Vanha nainen istuu keittiössä, puuhellassa räiskyy puut. Ne ovat kuitenkin viimeisiä puita, voi kun joku tulisi täydentämään puuvarastojani. Vesiämpäritkin ovat pian kaikki tyhjiä, kyllä minä itse hakisin jos polveni olisivat kunnossa.
Poika oli käymässä. Vanha nainen ei halunnut näyttää huonoa kuntoaan, hän ei halua muuttaa pojan luokse. Hän haluaa pärjätä ilman, että poika tajuaa hänen huonoa tilaansa. Pojan kysyessä vesitilanteesta hän ojentaa vain kaksi ämpäriä, jotta antaisi kuvan vain pienestä avuntarpeesta. Puitakin poika toisi, mutta äiti ei myönnä että nekin ovat pian lopussa.
Tytär tulee käymään. Vanha nainen avaa kaapin, jossa on kymmenen tyhjää ämpäriä. Tytär ihmettelee, miksi veli ei ole kantanut vettä. Soittaa veljelleen, veli sanoo täyttäneensä tyhjät ämpärit. Puitakin tytär kantaa, jotta äiti ei palellu kuoliaaksi - onhan luvattu vuosituhannen kylmin talvi. Tytär asuu kerrostalossa, sinne vanha nainen ei joudu lähtemään. Onneksi toinen lapsista asuu kerrostalossa, jotta hän voi pyytää tältä apua. Onneksi hän auttaa, jotta hän pärjäisi talossaan jossa on asunut jo 67 vuotta 87 vuotisesta elämästään. Ilman mitään mukavuuksia, mutta jossa oleminen maistuu olemiselta.
Muistakaa vanhuksianne, sillä siitäkin mitataan teidän hyvyytenne. Ihmisen pitää olla hyvä, se riittää kun tekee parhaansa ollakseen hyvä. Ja antakaa vanhuksille heidän joka päiväinen leipänsä, niin kuin hekin ovat antaneet huolenpitonsa teille teidän ollessanne avuntarpeessa. Yhteiskunnan tehtävä ei ole ottaa meiltä pois mahdollisuutta auttaa vanhuksiamme. Ei ole oikein osoittaa heidän paikkansa olevan vanhainkodissa, se on välinpitämättömyyttä ja egoistista mukavuudenhalua. Antakaa vanhuksenne elää, elää omassa kodissaan niin pitkään kuin mahdollista. Sillä se on Rakkautta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti