Paloauto

Paloauto kärsi paniikkihäiriöstä. Sillä on jatkuva tärinä ja se on aina menossa heittämään vettä, vaikka palo olisi ollut kuinka pieni. Tärinän se vielä kesti, muttei tärinän yhteydessä olevaa pakkoneuroosia. Sen vasen etulamppu alkaa vilkkumaan kun tärinä alkaa. Paloauto sai jatkuvasti olla selittämässä oireitaan muille paloaseman ajoneuvoille, ja hänestä oli kiusallista, kun häntä luultiin biseksuaaliksi. Ei hän tuolle oireelleen mitään mahtanut, se varjosti kovasti paloauton elämää. Ei hänen tarkoituksensa ollut tunnustaa rakkauttaan muihin flirttailemalla. Hän oli sairas ja hänellä oli sairaudentunto.

Eräänä aamuna paloauto päätti, että nyt tästä tulee loppu. Hän oli kertakaikkisen kyllästynyt mokomaan sairauteen, joka pilasi hänen onnellisuutensa. Vedenheitosta se päätti olla luopumatta, sillä se oli sen luonto. Aivan kuin sorsalle, niin myös paloautolle veden kanssa piahtarointi oli sen omin juttu. "Vedenheitosta en luovu mutta paniikin jätän,", mietti paloauto, "sillä siinä on liikaa tunnetta", ja paloauto koki aivan kuin ovet olisivat paukkuneet sen sisimmässä männäntapissa tämän oivaltavan päätöksen kunniaksi.

Miten paloauto sitten pääsi paniikkihäiriöstään eroon?
Se laittoi oikean lamppunsa vasemmalle puolelle ja vasemman oikealle, keino tepsi heti. Joskus on järkevää vaihtaa totuttua kaavaa. Pienetkin muutokset tietoisuudessasi saavat suuria aikaan. Paloauto jätti paniikin taka-alalle ja keskittyi jatkossa vain vedenheittoon.