Katson kuvaani hevosenlänkipeilistä, en suostu enää vetämään rekeä. En suostu enään tekemään mitään, jota en hyväksy täydellisesti. Olen hevonen, joku voisi sanoa minua ruunaksi. Himoton, mutta elossa.
Yllättävää, kun katson itseäni peilistä. Minua ei määritä kukaan, peilikuvasta näkyy vain varjo. Varjo siitä hevosesta, joka nuorena laukkasi vapaana ja etsi lisää kahleita - kunnes oivalsi olevansa rooliensa vanki. Näennäisesti vapaa, mutta todellisesti todellisuudesta vieraantunut.
Sauna teki hyvää, jokainen hetki puhdistaa. Nyt käännyn pois, kuva jää tai lähtee pois. En katso taakseni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti