Menopaussi

Kaksi naista menopaussilla, Shellin pihassa.
Arvioivat autojaan, kumpikin on vahattu.
Toisella on vanha, toisella uusi.

Kävelen ohi todeten, "kumpikin on komea", hymyilen.
Katsovat toisiaan, minuun vilkuillen.
Sanoistani iloiten, kaksoismerkitystä miettien.

Bodega ja suolavero

Kellarissa säilyy tuoreena, ainakin vihannekset ja juurekset, sahti ja viinit sekä mehut ja hillot. Kellarissa on viileää, muttei liian kylmää. Kellariin on helteelläkin miellyttävää poiketa, mutta kellarissa ei ole ikkunaa ja se onkin pimeä paikka ilman sähkövaloa. Siellä on koleaa ja sieltä kaipaa ulos toisten seuraan, kellarissa kasvaneet eivät sosiaalisesti kehity. Kellariin jos päätyy, olisi sinne hyvä mennä ystävän kanssa. Tarpeeksi vaatetta yllä ja vaikkapa pelikortit sekä valoa mukanaan. Pommitukset ajoivat aikoinaan ihmisiä kellariin, silloin tämäkin huomioitiin. Suoja ruualle ja suoja syöjille, silloin kun oli pommitusten aika.

Lidl myy Bodega-nimisiä sikareita, niitä on askissa 20 kappaletta. Ne, jotka tupakoivat tietävät tupakoinnin olevan kallista lystiä nykyisin. Tämä sikariaski maksaa 6,29€, hinta-laatu-suhteessa se on edukkaimpia vaihtoehtoja. Siksi suosittelen sitä sinulle, joka poltat ja aiot polttaa suosituksista huolimatta. Sikari on hyvää, jos tupakkiin olet mieltynyt ja et välitä paheksuvista katseista. Siinä ei ole paperin sivumakuja ja haittoja, kuitenkin se sammuu varmemmin kuin itsestään sammuva savukepaperi. Osta Bodegaa eli espanijaksi "kellari"-sikaria, kun haluat polttaa pelkkää tupakkaa ja jos kestät paheksuvat katseet. Parempi on tuprutella kuin tukea lääketeollisuuden nikotiinivalmisteita, luonnonmukaisuus kunniaan *_ '

Hyvä tietenkin, jos et pidä tupakasta. Silloin on mahdollista käyttää rahat johonkin muuhun, johonkin mikä on sinulle sopivaa. Verottaja löytää sinutkin, tavalla tai toisella. Suolavero on vanha juttu - mikä on niin on.

Satunnainen lukija

Blogieni alussa kirjoitan hetkismin perusteista, niiden perusteiden päälle kirjoitan. Perusteet, aakkoset tämän blogin suhteen pitää tuntea. Muutoin sanat ymmärretään arvostelun ja tuomitsemisen peilin kautta, ne vääristyvät. Totuus muuntuu, ja totuutta ei enää ole.

Temppeli

Kaikilla on mahdollisuus olla tai olla olematta. Itse päätämme mitä olemme, kun emme ole sitä mitä olemme. Silloin, kun päätöksemme perustuu oman itsen muodostamiseen, pohjimmaisena motiivina on olla niiden haaveiden ja tavoitteiden mukainen, mitä itsellemme olemme asettaneet. Se on ikään kuin rakennus, oma "temppelimme", jonne palvomaan tulee se itse jolle se on rakennettu.

Rakennusmestarina oman itsen temppelissä, moni katselee sitä ihaillen ja moni kauhistuu. Mitä olisikaan pitänyt tehdä toisin, mitä muutoksia pitäisi tehdä? Mitä varten palvoa kuvaa, joka ei kuitenkaan ole ikuinen? Kaikki päättyy aikanaan, myös se temppeli minkä olet itsellesi rakentanut. Jotain jää piiloon, se ydin. Ytimesi, sielusi jää varjoon.

Temppeli on paikka, missä pitäisi hiljentyä, siksi se on rakennettu. Temppelissä meidän on tarkoitettu hiljentyä ja etsiä henkisyyttä ja hengellisyyttä - itse elämää. Se on temppelin syvin tarkoitus, löytää teennäisyys ja löytää ikuisuus. Se, että temppelissä käydään kauppaa, jonka pohjimmaisena motiivina on ahneutta, kateutta, vihaa, katkeruutta ja itsekkyyttä, on temppelin häväistystä. Temppelin seinällä on kello, josta tarkkaillaan aukioloaikoja ja kiirehditään hamuamaan itselle kaikki se mitä katsotaan itselle kuuluvan. Silloin temppelisi palvelee omahyväisyyttä ja itsekkyyttä, sen olemus on muuttunut kauppapaikaksi. Jeesuksen vertaus tästä pyhäinhäväistyksestä on Raamatussa, se on metafora ihmisen herättämiseen tutkiskelemaan omaa sydäntään. Oletko kauppapaikassasi vai temppelissäsi?

Tasapaino

Onhan se tärkeää, tasapaino. Tasapainossa eri suuntiin muutosta aiheuttavat voimat kumoavat toisensa. "Olla kova ja pehmeä yhtä aikaa, siinä on tavoitetta yhdelle elämälle."(Tommy Tabermann). 

Tasapainossa on viisautta, sitä, ja sen ymmärtämistä tarvitaan niin monessa asiassa. Statiikassa, lämpö-opissa, taloustieteessä, kemiassa, hydrostatiikassa, biologiassa, ja vaikkapa käytännön läheisemmin kirjoitettuna; propellin veistossa tuulimyllyyn, asianmukaisessa puketumisessa kelin mukaan, rullaluistelussa pankin käytävillä,  mitattaessa aineita leivonnassa, autonrenkaiden ilmanpaineissa,  päällä seisomisessa ja jopa istumisessa. Tässä maailmassa tasapainotuksella on kohteita lukemattomasti, dilemma seuraa toinen toistaan. Ajattelun avulla näitä tasapainotuksia sitten ratkaistaan, tasapainokykyä harjoitetaan narulla kävellen ja joskus opitaan, ja joskus säädetään. Pistetään lisäpainoa sinne ja veistetään tuolta pois, mutta olisiko mahdollista ettei aina tarvitse tasapainotella? Tasapaino olisi yhtä luonnollista joka asiassa kuin seisominen, siis hänelle jolla tasapainoaisti toimii.

Tasapainoaisti on tärkeä hereillä ollessamme, ja jos ei sitä olisi, maailmamme olisi "heikunkeikun". Sinänsä arkinen aisti, josta emme usein haloota nosta. Jos se otettaisiin pois, miten vaikeaa meillä olisikaan?  Vai herättäisikö se tasapainoon? Tuskin, sillä lähes jokaisella on kokemusta epätasapainosta. Ei se meitä hereille saa, mutta kenties se havahduttaa.

Veistelin pieneen tuulimyllyyn propellia, siinä tuli julki tuon tasapainon merkitys. Jos haluaa saada propellin pyörimään tuulessa, on materiaa jätettävä juuri sopiva määrä. Muotokin on tärkeää, muotokin vaikuttaa tasapainoon. Muodolla on tarkoitus, asteet pitää olla kulmissa  ja kohdallaan. 

Miten vaikeaa onkaan tasapainottaa arvomaailmaa, miten hienomekaanista puuhaa se onkaan. Oman arvomaailman luomiseen, ylläpitoon ja joskus jopa muokkaukseenkin käytetään päivittäin paljon energiaa, harvoin "mylly" kuitenkaan pyörii kitkatta ja tasapainoisesti. Muodot, myös arvot ovat aineellisia luomuksia. Niillä on vastakappaleensa, ja eri suuntiin vaikuttavat voimat kumoavat toisensa - se on tarkkaa veistotyötä. Taidon uskoo oppivansa, mutta säätöä tarvitaan aina. 

Ihmiset tasapainottelevat aikataulujen suhteen, epäsuhta on enemmän tapa kuin poikkeus. Nuori katselee tulevaa, painopiste on kaukana tasapainosta. Seniori kurkkii menneeseen, mitä enemmän ikää sitä enemmän painoa on menneellä. Tasapainopiste tässä psykologisessa ajassa on tässä hetkessä, silloin elämä pyörii propellin lailla ilman kärsimystä.

Aineeton, sisin. Kaiken ollessa yhtä ja ykseydessä, ulkoisen ja sisimmän - elämä on. Tasapaino menettää merkityksensä, sillä se on. Ja se ettei sitä ole, sekin on.

Keikkuen kesään

Tässä olisi hyvä idea kenkäteollisuudelle, on todella kiva keikutella. Testattu on, todella kivaa touhua! Tosin pohja voisi olla hieman keveämpää materiaalia, kumia kaarelle ja baanalle.  Miten olisi, jos tulevaisuudessa jotkut lähtisivät sauvakävelyn, juoksulenkin, rullaluistelun tai kävelyllä käynnin sijasta keikkuttelemaan?

Lomalle, lomalla, lomalta

Jäin kesälomalle toukokuun lopussa, kesälomaa on vielä jäljellä. Kesää on. Sitten tulee syksy ja talvi, kunnes jälleen tulee kevät ja uusi kesä. Miten pitkään loma jatkuu, milloin lomasta tulee olotila? Olotila, jota ei kutsuta lomaksi vaan joka on itse elämä. Kun lomailu loppuu, loppuu loman odotus ja sen vietto.

Eilen alkoi juhannusliikenne, lomat ovat ovella ja kokko mielessä. Alkossa on käyty ja valmistelujen loppu alkaa häämöttää tai on loppunut jo. Tavarat kannetaan sisään, ja juhannuksen vietto alkaa. Samalla totutulla tavalla, monella suomalaisella. Korkit raksahtelevat auki, grilliin laitetaan makkarat ja pihvit. Saunat lämpiävät, joku tekee vihdan. Juhannus, sen perinteet ja tavat toistuvat. Paluuliikenteessä moni kortti jää kuivumaan, muutama ei palaa enää milloinkaan. Järvellä, merellä, vedellä - sepalus kertoo syyn.

'Minä' elää ilman lomaa, sillä se on ollut lomalla liian kauan. Nyt on tekemisen hetki, hetki hetkeltä hetkiin vie retki. *_*

Piruja ja kaksosia

Muistan kuvaamataidon tunnilla, kun kopioin Hugo Simbergin "Emäntä ja piruparka kaksosineen"-teosta. Jollain asteella varmaan pääsin lähemmäksi kuvan maalamisen aikaisia ajatuksia ja tunteita, Hugolla oli monta piru-aiheista maalausta, kaksosaihe toistuu monessa teoksessa. Jollain tavoin tuo varmaan kuvaa aikakautta, pirullista ja kaksijakoista aikaa? Hugo Simberg mietti elämää kuoleman puutarhan, haavoittuneen enkelin ja pirujen kautta. Tuotanto on laaja, sisältäen maalausten lisäksi grafiikkaa ja piirrustuksia. Tampereen Tuomiokirkossa on vahvasti hänen taidettaan esillä, henkisyys ja hengellisyys toimivat innoittajina hänen työskentelyssään. Jollain tavoin hän on omalla taiteellaan muokannut suomalaista luterilaisuutta, muotojen kautta luodaan mielikuvia.

 

Rakkaudellinen yhteisö - elämä

Yhteisössä on voimaa, samanmieliset kun ovat koossa. Silloin, kun puhalletaan yhteiseen hiileen. Silloin, kun tarkoitus on saada tuli syttymään, kaivoon syvyyttä, ilmaan raikkautta ja maahan kauneuden siemeniä, tarvitaan  yhteisön voimaa. Yksin on ihminen, sanoo Eino Leino. Tarkoittaneeko hän, että ihmisen pitääkin olla yhtä kaiken kanssa?

Elämä, sitä me kaikki edustamme. Sitä edustaa luonto ja avaruus, kaikki on yhtä ja samaa elämää. Elämä on yhteisöllinen, siksi yhteisöön kannattaa ja pitää panostaa. Yhteisön voiman ydin, silloin kun se on tietoinen, on Rakkaus. Sen voima ei perustu omaneduntavoitteluun, vaan yhteiseen hyvään.  Päämäränä Rakkaus ja sen lisääminen on ylin ja ylevin, tie sinne on ihmeitä täynnä.

Kentällä

Kentällä, aidossa elämässä. Sieltä voit nousta lentoon tai sinne voit laskeutua. Kentällä, etuliitteen määrittäessä kentän, voit tehdä kenttätöitä. Pelata kiekkoa, palloa tai kaivaa kultaa ja timantteja.

Kentillä on paljon mielekästä tekemistä, kun siirtyy katsomosta tekemään. Tekemisen katselu ja tukeminen, sekin on tärkeää. Se on ikäänkuin kastelu, jota kukatkin tarvitsevat. Se on aurinko, jota tarvitaan.

Aina ollaan jossain kentällä ja jossain katsomossa. Mitä haluat tukea, millaista peliä pelata? Riippuu meistä miten maailma kehittyy. Suunta määräytyy tässä hetkessä ja sen läsnäolossa. Millaisen maailman haluat? 

Sinä olet tärkeä. Minä olen.

Tunnetotuus

Tunteet ovat ilon varjoja, ilossa on Rakkaus. Kun löydät varjon, löydät tunteen ja se on hyvä, sillä silloin tiedät olevasi auringon edessä. Syvin itsesi antaa olemisen ilon, poistaa surun, pelon ja vihan. Tunteet pitää kuitenkin tunnistaa, ystävällisesti kätellä. Hyvästellä viha, suru ja pelko - erota ystävänä - ilman vastarintaa, tuomitsemista ja kiintymistä rakennettuun itseen. Se ei ole päätös, se on luonnollinen herääminen tietoisuuteen. Olet elämä joka olet aina ollut, kun 'minä olen'.

Mielenkiintoisia blogeja

Kävin surffaamassa, onhan nyt kesä. Paljon on mielenkiintoista blogia esillä, maailma muuttuu. Hyvyyttä, iloa ja rakkautta, niistä kirjoitetaan. Maailma muuttuu, koska kaikki loppuu aikanaan.

Laitan jossain vaiheessa linkityksiä mielenkiintoisille sivustoille, mutta en tässä hetkessä. Kenties pian, kenties kohta, kenties kotvasen kuluttua, kenties hetken päästä, kenties? Kuka tietää? Minä.

Pelaa toikkaus

Osta arpa, joka arpa voittaa. Veikkaus vie, toikkaus tuo. Veikkaus mainostaa, että neljän euron arvan pienin voitto on neljä euroa. Eihän se ole voittoa, se on omien saamista takaisin.

Vielä tulee aika, jolloin toikkausta pelataan ja kaikki voittavat. Toikkausta ei pelata rahalla eikä rahasta, sitä pelataan sydämellä.

Toikkaus perustuu antamiseen, siitä tulee hyvä mieli. Jos sinulla on jotain annettavaa, ja kaikillahan on, niin anna se toikkaukseen. Toikkauksen tehneet eivät ennusta, he tietävät voittavansa. Toikkauksen tehneet voittavat annettua tavaraa, palveluksia, ystävällisyyttä, iloa, seuraa, olemisen riemua ja paljon toikanneet saavat elämän. Hyvät palkinnot siitä, että kaikilla on hyvä olla. Toikkaus on vaihtokauppaa, jossa kaikki saavat jotain. Antaja ja vastaaottaja, roolit ilman vastakohtaisuutta, kun Rakkaus on pelinjärjestäjänä.

Kiertolainen

Kiertolainen kiertää aurinkoa, kalenterivuosi on puolessa välissä. Tänään on pohjoisella pallonpuoliskolla vuoden pisin päivä ja aurinko paistaa kohtisuoraan taivaalta Kravun kääntöpiirillä. Pohjoispuolella pohjoista napapiiriä aurinko ei laske lainkaan, tästä alkaa matka kohti pimeyttä. Täydestä valosta täydelliseen pimeyteen. Täydellistä, sitä on tämä maailma.

Puolenvuoden päästä kiertolaisella on hetki, jolloin pohjoisnapa on poispäin auringosta. On vuoden pimein päivä täällä pohjoisessa, valoisin eteläisellä pallonpuolella. Aurinko ei laske eteläpuolella eteläistä napapiiriä  lainkaan, tästä alkaa siellä matka kohti pimeyttä. Täydestä valosta täydelliseen pimeyteen. Täydellistä, sitä on tämä maailma.

Paikalla on merkitystä, jos haluaa aurinkoa. Paikalla on oltava nyt, jos haluaa valoa pohjoisessa. Deklinaation mukaan pitää siirtyä kohti etelää, jos haluaa olla paikalla, kun aurinko ei laske lainkaan puolen vuoden päästä. Täydellistä, sitä on tämä maailma.

Maa kiertää valoa, on sitten pimeää tai valoista. Mikä on niin on.

Suoruus taipuu kehälle

Prinsessoja ja prinssejä, niitä on saduissa. Ruotsissakin satua loihdittiin esiin, tehtiin sadusta totta. Kuningasmieliset suomalaiset seurasivat suoraa lähetystä häistä. Suoruudessa on taikaa, suora lähetys tässä hetkessä - sellaista on mukava seurata. Se muuntaa todellisuutta, tekee unelmista konkreettisia. Se tapahtuu nyt, ja "minä olen" paikalla. Suorat lähetykset taipuvat ja taivuttavat meidät todellisuuteen.

Yleisesti pitää kiittää Yleä. Yle lähettää netin areenallaan suoria lähetyksiä, niitä tässä maailmassa tarvitaan jos katsellaan televisiota. Suoraa lähetystä tästä hetkestä tähän hetkeen, viivettä on hieman - mutta kuitenkin, se on hienoa.

Areenasta on voinut seurata mm. provinssirockin huimia esityksiä ja jalkapalloa, se on upeata. Keltaisia kortteja ja korkeita kaaria, kun pallo lentää...ja joskus osuu maaliin. Olisi synti jos ei osuisi, sillä sitä katsoo miljoonat ihmiset ympäri maailmaa ja silloin, kun lähetys on suora, ovat miljoonat ihmiset kuvainnollisesti ja ihan oikeasti samalla aaltopituudella. Samassa aallossa, joka vie tunteita laidasta laitaan. Aallokko vie, vaikka tuuli ei puhaltaisikaan, kohti ajattomuuden satamaa. Unohdetaan mennyt ja tuleva, eletään hetkessä. Sitä on suoruus ja suoran lähetyksen anti, siihen voi uppoutua. Suoruutta löytyy kuitenkin heti myös television vierestä, siis katso viereen kun ei tule suoraa lähetystä. Suoraa on elämä ilman areenaa ja televisiota, miksi pitäisi katsoa väärää?

Lineaarinen aika, sitäkö on suoruus? Jana, jossa on alku ja loppu. On mennyt ja tuleva, nykyisyys jossa elämme. Sellainenko on polku, jota täällä astelemme? Vai olisiko kuitenkin, että kaiken ytimenä on ikuinen tämä hetki. Tässä hetkessä ja sen läsnäolossa joka on ikuisessa ajattomuudessa, lineaarinen aika ei ole jana vaan se taipuu kehäksi. Kehäksi, jonka ytimessä sinä olet silloin kun olet tässä ja nyt. Kehässä on ajallinen tietoisuutesi menneestä ja tulevasta. Kehän keskellä oleva tämänhetkisyys ja  läsnäolosi laatu vaikuttaa kehän taajuuteen...aika tihenee ja kehä pienenee, kunnes se häviää ja ei ole enää kuin ikuinen hetki. Olisiko se ajan loppu? Egon ainakin.

Paljon on puhetta, turhan höpötystä. Ajallisuus on aikakäsityksen muovaama tapa suhtautua aikaan,  ajattomuudesta on lyhyt matka ikuisuuteen. Kaiken perusyksikkö on alkuräjähdyksen ikuinen tämä hetki, se ei muutu - yksi on ja pysyy, itse elämä ja rakkaus, vaikkei kellon viisarit enää liikkuisi. Ajattomuuden syvin olemus on läsnäolossa, jota kutsutaan valaistumiseksi tai kristus-tilaksi tai vain tilaksi, jossa ei ole enää kärsimystä. Ja se löytyy jokaisesta meistä, ja se on "minä olen".

Maailmassa aika taipuu, myös aikavyöhykkeiden kautta. Hyvää isänpäivää teille isät niissä maissa,  joissa isänpäivää vietetään kesäkuun kolmas sunnuntai! Joillakin se meni jo, joillakin se on juuri nyt.

Rotunainen

"Saat musta vaimon, kauniin ja kainon. Mutta älä oota, että tartun kattilaan. Oon sulle kiltti ja kohta kiiltää sunkin  pirtti, muttet musta piikaa taloon saa. Mä en himoitse sun rahoja, enkä perintöösi kajoa. Mutta salaisuutes aion selvittää. Ei tarvitse sun pelätä, ett' korttipöydässä sun selätän, mua vain yksi peli kiinnostaa. Aiaijaai oioioi, musta rotunaisen saat ja kateelliset sivusta sua seuraa. Aiaijaai oioioi , sua alkaa pelottaa, mutta et voi enää peruuttaa.

Mä oon aina ajoissa kuin neiti aika..."

Kirsi Rannon uusi single kuultavissa osoitteessa http://www.myspace.com/kirsiranto . Paula Koivuniemen lisäksi on siis toinenkin rotunainen *_ '

Mitä tapahtuu kun aika jossain vaiheessa häviää?

"Käsittämämme lineaarinen aika muuttuu kehäksi ympärillemme niin, että tulevaisuus ja menneisyys ovat kehällä ja me itse olemme keskustassa. Tässä keskustassa on nyt-hetki ja meillä on menneisyys, tulevaisuus ja kaikki aikakehykset ympärillämme. Voimme poimia kehältä hyvää tai pahaa tai paremminkin kypsää tai epäkypsää. Voimme nyt-hetkessä kulkea katsomaan itseä tulevaisuudesta tai mennä taaksepäin herättämään omaa muistia ja taitoja menneisyydestä ja tuoda ne tähän hetkeen. Näin voimme entistä helpommin luoda positiivista halutunlaista tulevaisuutta. Se, mitä tässä hetkessä luon, on se, mitä vastaanotan tulevaisuudessa. Mestarit luovat tulevaisuutensa nyt-hetkessä." 

"Tieto on rakkautta ja tietoisuus oman itsen rakastamista. Kun meiltä on pimitetty tietoa, meiltä on pimitetty rakkautta. Olemme nyt ottamassa oman informaatio- ja rakkauskanavan käyttöömme. Alamme taas muistaa, keitä olemme ja mihin kokonaisuuteen kuulumme. Maailmankaikkeuden lainalaisuudet ja viisaus aukenevat käyttöömme uudella ja ennen kokemattomalla tavalla. Elämme huikeaa aikaa, jossa Jumalainen Minä Olen- tietoisuus avautuu käyttöömme kaikessa loistossaan." (Pekka Tammisen kirjoitus Päivi Kaskimäen haastattelun pohjalta, julkaistu Ultra-lehdessä 3/2010). 

Mielenkiintoinen blogi, joka kannattaa käydä katsomassa.  Hetkismiinkin liittyviä asioita käsitellään mayojen kalentereiden kautta, kenties ikuinen tämä hetki ja läsnäolon voima olivat mayoille tuttuja asioita? Kuka tietää, tietääkö kukaan? *_*
http://pekkatamminen.blogspot.com

http://fi.niilopedia.org/index.php/21.12.2012_jKr. 

Asiantuntijuus

Suurimmat juopot ja vanhimmat narkkarit ovat parhaita päihdeasiantuntijoita, ei Maija eikä Veijo päihdetyöryhmästä ole käyneet samaa koulua. Hulluimmat ovat parhaita psykiatreja, kunhan heidän suutaan ei tukita lääkkeillä. Makeimmat ovat parhaita diabetes-tuntijoita, verensokeripitoisuuden maistereita. Laihimmat tietävät kaiken anoreksiasta, peilikuva muuntuu kun siihen katsoo asiantuntija. Itsensäviiltelijät tietävät motiivinsa, mutteivät kerro paradoksia joka siihen sisältyy. Itsekkäimmät ovat hukassa, jos eivät onnistu saamaan haluamaansa. He haluavat kasvaa muodon kautta ja avulla. Hiljaiset ovat hiljaa, koska he tietävät hälyn merkityksen ja tyhjyyden - täyteyttä ja harmoniaa - kysykää hiljaiselta. Asiantuntijoita on maailma täynnä, mutta heitä harvoin kuunnellaan.

