Kun tarkoitus on hyvä niin teko on kaunis

Subjektiivisesti ajatellen teko voi olla hyvä, mutta jos teon tekijällä on hyvin vahva egoistinen rakenne mielensä ympärillä, päädytään Auschwitzin kaltaisiin hirmutöihin. Toisaalta, jos egonrakenteet ovat heikot tai niitä ei olisi lainkaan, teolla ei olisi mitään muuta kuin hyvät seuraukset toteutuessaan. Objektiivinen teon tarkastelu ajaa monesti subjektiivisen ajattelun ohi. Mutta onko se oikeampi tapa todentaa tekoja ja kategorioida ne hyviin ja pahoihin? Objektiivisuudessa on aina demokratian äänenpaino, joten se ei voi yltää koskaan subjektin tasolle. Minä on subjekti ja me olemme on objekti. Niin se on, mikä on niin on.

'Pienen' pieni esimerkki; Ollessani pikku-poika, nelivuotias, ostin rakkautta äidiltäni. Asuimme pienkerrostalossa, jossa oli mahdollisuus saada pieni puutarhapläntti pienelle kasvi- tai kukkamaalle. Ihastelin kukkia, joita siellä kasvatettiin. Poimin yhden penkin tyhjäksi auringon kukista ja vein ne ylpeänä äidilleni, siinä toivossa, että hän ilostuisi. Äiti ei kuitenkaan ollut kovin iloinen, olin "varastanut" naapurin tädin kukkaset. Mieleeni tuli, että nyt äitini antaa minulle rukkaset...

Kun tekijän tarkoitus on puhdas ja hyvyyttä täynnä, jos ei ole tietoa laista ja säännöistä, eikö teko kuitenkin ole kaunis? Tunne tuli, tunne virtas pois - oi, miksi lapsi en enää ois...Siinä pähkinää purtavaksi, lapsen viattomuus, onko se tietoisuuden portti uus.