Mikä on niin on

Mikä on niin on
Minä olen, kun Sinä olet

maanantai 28. maaliskuuta 2011

Sahdinteko-ohje

  • Ensin pitää laittaa tynnyri hyvissä ajoin paisumaan.
  • On hankittava katajan oksia astioiden desinfiointia ja kuurnan petiä varten.
  • Ostetaan säkillinen sahtimaltaita ja ruismaltaita kilo (sekoitetaan keskenään) sekä pari palaa hiivaa.
  • Keitetään muuripadallisessa kiehuvaa vettä katajia noin tunnin ajan, jonka jälkeen vesi ajetaan tynnyriin ja lopulla desinfioidaan kuurna sekä muut astiat.
  • Asetetaan kuurnaan verkko (ns. puukehikolla tuettu hyttysverkko), päälle peti  katajista tai oljista.
  • Täytetään pata lähdevedellä uudelleen ja veden tullessa haaleaksi kastellaan saaviin laitetut maltaat ensimmäisen kerran, koko ajan hyvin sekoittaen jotta kastuvat tasaisesti.
  • Toisella kerralla kastaessa on veden oltava lämmintä, kolmannella kuumaa ja neljännellä kiehuvaa. Kastelu suoritetaan noin tunnin välein, ämpärillinen kerrallaan. Maltaat hautuvat saavissa huovan alla hyvin peitettyinä, joka kastamiskerran jälkeen puolesta tunnista puoleentoista tuntiin.
  • Sitten maltaiden hauduttua kaadetaan mäski pataan jossa sitä keitetään hiljaisella tulella puolisen tuntia; värin tultua sopivaksi ajetaan keitos tasaisesti kuurnaan jossa annetaan olla hetken ennen tapin avaamista. Sitten otetaan liemi astioihin joissa se jäähdytetään käymistä varten sopivaksi.
  • Pataan laitetaan uusi vesi kiehumaan, jolla sitten kuurnassa olevaa mäskiä kastellaan sillä määrällä mitä on tarkoitus vierrettä ottaakin. Yleensä määrä on säkillisestä maltaita 40-55 litraa sahtia, riippuen siitä minkä vahvuista juomaa kulloinkin halutaan.
  • Kun vierre on jäähtynyt sopivaksi niin otetaan alkupäästä pari litraa astiaan johon sekoitetaan hiiva palat ja vatkataan se käymään. Tämä sekoitetaan sitten vierteeseen joka laitetaan saaviin viileään, noin 18 asteen tilaan käymään. Siellä se hyvin peitettynä käy noin puolitoista vuorokautta, kunnes juoma ajetaan tynnyriin. Tynnyri kellariin ja perinnejuoma on parissa viikossa kypsynyt nautittavaksi. Huom! Tynnyrin kaatoaukon kansi ja henkitappi tiivistetään hyvin voilla tai margariinilla, ruisjauhoistakin voi tehdä taikinan.
  • Noin viikon parin tynnyrissä olon jälkeen voidaan sahti ottaa pienempiin astioihin (kanistereihin) jästin jäädessä täten tynnyrin pohjalle.
  • Välineet ja ainekset; kuurna, saavi, pata, mela sekoittamista varten, sahtimallassäkki, kilo ruisjauhoja, hiivaa, intoa, tulossa olevat häät tai syntymäpäivät.
Perinteet ovat tärkeitä, vaalittavia asioita. Itse olen saanut tämän ohjeen isältäni, olen tehnyt tätä perinnejuomaa muutaman kerran. Sahti on hyvää ja ruokaisaa, mutta sen kanssa pitää olla varovainen. Sanotaan, että sahti menee jalkoihin ja että ajatus pysyy terävänä. Voin vakuuttaa, että sahtikin, niin kuin kaikki alkoholi, vie lopulta ajatuksen alapuolelle. Joskus jopa pöydän alle...

Yhtäkaikki, laitoin reseptin kiertoon. Havaitsin, että ohjeita ei paljoakaan internetistä löydy. Nyt on yksi lisää, joten olkaa hyvä!

5 kommenttia:

  1. http://www.kaukojuhantalo.com/index.php?id=974

    VastaaPoista
  2. _ Laulamaankin laittaa sahti,
    tanssissakin löytyy tahti!

    Aromia maltaista,
    liekö toista sen kaltaista.

    Joka kehittyy ohran jyvässä,
    heiluessaan suven tähkässä.

    Kaiken auringosta irti ottaa,
    kun yötön yö ja päivä hohtaa!

    VastaaPoista
  3. Tässä Aleksis Kiven juomalaulu:

    Terve, ruskee ohranneste,
    Terve, jumal kultasuu!
    Sua ain tahdon kunnioittaa
    Kumartuen tomuhuun,
    Sulle annan
    Sydämmeni,
    Sulle kannan
    Kiitosuhrit
    Mä temppelissäs kontien,
    Oi olvi ijankaikkinen!
    Valvoissani, maatessani
    Muistan voimaas kuohuvaa.
    Terve, ruskee ohranneste,
    Terve, voima kuohuva!
    Kaikki menköön suren suuhun,
    Kuin vaan olvi olla saa.
    Mitä huolin
    Vaihka iskis
    Taivaan nuoli
    Maailman halki
    Ja polttais palleroisen maan,
    Kuin mä ja olvi ollaan vaan?
    Terve, ruskee ohranneste,
    Terve, voima kuohuva!

    VastaaPoista
  4. Vahva on Kiven juomalaulun ylistys sahdista. *_*

    VastaaPoista