Luokittelu ja nimeäminen

Oletko koskaan miettinyt miten paljon me luokittelemme ja nimeämme asioita? Luokittelu ja nimeäminen ovat ajattelussamme jokapäiväistä ja tiedostamatonta, ne kuuluvat ihmisen mielenkäytön komponetteihin niin kiinteästi, että ilman niitä ei olisi kirjoitettua eikä kirjoittamatonta kieltä. Luokittelu kuuluu kielelliseen kategoriointiin, jolla erotamme erityyppisiä asiakokonaisuuksia toisistaan ja jolla yhdistämme samantyyppisiä asioita toisiinsa. Nimeäminen on sopimusjärjestelmä koskien luokittelemiamme muotoja.

Luokittelu kuitenkin syö luovuuttamme, valmiit kaavat ovat kaavoittaneet myös todellisuutemme jossa elämme. Tietoisuutemme valon kohdistaminen luokittelun kankeaan kaavamaisuuteen auttaa meitä oivaltamaan, että luokittelua taka-alalle siirtämällä maailmaamme saadaan uutta ”väriä”, luovuutta ja energiaa. Luokittelusta luokattomuuteen, tiedostamattomuudesta tietoisuuteen – ilman sanoja ja ajatuksia.

Luokittelun taka-alalle siirtäminen antaa elämääsi ennenkokematonta väljyyttä ja tarkkaavaisuutta, muodon maailmassa on paljon liikkumavaraa, muodottomuuden maailmaan ei ole pitkä matka. Elämääsi astuu rikastuttava voima, joka antaa sinulle kokemuksen joka on ”unohduksesta” kumpuavaa aitoa todellisuutta. Oivallat, että maailma onkin kaunis ja monimuotoisempi paikka, paikka jossa mahdollisuudet ovat rajattomat. Rajattomuus aukeaa vain, jos rajoja ei ole. Ajattelun perusrakenteet pitää tunnistaa, jotta mieli saadaan palvelemaan tietoisuutta – luokittelun ja nimeämisen tarkkaileminen ja tunnistaminen omassa ajattelussasi on yksi askel kohti egon kuolemaa.

Lähes kaikilla muodoilla on maailmassamme sovittu nimi. Nimeäminen on osoitus mielen ylivertaisuudesta muuhun luomakuntaan verrattuna, niin me luulemme. Olemme kuitenkin menettäneet yhteyden tietoisuuteen tämän ylivertaisuutemme hintana.

Suomen kieli ja muut eri kielet osoittavat, että mielen kyky on hyvin monimuotoinen. Nimeäminen on antanut meille mahdollisuuden luoda kommunikoinnin mahdollistava kieli, mutta olemme samalla unohtaneet sanattoman kielen joka vie meidät syvemälle itse elämään. Elämään, jossa ei käytetä sanoja ja jossa on olemassaolon syvyyttä, olemisen iloa ja rakkautta. Meidän on onneksi mahdollista herättää tämä sanaton sielullinen kieli, onhan se meidän syvin olemuksemme.

Nimeäminen on kommunikoinnin kannalta loistava systeemi, kommunikointi on ihmisten välillä välttämätöntä. Kommunikointi ei kuitenkaan rajoitu ainoastaan ihmisten väliseen kielelliseen kanssakäymiseen, toisen ihmisen ”minä”, sielu voidaan myös tunnistaa . Läsnäolon tilassa, jossa ajattelu on pysäytetty ja annat koko jakamattoman huomiosi muodolle voit päästä muodon olemuksen sisään ja tunnistat siinä ikuisen syvimmän itsesi joka meissä kaikissa on. En tarkoita, että muodot alkavat juttelemaan sinulle, tarkoitan että ne avaavat salaisen arkkunsa olemisestaan – ydin olemuksensa.

