Ulkoinen muotoutuu sisäisen kautta.
Sisäinen määrittää todellisuutemme.
Minä olen kotona,
kun koti on minässä.
Miten tätä voi sanoilla todentaa?
Verbaalisuus kätkee alleen kauneutta, olemisen syvän hehkun. Se on esteenä kokea maailman monimuotoisuus, hiljaisuuden blues. Sanoilla muotoillaan se ajatteluun pohjautuva maailmankuva jossa elämme. Maailmankuva on kuitenkin vain pintaa, ja pinnastakin vain pinnan pinnan häviävän pieni väre, jos sitäkään.
Unohda hetkeksi sanat, lauseet, kategoriat ja määrittelyt. Todellisuus alkaa elämään, kun tietoisesti 'vain' havainnoit. Mieli pitää pysäyttää, jos haluaa elämän.
Puhuminen, kirjoittaminen. Ne ovat hyviä taitoja, mutta pitää tiedostaa sanojen rajoittuneisuus/rajoittava vaikutus. Kirjailija, ei sanoillaan voi maalata kuten Picasso...sehän on hulluutta. Niin ei saa aikaan julkaisukelpoista materiaalia? Tai, kuka tietää? Vai tietääkö kukaan? Ja tarvitseeko ihmisen tietää, kunhan hän tuntee iloa siitä mitä kokee ja tekee. Tämä sisäinen ilo heijastuu ulkoiseen maailmaamme.
Ajatusten alapuolelle pääsee helpolla. Alkoholilla, huumeilla, keskushermostoon vaikuttavilla lääkeaineilla, egon johtopätöksillä, arvoristiriidoilla ja tunnesotkuilla. Nyt on tarkoitus päästä ajatuksen yläpuolelle, sillä siellä se on - elämä.
Maailmassa on kaikki elementit Rakkauteen, kunhan heräät.
Minä haluan vain läsnäoloa, en muuta.
On ilo lukea kommenttisi.
VastaaPoistaIhminen on viisas, mutta ego tekee kaikkensa että se pysyisi hengissä. Mieli on sen pelikenttä ja se ei siitä luovu ilman taistelua. Se ei kuitenkaan pysy hengissä tietoisen läsnäolon rinnalla.
Eikö maailmaa olisi jos en ajattelisi?
Descartes, kuten kirjoittamasi kysymyksen asettaja, kummatkin ovat oivalluksen lähteellä. "Ajattelen, siis olen/siis maailma on olemassa" on kuitenkin juuri se ydin erehdys, jolla päästään egon alkujuurille perimmäisen totuuden sijasta.
Jean-Paul Sartre tajusi tarkasteltuaan Descartesin väittämää - "Ajattelen, siis olen" - hyvin intensiivisesti yht'äkkiä: "Tietoisuus, joka sanoo 'Minä olen' ei ole tietoisuus joka ajattelee." Jos sinussa joka ajattelee, olisi ainoastaan ajattelua, et tietäisi edes ajattelevasi. Olisit kuin nukkuva, joka ei tietäisi uneksivansa. Sartren oivalluksen päätelmä oli syvällinen, mutta hän oli liian samaistunut ajatteluun. Hän oli löytänyt tietoisuuden uuden ulottuvuuden...