Elämänmielekkyyden tie

Yhteiskunnassamme on suuri hätä, mutta se on nyt suljettu koteihin. Ihmiset eivät soita sotatorvia kaduilla, he nuolevat haavojaan kotonaan. Onko sota ohi, kun haavoittuneita on niin paljon? Se, että kaikilla on koti on hyvä. Se, että kaikilla olisi elämä on vieläkin parempi. Ihmisen koti tulee olla korvien välissä ja usein se ei löydy kotoa, koska elämänmielekkyys puuttuu.

Ongelmaksi nykyhetken keskustelussa on muodostunut syrjäytynyt joukko, jolla on yksinäisyyttä ja usein myös päihde- ja mielenterveysongelmia. Miten heidät saisi pois kotoaan ja etsimään elämäänsä mielekkyyttä? Yksinäisten ja kadoksissa olevien joukko on suuri ja jotkut ovat yksinäisiä vaikka eivät ole yksin.

Tämänpäivän Aamulehti kirjoittaa, että Tampereella on tavoite ettei yksikään koditon olisi enää koditon vuoteen 2015 mennessä. On laskettu, että kun saadaan kodittomat pois kaduilta ja laitoksista niin yhteiskunnan kustannukset pienenevät. Puhutaan tuetusta asumisesta, siirtymisestä "normaaliin" asumismuotoon. Mutta mikä on normaalia sinulle ei ole normaalia kodittomalle ja/tai laitoksissa pitkään asuneelle. Normaalius käsitteenä on hyvin häilyvä käsite. Kaikki eivät keskiarvoon mahdu, vaikka osaltaan sitä edustavatkin. Toinen on normaali marginaalisesti ja toinen vain osana laskennallista tulosta. Kumpi on normaalimpaa? Missä onkaan ihminen?

Jokaisella olisi jotain annettavaa, kun annetaan mahdollisuus yhteisöllisyyteen. Sitten kun tavoitteenmukaisesti kaikilla on koti pitäisi meidän seuraavaksi huolehtia ihmisten elämänmielekkyydestä. Tulisi rakentaa kaikille avoimia viriketoimintakeskuksia, ei vain tietylle marginaalille tarkoitettuja tukipalveluita. Ihmiset pitää huomioida heidän omien tarpeittensa pohjalta, niin miehet kuin naiset, niin lapset ja nuoret kuin keski-ikäiset ja vanhuksetkin.  Viriketoiminnalle voisi keksiä toisen nimikkeen, sillä siinä on laitosmainen kaiku. Ihmiset saisivat nimetä "me-keskukset" sen mukaan, mikä tuntuisi hyvältä. 

Yksinäisyys on joskus hyvä, mutta yhteisöllisyyttä ihminen kaipaa. Ykseyttä toisten kanssa, sillä miten muutoin voi kokea olevansa samaa elämää kuin toinenkin? Elämänmielekkyys on tie itse elämään, lähimmäistä pitää Rakastaa... sillä niin peili kuvastaa kuin sinne kuvastetaan.