Suvaitsemattomuus oli presidentti Tarja Halosen teemana hänen uudenvuodenpuheessaan, aiheen innoittamana päätin kirjoittaa tuosta pari riviä.
Niin, ollaan sitten suvaitsevaisia tai suvaitsemattomia on sanat negaatioita täynnä. Kun suvaitaan ollaan ylpistyneitä ja kun ollaan suvaitsemattomia ollaan itsekkäitä. Kumpikaan ei mairittele sanoina, paradoksaalisesti olemalla suvaitsemattomia ollaan kenties jo hieman asiaan perehdytty. Kenties siinä on enemmän hyväksyntää kuin suvaitsevaisuudessa? Hyväksytään ajatus, että ollaan itsekkäitä eikä tekopyhiä. Sanotaan asiat niin kuin ne näyttäytyvät, kenties ollaan lähempänä itsetuntemusta kuin arvataankaan? Suvaitsemisessa saattaa olla pohjalla enemmän välinpitämättömyyttä toista ihmistä kohtaan kuin suvaitsemattomuudessa. Mielenkiintoista pohtia tätä asiaa hieman eri vinkkelistä, kaikki ei välttämättä ole niin kuin äkkiseltään luulisi.
Suvaitsemattomuudessa piilee kuitenkin vaara, jos jostain ei päästä eroon, niin silloin ollaan valmiita käyttämään äärikeinoja. Ihminen etsii ajatustensa kautta vaihtoehtoja, joilla saa asian ratkaistua. Hän muuttaa tilanteen sellaiseksi, että se on tyydyttävämpi häntä itseään ajatellen. Tästä Halonen varmaan halusi meitä varoittaa, empaattisuutta hän peräänkuuluttaa. Demokratiassa on varjopuolensa, suvaitsemattomuus on yksi näitä lieveilmiöitä.
Niin, suvaitsemattomuus johtaa äärikeinoihin. Se on perussuomalainen totuus, totuus jonka muuttamiseen tarvitaan tietoisuutta. Yksi keino on miettiä suvaitsevaisuutta ja suvaitsemattomuutta siitä näkökulmasta, että onko kumpikaan niistä parempi toistaan?
Elämän pitää perustua hyvyyteen, ei kilpailuun ja paremmuuteen. Ihmisen pitäisi kilpailla ainoastaan hyvyydestä, eikä heitellä kivillä niitä jotka ovat heikompia vahvuudessaan tai vahvempia heikkoudessaan. Sillä päästäisiin eroon koko sanaparista suvaitsevaisuus - suvaitsemattomuus. *_*
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti