Mikä on niin on

Mikä on niin on
Minä olen, kun Sinä olet

perjantai 27. elokuuta 2010

Oleminen ihmisenä

Käsillä, esillä, maailmassa, tietoisuudessa ja maailmassa sekä tietoisuudessa tämänhetkisyyden kautta. Olemisen eri asteita. 

Kouluasteet, joita ei ole kirjattu opetussuunnitelmaan. Asteet, jotka suoritat tai et. Asteet, jotka luet tai jätät lukematta. Kielen tajuaa, kielestä riippumatta. Kieli, joka oli  yksi ja sama kaikilla, ennen Baabelin tornia. Tornin kertomushan on Raamatun selitys ihmisroduista ja ihmiskunnan jakautumisesta eri kansoihin, joilla on omat kielensä.  

Käsillä on kaikenlaista olevaa, esillä on mitä käytellään, maailmassa oleminen perustuu pitkälti maailmankuvaan. Ihmiskuvassa nämä kaikki vaikuttavat, lisäksi siihen tulee ihmisenä olemisen henkinen olevuus ja joillekin myös hengellinen. 

Kaiken ollessa kohdallaan, mikään ei ole enää samaa. Harmaudesta kasvaa värit, hiljaisuudesta kumpuaa sävel, tunnottomuudesta sykkii riemu. Niin, ihmiskuva on tarkkailijan silmissä. Silmissä, jotka sulautuvat ihmisen silmiin ja silmiksi. Silmät, jotka näkevät kauneuden.

Mikä onkaan ehjä ihmiskuva? Kuva, jollaiseksi Jumala meidät loi vai se jollaiseksi itse itsesi loit? Onko niissä eroa? Kysymyksiä, joihin vastaat tai et. Kaikkeen ei tarvitse vastata, kaikkeen on hyvä olla vastaus. Vastaus kumpuaa, jos sitä kolkuttaa. Vastauksen saa, jos siitä ei tee itsetarkoitusta - vastaamisesta. 

Rakkaus. Pohjalla, taustalla ja kaiken yllä. Sulautuneena matkalaiseen, antaen elämän sykkeen kaikelle mitä on. Tunteiden tunteminen, päällimmäisenä aito ilo. Muut vain makujen tunnistamista varten, ei ajatusten ruuaksi. Kaiken päällä risti, leikkaupiste - tämä hetki, josta kumpuaa olemiseen Rakkauden  syvin muoto - Ilo olemisesta, olemisen ilo.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti