin on meissä kaikissa. Se pitää herätellä esiin, jotta maailma aukenisi sellaisena kuin se todellisuudessa on. Paikkana, jossa hymyt kohtaavat toisensa ja oleminen maistuu mansikoilta.

keskiviikko 30. kesäkuuta 2010

Menopaussi

Kaksi naista menopaussilla, Shellin pihassa.
Arvioivat autojaan, kumpikin on vahattu.
Toisella on vanha, toisella uusi.

Kävelen ohi todeten, "kumpikin on komea", hymyilen.
Katsovat toisiaan, minuun vilkuillen.
Sanoistani iloiten, kaksoismerkitystä miettien.

tiistai 29. kesäkuuta 2010

Bodega ja suolavero

Kellarissa säilyy tuoreena, ainakin vihannekset ja juurekset, sahti ja viinit sekä mehut ja hillot. Kellarissa on viileää, muttei liian kylmää. Kellariin on helteelläkin miellyttävää poiketa, mutta kellarissa ei ole ikkunaa ja se onkin pimeä paikka ilman sähkövaloa. Siellä on koleaa ja sieltä kaipaa ulos toisten seuraan, kellarissa kasvaneet eivät sosiaalisesti kehity. Kellariin jos päätyy, olisi sinne hyvä mennä ystävän kanssa. Tarpeeksi vaatetta yllä ja vaikkapa pelikortit sekä valoa mukanaan. Pommitukset ajoivat aikoinaan ihmisiä kellariin, silloin tämäkin huomioitiin. Suoja ruualle ja suoja syöjille, silloin kun oli pommitusten aika.

Lidl myy Bodega-nimisiä sikareita, niitä on askissa 20 kappaletta. Ne, jotka tupakoivat tietävät tupakoinnin olevan kallista lystiä nykyisin. Tämä sikariaski maksaa 6,29€, hinta-laatu-suhteessa se on edukkaimpia vaihtoehtoja. Siksi suosittelen sitä sinulle, joka poltat ja aiot polttaa suosituksista huolimatta. Sikari on hyvää, jos tupakkiin olet mieltynyt ja et välitä paheksuvista katseista. Siinä ei ole paperin sivumakuja ja haittoja, kuitenkin se sammuu varmemmin kuin itsestään sammuva savukepaperi. Osta Bodegaa eli espanijaksi "kellari"-sikaria, kun haluat polttaa pelkkää tupakkaa ja jos kestät paheksuvat katseet. Parempi on tuprutella kuin tukea lääketeollisuuden nikotiinivalmisteita, luonnonmukaisuus kunniaan *_ '

Hyvä tietenkin, jos et pidä tupakasta. Silloin on mahdollista käyttää rahat johonkin muuhun, johonkin mikä on sinulle sopivaa. Verottaja löytää sinutkin, tavalla tai toisella. Suolavero on vanha juttu - mikä on niin on.

Satunnainen lukija

Blogieni alussa kirjoitan hetkismin perusteista, niiden perusteiden päälle kirjoitan. Perusteet, aakkoset tämän blogin suhteen pitää tuntea. Muutoin sanat ymmärretään arvostelun ja tuomitsemisen peilin kautta, ne vääristyvät. Totuus muuntuu, ja totuutta ei enää ole.

Temppeli

Kaikilla on mahdollisuus olla tai olla olematta. Itse päätämme mitä olemme, kun emme ole sitä mitä olemme. Silloin, kun päätöksemme perustuu oman itsen muodostamiseen, pohjimmaisena motiivina on olla niiden haaveiden ja tavoitteiden mukainen, mitä itsellemme olemme asettaneet. Se on ikään kuin rakennus, oma "temppelimme", jonne palvomaan tulee se itse jolle se on rakennettu.

Rakennusmestarina oman itsen temppelissä, moni katselee sitä ihaillen ja moni kauhistuu. Mitä olisikaan pitänyt tehdä toisin, mitä muutoksia pitäisi tehdä? Mitä varten palvoa kuvaa, joka ei kuitenkaan ole ikuinen? Kaikki päättyy aikanaan, myös se temppeli minkä olet itsellesi rakentanut. Jotain jää piiloon, se ydin. Ytimesi, sielusi jää varjoon.

Temppeli on paikka, missä pitäisi hiljentyä, siksi se on rakennettu. Temppelissä meidän on tarkoitettu hiljentyä ja etsiä henkisyyttä ja hengellisyyttä - itse elämää. Se on temppelin syvin tarkoitus, löytää teennäisyys ja löytää ikuisuus. Se, että temppelissä käydään kauppaa, jonka pohjimmaisena motiivina on ahneutta, kateutta, vihaa, katkeruutta ja itsekkyyttä, on temppelin häväistystä. Temppelin seinällä on kello, josta tarkkaillaan aukioloaikoja ja kiirehditään hamuamaan itselle kaikki se mitä katsotaan itselle kuuluvan. Silloin temppelisi palvelee omahyväisyyttä ja itsekkyyttä, sen olemus on muuttunut kauppapaikaksi. Jeesuksen vertaus tästä pyhäinhäväistyksestä on Raamatussa, se on metafora ihmisen herättämiseen tutkiskelemaan omaa sydäntään. Oletko kauppapaikassasi vai temppelissäsi?

maanantai 28. kesäkuuta 2010

Tasapaino

Onhan se tärkeää, tasapaino. Tasapainossa eri suuntiin muutosta aiheuttavat voimat kumoavat toisensa. "Olla kova ja pehmeä yhtä aikaa, siinä on tavoitetta yhdelle elämälle."(Tommy Tabermann). 

Tasapainossa on viisautta, sitä, ja sen ymmärtämistä tarvitaan niin monessa asiassa. Statiikassa, lämpö-opissa, taloustieteessä, kemiassa, hydrostatiikassa, biologiassa, ja vaikkapa käytännön läheisemmin kirjoitettuna; propellin veistossa tuulimyllyyn, asianmukaisessa puketumisessa kelin mukaan, rullaluistelussa pankin käytävillä,  mitattaessa aineita leivonnassa, autonrenkaiden ilmanpaineissa,  päällä seisomisessa ja jopa istumisessa. Tässä maailmassa tasapainotuksella on kohteita lukemattomasti, dilemma seuraa toinen toistaan. Ajattelun avulla näitä tasapainotuksia sitten ratkaistaan, tasapainokykyä harjoitetaan narulla kävellen ja joskus opitaan, ja joskus säädetään. Pistetään lisäpainoa sinne ja veistetään tuolta pois, mutta olisiko mahdollista ettei aina tarvitse tasapainotella? Tasapaino olisi yhtä luonnollista joka asiassa kuin seisominen, siis hänelle jolla tasapainoaisti toimii.

Tasapainoaisti on tärkeä hereillä ollessamme, ja jos ei sitä olisi, maailmamme olisi "heikunkeikun". Sinänsä arkinen aisti, josta emme usein haloota nosta. Jos se otettaisiin pois, miten vaikeaa meillä olisikaan?  Vai herättäisikö se tasapainoon? Tuskin, sillä lähes jokaisella on kokemusta epätasapainosta. Ei se meitä hereille saa, mutta kenties se havahduttaa.

Veistelin pieneen tuulimyllyyn propellia, siinä tuli julki tuon tasapainon merkitys. Jos haluaa saada propellin pyörimään tuulessa, on materiaa jätettävä juuri sopiva määrä. Muotokin on tärkeää, muotokin vaikuttaa tasapainoon. Muodolla on tarkoitus, asteet pitää olla kulmissa  ja kohdallaan. 

Miten vaikeaa onkaan tasapainottaa arvomaailmaa, miten hienomekaanista puuhaa se onkaan. Oman arvomaailman luomiseen, ylläpitoon ja joskus jopa muokkaukseenkin käytetään päivittäin paljon energiaa, harvoin "mylly" kuitenkaan pyörii kitkatta ja tasapainoisesti. Muodot, myös arvot ovat aineellisia luomuksia. Niillä on vastakappaleensa, ja eri suuntiin vaikuttavat voimat kumoavat toisensa - se on tarkkaa veistotyötä. Taidon uskoo oppivansa, mutta säätöä tarvitaan aina. 

Ihmiset tasapainottelevat aikataulujen suhteen, epäsuhta on enemmän tapa kuin poikkeus. Nuori katselee tulevaa, painopiste on kaukana tasapainosta. Seniori kurkkii menneeseen, mitä enemmän ikää sitä enemmän painoa on menneellä. Tasapainopiste tässä psykologisessa ajassa on tässä hetkessä, silloin elämä pyörii propellin lailla ilman kärsimystä.

Aineeton, sisin. Kaiken ollessa yhtä ja ykseydessä, ulkoisen ja sisimmän - elämä on. Tasapaino menettää merkityksensä, sillä se on. Ja se ettei sitä ole, sekin on.

perjantai 25. kesäkuuta 2010

Keikkuen kesään

Tässä olisi hyvä idea kenkäteollisuudelle, on todella kiva keikutella. Testattu on, todella kivaa touhua! Tosin pohja voisi olla hieman keveämpää materiaalia, kumia kaarelle ja baanalle.  Miten olisi, jos tulevaisuudessa jotkut lähtisivät sauvakävelyn, juoksulenkin, rullaluistelun tai kävelyllä käynnin sijasta keikkuttelemaan?

Lomalle, lomalla, lomalta

Jäin kesälomalle toukokuun lopussa, kesälomaa on vielä jäljellä. Kesää on. Sitten tulee syksy ja talvi, kunnes jälleen tulee kevät ja uusi kesä. Miten pitkään loma jatkuu, milloin lomasta tulee olotila? Olotila, jota ei kutsuta lomaksi vaan joka on itse elämä. Kun lomailu loppuu, loppuu loman odotus ja sen vietto.

Eilen alkoi juhannusliikenne, lomat ovat ovella ja kokko mielessä. Alkossa on käyty ja valmistelujen loppu alkaa häämöttää tai on loppunut jo. Tavarat kannetaan sisään, ja juhannuksen vietto alkaa. Samalla totutulla tavalla, monella suomalaisella. Korkit raksahtelevat auki, grilliin laitetaan makkarat ja pihvit. Saunat lämpiävät, joku tekee vihdan. Juhannus, sen perinteet ja tavat toistuvat. Paluuliikenteessä moni kortti jää kuivumaan, muutama ei palaa enää milloinkaan. Järvellä, merellä, vedellä - sepalus kertoo syyn.

'Minä' elää ilman lomaa, sillä se on ollut lomalla liian kauan. Nyt on tekemisen hetki, hetki hetkeltä hetkiin vie retki. *_*