Taiteilua

Taide, sen tekeminen. Se on upeaa. Tuo aukesi jo vuonna 2006, mutta puitteet sen tekemiselle on aivan eri luokkaa omakotimiljöössä verrattuna kerrostalossa asumiseen. Mahdollisuuksia on niin paljon. Jostain tulee idea, se ei ole mitenkään valmis. Tekeminen vain alkaa jostain, ja kasvaa ja kasvaa, kunnes yllättäen valmistuu jotain jota en todellakaan ollut miettinyt.

Ymmärrän taiteilijan tuskan, kun hän on tekemässä jotain. Hänellä on varmuus siitä, että hän on luomassa jotain kaunista ja merkityksellistä. Kuitenkin itsekritiikki tuo tuon tuskan tekemiseen, ja lopulta se saattaa lopettaa koko prosessin. Työ saattaa jäädä kesken, mutta jos sammuttaa oman itsekritiikkinsä ajattelun sammuttamisen kautta, alkaa tekeminen joka antaa uskomatonta tyydytystä. Kliimaksina on valmis teos.

Taiteilijoilla ei ole helppoa, jos ”muusa” ei tue ja usko taiteilijaa. Silloin on parempi taiteilla ilman ulkopuolista kriitikkoa, silloin se on nautittavaa. Taiteenlajista riippumatta, oli se musiikkia tai vaikkapa kuvataidetta, muotojen ilmestyminen vaatii hiljaisuutta ja läsnäoloa tässä hetkessä. Muodot ilmestyvät ”ei mitään” tilasta, hiljaisuudesta. Silloin tekemiseen tulee mukaan tietoisuuden äly, tehdään ratkaisuja joita ei ajattelun kautta tehtäisi. Kun sinulla on taiteilijan identiteetti tämä hyväksytään, mutta jos identiteettisi perustuu vaikkapa kirjanpitäjän persoonallisuuteen toimiasi pidetään hulluina.

Taide ilman ajattelua, mielettömän ihanaa.