Läsnäolon tilassa tarkkaile vaikkapa juomalasia, älä nimeä sitä. Anna sen vain olla kädessäsi ja tunne sen pinta ja lämpö. Havainnoi tarkkaan lasin muoto liikuttamalla sitä kädessäsi, tunne tuo lasi. Kuuntele, millaista ääntä liike saa aikaan. Täytä lasi vedellä, kuuntele millainen ääni siitä tulee. Haista, miten vedestä irtoaa kosteutta ja näe miten siihen on sekoittunut happea. Tarkkaile kuplia, veden liikettä. Kallistele lasia ja seuraa vedenpinnan liikettä, uppoudu näihin aistimuksiisi täydellisesti. Tunne samalla sisäinen kehosi, elinvoima joka sykkii sisälläsi ja lämpö joka on kehossasi. Tunne jalkapohjasi, kätesi, vatsasi; käytä kehoasi kommunikoidessasi vesilasin ja veden kanssa. Juo vettä lasista, tunne sen viileys ja maku. Pidä vettä suussasi, tervehdi sitä kielelläsi ja anna sen soljua hampaidesi välistä ja hivellä poskiesi sisäpintaa. Älä nielaise vielä, tee nielaisusta tietoista toimintaa. Anna lupa nielaisuun...NYT. Tunne kuinka vesi laskeutuu alaspäin, hyväilee sinua sisältä päin, antaa sinulle halauksen niin kuin vain vesi voi nielaistessasi halauksen antaa. Siirrä huomiosi nyt jälleen lasiin, sen pinnalla on viileää kondensoitunutta vettä. Liikuta sormenpäitäsi lasin pintaa pitkin, kuulet elävän äänen pyörittäessäsi lasia kädessäsi. Katso lasiin ja jos siellä vielä on vettä, havainnoi millainen lasinpohjan läpi näkyvä kuva on...

Edellä on esimerkki siitä mitä tarkoitan, sanoilla ei ole mahdollisuutta kuvantaa sitä mitä voit kokea. Sanat ja esimerkit ovat vain opasviittoja siitä, miten itse voit päästä lähemmäksi tietoisuutta. Sinä löydät sen mitä tarkoitan, koska tietoisuus josta kerron sinulle on sinussa itsessäsi. Herättelen sinua todellisuuteen, joka on syvin itsesi.

Samoin kuin havainnoit vesilasia, havainnoi kaikkea mitä tässä maailmassa on. Luonnossa liikkuessasi tarkastele puunpintaa, kuralammikkoa, heinää tai kukkaa. Keskitä huomiosi hengitykseesi, omaan kehoosi. Voit nimetä vaikkapa käsitteen, tunne se ja uppoudu siihen täysin. Enää ei ole käsitettä, on vain käsitteen luoma tunne ja sen viestittämät tuntemukset.

Nämä harjoitukset avaavat sinulle tien läsnäolon tilaan. Käytännön arjessa, kun vaikkapa kirjoitat voit siirtyä ajatuksista hetkellisesti hiljaisuuteen jossa ei ole nimeämistä ja luokittelua. Palatessasi tästä tilasta takaisin kirjoituksesi ääreen olet idearikkaampi – ajatuksesi ja näkökulmasi ovat tuoreempia, koska niissä on nyt tietoisuuden tuoma lisäaromi. Käytä puhdasta havaintoasi myös kaikkeen muuhun tekemiseen, kuten vaikkapa käsintiskaamiseen. Tiskaaminen on nautinnollista tekemistä, puhun tekemisestä koska työ sanana on saanut niin negatiivisia mielleyhtymiä. Tiskaaminen on siis nautinto, läsnäolon tilassa tiskatut astiat ovat varmasti puhtaita!

Nimeäminen on siis vain pintaa, todellisuus on aivan muuta. Hetkittäin on hyvä tietoisesti olla arvostelematta, nimeämättä ja luokittelematta asioita ja muotoja. Se antaa meille ymmärrystä tiedon ja viisauden taustalla olevasta tietoisuudesta. Tietoisuudesta, joka tuo elämäämme älyn ja olemisen ilon.