Kuuntelu on aistiantureista herkin viottumaan, sillä se vaatii rytmitajua. Silloin kun muut soittavat, pitää kuunnella jotta pääsee rytmiin mukaan. Rumpalin palikat liikkuvat tahdissa silloin, kun kuuntelee sävelkulkua. Ilman rumpua ei ole sykettä.

Hyvyys löytyy sieltä, missä on omakohtaista kokemusta ja asiantuntijuutta. Syvempi tieto edeltää tiedostamista, että vastaus löytyy.

Shakki ja matti, minä ja sinä

Peliin tarvitaan välineet; vaikkapa lauta, mustat ja valkoiset nappulat sekä pelaajat. Toisella puolella pelilautaa istut sinä ja toisella minä. Minä aloitan, koska minä olen valkoinen.

Shakki on erään tarinan mukaan intialaisen kaverin keksimä peli tylsistyneelle hallitsijalle, jolle sitten tämä peli keksittiin. Shakin alkuperästä ei kuitenkaan ole varmaa tietoa. Varmaa kuitenkin on, että se on yksi maailman hienoimmista peleistä. Jokainen pelaa shakkia itsensä kanssa, joko tietoisesti tai tiedostamattaan.

Shakkia pelataan 8 x 8 ruudun kokoisella laudalla, lauta on siis ääretön kertaa ääretön. Siinä on 64 ruutua, joista 32 on valkoista ja 32 mustaa. Kaikki on tasapainossa, pelissä on kummallakin mahdollisuus voittaa tai hävitä. Tiedostaessasi pelaavasi, sinulla on mahdollisuus voittaa. Jos kuitenkin voitat, olet askeleen päässä minän voittoa. Joskus sinä häviät, sillä kaikki loppuu aikanaan.

Mustat ja valkoiset ruudut vuorottelevat, aivan kuin päivä ja yökin vuorottelevat. Yö ja päivä ovat laudan pohjalla, jonka pinnalla valo ja pimeys kisaavat varjoleikkiään. Kun valon määrä lisääntyy, pimeys vähenee. Pimeys lisääntyy, kun valon määrät vähenee. Joskus kuitenkin käy niin, että vaikka valkoisia olisi vähemmän kuin mustia, niin valkoiset voittavat tai toisin päin. Peli on kiinni siitä, miten olet läsnä tässä hetkessä, ja miten annat kiireen poistua tunnevalikoimastasi. Shakki on kiireetön peli, joskus pikainen ja joskus verkkainen.

Shakin nappulat ovat aloittaneet liikkeen 500-luvulla. Se on vanhimpia lautapelejä, mutta se on siirtynyt myös tietokoneisiin. On se aikas "Barpapapa", muuttaa muotoaan pysyen silti samana. Shakki on  vanha peli ja aina tuore. Peli saattaa ajalla mitaten kestää minuutista päiviin tai jopa vuosiin. Joskus olen kuullut, että jumala ja vihtahousukin pelaavat shakkia...

Syntymästä ikuisuuteen pelaten shakkia, sinä olet voitolla. Pelin tarkoitus on voittaa itsensä, jotta voit kehittyä aste asteelta. Pienet kuolemat seuraavat toinen toistaan. Minä voitan joskus, mutta pelaan ilman kelloa. Minulla on aikaa, koska en käytä sitä.

Ansio ja eläke

Teet töitä elääksesi, maksat eläkevakuutusmaksuja. Lopetat työnteon, saat ansiosi mukaan.

Loogisesti ajatellen, saat "eläkettä" tekemästäsi työstä, jolla elätät itsesi ja perheesi ollessasi töissä. Kun iän, työttömyyden tai työkyvyttömyyden takia lopetat työnteon, saat ansiosi mukaisen "ansion". Kaiken voi kääntää ympäri, joissakin tapauksissa loogisuus jopa lisääntyy.

Työn ja tekemisen ero tulee julki kysymyksenasettelulla. Mitä teet työksesi tai mitä teet? Kaksi erilaista kysymystä, yhdessä kysymyksessä. Yleisesti työ-sanalla on huono kaiku, mielekäs tekeminen vierastaa työ-sanaa. Silloin olet oikealla alalla, kun tekeminen maistuu. Olet sitten eläkkeellä tai ansiolla, niin tärkeintä on miten teet. Toisarvoista on mitä teet, kummassakin tapauksessa.

Viisi laukausta senaatissa

"Torstaina, 16. kesäkuuta 1904 aamupäivällä kenraalikuvernööri Nikolai Bobrikov oli tulossa johtamaan senaatin istuntoa. Hän käveli seurueineen poikki Senaatintorin. Eugen Schauman seurasi Bobrikovia senaatin ylimmän kerroksen ikkunasta, ja kuuli kuinka tämä astui ovesta yksin sisään ja lähti univormuun ja päällystakkiin pukeutuneena, salkkua ja kävelykeppiä kädessänsä kantaen kulkemaan hitaasti ylös portaita. Schauman vetäytyi ikkunasta ja alkoi laskeutua portaita alas kohti Bobrikovia. He kohtasivat toisen kerroksen porrastasanteella. Schauman oli kysynyt aiemmin lääkäriystävältään, kagaalin jäseneltä Einar Runebergiltä, mihin tulisi ampua, jotta laukaukset olisivat tappavia. Schauman otti esiin FN Browning M1900 -pistoolin, astui Bobrikovin eteen ja ampui kolme laukausta lääkäriystävänsä antamien ohjeiden mukaisesti kohti Bobrikovia. Ensimmäinen laukaus kimposi univormun napista ja toinen jykevästä rintapielen Pyhän Vladimirin I luokan rististä kaulaa naarmuttaen. Kolmas, tappava luoti osui vyönsolkeen, joka murskaantui. Luoti ja soljen kappaleet tunkeutuivat Bobrikovin vatsaan. Tämän jälkeen Schauman astui pari askelta taaksepäin ja ampui kaksi laukausta sydämeensä.

Suomalaiset näkivät teon kansallisena urotyönä, ja Schauman korotettiin kansallissankariksi. Riemu maassa oli niin suuri, että jotkut varovaisuuden unohtaen uskalsivat jopa liputtaa. Yliopiston sijaiskansleri, valtioneuvos Thiodolf Rein julisti, että murha oli ”kaikkien puolesta suoritettu itsepuolustusakti”. Teko koettiin yhteiskunnalliseksi hätävarjeluksi ja uhrikuolemaksi. Suomalaiset odottivat vapauden koittavan, kun suomalaisten oikeuksia kovasti polkenut Bobrikov oli poissa tieltä. 

Yleisradion Suuret suomalaiset -äänestyksessä vuonna 2004 Eugen Schauman äänestettiin kaikkien aikojen 34. suurimmaksi suomalaiseksi."(Wikipediasta poimittua).

Mikä saa ihmisen tekemään teon, jonka Eugen Schauman teki? Harkittu murha. Esimerkkinä tämä on ihmisille, jotka haluavat päästä historian kirjoihin, vaikkapa murhaamalla jonkun yhteiskunnan vaikutusvaltaisen henkilön. Murhalla oli merkitystä, suomalainen itsetunto ja itsetietoisuus omasta kansallisesta identiteetistä sai nostetta. Mutta kuitenkin, olisiko ollut muita vaihtoehtoja? Olisiko Suomi jäänyt itsenäistymättä ilman tätä murhaa?
 

Kuuntelin sivukorvalla, kun äiti kulki noin 10-vuotiaan tyttärensä kanssa liikekeskuksen aulassa. Tyttö pyysi jotain, johon äiti sanoi: "saa pyytää, saa olla ilman". Mietin, että aina saa pyytää, vaikkei aina saisi saalistakaan. Kalastaminen ja pyytäminen, ne ovat meillä verissä. Kenties Eugen Schauman valitsi tämän tavan pyytää huomiota itselleen ja hän siinä onnistui. On kuitenkin paljon muitakin keinoja ja välineitä pyytää, murha on aina murha. Eugen ei itse tuosta tekonsa kautta saavutetusta "saaliista" kostunut kuin mielikuviensa kautta. Hyvin suunniteltu on hyvin tehty, mutta murhaan tuo sanonta ei oikein sovi.

Logos

Logoterapian mukaan ihmisen on helpompi kuin hän osaisi kuvitellakaan, vihata itseään, armon hän saa unohtaessaan itsensä. Ollaan puolitiessä, sillä unohtaminen kenties helpottaa tulevaisuuden visiointia. Se ei kuitenkaan ole ratkaisu, koska ihminen ei saa unohtaa itseänsä vaan hänen pitää antaa itsellensä anteeksi sekä tutustua itseensä ilman arvostelua ja tuomitsemista. Ihmisen pitää nähdä itsensä sellaisena mikä hän on ja mitä hän edustaa, ennenkuin hän voi luopua itsestään. Unohtaminen ei siis ole ratkaisu.

Ihmisellä on kyky itsen transsendenssiin, kyky suuntautua itsensä ulkopuolelle. Se vaatii hiljaisuudelle antautumista, sillä ilman sitä egon puolustusmekanismit lähtevät käyntiin. Ego on kuitenkin ”aseeton”, kun siltä poistetaan aika ja ajattelu.

Omatunto

Moraali on usein tässä maailmassa kaksinaista, toisaalta kielletään ja toisaalta taas sallitaan. Se perustuu pitkälle lakeihin ja käytäntöihin, joiden mukaan on määritelty mikä missäkin tilanteessa on sallittua ja mikä ei. Sääntöjä muutetaan sen mukaan, mikä on silloisenkin ajan tapa. Moraali siis elää omaa elämäänsä sen mukaan, mitä ajatellaan ja mitä halutaan.

Omantunto viestittää ihmiselle sielun kautta kumpuavaa tietoisuutta, joka on moraalin ylittävää arvojen ymmärtämistä. Jokainen ihminen on kohdannut tilanteen, jolloin omatunto kolkuttaa, vaikka ulkoisesti olisitkin noudattanut hyvää tapaa ja moraalia. Jokin kertoo ettei tämä kuitenkaan ole oikein. Sielusta kumpuava eettinen taju kuuluu ihmisen eksistenttiaaliseen perusolemukseen. Se tulee muistuttamaan, että sielu, minä on.

Omatunto on egon nimitys sielun kolkutukselle, ja se on ottanut sen omaan käyttöönsä. Ihminen ajattelee, että hänen pitää olla vahvempi ja parempi ihminen. Viesti kuitenkin on, että pitää olla pienempi ja hyvempi. Silloin kun egoa ei ole, ei ole ”omaa”, on vain tunnon kautta saavutettu tietoisuus oikeasta.

Meditoinnin aika

Budha, Jeesus ja Muhamed istuvat nuotiopiirissä, nuotio on jo hiillostunut. Jokainen istuu hievahtamatta, silmät suljettuina, aika kuluu ympärillä vaikka se ei heille kulukkaan.

Hämähäkki-sukupolvet syntyvät, kutovat verkkojaan. Yhdistävät viestintuojat toisiinsa, yhdeksi uskonnoksi ja totuudeksi. Seittien välissä pilkahtaa, sanoma suurten henkilöiden. Valo hohtaa, nuotiossa on vielä hiillos. Miten pitkään hiillos hehkuu, jos ei ole poltettavaa? Seittien väliin takertuu saalista, hämähäkkien aika jatkuu vielä.

Sotkussa ja kassalla

Odottaminen on nautinto. Kumpa sen tajuaisi, kun odottamista harjoitellaan. Armeijassa odottaminen on yksi perusasia, jota toiston kautta opetellaan. Jonotusta kannattaa odottaa, omaa vuoroaan jonottaa.

Kuinka harvoin kuuleekaan, että on ilo odottaa? Kuinka harvoin kuulee kassalla asiakkaan kertovan kassalle, että kannatti odottaa. Harvoin. Kuitenkin, jonottamisessa ja vuoron odottamisessa ei ole mitään vikaa. Kaikki aikanaan. Tässä hetkessä ei ole moitteen sijaa, koska mikä on niin on ja jonotus on.

Kassalle palatessa, niin kuin nyt palaan, on kassahenkilö. Tämä kassahenkilö on ihminen kuten sinäkin. Sinulla on ostajan rooli ja hänellä on kassan rooli. Todellisuudessa te ette kohtaa ihmisinä, te kohtaatte rooleissa. Aito vuorovaikutus puuttuu, koska näytelmän henkilöt eivät ole aitoja. Mutta kun sen tiedostaa, on pieni mahdollisuus kurkistaa roolin taakse josta pilkahtaa ihminen. Kummankin silmien takana on koko maailmankaikkeus, sinun ja hänen. Paljonko tämä sitten maksaa? Katseen tai pari, kenties nimen lausumisen tai pienen kohteliaisuuden. Pieni huomio toiselle yli roolien tuo kummallekin hyvää oloa. Sitä ei rahalla saa, raha on vain väline jolla pääset jonottamaan.

Vapaat radikaalit

Radikaaleja on aina ollut ja tulee aina olemaan. Che Guevara, M.A. Numminen, Veikko Vennamo, Marx, minihametta käyttävä nainen 1960-luvulla, hipit, punkkarit, Eino S. Repo, Hannu Salma, Irwin Goodmann ja aikoinaan myös tämä kone jota naputtelen. Paljon vapaita radikalismin henkilöitymiä ja radikaalisia keksintöjä niin tekniikan kuin kulttuurinkin saralla. Mutta nyt puhutaan paljon vapaista radikaaleista, miksei puhuta vangituista?

Vangitut radikaalit on yleensä poissa silmistä, mutta yhden vangitun radikaalin löysin Wikipediasta:

"Abu Hamza al-Masri on egyptiläissyntyinen Isossa-Britanniassa asuva radikaali muslimisaarnaaja, joka tuomittiin seitsemäksi vuodeksi vankilaan murhaan kiihottamisesta saarnoissaan." 

Radikaalit voivat olla siis vaarallisia, kuten oli aikoinaan myös Etelä-Afrikan presidentti Nelson Mandela. Ajat muuttuvat, vaarat sen myötä.

Ihmisen vanhenemista ajatellen vapaat radikaalit ovat myös vaarallisia. Jos nyt miettii vaikkapa tuota Abu Hamza al-Masria niin on siinä kyllä perääkin, mutta nyt kirjoitankin tästä asiasta solutasolla. "Elimistön puolustusjärjestelmän pettäessä vapaat radikaalit sitoutuvat salaman nopeasti solujen makromolekyyleihin. Solukalvon ja soluorganellien lipidiosien hapettuminen eli härskiintyminen johtaa soluvaurioihin."(Studia generalia 2000) http://www.kotu.oulu.fi/avoin/yleisoluento/arkisto/2000/00_artikkeli1.htm

Pitäisikö vapaita radikaaleja kaikesta päätellen vangita enenevissä määrin? Vapaus ja radikalismi eivät ole terveellinen vaihtoehto ihmisille, vai onko?

http://yle.fi/uutiset/kulttuuri/2010/06/runoilija_giorno_on_viiden_vuosikymmenen_radikaali_1759858.html?origin=rss 

Soutaen vai kävellen

Kaippa se on niin, että jos johonkin ryhtyy siihen pitää ryhtyä omasta vapaasta tahdostansa eikä painostuksen alla. Siis silloin, jos halutaan saada aikaan jotain laadukasta ja hyvää. Tätä omaa vapaata tahtoa ei kuitenkaan voi aina noudattaa, joskus tulee tilanteita jolloin on pakko noudattaa sovittua linjaa vaikkei se olisi linjassa oman linjan kanssa. Mitä silloin pitää tehdä?

Silloin on kolme vaihtoehtoa, joista jo aiemminkin olen kirjoittanut. Sinä joko hyväksyt tilanteen täysin, aivan ehdoitta. Siinä ei saa olla vastustustusta lainkaan, silloin olet sinut tilanteen kanssa. Toinen vaihtoehto on muuttaa tilannetta, tehdä tilanteen muuttamiseksi suunnitelma ja edetä sen mukaisesti. Tämä luonnollisesti vaatii sitä, että sinulla on muutoksen toteuttamiseen vaadittava asema. Valtaa tehdä muutoksia ja vastuuta kantaa se. Kolmas vaihtoehto on irtautua tilanteesta, lähteä siitä pois. Tässä on vaihtoehtoja kolminkappalein, mitä vaihtoehto sinä käytät riippuu sinästä. Jotain on käytettävä, jotta tekeminen on laadukasta ja ilman lineaarisen aikakäsityksen kautta avautuvaa negatiivista psykologista aikaa. Lineaarinen aikakäsitys voi olla sopusoinnussa hetkismin kanssa, kunhan psykologinen aika on siitä riisuttu pois.

Kävelen kohti joenrantaa, olen rannassa josta näen vastarannalle. Katson vasemmalle, josta näen seuraavaan mutkaan, samoin oikealle, sama näkymä mutkan suhteen. Joki virtaa edessäni oikealta vasemmalle. Rannassa on vene, mutta se ei ole minun. Veneen kunto on huono, se ei pysyisi pinnalla. Mitä minun pitää tehdä, sillä haluaisin käydä vasemmalla ja oikealla? Vastarannan jo näen, se riittää minulle. Heureka, en minä venettä tarvitse. Minähän voin kävellä pitkin joenrantaa, uimataito tai vene ovat tässä tapauksessa vain vaihtoehtoja. Vaihtoehtoina ne eivät ole järkeviä, voin poistaa ne keinovalikoimasta. Lähden kävelemään ensin oikealle, mutkan takana näen soutuveneen ja veneen vieressä omistajan. Hän on lähdössä kokemaan katiskoita suunnasta, josta juuri tulin. Hän pyytää minua mukaansa ja nousen veneeseen, sillä ajatus matkasta takaisinpäin vesiteitse kiehtoo minua. Samalla pääsen vasemmalle, jonne minulla oli tarkoitus alunperinkin mennä. Nyt pääsen sinne samaa reittiä, mutta eri tietä. Ajattelen, että elämässä kaikki järjestyy, kun lähtee täysin hyväksyneenä kohti reittiä jonka on valinnut. Reitti muuttuu, jos on tarkoitettu sen muuttuvan. Seikkailu, kulkeminen alkaa tuntua nautittavalta....ja kun matka jatkuu, se täyttyy intohimolla.

Oulun Yliopiston Studia generalia 2000

Muuttuva aikakäsitys
FT Erkki Urpilainen

Historiallisessa tutkimuskirjallisuudessa on tapana jakaa aikakäsitykset kolmeen osaan: pistemäiseen, sykliseen ja lineaariseen aikaan. Tämä jaottelu kuvaa erilaisia tapoja käsittää aika, menneisyys ja tulevaisuus. Se on erittäin karkea ja sitä vastaan voidaan esittää useita huomautuksia. Kuitenkin jaottelu antaa jonkinlaisen yleisen kuvan aikakäsityksen kehityksestä. Pistemäinen aika on primitiivinen käsitys ajasta tai oikeammin ajan tajun puutteesta. Aikaa ei tajuttu jatkuvana, vaan jokainen hetki oli oma kokonaisuutensa. Mennyt aika oli mennyttä ilman ulottuvuutta. Ihminen eli päivän kerrallaan ajattelematta mennyttä tai tulevaa. Tietyt vastakohdat, kuten yö ja päivä, kesä ja talvi tai elämä ja kuolema, toistuivat eräänlaisena heiluriliikkeenä, mutta nämä eivät muodostaneet jatkuvaa aikaa. Tätä ajatusta pistemäisestä aikakäsityksestä on kritisoitu liian yksioikoiseksi, primitiivisyyttä korostavaksi näkemykseksi. Varhaisissa kulttuureissa aikakäsitykset eivät välttämättä olleet niin kehittymättömiä, kuin kyseinen teoria antaa ymmärtää. Esimerkiksi esihistorialliset luolamaalaukset esittävät maagisia rituaaleja, joihin on täytynyt sisältyä tietoa menneisyydestä ja käsityksiä tulevasta ajasta. Siirtyminen pistemäisestä aikakäsityksestä sykliseen ja lineaariseen käsitykseen on todennäköisesti ollut hidas prosessi. Siihen ovat vaikuttaneet isompien heimoyhteisöjen muodostuminen ja niiden sisälle muodostunut yhteistyö ja työnjako. Jotta suurempi joukko ihmisiä kykenisi toimimaan yhdessä, esimerkiksi toteuttamaan suurriistan metsästystä, tarvittiin yhteisesti sovittuja aikamääreitä. Tämän on täytynyt tapahtua varsin varhain, sillä kaikissa tunnetuissa korkeakulttuureissa on ollut varsin kehittynyt käsitys ajasta. 

Lähes kaikissa varhaisissa korkeakulttuureissa on ollut vallitsevana syklinen aikakäsitys. Katsottiin, että aika kiertää kehää. Kaikki tapahtumat toistuvat pitkissä tuhansien vuosien aikasykleissä. Tällainen sykli päättyy katastrofiin, kuten maailmanpaloon tai tuhotulvaan, joka puhdistaa maailman, jotta elämä saattaa jatkua entistä parempana. Esimerkiksi Intiassa suuri sykli, mahayuga, koostui neljästä aikakaudesta, yugasta, ja oli 12000 vuoden pituinen.

Amerikan atsteekki-intiaanit puolestaan uskoivat, että aika koostui erilaisista aikakausista, joita kutakin hallitsi tietty jumala. Kukin aikakausi päättyi kauden jumalalle tyypilliseen tapaan. Esimerkiksi sateenjumalatar Chalchiuhtlicuen hallitsema kausi päättyi suureen tulvaan. Atsteekeille maailma ei kuitenkaan ollut ikuinen. He uskoivat, että maailma oli syntynyt tiettynä aikana ja parhaillaan oli menossa viides maailmankausi.

Vastaavanlaisia syklisiä käsityksiä esiintyi myös muun muassa Kiinassa, Egyptissä ja Kreikassa. Eräät tutkijat ovat kuitenkin huomauttaneet, että eräissä kulttuureissa ja eräillä ajattelijoilla syklisen näkemyksen rinnalla on esiintynyt lineaarisia piirteitä. Kuitenkin nämä ovat tulkinnanvaraisia ja poikkeuksellisia. Varsinaisesti lineaarinen aikakäsitys muodostui Kaksoisvirtainmaassa. Jatkuvan syklisen toiston tilalle tuli näkemys ajasta, jolla on tietty alku ja mahdollisesti myös loppu. Sumerilaisilla ja babylonialaisilla tämä ajatus oli vielä hieman epämääräinen. Juutalaiset omaksuivat tämän käsityksen ollessaan Babylonian vankeudessa 6. vuosisadalla e.Kr. Heillä tämä näkemys kytkeytyi tiiviisti uskonnollisiin käsityksiin maailman luomisesta ja odotettavissa olevasta Jumalan valtakunnan tulosta. Kyse ei ollut kuitenkaan puhtaasti teologinen vaan siihen kytkeytyi voimakkaasti myös odotuksia tulevasta paremmasta maanpäällisestä elämästä.

Nämä odotukset säilyivät voimakkaana juutalaisten keskuudessa ja siirtyivät siitä kristinuskoon ja siten koko länsimaiseen ajatteluun. Kristinuskossa käsitys ajasta ja historiasta muotoutui dogmiksi, joka selkeytti ihmisten maailmankuvaa, mutta samalla pidemmän päälle kahlitsi uusien ajatusten omaksumista.

Myöhäiskeskiajalla tuli vakiintuneeksi käsitykseksi, että Jumala oli luonut maailman noin vuonna 4000 eKr. Mielipide-erot tämän suhteen olivat vain muutamia kymmeniä vuosia. Virallisesti kirkon piirissä ei haluttu pohtia sitä, kuinka kauan elämä maan päällä tulisi kestämään, mutta yleinen käsitys oli, että Jumalan maailmansuunnitelman mukaan maallinen historia tulee kestämään 6000 vuotta, jota seuraa Jumalan tuhatvuotinen maanpäällinen valtakunta. Kuitenkin eräät luonnosta saatavat tiedot eivät soveltuneet tämän näkemyksen kanssa yhteen. Jo renessanssiaikana oli alettu ihmetellä, kuinka simpukoiden ja kotiloiden kuoria saattoi löytyä korkealta vuorilta tai syvältä maan alta. Nämä havainnot saatettiin selittää vetoamalla vedenpaisumukseen. Geologisen tiedon lisääntyminen 1600-1700-luvuilla johti kuitenkin ratkaisemattomaan ristiriitatilanteeseen. Huomattiin, että maapallon pinta oli aikojen kuluessa muuttanut useita kertoja muotoaan. Miten tämä oli ollut mahdollista niiden vajaan 6000 vuoden aikana, jotka maailma Raamatun mukaan oli ollut olemassa. Asiaa pyrittiin selittämään siten, että vedenpaisumuksen yhteydessä oli tapahtunut maankuoren romahtaminen, tai tulkitsemalla luomisen päivät vertauskuvallisesti aikakausina. Jumala ei ollut luonut maailmaa kuudessa päivässä vaan kuutena aikakautena. Näin voitiin ainakin väliaikaisesti ratkaista geologian esiin nostamat ongelmat.

Kuitenkin myös historiantutkimus toi esille ongelmia. Esimerkiksi egyptiläisissä historiankirjoituksissa mentiin ajassa taaksepäin paljon kauemmaksi kuin mitä Raamatun kronologia antoi myöten. Sama koski myös monia muita ei-kristillisiä kulttuureja. Näiden kiistäminen vedoten virheelliseen ajanlaskuun ei pitemmän päälle onnistunut. Toisaalta Raamatun tulkitseminen vertauskuvallisesti ihmishistorian osalta ei myöskään käynyt päinsä, sillä Raamatussa ihmissuvulle annetaan tarkat ajoitukset. Siksi 1700-luvulla alkoi esiintyä kahta erilaista tulkintaa asiasta. Ensiksi eräät ajattelijat, kuten ranskalainen Isaac La Peyrère, esittivät, että Raamattu kertoi vain juutalaisten historiasta. Siksi sitä ei voi soveltaa koko ihmiskuntaan. Toiseksi tuli suosituksi raamattukriittinen akkommodaatioteoria, jonka mukaan Raamattu sisälsi monia kansanomaisia virhekäsityksiä, eikä sitä siksi voitu ottaa kirjaimellisena totuutena. Juuri ihmiskunnan historian ajoitusta koskevalta osalta Raamattu menetti auktoriteettiasemansa. Historioitsijat vaikenivat aluksi varhaisesta historiasta ja aloittivat esityksensä valtakuntien perustamisesta hämärässä menneisyydessä. 1800-luvun alusta lähtien alettiin puhua esihistoriasta ja tehdä ajoituksia, jotka menivät yli 6000 vuotta taaksepäin.

Myös arkeologiset löydyt murensivat raamatullisen ajanlaskun uskottavuutta. Jo uuden ajan alusta lähtien oli ihmetelty syvältä maan alta löytyviä kivisiä työkaluja. Niitä oli pyritty tulkitsemaan luonnonmuodostelmiksi, mutta tällainen ei tehonnut yhä uusien löytöjen edessä. Varsinkin sen jälkeen kun geologiset aikakaudet oli hyväksytty, oli vaikea selittää kiviesinelöytöjä sellaisista maan kerrostumista, jotka oli määritelty muodostuneeksi paljon ennen kuin ihminen Raamatun mukaan oli luotu. Vastaavanlaisia Raamatun kanssa ristiriitaisia asioita ilmeni kiihtyvässä tahdissa. Kaikki tällaiset tieteelliset todistukset murensivat raamatullisen aikakäsityksen uskottavuutta. Lopullisen iskun raamatulliselle aikakäsitykselle antoi Charles Darwinin evoluutioteoria 1800-luvun jälkipuolella. Tosin tuolloin oli oppineissa piireissä jo suurelta oli luovuttu raamatullisista ajoituksista, joten Darwinin teorian ympärillä käyty kiivas oppikiista koski muita asioita kuin ajoituksia.

Ihmiskunnan ja maapallon ikää on 1700-luvulta lähtien hilattu jatkuvasti taaksepäin, eikä raamatullisella kronologialla ole enää juuri sanansijaa tieteellisissä piireissä. Kuitenkin lineaarinen aikakäsitys on edelleen vahvoilla. Yleinen käsitys edelleen on, että maailma on syntynyt tiettynä ajankohtana, esimerkiksi useita miljardeja vuosia sitten alkuräjähdyksessä, big bangissa. Varsin yleinen on myös teoria siitä, että maailmankaikkeus laajenee aikansa, jonka jälkeen se alkaa supistua takaisin alkupisteeseen erinäisten miljardien vuosien kuluttua, jolloin maailmankaikkeus loppuu. Vaikka muun muassa eräät sosiologit ja filosofit ovatkin esittäneet, että nämä perinteiset aikakäsitykset eivät olisi enää yksinomaan hallitsevia, niin ajatus muusta kuin lineaarisesta ajasta tuntuu useimmille meistä vieraalta.

Pallo on pyöreä

Eilen alkoi Etelä-Afrikassa jalkapallon mm-kisat, jalkapallofaneilla on seurattavaa kuukauden päiviksi. Jalkapalloilussa tuolla tasolla on suotavaa, että jalka on usein pallossa, muttei pallo jalassa. Kuitenkin yhteys palloon pitää olla, mutta ei kettingillä. Rautapallojen aika on ohi, Etelä-Afrikassakin. Onko kahleista päästy eroon? Kahleista jää aina jäljet jos ne ovat pitkään kiinnitettynä raajaan. Varsinkin, jos kahlehdittu tekee vastarintaa, silloin kahleet pureutuvat lihaan. Arvet ovat vielä Etelä-Afrikan yllä, mutta kaikki muuttuu jalkapallolla, näin uskon.

"Apartheid-hallinnon aikana Etelä-Afrikan ulkopolitiikan keskeisin tavoite oli puolustaa ja suojella valkoisten ylivaltaa ylläpitävää poliittista järjestelmää. Tämän politiikan seurauksena maa joutui syrjään kansainvälisestä politiikasta ja päätyi lopulta niin sanottuun "eristyksen diplomatiaan". Vuoden 1994 vaalien jälkeen tilanne muuttui ja maa otti keskeisen roolin Afrikan politiikassa."(Wikipedia). 

Ja tämä linja on pitänyt, enää ei ole pallo jalassa vaan nyt Etelä-Afrikassa on tasa-arvo, siellä ei potkita enää rasistisesti ketään. Vai onko näin? Annetaanko vain sellainen kuva, sillä painostus Etelä-Afrikan harjoittamaa apartheid-politiikkaa kohtaan oli melko rankkaa. Parhaiten mieleeni on jäänyt kauppasaarto ja Steve Kekana, miehen levyjä ehdin silloin saamaan yhden käsiini - sen jälkeen saarto piti huolen siitä ettei muita tuotoksia ilmaantunut kauppoihin. Ressu Redford lämmitteli Steven kappaleen henkiin pari vuotta sitten, levy siis pyörii jälleen. Tässä kuitenkin linkki alkuperäiseen kappaleeseen:  

http://www.youtube.com/watch?v=-bDQKuNpZBc

Jalkapallo on maailman suosituin ja seuratuin palloilulaji, mikä siinä on niin kiehtovaa? Onko yksi selitys tuolle ilmiölle se, että siinä yhden pelivälineen kautta voi nauttia pelaamisesta useampi pelaaja ja kuitenkin pallon kanssa voi pallotella ihan yksistäänkin? Ja sitä on kiehtovaa seurata, ja se yhdistää ihmisiä fanaattisesti oman joukkueen kannatajaryhmiksi - ryhmääntyminen ja me-henki saa joukot liikkeelle. Joukossa tyhmyys tiivistyy, näinkin on joskus päässyt käymään. Toivottavasti näissä mm-kisoissa ollaan ihmisiksi ja jalkapallo saisi sen  roolin joka sille tämän tapahtuman kautta kuuluu - ilon tuottamisen.

Jalkapallo on monessa maassa yksi keino päästä köyhyydestä eroon, jos osaa pelata oikein niin tulevaisuus järjestyy. Pallo voi näyttää siis suunnan parempaan elämään jos olet pallon kanssa yhtä, se vaatii täydellistä harmoniaa pallon ja läsnäolevan hetken kanssa. Samasta asiasta on kyse elämässäkin, meidän pitäisi olla pallon kanssa yhtä. Pallon kanssa sinuiksi pääseminen on myös hyvin palkitsevaa, sillä silloin kun hallitset palloa hallitset kroppaasi. Pallon ja pelaajan välille syntyy suhde, jossa kunnioitetaan toinen toistaan. Suhteen kummallisuus piilee siinä, että toinen on tietoinen itsestään ja toinen vain on. Kummalla on helpompaa, sillä joka potkii vai sillä jota potkitaan? Riippuu potkijasta ja potkittavasta, toinen on kuitenkin tässä leikissä se joka antaa liikkeelle voiman. Voiman antaa se, jolla voima on.

Tyhjän potkimista, sitä se periaatteessa on - pallon sisältö. Tyhjän potkiminen ei olisi ilman kuoria mahdollista, siksi kai täällä ollaan potkimassa palloa. Kuoret on ihmiselläkin, mutta sisältö saa meidätkin pullistumaan ja pomppimaan paikasta toiseen. Mutta kuka meitä potkii? Monesti kyseessä on ego, joka pomottaa meitä mielensä mukaan. Mielen, joka ei ole sen omaisuutta. Anastetulla "omaisuudella" siis pelaa ego, vaikka se todellisuudessa on minän "omaisuutta".

Ystäväni, jolla on alkoholin kanssa ristiriitainen suhde, kertoi palloon liittyen vertauksen omasta alkoholismistaan. Hän kertoi, että juomiseen hän ryhtyy aina kun kaikki on ulkoisesti kunnossa. Silloin hän on kuin ilmapallo, joka on pullea ja leijuu korkealla. Juomisputken edetessä pallosta alkaa kaikota ilma, ja loppuen lopuksi siinä ei ole sitä lainkaan. Tyhjät kuoret, itsetunto on aivan maassa, kuten vertauksena oleva pallokin. Raittiin jakson edetessä pallo alkaa jälleen täyttymään ja noidankehä umpeutuu saavuttaen juomisvaiheen. Hänelle sanon, että vaihda jalkapalloon. Se kestää potkimista ja se ei ole ilmassa kuin hetkittäin. Painovoima pitää pallon maassa ja pallon kanssa pelaaminen vaatii taitoa, toisin kuin ilmapallon kanssa leikkiminen. Leikille on aikansa, jalkapallolle omansa. Jalkapallon voi potkaista maaliin, mutta vain selvinpäin.

Kalkulaattoripäivät

On kalkulaattoripäiviä, minulla kalkulaattori näyttää 46-vuotta. Autona olisin jo vanha, puuna parhaassa iässä ja ihmisenä, ikuisuuden kynnyksellä. Ikänä 46 ei ole paljoa, ikänä jokainen ikä on paras ikä. Ikään ei kannata tuijottaa, ikään kuin se olisi sinun syvin olemus. Ikä on vain kerroin, mutta senhän jo edellä kerroin. Sanoin toisin, mutta ikään kuin vertauksena.

Jehovan todistajat eivät vietä syntymäpäivää eivätkä Joulua. He eivät rasita ketään, he ovat valinneet tien, jossa kalkulaattoria ei käytetä. "Mielihyvää" kappale soi taustalla, sitäkö se on kun ei ole laskelmoiva? Mutta eivätkö Jehovan todistajat kuitenkin käytä matematiikkaa, kun he kiertävät talosta taloon?

Kiertäminen, oman totuuden julistaminen. Siinä on jotain hyvin kunnioitettavaa. Kertoa oma totuus, mutta ei pakottaa ketään totuuteensa. Kyllä, minä kunnioitan ihmisiä, jotka tekevät uskonsa mukaan. Ihmistä arvostetaan hänen tekojensa mukaan, niin kiertäjää kuin suoraan kulkijaa.

Mutta mitä teet, jos sinulla on avain muttei se toimi lukkoon? Tee niin kuin minä teen, vaihda lukkopesä, ja jos ei muu auta, niin vaihda avain myös. Avaimia on paljon, jokainen avain on tarkoitettu oikeaan lukkoon. Avaa ensin tunnelukkosi, sen jälkeen aukeaa näkymä muista lukoista, jotka avaavat sinulle läsnäolevan hetken. Elämään on vain yksi avain, se sopii joka lukkoon...

Syntymäpäivä ja debytointi

Tänään tulee kuluneeksi 338 vuotta Pietari Suuren syntymästä. Montakohan Pietari on kutsunut tänään syntymäpäivilleen? Kutsuvieraat tuskin palaavat takaisin. Venäjällä on traditio, että kun hallitsijalta tulee kutsu voi se viedä Siperiaan tai kuolemaan. Toivottavasti Pietari, vanha mies jo, on hieman pehmentynyt, kun ei tänään kuitenkaan täytä tasavuosia. Kutsuille kannattaa kuitenkin mennä ilman partaa, sillä vaikka hänellä viikset olikin, oli hän aikanaan länsimaistamassa venäläistä yhteiskuntaa. Parta ei kuulunut sivistyneelle ihmiselle, ainakin partoja leikattiin.  Taitaa kuitenkin olla niin, että parta ei Pietaria enää häiritse. Hän on hyvin säyseä vanha mies.

Aku Ankka debytoi elokuvassa "Viisas Kana Kananen" 76 vuotta sitten, siitä alkoi Akun nousu ja ikinuoruus. Vaikka ankalla on jo ikää, se ei Akussa näy. Tietenkin värikylläisyys niin elokuvissa kuin lehdissäkin on parantunut, mutta se on maailman trendi. Amerikassa näyttelijät eivät vanhene, ei Akukaan. Aku ja hänen ystävänsä ovat löytäneet nuoruudenlähteen, jota suosioksi kutsutaan. 

Pietari loi tyhjästä neva-alueesta upean kaupungin, Carl Barks ja monet muut piirtäjät ovat luoneet tyhjästä toisenlaisen todellisuuden. Ankkalinna, sieltä on monet seikkailut lähtöisin. Tyhjästäkö on paha nyhjästä? Ainakin nämä kaksi tapausta ovat todisteita siitä, että tyhjästä juurikin voi nyhjästä. Ilman tyhjyyttä ei olisi mahdollista rakentaa kaupunkeja. 

Plutos ja sen johdannaiset

Plutokratia on vatiomuoto, jossa vallankäyttö on keskittynyt rikkaimmalle kansanosalle. Eikö plutokratia ole lähes jokaisen valtion valtiomuoto, vai olenko väärässä? Rikkaus tuo valtaa, se on tosiasia tässä maailmassa. 

Pohjois-Koreassakin on plutokratia, rikkautta siellä edustaa Korean Työväenpuolue. Käytännössä kaikki hallituksen edustajat kantavat tämän puolueen jäsenkirjaa taskussaan. Se on sen maan valuuttaa, rikkautta. Entäpä entinen Neuvostoliitto, eikö sielläkin kommunistit olleet niitä rikkaita puoluekirjansa kautta. Valta ja rikkaus kulkevat käsikädessä, olkoon ideologia mikä tahansa. Mittarina ei aina ole raha, se voi olla myös sosiaalisen aseman kautta saatavat edut ja arvostus, kaikkeen ei tarvita rahaa kun valtiolla on 'tietty' poliittinen ilmapiiri. Plutokratia edustaa ihmisluontoa mitä suurimmassa määrin, ajoit sitten Volgalla tai Mersulla.

Plutos on kreikkalaisen mytologian mukaan hyvän sadon jumala, häntä kutsutaan myös vaurauden jumalaksi. Plutos esitetään usein nuorena runsaudensarvea kantavana poikana, tosin hänet on joskus kuvattu myös vanhaksi sokeaksi mieheksi. Mutta mikä onkaan runsaudensarvi? Ja mikä olisikaan runsaudensarvelle kaikista otollisin kantaja, nuori tarkkasilmäinen, vaiko vanha ja sokea Plutos? Jälkimmäinen jakaisi kenties oikeudenmukaisemmin sarvestaan, vai olisiko tarkkanäköisyydessä enemmän oikeutta?

Runsaudensarven suomalainen vastine on sampo, siitä varmaan eräs pankkikin on saanut nimensä. Sampo-pankki uskoo latinan sananlaskuun, "nomen est omen". Nimi voi olla enne, jokainen on sen joskus todennut. Yllättävän usein ammattinimike voi mukavasti kuvata kyseisen henkilön nimeä. No, runsaudensarvi laitetaan tässä kohtaa kiinni.

Mutta mikä onkaan runsaudenpula? Voiko runsaudesta olla pulaa? Vai tarkoitetaanko sillä, että on liikaa mistä valita? Mietitäänpä, jos vaikka menet vaateostoksille. Vaatteita on valittavana runsaasti, oletetaan että sinulla on ihannevartalo. Useimmat vaatteet sopivat sinulle lähes täydellisesti. Sinun pitäisi valita itsellesi paras vaatekerta. Valinnan vaikeus, se alkaa ahdistamaan. Valitseminen ei tunnu hyvältä, se on tuskaista touhua. On liikaa vaihtoehtoja, vielä kotona olet epävarma valinnastasi. Olisiko se tai se kokonaisuus ollut parempi? Olisiko tähän kokonaisuuteen sopinutkin ne ja ne paremmin? Luovuutta rajoitetaan, kun on runsaudenpula.

Mitä jos olisitkin mennyt kangaskauppaan, oletetaan että osaat ommella. Tilanne helpottuu jonkinverran, sillä nyt valitset vain kankaan ja voit itse vaikuttaa sen leikkauksiin, malli on sinun käsissäsi. Sinä voit luoda sen aivan oman suunnitelman mukaisesti, mutta vain jos et takerru kaavoihin. 

Ruokakaupassa on sama runsaudenpula, joka tekee tyhjäksi ja uusavuttomaksi. Perusraaka-aineet pitäisivät kokkaustaitosi terässä ja antaisivat sinulle nautinnon kokkaamisen saloista. Nyt "meidän äiti tekee teidän äidin ruuat".

Miten tapaat Plutoksen ja teet elämääsi parhaat asut, kokkaat maittavimmat ateriat?  Miten runsaudensarvi aukeaa jokaiselle?

Läsnäolevassa hetkessä, nyt.

Uutisoinnin rivienvälit

Yövuoroa tehneenä muistan aamutunneilla, miten väsymys sai nauramaan Aamulehden otsikoinnille. Edelleen se on lehtenä hauska, tosin kaikki lehdet ovat. Kun uutisointia katselee "sillä silmällä", niin paraskaan vitsikirja ei vedä ajankohtaisuudelle vertoja.

Olen kuullut joskus, että siat ovat hyvin samankaltaisia kuin me ihmisetkin. Tämä tulee hienosti julki tämänpäiväisestä Aamulehdestä, jossa kerrotaan "Joka toisella tilalla siat purevat toistensa häntiä". Syyksi on kirjoitettu, että sika purkaa stressiä käyttämällä suutaan. Se tarvitsee tongittavaa. Niin on valitettavasti myös ihmisen laita, suuta käytetään kun tarvitaan tongittavaa. Uutisen mukaan Helsingin yliopisto alkaa tutkia nyt "adhd-sikoja".

Uutisen pohjalla on tietenkin vakava ongelma, tuottavuutta pitää parantaa ja sikojenkaan suunvuoroa ei kuunnella. Kaupat ovat tyhjyyttä täynnä, ja tuntuikin, kun elintarvikelakon aikana oli pieniä aukkoja hyllyissä, että kaupoissa oli silloin enemmän kun oli vähemmän. Tyhjää, sitä pitäisi olla enemmän. Tilaa, jotta tietoisuus saisi suunvuoron. Aamulehden tilaamalla sitä voi saada, kun lukee sitä "sillä silmällä".

 

Sympaattinen ajattelee, empaattinen on yhtä toisen kanssa

Asenteita on maailma tulvillaan. Ajattelu sulkee "mekanismeja", jotka muutoin tunnistaisit ja aistisit olemisen piiriin kuuluviksi ja arvokkaiksi tuntemuksiksi. Valmius empatiaan löytyy, aktivointi käynnistyy kun asenteet poistuvat. Aukeaa ymmärrystä sellaisesta, mikä on ollut piilossa. Kaikilla on mahdollisuus antaa ja vastaanottaa empatiaa, kun vuorovaikutuksessa on läsnäolon voima. Empatiassa ei ole sääliä, sympatiassa on. Sääli on rakkautta, joka sairastaa ylpeyden tautia. Rakkaudellisin keino huomioida toinen on olla hänen kanssaan yhtä, empatia on tämä liima.

Sympatian ja empatian ero? Asenteiden ja ajattelun kautta tarjoillaan teetä, laihaa sympatiaa. Rakkaus toiseen olevaiseen on uppoutumista itse elämään ja toisessa olevan elämän aistimista samaksi elämäksi, mikä sinussakin on. Sitä ei saavuteta "ajattelen sinua"-asennoitumisella, se saavutetaan kokemalla rajattomuutta, jossa solut ovat samaa sykettä. Ero on samaa luokkaa, kuin onnellisuuden ja ilon. Onnellisuus on ajassa koettavaa iloa, ilo on ajattomuuden olemus.

Mielenkiintoinen artikkeli, joka sivuaa edellä kirjoittamaani:

http://www.tiede.fi/uutiset/3918/ihonvari_ohjaa_empatiaa

Platonin luolavertaus

"Kuvittele joukko vankeja, jotka on kahlehdittu lapsuudestaan saakka syvälle luolaan. Paitsi heidän jäsenensä, myös heidän päänsä on kahlehdittu niin, että heidän silmänsä ovat pakotettuja katsomaan luolan peräseinään. Vankien selän takana on tuli, ja tulen ja vankien välissä on korotettu kävelytie, jota pitkin kuljetetaan erilaisia eläinten, kasvien ja muiden asioiden muotoja. Tulen valo heijastaa sekä vangeista että kuljetetuista asioista tulevan varjon luolan peräseinälle ja kiinnittää vankien huomion. Samoin kun joku muotoja kantava puhuu, hänen äänensä kaikuu luolan peräseinästä ja saa vangit uskomaan, että ääni tuli varjoista. Vangit osallistuvat eräänlaiseen peliin, antaen asioille nimiä kun näkevät niitä. Tämä on kuitenkin ainoa todellisuus, jonka he tuntevat, vaikka näkevätkin ainoastaan kuvien varjoja.

Kuvitellaan, että yksi vangeista vapautetaan, nousee seisomaan ja kääntyy ympäri. Tuli sokaisee hänen silmänsä ja ohi kulkevat muodot näyttävät hänestä epätodellisimmilta kuin varjot. Samoin jos hänet viedään ulos luolasta katsomaan auringonvaloa, hänen silmänsä sokaistuvat eikä hän näe ensin enää mitään. Vähitellen hän kykenee näkemään tummia hahmoja kuten varjoja, ja sitten kirkkaampia ja kirkkaampia esineitä. Viimeisenä hän kykenisi näkemään itse auringon, ja oppisi, että se tarjoaa vuodenajat ja vuosien vaihtelut, on kaiken näkyvän yläpuolella ja on jollakin tavalla kaiken hänen näkemänsä syy. Tämä osa vertauksesta osuu läheisesti yhteen Platonin aurinkovertauksen kanssa, joka on esitetty Valtion kirjan VI loppupuolella.

Näin valaistuneena vapautettu vanki haluaisi epäilemättä palata luolaan vapauttamaan kahlehditut ystävänsä. Ongelma olisi siinä, että he eivät haluaisi vapautua. Luolaan palaaminen vaatisi, että vapautetun vangin silmät totuttelisivat taas uuteen valaistukseen, ja jonkun aikaa hän näkisi huonommin eikä kykenisi havaitsemaan luolan peräseinälle heijastuvia varjoja yhtä hyvin kuin toverinsa, jonka vuoksi hän joutuisi naurunalaiseksi. Tämä saisi vangitut vastustelemaan kaikkia vapautusyrityksiä." (Wikipedia, Platonin luolavertaus).

