Mikä on niin on

Mikä on niin on
Minä olen, kun Sinä olet

perjantai 17. joulukuuta 2010

Woe woe

Kuuntelin automatkalla Juice Leskisen kokoilmalevyn, siinä on kyllä mies joka osasi sanoittaa. Upeita kappaleita; Marilyn, Syksyn Sävel, Ilomantsi, Jyrki Boy, Kaksoiselämää ja näin Joulun alla tuo Sika.

Juice on pilvenreunalla ja katsoo huvittuneena omaisiaan, jotka tappelevat Teosto-maksuista. He eivät tajua, että he nukkuvat sikeää unta - mutta Juice elää.

Halpahallin Joulu

Halpahallin edusta on autoja täynnä, hallissa on hallin täydeltä ajatuksissaan kulkevia ihmisiä. Ostoskärryt ahdetaan täyteen suklaakonvehteja, sukkia, leluja, piparkakkumuotteja, tonttulakkeja ja kaikkea muuta "joulua". Ulkoinen joulu on ennen sisäistä Joulua, ja asian pitäisi olla aivan toisin päin.

Joulun sanomaan kuulu toki muutakin kuin paimenet, jotka toivat lahjoja. Se ei ole Joulun tärkein sanoma, tärkein sanoma on Rakkauden syntymä. Rakkaus, joka vapahtaa meidät kaikesta turhasta ja kaikesta kärsimyksestä. 

Vielä on aikaa ennen Joulua, seisahtua hetkeksi meditoimaan aitoa Joulua. *_*



tiistai 14. joulukuuta 2010

Tehtävääsi kutsu

Tullakko vaiko ei? Kas, siinäpä kysymys. Tullakko siksi miksi sinut on tarkoitettu, vai ollakko sitä mitä kuvittelet olevasi? Se ei ole olemista lainkaan, se on nukkumista. Silloin on aivan sama, vaikka nukkuisit ihan oikeasti omassa sängyssäsi läpi koko elämäsi. Eroa ei juurikaan ole, jos mietitään aitoa olemista. 

Tiedostaessa oman valheellisen itsensä tarkkailun kautta, avautuu maisema siitä kuka todella olet. Näet visiosi siitä miksi olet täällä, mikä on maallisen taivalluksesi syvin olemus ja tarkoitus. Silloin pitää olla silmät auki, pitää nähdä eikä kulkea laput silmillä - kuten suurin osa ihmisistä tekee.

Tiedostaessasi "kuka olet" tiedostat asioita, joiden mukaan sinun tulee toimia. Kenties sinussa on sisällä taiteilija, joka odottaa vain esiintymiskutsua? Kenties olet taitava liikemies/-nainen, mutta et ole sitä koskaan edes harkinnut. Kenties olet taitava leipuri, et vain ole koskaan rohjennut leipoa. Niin, mitä todella olemme ja mitä meidän on tarkoitettu matkallamme tekevän saattaa jäädä toteutumatta. Silloin matka on ollut turha, silloin täällä olo on ollut unta vain.

lauantai 11. joulukuuta 2010

Maailman vanhin ihminen

Lueskelin "vanhaa" ennätysten kirjaa vuodelta 2002. Maailman todistetusti vanhin ihminen on sen mukaan ranskalainen Jeanne Louise Calment. Hän oli kuollessaan 122 vuoden ja 164 päivän ikäinen. Hän oli syntynyt 21.2.1875 ja kuoli 4.8.1997. Se, että ihminen saavuttaa 113 vuoden iän on jo todella harvinaista. Ja se, että ihminen saavuttaa 115 vuoden iän on jo pieni ihme, sillä sen todennäköisyys on yhden suhde 2,1 miljardiin. Oletko sinä yksi heistä?

Kaksi satavuotiasta

Oli kaksi satavuotiasta, iältään. Toinen haukotteli, toinen kiikutteli keinutuolissaan. Toisella silmä samea, toisella kirkkautta katseessaan. Toinen oli nukkunut elämässään keskimäärin 12 tuntia joka yö, toinen vain kuusi. Toinen oli siis nukkunut elämästään 50 vuotta, toinen 25 vuotta. Kuusi tuntia nukkunut oli ollut siis hereillä 25 vuotta enemmän kuin ikätoverinsa. Pistää ajattelemaan sitä, miten aikansa käyttää...

Proverbs 3/13-14

"Blessed is the man who finds wisdom, the man who gains understanding, for she is more profitable than silver and yields better returns than gold."

"Onnellinen se joka on löytänyt viisauden, se, joka on tavoittanut tiedon, sillä parempi on viisaus kuin hopea, tuottoisampi on tieto kuin kulta."

Kyllä, jaa, ei vai poissa?

Maailmassa on paljon asioita, jotka ovat hyvin ja jotka pitää säilyttää. Lainsäädäntöä pitää säätää, sillä maallinen oikeus on kaukana oikeudesta. Miten ja millä tavoin mielestäsi asioihin voi rakentavasti vaikuttaa? Olen itse sitä mieltä, että muutos lähtee liikkeelle meistä ihmisistä. Silloin, kun sielumme on mukana siinä mitä teemme. Silloin kun ajattelua ei ohjaa omaneduntavoittelu ja omien intressien itsekäs sekä häikäilemätön toiminta.

Politiikka on kenttä, jossa vaikutetaan yhteiskunnassamme vallitseviin lakeihin. Yksi ystäväni heitti mukavan ajatuksen siitä, että ne ihmiset jotka valitsevat edustajan eduskuntaan ovat hänen työnantajiaan. Silloin heiltä pitäisi kysyä mitä päätetään yksittäisen edustajan suulla. Interaktiivisuus, työnantajilta tiedustelu heidän mielipiteestään oli ystäväni ponitti tässä asiassa. Siis, valitsijoilta pitäisi kysyä mitä mieltä minä olen koska edustan teitä! 'Kyllä' vai 'ei', 'jaa', vai kenties 'poissa'.

Kirjoittaja aloittaa, tekijä muotouttaa

Ensin kirjoitetaan, sitten tehdään. Teot seuraavat vakaumustani, joka minulla on. Vakaumukseni on Hetkismi, jonka kautta tietoisuutta on mahdollista levittää keskuuteemme. Haluatko Sinä olla mukana tässä, missä minä jo olen? 

Yhteiskunta vaatii muutosta, se on välttämätöntä. Kasvun aika on ohi, nyt on ulkoisen vakauttamisen aika. Minä olen muutoksessa mukana, ja kun sinäkin olet on siinä voimaa. Sinä olet tärkeä, ihminen on.

Minulle on sanottu, että taloa ei voi pitää jos kirjoittaa vain blogeja. Se on totta, mutta minä teen paljon muutakin kuin kirjoitan. Tämähän on kevyt harrastus, mielekäs sellainen. Elämän tarkoituksesta kirjoittaminen on mielekästä puuhastelua, puuhastelusta kasvaa puutarha jossa rikkaruoholla ei ole sijaa.

Parturin dilemma

Leikkaisitko punaiset hiukset, joissa on voima? Vai silittäisitkö niitä, ihailisit niiden kauneutta?

Siemen ja juuri

Kunniaa ei pidä ottaa, jos ei ole ensin löytänyt sen juuria. Kunnian juuret kasvavat pienuudessa, vain pienuudesta löytyy kunnian siemen. Siemenestä juurikin kasvaa kaikki suuri.

Yhteys

Yksinäinen on kadoksissa toisesta, joka sinä pohjimmiltasi olet. Ja kun olet ja näet itsesi toisen silmin, on yhteys korkeimpaan avoin - aina. Reflektiivisyyden voima johdattaa näköalapaikalle, jossa maisemana on koti josta olet lähtöisin.

Ilman toista ei ole toista

Jos Sinulle annettaisiin kaksi vaihtoehtoa; toinen musta ja toinen valkoinen, kumman Sinä valitsisit? Olisitko valmis luopumaan toisesta? Jos luovut mustasta, voiko valkoista olla? Jos ei ole tyhjyyttä, voiko täyteyttä olla?

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää

Paketti ei ollut kaunis, mutta tapa jolla se annettiin oli hyvyyttä täynnä. Paketti, jonka ulkoinen muoto ja paperin valinta ei sopinut lahjapakkaukseen huokui kuitenkin syvää rauhaa. Aivan kuin se olisi sanonut, kun avaat minut saat elämän. Ja niin minä avasin, vuosien epäröinnin jälkeen. Niin oli tarkoitettu. Kaikki sai merkistyksen, kun paketin sisältö avautui silmieni eteen. Sisältö on tärkeintä elämässä, koska vasta silloin näkee kaiken kauneuden ja ymmärtää oivaltavansa elämän tarkoituksen. Elämään astuu Jumalan Rauha.

perjantai 10. joulukuuta 2010

Metsäläisen saarnakirja

Hauskasti kirjoitettu kirja metsästä, kaikille jotka haluavat kasvattaa tietoisuuttaan omasta ympäristöstään. ISBN 9789525652680

Ollakko vai ei?

"Ollakko vai eikö olla?" Tuttu sanonta. Moniko tuota todella miettii? Moniko tuohon on todella saanut vastauksen? Moniko on aivan vakuuttunut siitä, että mitä on oleminen. Minä olen pyrkinyt näyttämään tietä olemiseen, sillä niin moni on olematta ja vain olevinaan. Teeskentelystä totuuteen, aitoon olemiseen. Hetkismin kautta aukeaa maailma, joka on silloin kun sinä olet.

sunnuntai 5. joulukuuta 2010

Rokotukset

Ihminen on rakennettu siten, että suurempi äly ohjaa meidän kehomme toimintoja. Kehomme on kosmos, jossa tapahtuu jatkuvasti ihmeitä. Rokotukset estävät vahvistumista, jonka tarkoituksena on pitkä ja hyvä elämä. Elämässä on paljon ihmeellisiä asioita, joita ei ole tarkoitettu ihmisen sekoitettaviksi. Sillä me elämme täällä siksi, että elämällämme on tarkoitus hyvä...

Läsnäoloharjoitus 3

Niin. Tiedätkö mitä sinulle kuuluu?

Läsnäoloharjoitus 2

Tiedätkö mitä sukulaisillesi kuuluu? Tiedätkö kuka juo vapaa-aikansa? Tiedätkö kuka nukkuu päivät pitkät? Tiedätkö kuka on masentunut, mutta näyttää ulospäin jotain ihan muuta? Tiedätkö, että joku voi olla ihan muuta mitä luulet. Ota selvää, sillä sinä olet tärkeä - hän on myös.

Tunnetko ympäristösi?

Tunnetko ympäristösi todella? Kun muutat vaikkapa kerrostaloon, onko sinulla tieto naapureittesi nimistä? Mitä he tekevät työkseen? Mikä on heidän elämäntilanteensa? Onko paljon yksineläjiä? Kuka on naimisissa ja kuka on eronnut? Minkä väriset hiukset on "Mäkikoskelon" Saaralla? Minkä ikäinen hän on? Mitä hän on tehnyt työkseen tai onko hän ensinnäkään työssä? Onko "Ylisalon" Olavilla auto ja minkä värinen se on? Onko "Mäkilällä" murheita? Missä on "Keskisen" ikkunat ja onko hänellä parveke? Onko "Madetoja" sukua Leeville? Missä on "Korkiakosken" kotitila ja onko se hänellä vielä? Ja onko "Lähteenmäellä" omaa lähdettä? 

Tunne naapurisi, se on ensimmäinen tämänhetkisyysharjoitus jonka voit tehdä. Menneessä eläminen ei tuo tätä päivää elävästi esiin, tulevaisuuden päämäärät ja tavoitteet voivat olla pelottavia. Siksi kannattaakin nauttia tästä hetkestä nykyhetken sijaan, sillä nykyhetki on laimea sekoitus todellisuudesta jossa elämme.

lauantai 4. joulukuuta 2010

Uskotko?

Uskotko, että kaikella on tarkoitus? Vai epäiletkö itseäsi, annatko itsellesi luvan uskoa? Usko on tärkeää, jotta asioita voi tapahtua tietoisuuden virrassa. Virrassa ei olla, jos ei uskota. Oleminen juurikin on tärkeää. Uskotko?