Kuolemanjälkeinen elämä

Kuolema on egolle vakava asia. Kuolemasta keskustelu jää pinnalliseksi, sillä siitä ei monikaan voi keskustella oman henkilökohtaisen kokemuksensa kautta. Voidaan tietenkin puhua surusta, jonka kuolema aiheuttaa. Voidaan puhua biologisesta prosessista, jossa organismi lakkaa toimimasta. Voidaan puhua kuolemasta irrallisena tapahtumana, mutta yhtä kaikki - keskustelu on kuitenkin elämästä keskustelua. 

Oletetaan, että kaksi valaistunutta keskustelevat kuolemasta. Koska heillä on henkilökohtainen kokemus kuolemasta ja he kuitenkin ovat elossa, keskustelu jää hyvin lyhyeksi. Miksi keskustella kuolemasta, jonka jo on kokenut ja sen olemus on valjennut. Se on harha, joka on oivallettu egon kuoleman kautta. Miksi keskustella asiasta, jota ei ole?

Elämä on, ikuista. Syvin itsesi ei kuole koskaan. Elämän astuessa olemukseesi sinulla ei ole peruspelkoa kuolemasta, sillä egoa ei ole. Se, että kuolet menneelle ja tulevalle tuo sinut tähän ikuiseen hetkeen. Läsnäolon voiman kautta olet osana kaikkeutta, josta olet tullut muotojen maailmaan. 

Tämä maailma voi olla helvetti tai paratiisi, voit olla unessa tai hereillä. Unesta pitää kuitenkin herätä, jotta kuolemaa ei ole. Vaikka muoto joskus häviääkin, syvin itsesi on ikuinen. Minä olen.