Mytiäiset

Tiedätkö mitä tarkoitan mytiäisillä? Ne ovat niitä pieniä mustia hyönteisiä, jotka purevat ja jättävät jälkeensä kokoonsa verrattuna moninkertaisen jäljen. Jälki kutiaa, punoittaa ja saa mytiäisen tuntumaan viholliselta. Onko tämä alkukesän ilmestys ystävä vai vihollinen? Vai onko se osa samaa elämää kuin mekin? Rakasta vihollistasi kuin itseäsi ja tapa se?! - näin usein toimitaan.

On alkukesä. Kosteus nousee lämpiävän maan uumenista. Minulla on lapio ja kottikärryt. Lapioin täytemaata kärryihin illansuussa, metsän laidalla. Shortsit jalassa, onhan kesä alkanut. Musta pilvi nousee maasta, pienistä mytiäisistä muodostunut pataljoona aistii minut.

Mytiäiset parveilevat ja iskevät pohkeisiini. Jatkan lapioimista, olen puolustuskyvytön. 

Muistan 80-luvulla, kun lehmät pakenivat valtaisaa mytiäisparvea Kauvatsalla. Muistot heräsivät eloon.  Olimme tuolloin ajamassa kuplavolkkarilla Vähtärin tanssipaikalle, ajoimme suoraan tuollaiseen mytiäispilveen. Hetkessä tuulilasi oli täynnä mytiäisraatoja, musta ja punainen sekoittuivat ikkunapaljettiin. Tuulilasinpyyhkimet levittivät tasaisen musta-punaisen verhon lasiin, tietä ei enää näkynyt. Oli pakko pysähtyä puhdistamaan lasi, se ei onnistunut pyyhkijöiltä. Mytiäiset olivat saaneet voiton, saivat meidät keskeyttämään matkamme.

Samana kesänä, kenties samaan aikaan. Kenties sama mytiäisparvi suuntaa pellolle. Lehmät juoksevat pakoon, kunnes toimittajat tulevat ottamaan valokuvia kuolleista lehmistä. Lehmät olivat juosseet itsensä kuoliaiksi, ne eivät olleet keskeyttäneet matkantekoa niin kuin me. Mekin olisimme pysähtymättä ajaneet itsemme hengiltä, mytiäisissä on voimaa.

Kottikärryt ovat täynnä täytemaata, jätän ne kuitenkin odottamaan huomista. Jaloissani on polte, iho on saanut osumia, paljon. Tutkin pohkeitani. Mytiäiset olivat ahkeroineet, vasemmassa pohkeessa on noin 30 puremaa ja oikeassa pohkeessa 106. Silloin oivallan, että tällä erolla on jotain tekemistä säärihermovaurion kanssa.

Nuorena miehenä, ollessani noin 25-vuotias tein nuoruuteni voimissa vatsalihasliikkeitä. Kaverini piti tiukasti kiinni jaloistani, polveni oli lukittuna yhteen. Sadas liike päätti vatsalihastreenin, olin jatkanut vaikka jo ennen sataa oikeassa pohkeessani oli naksahtanut.

Elektroneuromyografiassa kuvannettiin säärihermovaurio, se oli mennyt katki. Jalkateräni ei toiminut, ennuste oli kuitenkin hyvä - nuorena vaurio saattaa parantua. Hitaasti se paranikin, söin B-vitamiineja ja tein sille fysikaalisia hoitoja. Hermo kasvaa hitaasti, pohjelihas surkastui koska hermotus ei pelannut. Lihas tarvitsee impulsseja, muuten se kuihtuu. Vielä 20-vuoden jälkeen se oireili, mutta olin siihen jo sopeutunut. Sopeutumisaika oli tehnyt tehtävänsä ja vaikkei kipuun koskaan totu, sen kanssa oppii elämään. 

Niin, totta se on. Mytiäisten ahkeroinnin jälkeen en ole enää säärihermovaurion oireista kärsinyt, ainoastaan pohjelihakseni on joskus kipeytynyt - sen surkastumista mytiäiset eivät voineet peruuttaa.

Luonto on ihmeellinen, toisilla on antaa jotain mitä emme edes ymmärrä. Vaihtokauppa kannattaa; annoin tipan verta ja sain mytiäisiltä luonnon lääkityksen. Mitähän niillä on, sitä en tiedä. Apua kuitenkin sain, vaikka täytemaata vain hain.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Elektroneuromyografia