Leijonan osa, jääkiekon maailmanmestaruus

Suomelta hieno peli! - jääkiekolla on mahtava voima tuoda tunteet esiin. Silloin kun jääkiekkoa pelataan intohimolla, niin läsnäolon voima antaa pelaajille kokemuksen ikuisuuden kautta kumpuavasta tekemisen ilosta. Ja jokainen kansalainen tuntee olevansa osana suurempaa ykseyttä - "me teimme sen" - ja valitettavasti myös, syntyy paremmuuden tuomaa erillisyyttä muista kansoista. 

Suomalainen voitti kansallista itsetuntoa ruotsalaisten kustannuksella. Riemu ja ilo paremmuudesta kestää ajassa pienen tovin, sen vaakakupissa on hävinneen puolen pettymys ja suru.  Nyt ollaan ekoja, mutta kaikki loppuu aikanaan, ja tokakin on hyvä suoritus. Leijona on kuitenkin jokainen, joka lyö kiekon maaliin tässä hetkessä. Sieltä se aukeaa, Mertarannan selostus - "ihanaa leijonat, ihanaa". Onnea myös naapuriin!

Olemisen ilo versoaa ikuisuudesta. Se ei ole kytkeytynyt kansalliseen identiteettiin, sen kärsimykseen ja voittoihin.  Olemisen ilo on aina, nyt. Paras ei ole aina hyvin, mutta hyvin voi olla paras. Ollaan me hyviä, eikös? Mutta onhan muutkin, vai onkos?

Marssiminen

Tänään tulee kuluneeksi 80 vuotta siitä, kun Lapuan liike järjesti talonpoikaismarssin Helsinkiin. Marssijoita oli 12 000. Senaatintorilla odottivat mm. presidentti Relander ja kenraali Mannerheim. 

Marssittu on pitkä matka tuosta ajankohdasta, paljon marssitaan tänään ja huomenna. Marssiminen on "kansanhuvia", jolla ilmaistaan mieltä tai näytetään voima muille. Marssiminen on omalla tavallaan liikkumisen kautta ilmaistua ahneutta ja suvaitsemattomuutta muita kohtaan, sen taustalla on sotilaallinen perinne.

Joskus ja liian usein marssiminen on itse sotaa. Rauhan puolestakin on marssittu, tiedän. Rauha ei kuitenkaan synny marssimalla, sillä sen marssin pohjalla on vihaa ja katkeruutta. Rauhaan ei kuulu tälläiset elementit, rauha on egon rakenteista vapaata aluetta - silloin kun puhutaan aidosta rauhasta. Rauhaan ei voi pakottaa, pakotus kuuluu kärsimykseen tai metallin työstämiseen.

Ruotsalaiset lopettivat asevelvollisuusarmeijan heinäkuun alussa, marssittiinko tämän puolesta? Toivottavasti tämä päätös syntyi ilman marssimista. Ruotsi luottaa rauhaan ja vapaaehtoisuuteen, vai ottiko se tietoisen riskin? Onko ruotsalaiset jälleen askeleen edellä vai ovatko he askeleen jäljessä? Vai ollaanko Ruotsissa herätty tähän hetkeen?

Yleensä on käynyt niin, että missä Ruotsi näyttää mallia, niin Suomi seuraa. Ruotsilla on tietenkin rauhanaikaa takanaan paljon enemmän kuin Suomella. Toivon tästä huolimatta, että Ruotsin esimerkki toimisi rauhaarakentavasti Suomessa ja myös koko maailmassa. Ruotsi on turvallisuus-innovaatioiden kärkimaa, ainakin jos autoteollisuutta muistellaan. Nyt se on siirtymässä uusille urille...

Vai hyökätäänkö Ruotsiin? Olisiko se reilua ja ylvästä, kun valloitettaisiin "puolustuskyvytön" maa? Tehdäänkö suur-Suomi länteen laajentaen? Sitä ei tietenkään voisi perustella sillä, että tarvitsemme enemmän maata.  Rakas kilpakumppanikin poistuisi kartalta, ei se olisi mukavaa.

Suomi tarvitsee Ruotsia ja Ruotsi Suomea, varsinkin nyt, kun se on luopunut yleisestä asevelvollisuudestaan. Kenties Kalmarin unionin tapaiset ajatukset alkavat itämään pohjoismaissa, kun Eu:n suosiokin on laskusuhdanteessa. Vai toteutuuko toisinto Ruotsiin muuttajista, kun Suomessa on paljon työttömyyttä. Palkka-armeijalla on haku päällä. Kuka tietää, tietääkö kukaan?