Sanotaan, että pihlaja on pyhä puu. Täällä missä kirjoitan on paljon pyhyyttä, pihlajaa kasvaa aarillakin paikoin kymmenen kappaletta. Täyden kympin paikka pyhätölle, joka ei kattoa kaipaa. Ei rakennusmiestä eikä -naista. Lehtereinä kannot, pölkyt, kivet ja oksat. Hirsipöytä alttarina, jossa voin kirjoittaa.
Pihlajasta tehtiin ennen muinoin sormuksia, koska liitto kuvaa pyhyyttä. Pyhyys on pihlajan luonto, valkoiset kukat ja oranssinpunaiset marjat. Välissä kosinnan ja sadonkorjuun kypsymisvaihe, paljon kesäpäiviä. Pihlajasormus, se toki pitäisi tehdä. Mutta minulla on jo Rakkaussormus, josta ei puutu mitään. Siksi annan pihlajan olla, ja vain olen. Kiitollisena katson pihlajaa, pyhyyttä jota se edustaa.
Pihlajanmarjat. Niistä saa hyvää hyytelöä, maistuu riistan kanssa. Pihlajanmarjapuuroa tapasi mummuni tehdä, monikaan ei tiedä siitä mitään. Hyvää, maukasta ja vitamiinipitoista - pyhää puuroa. Entäpä viini ja likööri, kyllä pihlaja taipuu moneen.
Puuta ja heinää, sanotaan. Niin, kirjoitan pihlajasta. Heinät jätän tällä kertaa väliin. Pihlajassa on pyhyyttä, muulloinkin kuin sunnuntaisin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti