Valeitse eli ego

Matkalla itseen

Syntyessämme olemme lähes puhtaita egon rasitteista. Ei mene kuitenkaan kovin kauvaa, kun lapsen vanhempien tai häntä hoitavien henkilöiden kärsimyskehot viestittävät negatiivisia tunteita ja tuntemuksia lapsen herkkyyden siivilän läpi, lapsi oppii ensimmäisen kerran ”lukemaan”. Tämän luetun tiedon kautta hän alkaa muokkaamaan itseään ja toimimaan luetun toimintaohjeen mukaisesti. Lapsi alkaa muodostamaan itseensä tiettyjä egon kehitykseen tarvittavia valmiuksia. Hän tietää miten saa vanhempiensa huomion ja miten tarkoituksenmukainen tunneilmasto syntyy. Hän ei vielä ymmärrä mitä tekee, kaikki tapahtuu enemmänkin vaistonvaraisesti.

Lapsen kehityksestä on paljon kirjallisuutta, kirjallisuudessa on kuvattuna lapsen luontaiseen kehitykseen kuuluvia fyysisiä ja psyykkisiä kehittymisalueita. Tämän lisäksi lapsi imee itseensä egon kehitykseen tarvittavia "sosiaalisia" raaka-aineita; hänelle muodostuu omistamisenhalu, tiettyjä vanhemmiltaan ja ympäristöstä sisäistettyjä moraalisia käyttäyttäytymissääntöjä ja ajattelun aktivoitumista. Lapsen aikakäsitys muuttuu, mitä vanhemmaksi hän kasvaa.

Ego muotoutuu nyky-yhteiskunnassamme takavuosien yhteiskuntaa nopeammin, lapselle kehittyy aikuisen egon rasitteet jo hyvin varhain. Tämä on sääli, sillä lapsuuden-aikainen aikakäsitys ja olemisen ilo muuntuu aikuisten kärsimykseksi. Tiedän jo neljävuotiaita lapsia, jotka ovat olleet huolissaan perheensä taloudesta. Tämä pikkuvanhuus vie lapselta pois kyvyn olla tässä hetkessä.

Lapsista kuitenkin näemme, että he pystyvät olemaan läsnäolontilassa paremmin kuin aikuiset. He keskittyvät leikkeihinsä ja tekemiseen sellaisella intensiteetillä, josta tekemisen nautinto on aistittavissa. Valitettavasti, yhteiskuntamme tuo jatkuvasti muita elementtejä heidän elämäänsä. On televisio, tietokoneet, valmiit aikuisten suunnittelemat pelit ja lelut – omaa luovuutta ei tarvitse käyttää - ja käyttämättömänä sitä ei pian ole lainkaan.

Psykologinen aikakäsitys alkaa sisäistymään yhä nuorempana. Tästä seuraa jo hyvin varhaisessa iässä menneisyyden miettiminen ja tulevaisuuteen pakonomainen kurkoittaminen. Olen tavannut pieniä lapsia, jotka muistelevat menneitä hyviä aikoja! Kaikki vanhemmat ovat varmaan kuulleet seuraavan mantran: "Tylsää! Ei ole mitään tekemistä. Koska ollaan perillä? Koska lähdetään? Koska se ohjelma alkaa? Koska se...?" Elämä on yhtä kärsimystä, kun hyvä hetki on aina joko takana tai edessä. Tämä on sitä, mitä ego haluaa. Kärsimystä. Sitäkö haluat?

Itsenmurha

Egon kuolema vapauttaisi meidät pelosta, mutta mielemme tekee kaikkensa jotta näin ei kävisi. Perustunteista pelko on päällimmäisin, on surua ja vihaa, ja kuitenkin, niitä ei tarvitsisi olla. Pelon alkulähde on kuolema, kuolemanpelko. Egolle tämä tarkoittaa alituista oikeuksiensa ja olemassaolonsa puolustamista. Ego on mielen luomus, jonka uskomme olevan syvin olemuksemme. Sinä et kuitenkaan ole sama kuin egosi.

Ego on samaa pinnallista muotoa, kuin kaikki muoto on, se ei ole aitoa eikä ikuista. Ego on mielen ulkoinen olemus yksilössä, ajatusten ja emootioiden ruokkiessa sitä. Kolmikantainen aikakäsitys taasen sisältää mielen luoman harhan ulkoisesta todellisuudesta. Ego ja psykologinen aika kulkevat käsikädessä, mieli on niiden kasvualustana silloin, kun mieli on ottanut johtajan roolin.

Mielen pitäisi kuitenkin olla vain sinulle työkalu, hyvä renki, joka toteuttaa korkeampaa tietoisuutta. Ego ei voi olla olemassa, jos mieli pysäytetään ja palautetaan se tehtävään joka sille kuuluu. Ego ei myöskään pysy hengissä, jos siltä poistetaan psykologinen aika. Herääminen tähän oivallukseen on hetkismin tarkoitus, ja se on elämän tarkoitus.