Paradoksin voima

Meidät on opetettu tahtomaan, haluamaan asioita. On tavallisia, arkisia haluamisia ja sellaisia, jotka vaativat tavoitteita. Ne vaativat kalenteria, kenties vuosien päähän eteenpäin. On siis tavoitteita, jotka toteutuvat kun olet tarpeeksi määrätietoinen. Tätä yhteiskunnassa arvostetaan, eikä sitä voi moittia. Se on juuri sellaista, kun maailma tänä päivänä on. Niin, se on optimaalia. Normaalia. Ihmisen pitääkin tahtoa, asettaa tavoitteita elämässään jotta hänellä on elämälleen tarkoitus.

Tämä määrätietoinen tahtominen ja tavoitteiden asettaminen vie monesti meidät pois tämänhetkisyydestä. Matkalla päämäärään saatamme kuitenkin kokea jotain välähdyksiä onnellisuudesta, tehdessämme unelmistamme totta. Tulee hetkiä, jolloin nauttii siitä että on matkalla eikä mieti valmistumis- tai muuttopäivää. Nämä hetket kultaavat muistot, kärsimyksen mielellään unohtaa. Unohtaa ja kuoppaa, sillä "otsasi hiessä tulee sinun leipäsi ansaita". Tämä oravanpyörä, joka kuitenkaan ei ole pyörä, vaan lineaarinen eteneminen tavoitteen asettamisesta tavoitteen saavuttamiseen, tapahtuu psykologisessa ajassa. Se on unennäköä, josta herääminen on vaikeaa tai oikeastaan liian helppoa. 

Muotojen maailmassa ei ole totuttu ajatukseen että mitään voisi saada ilman pitkäjänteistä ajanhallintaa. Nyt siirrymme sellaisiin rakenteisiin, kun mieli. Mielen muokkaamisessa paradoksin käyttäminen on hyödyllistä. Silloin sinun on kuitenkin jo hyvä tietää, mitä et tahdo. Silloin sinun pitää olla valmis kutsumaan viikatemies paikalle vikatoimaan egosi rakenteita, jotta pääset eroon omasta itsestäsi ja saat syimmän itsesi paljastumaan ja ottamaan paikkansa tässä elämässä. Siten elämään astuu elämä. 

Paradoksina sinun siis pitää kuolla, että saat elämän. Pienet kuolemat tuovat aina palasen elämää mukanaan, mutta tätä et voi suunnitella. Et voi asettaa tavoitteita tulevaan, valmistumispäivää et voi määritellä. Sillä jos niin teet, olet aina kauempana tavoitteestasi. Tavoitteesi on tämä hetki, nyt. Mutta miten siihen voi päästä, siihen missä jo on?

Ihmisen mieli on veikeä tapaus. Mitä enemmän haluat olla ajattelematta, arvostelematta, luokittelematta ja nimeämättä asioita, sitä helpommin ne alkavat kuin kiusallaan tulla esiin. Havahtuminen on kuitenkin se ensimmäinen askel, silloin tarkkailija on jo mukana elämässäsi. Mieli toimii paradoksin voiman kautta, se on siirtymävaiheessa hyvä keino purkaa egon rakenteita. Se on myös keino, jolla saat vahvistettua egon rakenteita. Siksi havahtuminen on tärkeää, sillä tarkoitus ei ole mennä ojasta allikkoon. 

Yksi tärkeä asia on olla tuomitsematta, vaikkapa omia ajatuksiaan. Miten voisit luopua ajattelusta, jos et hyväksy ajatteluasi. Sinun pitää täydellisesti hyväksyä ajatuksesi, jotta voit olla ajattelematta. Itsetuntemus ilman analysointia on tärkeä askel kohti kotia, joka olet.

Oletko huomannut joskus, kun sinulla on kiperä ajatustehtävä. Sanot itsellesi, ajattele. Ja mitä tapahtuu? Ajatus ei luista lainkaan. Kun haluat päästä tähän hetkeen, salli tietoisesti itsellesi ajattelu - silloin saat tilaa. Salli arvostelu, mutta tee se tietoisesti. Voit käyttää imperatiivia, kun näet jotain jota haluat arvostella. Anna itsellesi lupa arvostella, mutta tee se tietoisesti. Kokeile mitä tapahtuu! Jos tunnet vihantunteita jotain asioita kohtaan, vihaa tietoisesti sitä. Vihaa. Kokeile mitä tapahtuu! Et lyö ketään, minä takaan sen. 

Älä tuomitse itseäsi, ole sille lempeä, sillä näin opit tuntemaan itsesi joka et ole. Havahtuminen avaa sinulle valinnanmahdollisuuden, sillä sitä ei ennemmin ole. Haluatko kärsimystä vai vapautua siitä? Haluatko, että viikatemies vikatoi vastarinnastasi huolimatta, vai tietoisesti.