Neulaset

Mies seisoo metsässä, katsoo jo tukkipuuksi kasvanutta kuusta. Hänelle tulee vastustamaton halu laskea kuusen neulaset, paljonko niitä on? Ajatus, että sehän on hulluutta, estää miehen lakutoimitukseen ryhtymisen. Ajatus kuitenkin kiehtoo, koska siinä on olevinaan jotain järkeä. Se on mieletöntä, mutta kuitenkin siinä on mieltä.

Mies kaataa kuusen ja päättää palata paikalle, kun kesäyö tuudittaa muut nukkumaan. Hän ihastelee kuusta, miettii jälleen laskutoimitusta. Miettii, miten paljon maailmassa on ihmeitä, joihin ei kukaan kiinnitä huomiota. Kuusi onkin paljon enemmän kuin kuusi, se on neulasten kautta satojatuhansia, kenties miljoona. Mies pudistaa päätään, silittää oksaa jonka neulaset tuntuvat kiehtovan sileiltä myötäkarvaan silitettäessä. Hän kuulee rapsahduksen, kääntyy ja havaitsee valkotakkisen sairaankuljettajan takanaan.

Kuusi ja sen neulaset, ne saivat miehen pohtimaan elämää ja sen ihmeitä. Mies tunsi miten elämä, joka hänessäkin on, on samaa elämää kuin hänkin. Sator, joka hetken tuntui todelliselta, hävisi kun ajattelu sai hänet jälleen pauloihinsa. Kokonaiskuva alkoi jo piirtymään, mutta hänen hulluuttaan ei ymmärretty. Hän kuitenkin teki havainnoin, joka ajoi hänet muiden ihmisten ohi kuusikkoon. Se ei ollut hulluutta, se oli mielettömyyttä. On mieletöntä laskea kuusen neulasia, se tulkitaan hulluudeksi. On mieletöntä olla ajattelematta, sillä se on kapinaa. On mieletöntä, jos kuusesta kirjoittaa tarinaa...

Metsurista, joka alkoi syventymään liiaksi työhönsä on nyt tullut osa ongelmaa. Metsuri on nykyään sahaton mies, joka sahaa vain muistoissaan ja kulkee sairaalan käytävää. Hänet on parannettu, sillä lääketieteestä löytyi onneksi apu neulasongelmaan.