Sydänmaan lammella

Yöhyt ol' lempeä:
Pilvessä taivas,
Luonnossa tyyneys,
Rauhassa maa –
Ja hiljaisna uinui notkossa korven
Äänetön lampeni tuo. –

Silloin mun silmään'
Kyynele nousi,
Yön hämärissä
Itkin kuin laps –
Ja hiljaisna uinui notkossa korven
Äänetön lampeni tuo. –

Miksikä itkin?
En minä tiennyt.
Itkuni äänt' ei
Kuullunna ken –
Ja hiljaisna uinui notkossa korven
Äänetön lampeni tuo. –

 (Ilmari Calamnius)

Anteeksianto 'tässä hetkessä'

Olet varmaan joutunut tilanteeseen, jossa et mielelläsi olisi. Paradoksi on, että juuri mielelläsi siinä olet, mielesi on sama kuin egosi. Egonrakenteiden kautta olet siinä tilanteessa, jossa et haluasi olla. 

Olet kärsimyksesi aiheuttanut omalla toiminnallasi ja valinnoillasi , se että sinua loukataan syyttömästi, siitäkin on turha loukkaantua - onhan itsestään selvää, että loukkaantuminen on turhaa jos et tunnista tehneesi mitään mistä sinua syytetään. Ego ei kuitenkaan siedä, että sen olemassaoloa uhataan. 

Syytökset varjostavat tämänhetkisyyttäsi, olet menneessä ja tekisit toisin jos olisi mahdollista palata menneeseen. Se ei kuitenkaan ole mahdollista, siksi on aivan turhaa syyttää itseään. Silloin pitää antaa itsellensä anteeksi, anteeksianto on tärkeintä. Antakaa aina anteeksi itsellenne ja teitä loukanneille, sillä silloin mieli ei täyty negatiivisuudesta, sillä jos siellä on katumusta ja vihaa, katkeruutta, surua, pelkoa ja itsesyytöksiä, olet ajan vanki. 

Ajattomuus on tässä hetkessä, se kulkee pystysuoraan - pää pystyyn vain. Anteeksianto on oppimista, ja miten voisi oppia jos et kävisi läpi tiettyjä luokkia? Oivallukseen on aina matkaa, mutta se tapahtuu ainostaan tässä ja nyt. Matkalla on siis paljon annettavaa, nauti sen tarjoamista maisemista. Maisemilla on merkitys, jos merkitykseen kiinnittää huomiota ilman negatiivisuutta. Tulkitse maisemia ilman arovostelua ja tuomitsemista, huomaat miten iloa alkaa virtaamaan elämääsi.

Silloin kun ego ei hallitse mieltäsi, silloin ei ole mitään anteeksiannettavaa. Anteeksianto on itsestään selvyys, sitä ei tarvitse miettiä tai mainita. Tiedät, että menneet ovat menneitä ja tulevaisuus määrittyy tämänhetkisen läsnäolosi voimakkuuden kautta. Oleminen tapahtuu aina todellisuudessa, ei muistijäljissä eikä tulevaisuudessa. Minä olen nyt, muualla ei ole mahdollista olla, kun ajanharhaa ei ole. 

"Minkä taaksensa jättää, sen edestänsä löytää." Näin on ilman anteeksiantoa, se on selvää. Anteeksiannon merkitystä ei voi vähätellä, jos halutaan hyvä elämä. Olemalla tässä ja nyt, löydät olemisen ilon. Negatiivisten ajatusten kautta keräät kärsimystä, joka ei koskaan lopu ja elämäsi tarkoitus jää epäselväksi. Olet kuoleman oma, et voi tehdä valintaa jonka kautta elämääsi astuu rakkautta jolla ei ole vastakohtaa.

http://hetkismi.blogspot.com/2010/04/anteeksianto.html

Kun aika häviää

Joskus on hyvä pysähtyä ja jatkaa vasta sitten matkaansa. Pysähtyä ja tarkastella missä mennään, sillä silloin on pakko todeta läsnäolonsa tässä maailmassa. Pysähtyminen on tärkeää, joskus pysähtymiseen tarvitaan merkki. Ennen oli sellainen liikennemerkki, jossa oli musta käsi. Se oli veikeä, jotenkin hauskempi kuin stop. Konkreettisesti käsimerkki antoi viestin siitä, että tästä ei nyt kannata mennä suinpäin, tosin sen ehdottomuus oli pienempi kuin sanan stop. Käsimerkeille on tässä maailmassa totuttu viittaamaan kintaalla.

Oli vuosi 1986 ja ajelin autollani kohti Turkua, vauhtia oli hieman enemmän kuin 100 km/tunnissa. Sää oli kesäinen ja näkyvyys hyvä. Kaverini oli mukana ja viikonloppusuunnitelmat kiersivät päässämme. Meillä oli kiire, silloin en tiennyt että kiire on tunnetila. Tunteessa siis ajeltiin, ylinopeutta, kohti odottamaamme viikonlopun h-hetkeä. Mikä se h-hetki sitten oli? Mikä on h-hetki, sen saimme kokea aivan pian.

Olimme Oripään kohdalla, vasemmalta kurvasi suoraan eteemme Nissan Sunny. Siis aivan eteemme, jarrutin ja tiesin että auto ei pysähdy ennen törmäystä. Nissanissa oli nainen ja tyttö, auto oli hopeanvärinen. Honda Civic oli kullanvärinen, hopea ja kulta olivat siis yhtymässä. Kaverini huusi että käännä oikealle ja päästä jarrusta, olin tuohon jo itsekin valmistunut ja tein niin. Oikealle tuossa kohdassa avautui risteys kohi Köyliötä, tie oli tuolla kohtaa leveä. Vältimme törmäyksen, mutta risteyslevennyksessä oli irtohiekkaa eikä automme suostunut palaamaan takaisin ajoväylälle, josta olimme hetkeä aiemmin koukanneet sivuun. Renkaat puskivat suoraan jyrkkään rotvalliin, pudotusta oli kenties kaksi ja puoli metriä ja vauhtia varmaan vielä paljon.

Silloin, silloin tajusin mitä h-hetki tarkoittaa. Kaikki hidastui, aika poistui. Yht'äkkiä oli aikaa, koska sitä ei enää ollut. Ei ollut aikaa ajatella, siirryin ajatuksen toiselle puolelle. Ajassa mitattuna tapahtuma ei voinut kestää kuin pari kolme sekunttia, mutta olin täysin tässä ja nyt. Tunsin kuinka auto "hitaasti", kuin asteittain alkoi nousemaan nokan kautta ympäri. Samalla mennyt elämäni kulki silmissäni, ja samalla aste asteelta auton takapää nousi yhä ylemmäksi ja ylemmäksi. Tunsin miten puristin ratista yhä lujemmin, auton pyörähtäessä ympäri katolleen, hetkeä ennen kenties muutoin kohtalokasta tapahtumaa, tunsin kuin minulle olisi sanottu: "laske pääsi ratin tasalle". Minä laskin ja kuulin miten katto alkoi laskeutua tuulilasin painuessa kasaan. Auto pyörähti vielä toisen kerran, nyt jo hiljentyneellä vauhdilla. Auto oli paikoillaan, istuin hiljaa paikallani. Käänsin pääni oikealle ja kuulin kaverini kysyvän vointiani. Hänen puoleltaan katto oli painunut vähemmän kasaan, kummatkin olimme selvinneet ilman naarmun naarmua.

Aika, sitä ei tuossa tilanteessa ollut. Se hävisi. Tällaisia kokemuksia on muillakin, ja jotkut hakevat niitä tietoisesti. Se, että ollaan tässä hetkessä täysin, on se mitä tällä hetkismillä maalaan ihmisille. Jotkut kiipeilevät vuorille, ei ole aikaa miettiä menneitä eikä huolehtia tulevista. Pitää olla tässä ja nyt, jotta ei kuole ja voi elää.

Ajatuksia sadan, kahden ja kolmensadan vuoden takaa

"Tunnen välisti olevani hiukan enemmän kuin ihminen - ja sehän, ihminen, meidän täytyisi voittaa itsessämme: hänen vakavuutensa, heikkoutensa! Tai tunnen olevani vähemmän kuin ihminen: ajatuksetonta, mutta elävää luontoa."(Joel Lehtonen, kirjailija).

"Emme voi löytää vapautusta mielellemme tai sielullemme ennen kuin näemme eron olemisemme ja elämämme välillä. Ero on jollakin tavalla mystillinen; mutta juuri tuo salaperäisyys on valon lähde. Sanomalla 'olemiseni ei ole yhtä elämäni kanssa', me esitämme kaksi eri asiaa. Ensiksi: olemisestani alkaen, ei elämästäni, on henki minulle annettu; minä on vaarassa siitä hetkestä alkaen kun ryhdyin elämään, ja olen ennen kuin elän. Toiseksi: olemiseni on jotakin mikä on pelastettava. Tässä on ehkä koko elämän tarkoitus. Tämä on ainoa mahdollinen tapa selittää inhimillisen elämän koettelemus ja jos se ei ole koettelemus, niin en voi ymmärtää mitä muuta se voisi olla."(Gabriel Marcel, ranskalainen filosofi).

"Parhain voitto, joka säilyttää meidät ihmisinä, on voitto itsestämme."(Heinrich Pestalozzi, sveitisläinen kirjailija)

"Kunnia on siitä syystä suureksi esteeksi, että ihmisen, jos hän tahtoo sitä saavuttaa, täytyy välttämättä järjestää elämänsä toisten ihmisten oikkujen mukaisesti, välttää mitä kaikki välttävät ja etsiä mitä kaikki etsivät. Ikuiseen ja äärettömään kohteeseen suuntautuva rakkaus sitä vastoin täyttää sielun ilolla, eikä sellaiseen rakkauteen liity mitään surua. Mutta kaikkein korkein hyvä on sellainen hengenlaatu, joka tarjoaa tietoa yhteydestä, jossa sielu on koko luonnon kanssa.

Vapaa ihminen ei ajattele mitään vähemmän kuin kuolemaa, eikä hänen viisautensa ole kuoleman vaan se on elämän mietiskelyä."(Baruch Spinoza, hollantilainen filosofi).

Santataidetta

Tässä videossa Kseniya Simonova taiteilee santaan liikuttavan kertomuksen.

http://www.youtube.com/watch?v=3qOmST_yz-4

Kauniisti joka paikkaa koristaa kukkanen

Oppivelvollisuus ja omaehtoinen opiskelu päättyvät tänään, tosin osa on jo päätöksensä saanut aiemmin. Moni äiti asettelee lyyraa rintaansa, ylioppilas lakkia päähänsä ja monella on todistus tänään kädessään. Numeroilla arvosteltu, dokumentointi oppimisen tasosta. 

Suomessa työttömien määrä nousee hetkellisesti, kun uusia ammattilaisia valmistuu. Kesätöitä ei monelle ollut tarjolla, joten kesä ei kaikille ole taloudellisesti helppo. Aurinko, sade, tuuli, kukat, linnut, veden liplatus ja kesän lumo ovat onneksi ilmaisia - niitä ei ole tuotteistettu.

 Ihanaa kesää oppijoille, elämä on elinikäistä oppimista!

http://www.youtube.com/watch?v=5ZNNxwIuPj4

Liputuspäivänä toivo

Puolustusvoimien liputuspäivä. Tulee vielä aika, jolloin puolustusta ei tarvita. Tulee aika, jolloin puolustusvoimat voidaan oikeasti liputtaa pois. Historiasta on opittu, että maassa on aina armeija. Joko oma tai toisen valtakunnan.  Tulee aika, jolloin ihmistä ei enää ole tai on. Kaikki loppuu aikanaan, rajat kaatuvat kun ne kaadetaan.

Olisiko kuitenkin niin, että kun ei ole puolustettavaa niin ei ole tarvetta puolustautua? Olisiko niin, että kun olisi rajattomuus ei olisi rajoja mitä pitäisi puolustaa? Vai onko se utopiaa? Vai valinta, sota tai utopia?

Olen käynyt armeijan, jossa opetetaan tietyllä tapaa olemaan ajattelematta. Se pitää armeijan puolustukseksi sanoa, siellä ollaan oikeilla jäljillä. Ajattelemattomuus ja mielen vapauttaminen egon alaisuudesta 'syvimmän itsen' käyttöön on kuitenkin aivan eri asioita. Tiedostamattomuus ja tiedostaminen, niissä on eroa kuten kuolemassa ja elämässä. Puolustusvoimat perustelee olemassaoloaan aivan kuin egokin puolustaa olemassaoloaan. Kukaan ei saa loukata koskemattomuuttani, minä olen arvokas tai tarvitsen yhä enemmän. Puolustautumista kuoleman keinoin elämän puolesta, ajattelun harhaa - sotaista meininkiä.

Kummasteletko koskaan, miten vahva on tradition voima? Asevelvollisuus on iskostettu meihin  lujasti kiinni. Asevelvollisuus, joka antaa luvan tappaa. Eri aikoina on eri säännöt, ihminen laatii sääntönsä tilanteen mukaan. Egon rakenteet, ne niitä sääntöjä laatii. Ne eivät ole loogisia evätkä oikeudenmukaisia. Yhden kirja mukaan tappaminen on kielletty, toisen kirjan mukaan sallittu. Ei, siinä ei ole järkeä lainkaan. Elämää kunnioitetaan kun on rauha, elämää tuhotaan kun on sota. 

Sota on mielentila, sitä se on eikä mitään muuta. Kenelläkään ei ole oikeutta tappaa huvikseen, sehän on aivan mielisairasta. Mietitään sitten traumoja, joita henkiinjääneet ja omaisensa menettäneet ovat saaneet. Rakennetaan yhteiskuntaan tukiverkkoja, joilla pelastetaan mitä pelastettavissa on. Pidetään keräyksiä sotaveteraanien ja orpojen hyväksi, annetaan kuntolomia ja mitaleja, leipää ja myötätuntoa. Korostetaan uhrauksen merkityksellisyyttä, uhri on annettu valtiolle joka on virkaatekevänä jumalana. Hyvä, että pidetään huolta. 

Tämänhetkisyyden läsnäolon voima määrittää meidän tulevaisuuttamme, haluammeko sotia? Pitäisi vain käyttää älyä eikä sotia olisi lainkaan. Silloin voisimme liputtaa puolustusvoimille viimeisen kerran. Sotaan tarvitaan mieltä ja tulivoimaa, ei mielettömyyttä. Tämänhetkisyyden oivaltaminen ainoana todellisuutena vie pois tarpeen puolustautua, rajata ja vihata.

Musta on ihanaa, kun valoa rakastaa

Musta imee valoa, valkoinen sitä heijastaa. 

Valoa toinen ottaa, toinen antaa. 

Paradoksi toistuu.

Musta saa, valkoinen antaa. 

Musta on ihanaa, kun valoa rakastaa.

Rasismi on mustavalkoista, ajattelun tulosta.

Valkoinen ja musta, värit pianon näppäinten.
Soi sävel mustavalkoinen.

Kotiinkutsu

Hetkismi tähtää siihen, että egon rakenteet heikkenevät ja siitä lopuksi päästään eroon.  Se on eräänlainen kotiinkutsu, kutsu omaan sisimpään itseesi.

Nykyisin ajattelemme liikaa, etsimme liikaa, haluamme liikaa ja unohdamme olemisen ja sen kautta saavutettavan ilon. Me mietimme ja huolehdimme mitä toiset ajattelevat meistä, ja vertaamme itseämme toisiin. Olemme huolissamme ettemme ole tarpeeksi hyviä, jotain jää aina puuttumaan. Joku on aina parempi, joku on aina fiksumpi. 

Onnellisuuden etsintä ulkoisesta ei tuota kuin hetken tyydytyksen egolle, se vaatii lisää ja enemmän. Ota selvää kuka todella olet ja muuta elämäsi paremmaksi, pysyvästi.

Mistä olen kirjoittanut?

- Mielen tarkkailu objektina (”minä” l. logos tarkkailee itseä), havainnot negatiivisista ajatuksista ilman arvostelua.
- Arvostelusta luopuminen. Kiinnitä huomiota siihen objektina, kun arvostelet itseäsi (mm. automaatio-ajatuksiasi) tai muita ihmisiä / tavaroita / muotoja. Havainnoi ottamatta kantaa / arvostelematta.
- Kielteisyyden asteittainen vähentyminen, onnellisuuden lisääntyminen. Olemisen ilon astuminen elämääsi.
- Kielteisyys ei kestä läsnäolosi voimaa; Tämänhetkisyyttä, ajattelun pysäyttämistä, hiljaisuutta, sisäistä olemista…
-  Mieli elää menneestä ja tulevasta. ”Tämä hetki”, mieli (= itse) ei kestä sitä.
- ”Luokittele, nimeä, ajattele ja arvostele” – paradoksin käyttäminen. Kun annat luvan tietoisesti itsellesi luokitella, nimetä, ajatella ja arvostella, silloin luopuminen mahdollistuu.

-  Mieli on hyvä työkalu, ei sen enempää.
-  Ajatukset vievät yleensä – harhaan – itseen. ”Itseä” ei ole ilman mielen ylivaltaa.
-  Mieletön ei voi olla hullu, jos ei ole mieltä ei ole hulluutta.
-  Ei kärsimystä, ei negatiivisia tunteita.

On vain Rakkaus, jolla ei ole paradoksia – ”olemisen ilo”...

 Johdanto hetkismiin:
http://hetkismi.blogspot.com/2010/03/johdanto-hetkismiin.html

Hetkismi dualistisesti:
http://hetkismi.blogspot.com/2010/03/hetkismi-dualistisesti.html

Uudet arkkitehdit

Liiterissä arkkitehti miettii uusia rakennuksia, hänellä on puupalikoita joita kasaa päällekkäin ja rinnakkain. Puupalikoiden järjestys on tarkkaan mietitty, palikat kaatuvat välillä kumoon ja saavat sitä kautta suunnitelmiin hienoisia muutoksia. Rakennukset valmistuvat ja ihaileva katse mittailee aikaansaannoksia.

Nelivuotiaan arkkitehdin käsistä syntyi uusi asumismuoto, jossa on järkeä. Asumismukavuus on huomattavasti parempi kuin nykyisissä kerrostaloissa, olen yllättynyt miten puupalikoista saa aikaan jotain noin innovatiivista. Käyn hakemassa kameran ja tussin, tehdään ikkunat ja ovet, viimeistellään ulkopintaa. Selvästi alkaa hahmottumaan, että kyseessä on omakotitalo, mutta yhden sijasta siinä onkin niitä useita. Omakotikerrostalo on hieno keksintö, keskellä omakotitaloja kulkee hissi. Jokaisessa omakotitalossa on suuret pihateranssialueet, jotka on tehty alimmaisten talojen katolle. Niissä on nurmikot tai puutarhat, mitä kukin arvostaa ja mitä kukin haluaa. Alakerrassa on talokohtainen kauppa, josta saa päivittäiselintarvikkeita. Talon alla on oma pysäköintihalli talon asukkaiden autoille.

Uutta luodessa pitää poiketa kaavasta, ei kenties liikaa, vaan sopivasti. Tämän omakotitalokerrostalo-hankkeen toteuttamisaikataulu on sitten, kun halutaan muutosta. Kenties vuonna 2110, kuka tietää?

Ilon aiheita, hyviä uutisia

http://gooduutiset.blogspot.com/

Tehdään omat uutiset, niille jotka haluavat hyviä uutisia.

Tee mun päivä

Mojo!

Vammalassa, silloin kun vielä oli Vammala, oli kaksi mielisairaalaa; Hyrkin osastoryhmä, jota kutsuttiin myös B-mielisairaalaksi ja Ojansuun osastoryhmän A-mielisairaala. Nykyisin tuo Ojansuulla sijaitseva kiinteistö toimii kaupungintalona, toiminta ei ole siis kovasti muuttunut:) Silloin oli A-ryhmän hullut ja B-ryhmän hullut, toisilla oli toivoa ja toiset olivat toivottomia. Pieni tarina kertoo yhdestä toivottomasta, jonka tapasin 70-luvulla ollessani noin kymmenvuotias.

Asuimme melko lähellä Hyrkkiä, kavereiden kanssa leikkiympäristön laajentuessa Hyrkki alkoi olla meidän reviiriimme kuuluvaa aluetta. Kaverini äiti oli osastonhoitajana Hyrkillä, joten sekin oli syy miksi aloimme suuntaamaan seikkailumme siihen suuntaan. Kaverilleni ympäristö oli tullut tutuksi  jo aiemmin, hän kertoi  "asiantuntijana" tarinoita potilaista. Siellä oli toivottomia tapauksia, hulluja. Hullun ulostettakin löysimme,  josta kaverini piti pitkän esitelmän. Uloste oli mielestäni koirankakkaa, mutta vakuuttavan esityksen jälkeen ulosteen kaksivärisyyteen ja sapenerityksen häiriöön vedoten kaverini sai minut vakuuttuneeksi, että hulluuteen liittyy paljon asioita joista ei puhuta. 

Potilaat joita Hyrkin ympäristössä näimme, olivat ulkoisesti "väritetty" hulluiksi. Osalla heistä oli talon tarjoama vaatetus, joka oli kenties 50-luvulta. Osalla oli omat vaatteet, mutta nekin taisivat olla samalta vuosikymmeneltä. Oli miten oli, sairaalan kupeessa sijaitsi vanha luhtiaitta, jonka teranssilla istui usein toivottomaksi leimattuja ihmisiä. Heillä oli lääkityksen takia hidastuneet liikkeet ja kuola saattoi valua leukaa pitkin kun he imivät sätkäänsä. Heillä oli pakkoliikkeitä, jotka nyt ymmärrän lääkkeiden sivuvaikutuksiksi. Silloin kuolaaminen kuului hulluuteen, lääkkeistä emme tienneet mitään.

Aitan teranssilla tutustuimme keski-ikäiseen, lyhyeen ja leikkisään Pikku-Mattiin, jolla oli pieneksi käynyt harmaa raitakuosinen puku päällään. Päässään hänellä oli kaikkea muuta kuin valkoinen, mutta yhtä kaikki, ylioppilaslakki. Kerrottiin, että Pikku-Matti oli ollut Turun Yliopistossa lukemassa historiaa ja lakia. ja että hän oli ollut hyvin älykäs mies. Lukeminen oli huhupuheen mukaan hänet tehnyt hulluksi ja  kaverini tiesi, että kyseessä olisi ollut myös joku  noita-nainen, joka oli loitsuillaan sekoittanut opiskelijan pään.

Kun ensimmäisen kerran menimme juttelemaan Matille, niin hän ensiksi vain tarkkaili meitä istuen penkillä imien sätkäänsä. Hetken kuluttua hän siirtyi istumaan etukumaraan ja alkoi nytkähtelemään näykkien meidän suuntaamme, aivan kuin herättääkseen mielenkiintomme. No, siinä hän onnistui kun hän seuraavaksi läppäsi minua olkapäähän sanoen "litta" ja lähdimme kaikki juoksemaan eri suuntiin, minä kaverini kanssa kohti kotia ja Matti omille teilleen. Ei me littaa Matin kanssa jääty leikkimään, isot pojat, kymmenen vuoden paremmalla puolella, pelästyimme pientä miestä kuollaksemme. Silloin pelkäsimme, että tuo litta saattaa tartuttaa hulluuden meihinkin. Jatkossa oli Pikku-Matilla toinenkin tervehdys meille ja se oli "mojo".

Pikku-Matin harrastuksiin kuului "Turku-Tampere-Punkalaidun-Vammala" -tasoristeyksen rakennustöiden ja  liikenteen seuraaminen. Risteys oli luokiteltu 70-luvulla Suomen kolmanneksi vaarallisimmaksi risteykseksi, laskentaperusteena oli kuolonuhrien määrä. Työmaan jo ollessa käynnissä, risteyksessä sattui  silloinkin useita kuolemankolareita. Pikku-Matti istui liki risteystä ja oli paikalla, todistamassa kolareita. Näkipä hän senkin, kun mopoilija ajoi suoraan rekan alle. Pikku-Mattia on tuskin enää Hyrkillä, tuskin luhtiaitan teranssilla ja tasoristeyskin on ollut valmiina jo 30-vuotta. Pikku-Matti jätti minulle muiston, jonka nyt halusin kirjata ylös. Hän teki omat päivänsä mielekkääksi poltellen sätkää, haastaen lapsia littaan ja bongaillen kolareita. Sellaista hänen elämänsä oli kymmenvuotiaan silmin, mutta se tulkinta on hyvin pieni osa Pikku-Matin elämää - jotain kuitenkin jokainen toisilleen antaa.