Mies katsoo valokuvaa vaimostaan, se on kulkenut Suomea ristiin ja rastiin jo 30 vuotta. Kuva on ajansaatossa haalistunut, murtunutkin osittain. Se on tutustunut monien hotellien yöpöytiin, sillä siinä on sen paikka jos ikävä yllättää, niin siinä se on. Vieressä, aina. Kuva herättää ikävään virvoitusta ja luo tarkoitusta kiertolaisen elämään. Se on kuin kuun valo, joka lainaa valonsa auringolta jotta yölläkin olisi valoisaa. Siinä on voimaa, jonka kautta jaksaa vielä pari päivää yössä, myyntiedustajan työssä.
Niin. Valokuva kehittää valoa ja valoisia ajatuksia. Se edustaa paljoa edustajalle, jolle se on annettu. Valokuvan takana on tämänhetkisyyden voima, se on vangittuna kuvaan. Kuvan henkilö ei koskaan vanhene, mutta itse kuva ajansaatossa katoaa. Aste asteelta se menettää värinsä, aste asteelta siihen tulee ryppyjä. Kunnes tulee aika, jolloin kuvaa ei enää ole. On vain elämä, joka ei koskaan häviä. On vain ikuisuus ja tämä hetki.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti