Hiace

Hiace muisteli, kuinka se oli vuonna 1989 syntynyt japanilaisessa autotehtaassa. Se tuotiin Suomeen, Toyotan liikkeeseen. Sitä ylistäviä julisteita oli liikkeen seinissä, siitä oli laadittu hieno CV. Se oli kolmannenpolven Hiace, ja tästä polvesta se, jolla oli nelikulmaiset ajolamput. Ne erottivat sen vanhemmista kolmannenpolven Hiaceista, ja kertoisi kaikille, että se oli niistä uusinta mallia. Se oli tärkeä, luvattiin ja taattiin sen olevan hintaluokassaan parasta kuljetuskykyä mitä rahalla saa. Lisäksi verotus oli suopea ajatellen pakettiautoja, elämä hymyili. Se tiesi, että pääsisi pian näyttämään lupaukset toteen.

Nyt, vuonna 2010, se seisoi hylättynä autoromuttamon syrjällä. Se odotti, odotti että saisi palkinnon uurastettuaan päälle 20-vuotta tavarankuljetusalalla. Se oli tehnyt niin kuin luvattiin, toiminut uskollisesti ja vienyt tavarat aina perille. Kuka sitä enää muistaa? Kuka muistaa sen teot ja uhraukset, liukkaat ja sohjot. Kuka muistaa, että se jokus teki töitä vuorotta. Sitä tankattiin ja siitä imettiin kaikki irti. Kiitollisuus, sitä se nyt peräänkuulutti. Se peräänkuulutti edes pientä huomiota siitä, mitä oli alan eteen tehnyt. Kiitos oli se, että se oli hylätty. Se odotti rautaisten leukojen viimeistä syleilyä, paalausta pakettiin. Sillä ei ollut muuta lohtua kuin muistot, joita ei kukaan muu enää muistanut.

Sitten sen luokse tultiin, se hykerteli ja oli varma että nyt hänet on huomattu ja se saisi paikan jossain, jossain jossa sitä ihasteltaisiin ja sen kunnioitettavia saavutuksia ylistettäisiin. Luulo oli kuitenkin väärä, sillä siltä riistettiin koelauta, puskurit ja kaikki muoviosat jotka irti saatiin. Viimeinen hetki oli koittava pian, ja se sulki himmentyneet nelikulmaiset ajovalonsa. Tuli ilta ja se havahtui kirkkaaseen valoon, valo tuli katepillarista, ja se oivalsi kuinka sen matkalla kuitenkin olisi tarkoitus. Se paalattaisiin ja se jatkaisi elämää. Kenties henkilöautona, kodinkoneena, osa sen raaka-aineista varmaan päätyisi korjaamon työkaluiksi. Se oli muuttamassa muotoaan, siitä oli moneksi. Se tunsi rakastettavan rutinan, se oli matkalla uusiin seikkailuihin.