Maijan sanat ilon säveleen

Maija. Mielisairaalan osastolla, sanoitti kitarakappaleen jota eräs toinen potilas soitti. Outo sävel, uusi ja ennen kuulematon. Kappaleessa oli ilontäyteinen sävel ja siitä tuli hyvä olo, vaikka sanoista huokuukin kärsimyksen kaiku.

Maija alkoi laulamaan, kirjoitti sanat minulle. Kirjoitan ne nyt tänne, koska niissä on jotain lohdullista. Jotain, joka saa uskomaan hyvyyteen ulkoisista vastoinkäymisistä huolimatta. Pohjalla on lupaus, lupaus siitä, että joskus se vielä soi - Maijan sanoin. Sovitettuna toteuttamiskelpoiseen muotoon, sävelen ja sanojen liittoon.

Ilon Sävel

Tapasin mä toisen, aivan erimoisen.
Sävelen hän oitis, kitaralla soitti.
Nuotit ei oo pieles, eikä mene viereen.
Siinä on kaikki, kielet täydes virees.
Sepä sointu kaunis, sävelistä kaunein.
Mieleen painui hetki, polttanut ei sätkää.
Sikarin hän poltti, multa menis holtti.


Liian monta aikaa, mennyttä taikaa.
Rakastaakin voisin, ellei olis toisin.
Tuskat kaikki kurjat, apua hain turhaan.
Rakkaus kai vaikka, parantaa voi kaikki, jota en uskalla, siksi elän tuskalla. Kuolemaakin kaipaan, mitä aikaan sainkaan?


Värssy tässä riittäis, vaan ei nuotin viereen.
Kulunut ei kielen, muistini ei mielen.
Mieli oli puoliks, puoli oli mieliks.
Mitä tehdä voisin, eläisin kai toisin.
Mieletön on mielen, järjetön ei kielen.
Sen mä tajusin, siitä kertoo säekin.


Aurinkokin varjos, kuukin joskus puoliks.
Sirpaleina aivan, sydän särkyneenä.
Enkelin kyyneleinä, kyykäärmeen lumottuna tanssin.
Siitä menin transsiin, luonnon lait julmat, siitä monet surmat.
Ihminen on hauras, enkä yhtään vauras.
Rikkautein siinä, lapseni, nelinkertainen.


Miksi näitä rustaan, pakottaako tuska?
Erossa olla tuskassa, kuolla, sepä tulis tehdä, että olis ehjä.
Sammaloitua en tahdo, siksi kai nousta aion.
Olla vierivä, vaan en kuitenkaan, sydän kivinen.
Ehjätä mut voisit, sitten kokonainen oisin.