Isä katsoo pientä poikaansa, joka heittelee kiviä rannassa. Pojalla on merimies-mallinen paita päällään, sortsit ja ruskettuneet jalat, jotka taipuvat kuin linko hänen leipoessaan järven pintaa kivillään. Hän on isän silmissä lupaus siitä, että poika muuttaa maailman paremmaksi paikaksi elää. Nytkin hän pyrkii epäonnistumisestaan huolimatta tekemään leipiä, jotta isä saisi syödäkseen.
Poika kääntyy isäänsä päin, "minä en saa leipiä vaikka kuinka yritän", ja painaa päänsä alaspäin kyynel poskellaan. Isä pörröttää pojan tukkaa ja hymyilee. "Voi poikani, sinä saat leipäsi mistä vain mihin ryhdyt tosissasi." Hän ottaa litteän kiven rannalta ja antaa sen pojalleen, joka heittää kiven ja kyyneleet sulavat hymyyn, kun leipurin lisäksi poika saa seitsemän leipää. Poika hymyilee ja etsii rannasta kiviä, hänelle timantteja, joilla leivotaan tulevaisuuden yltäkylläisyys. Isä näkee pojassaan enemmän, kuin mitä hän on koskaan nähnyt itsessään. Hän näkee pojassaan rakkauden, joka on laskeutunut maan päälle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti